“Mieluummin tulen kalojen kuin matojen syömäksi.” Pohjoisafrikkalaisen Harraga-yhteisön sanonta. Harragoiksi kutsutaan ihmisiä, jotka yrittävät Eurooppaan salakuljettajien kautta.

Eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka on entistä enemmän myös informaatiovaikuttamista. EU on vuosia rahoittanut erilaisia viestintäkampanjoita maahanmuuttajien lähtö- ja kauttakulkumaissa. Muuttoliikeviestintä pyrkii varoittamaan laittoman maahanmuuton vaaroista ja epärealistisista odotuksista elämästä Euroopassa. Toistaiseksi tulokset ovat olleet laihoja, koska huomiosta kilpailevat salakuljettajien sosiaalisen median sisällöt ja ihmisten omien yhteisöjen mielipiteet.  

Heinäkuussa 2026 EU-maat olivat ennennäkemättömän tilanteen edessä, kun lähes tyhjästä yli 72 000 ihmistä ylitti rajan uimalla Espanjalle kuuluvalle mutta Marokossa sijaitsevalle Ceutan erillisalueelle. Jopa 141 ihmisen arvioidaan kuolleen välikohtauksessa, ja tapaus aiheutti Ceutan kaupungissa totaalisen kaaoksen ja humanitaarisen kriisin, jota Espanja selvittelee edelleen.

Espanja syytti tapauksesta ihmissalakuljettajien levittämää disinformaatiota, joka koski Espanjan korkeimman oikeuden tuoretta päätöstä. Sen mukaan meren kautta saapuvia rajanylittäjiä ei voitaisi käännyttää nopeutetussa menettelyssä samoin perustein kuin fyysisen esteen kuten raja-aidan yli tulleita, vaan heidät tulisi ohjata normaaliin palautusprosessiin.  

Uutinen alkoi nopeasti elää sosiaalisessa mediassa omaa elämäänsä, kun viesteissä jätettiin mainitsematta päätöksen olennainen osa: palauttamismenettely. Kommenteissa toisteltiin virheellisiä väittämiä, jotka antoivat ymmärtää, että Espanjaan päässeille taattaisiin mahdollisuus jäädä sinne. Väite havaittiin Deutsche Wellen faktantarkistajien mukaan ensimmäisen kerran 13. heinäkuuta arabiankielisessä Facebook-viestissä, jossa päätöstä kuvailtiin ”historialliseksi” ja josta se levisi pian sen jälkeen monille muille sosiaalisen median kanaville. Eräässä TikTok-julkaisussa julistettiin ”…tässä Espanjassa annetussa laissa sanotaan, että ketään ei saa karkottaa, jos hän on uinut Espanjaan, eikä merivoimien ole sallittua karkottaa heitä. Tämä on totta…”. Yksi yleinen sosiaalisessa mediassa kiertänyt slogan julisti, että “Ceutasta on tullut avoin ovi”. 

Toistaiseksi on epäselvää, mikä alunperin oli Ceutan rajakriisin taustalla. Syyttävä sormi on osoitellut niin salakuljettajiin, Marokon viranomaisiin, Espanjaan itseensä kuin Venäjään ja Israeliin, mutta selväksi on käynyt, että sosiaalisessa mediassa levinneellä disinformaatiolla oli tapahtumasarjassa osansa. Espanjaan rajan yli yllyttävien viestien taustalla tuntui aina olevan vetoaminen siihen, että Eurooppaan pääseminen keinolla millä hyvänsä on tavoittelemisen arvoista.  

Ceutan tilanne oli tyypillinen esimerkki juuri sellaisesta tilanteesta, jota EU ja sen jäsenmaat ovat halunneet välttää ja pyrkineet suitsimaan erilaisilla tiedotuskampanjoilla maahanmuuttajien lähtö- ja kauttakulkumaissa. Mikä lopulta saa ihmiset yrittämään rajanylitystä henkensä uhalla ja miksi EU:n muuttoliikeviestinnällä ei tunnu olevan asiaan vaikutusta?

Muuttoliikeviestinnällä EU yrittää hillitä ihmisten haluja lähteä 

Euroopan komissio on käyttänyt kymmeniä miljoonia euroja vuodesta 2015 lähtien erilaisiin tiedotuskampanjoihin, joiden tarkoituksena on hillitä säännösten vastaista muuttoliikettä ja vaikuttaa ihmisten lähtöaikeisiin. Kampanjoiden taustalla on ollut EU-maiden huoli lähtömaiden ihmisten tietopohjan epävarmuudesta (information precarity), jolloin riskinä on, että aukkoja täytetään disinformaatiolla.

Vuoden 2015 pakolaiskriisin seurauksena Euroopan komissio määritteli siirtolaisten salakuljetuksen vastaisen taistelun prioriteetikseen. Toimintasuunnitelmassa 2015–2020 todettiin tärkeäksi levittää salakuljettajien valheiden vastaista viestiä sosiaalisessa mediassa ja osallistaa myös EU:ssa asuvia maahanmuuttajia sen laadintaan. Samoin sitä seuranneen vuosien 2021–2025 toimintasuunnitelman aikeena oli tehostaa ennaltaehkäisevää tiedotus- ja valistustoimintaa siellä, missä salakuljettajien viesteillä olisi eniten vastaanottajia: lähtömaissa, pakolais- ja vastaanottoleireillä, kauttakulkumaissa ja maahanmuuttajayhteisöissä. 

Komission turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) sekä EU:n Afrikan hätäapurahasto (EUTF) rahoittavat kampanjoita, joilla varoitetaan maastamuuton riskeistä ja projekteja, joissa kehitysapu linkitetään lähtömaiden sitoutumiseen estää laitonta muuttoliikettä. EU-vetoista muuttoliikeviestintää ovat täydentäneet jäsenmaiden omat kampanjat. 

Tiedotuskampanjat ovat hyödyntäneet useita erilaisia mekanismeja, jotka vaihtelevat tiedottamisesta ruohonjuuritason vertaistoimintaan. Tyypillisesti käytetyt lehtimainokset, julisteet, sosiaalisen median mainokset ja tv-klipit varoittavat laittomien reittien ja salakuljettajien vaaroista sekä tiukennetusta lainsäädännöstä. 

Italialainen Aware Migrants -kampanja pyrkii varoittamaan siirtolaisia matkalla piilevistä vaaroista. Kuvalähde: Stories | Aware Migrants

Lähtöaikeissa olevia yritetään tavoittaa myös vertaistoiminnan ja palanneiden siirtolaisten tarinoiden kautta, kuten tekee esimerkiksi Länsi-Afrikassa toiminut Migrants as Messengers -kampanja, jota rahoittaa Alankomaat ja jota toteuttaa Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM. Kampanjoiden keskiössä ovat Euroopasta palanneet siirtolaiset,  matkojen traumaattisuus ja haaveiden kaatuminen. Myös Italian rahoittama Aware Migrants -kampanja keskittyy siirtolaisten matkalla kokeman väkivallan, ryöstöjen ja kärsimysten kuvaamiseen tunteisiin vetoavien videoiden kautta. Taustalla on ajatus, että tämänkaltaiset viestit tehoavat paremmin kuin viralliset tiedotuskampanjat.

Muuttoliikeviestintää harjoitetaan myös ruohonjuuritason tapahtumien kautta. Osana IOM:n Migrants as Messengers -kampanjaa on paikallisissa yhteisöissä järjestetty elokuvailtoja, teatteriesityksiä ja kyläkokouksia. Esimerkiksi Senegalissa on esitetty näytelmiä, jotka kuvaavat säännösten vastaisen maahanmuuton vaaroja, ja niiden yhteydessä on käyty yleisökeskusteluja näistä aiheista. 

Osana muuttoliikeviestintää EU-maat ylläpitävät myös virallisia verkkosivustoja, kuten Saksan “Rumours about Germany” tai Itävallan “Smugglers lie”, joiden väitetään torjuvan salakuljettajien ja epävirallisten välittäjien levittämää disinformaatiota ja epärealistisia mielikuvia helposta elämästä Euroopassa ja turvapaikan saannista.

Mitä EU-maat yrittävät sanoa?

Yli 25:n Afrikan ja Aasian maan kattavan ja 13 000 vastaajan aineistoon koostuvasta tutkimuksesta nousi esille, että kaikkiaan noin puolet maahanmuuttoa koskevaa tietoa kohdanneista vastaajista muisti viestinnän varoittaneen heitä muuttamasta. Hallitseva viesti, joita lähtömaiden ihmiset kuulevat maahanmuutosta, on sävyltään varoittava ja torjuva.

Kampanjat keskittyvät yleensä salakuljetuksen ja ihmiskaupan ehkäisyyn sekä matkojen kuten Saharan tai Välimeren ylityksen hengenvaarallisuuteen. Usein ne pohjaavat kuvastoon siirtolaisten kokemista kärsimyksistä, väkivallasta ja vankeudesta. Ydinviesti kampanjoissa yleensä varoittaa, että Euroopaan yrittäminen laittomia reittejä pitkin voi maksaa hengen, ja viestinviejinä pyritään käyttämään jopa sikäläisiä julkkiksia. Esimerkiksi Espanjan rahoittamassa kampanjavideossa senegalilainen supertähti Youssou N’Dour varoittaa: “Älä vaaranna henkeäsi turhaan, olet Afrikan tulevaisuus!”

Monissa kampanjoissa on myös pyritty korostamaan siirtolaisten kotimaiden tarjoamia mahdollisuuksia. Niissä nostetaan esille menestystarinoita paikallisista nuorista, jotka päättivät jäädä ja rakentaa tulevaisuuttaan kotimaassaan. Viesteissä pyritään teroittamaan, että menestys on mahdollista omassa maassa, jos tekee töitä ja on kärsivällinen.  Pyrkiessään tekemään maastamuutosta vähemmän houkuttelevaa kampanjat mainostavat kotimaassa tarjolla olevia ”turvallisia vaihtoehtoja”, kuten ammatillista koulutusta, yrittäjyysohjelmia tai mikrolainoja. Taloudellisen tuen kytkeminen suoraan säännösten vastaisen maahanmuuton juurisyiden torjumiseen onkin kasvavassa määrin EU-maiden kehitysyhteistyöstrategiaa, kuten Euroopan muuttoliikeverkoston selvityksestä ilmenee. 

Lisäksi kampanjoilla pyritään vaikuttamaan epärealistisiin mielikuviin Euroopasta. Joissakin jopa pyritään kuvaamaan maahanmuuttajan arki Euroopassa vihamielisenä. Niissä alleviivataan paperittomien siirtolaisten kohtaamaa ”karua arkea”, rasismia, laillisen statuksen ja turvapaikan saamisen äärimmäisen pientä todennäköisyyttä sekä pakkopalautuksen riskiä. 

Kampanjat usein suosittelevat laillisia matkustusasiakirjoja ja viisumeita laittomien reittien sijaan. Ne kuitenkin harvoin antavat selkeää tietoa siitä, miten viisumin käytännössä voisi saada tilanteessa, jossa lailliset väylät ovat lähes olemattomat useimmille lähtömaan nuorille. Yleisesti ottaen kampanjat eivät juuri puhu siitä, miksi ihmiset ylipäätään haluavat lähteä kotimaastaan ja miksi nimenomaan Eurooppaan tai muihin länsimaihin. 

Epäluulo ja ihmisten omat verkostot kampanjoiden kompastuskivenä

Muuttoliikeviestinnän suurimmat haasteet kumpuavat siitä, että lähtömaissa tieto kulkee eri lainalaisuuksin kuin Euroopassa. Lähtömaiden kansalaisilla on usein lähtökohtaisesti syvä epäluottamus instituutioihin, kuten Euroopan komission omasta kampanjoita arvioivasta raportista käy ilmi. Tämä koskee niin oman maan viranomaisia kuin EU:takin.

Etenkin lähtömaiden nuoret tulkitsevat herkästi, että EU-vetoisten tiedotuskampanjoiden ensisijainen motiivi ei ole heidän etujensa valvominen, vaan Euroopan rajojen tiukentaminen ja heidän pitämisensä poissa. Esimerkiksi Senegalissa erään kampanjan parissa työskennellyt kertoi, että paikallisyhteisöissä tietoa oli niukasti, ja ihmiset suhtautuivat epäilevästi saatavilla olevaan viranomaistietoon. Viestin viejää saatettiin syyttää valehtelusta, jonka tarkoituksena oli estää ihmisiä lähtemästä.

Luottamuksen puutteen lisäksi kampanjoiden järjestäjiä ovat vastassa paikalliset vertaisryhmät, jotka ovat monissa lähtömaissa pääasiallisia tiedonvälittäjiä. Kaikista luotetuin ja käytetyin tieto tulee siirtolaisten omilta verkostoilta: perheeltä, ystäviltä ja jo Eurooppaan päässeeltä diasporalta. Vaikka diasporan jakama tieto on usein värittynyttä ja vaikeuksista uudessa kotimaassa saatetaan vaieta häpeän vuoksi, “omiin” luotetaan usein enemmän kuin EU-maiden virallisiin varoituksiin.

Yksi ongelma tiedotuskampanjoissa on niiden taustaoletus siitä, että ihmissalakuljettajat houkuttelisivat ihmisiä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa valheiden avulla. Laittomasti rajan ylittäneiden henkilöiden haastatteluihin perustuvassa tutkimuksessa on käynyt ilmi, että salakuljettajien roolia muuttopäätöksen tekemisessä usein liioitellaan. Sekä turvapaikanhakijat että muut maahanmuuttajat kuvaavat päätöksensä liittyvän ensisijaisesti sosioekonomisiin ja poliittisiin seikkoihin sekä fyysiseen turvallisuuteen. Päätös muuttaa on tehty jo ennen kohtaamista salakuljettajien kanssa, ja usein sen jälkeen, kun laillisia maahanmuuttoreittejä on jo yritetty tuloksetta.

Tietoa muuttamisesta haetaan aktiivisesti erilaisten sosiaalisen median kanavien kautta. Älypuhelimista ja sosiaalisen median alustoista on tullut osa siirtolaisille elintärkeää muuttoliikkeen infrastruktuuria.  Ne ovat erityisen tärkeitä viestintävälineitä kun päätetään, milloin, miten ja minne muuttaa. Sosiaalista mediaa käytetään myös viisumipalveluiden etsimiseen ja väärennettyjen asiakirjojen hankintaan. EU:n viralliset kampanjat  kilpailevatkin tiedottamisessa  epävirallisten rekrytoijien ja ”matkakonsulttien” kanssa, useimmiten häviten. 

Havainnollistava esimerkki on Gambia, josta tulee väkilukuun suhteutettuna eniten säännöstenvastaista maahanmuuttoa. EU:n tiedotuskampanjoiden vähäistä vaikuttavuutta tutkinut  Bridges-tutkimusprojekti osoitti, että suurin osa lähtöä miettivistä piti ystäviä ja salakuljettajia virallisia tahoja parempina tietolähteinä. Gambialaisten perehtyneisyys ja omat kokemukset matkojen riskeistä vähentävät kampanjoiden viestien uutisarvoa. Projektin tulokset viittaavat siihen, että EU-maat eivät voi vain yksinkertaisesti maanitella ihmisiä jäämään kotimaihinsa varoittamalla lähtemisen riskeistä. Lähtöpäätöstä tehdessä vaakakupissa painavat aivan muut asiat.

Oikeat taustasyyt maastamuuttoon muualla

Erään muuttoliikeviestintäkampanjoiden vaikuttavuutta selvittäneen, 25 maan  aineistoon perustuvan tutkimuksen johtopäätös on pysäyttävä: siirtolaisuutta koskevilla varoituksilla ei ole havaittavaa vaikutusta lähtömaissa, eikä myöskään sillä, kuinka monen kanavan kautta asiasta on viestitty. 

Sen sijaan muuttopäätökseen vaikuttivat selvityksen mukaan monet henkilökohtaisemmat asiat. Ensinnäkin korkeampi koulutustaso tuntui lisäävän ihmisten halukkuutta muuttaa.

Päätökseen vaikutti myös ennakkotieto muiden onnistuneista tai epäonnistuneista maahanmuuttokokemuksista. Merkittäviä mielipiteen muokkaajia olivat myös yhteydenpito korkeamman tulotason maassa asuvien perheenjäsenten, sukulaisten tai ystävien kanssa. Myös asuminen vähintään vuoden ajan korkeamman tulotason maassa ja kuluneen vuoden aikana kotimaahan lähetetyt rahat vaikuttivat asiaan. 

Myös Gambiaan keskittynyt Bridges-projekti viittasi “menestystarinoiden” merkitykseen. Tarinat menestyneistä maahanmuuttajista, kuten ammattilaisjalkapalloilijaksi päässyt siirtolainen tai Euroopasta rahaa perheelleen lähettävä entinen naapuri, vaikuttivat luovan painetta nuorille gambialaisille lähteä myös itse.

Muuttoliikeviestintää ja ihmisten lähtöpäätöksiä eri Afrikan maissa laajasti tutkinut DYNAMIG-projekti myös arvioi, että haaveet lähtemisestä selittyvät ensisijaisesti yksilötason tekijöillä, kuten nuorella iällä, sukupuolella, korkealla koulutustasolla, sosiaalisilla verkostoilla ja internet-yhteydellä. Näköalattomuudella on merkitystä: heikolla luottamuksella oman maan hallitukseen ja turvallisuuteen on suurempi merkitys kuin oman maan makrotaloudellisella tilanteella. Alueellinen talouskasvu saattaakin tutkimuksen mukaan paradoksaalisesti jopa lisätä muuttohaluja nostamalla nuorten odotuksia.

Vaikka odotukset eivät aina ole täyttyneet, perille pääseminen itsessään on myös usein katsottu vaivan arvoiseksi. Esimerkiksi nigerialaisten maastamuuttajien odotuksiin ja kokemuksiin keskittyvässä tutkimuksessa todettiin, että toimiva yhteiskuntarakenne ja turvallisuus kohdemaissa painoivat lopulta vaakakupissa enemmän kuin matkalla koetut vaikeudet. Ne olivat saaneet siirtolaiset jäämään ulkomaille alkuperäisestä pettymyksestään huolimatta.

Yleisesti ottaen Euroopan maiden tietoa ja varoittavia esimerkkejä hyödyntävä muuttoliikeviestintä on tuottanut melko laihoja tuloksia. Aiheesta tehdyt tutkimukset ovat pääosin osoittaneet, että ylhäältä sanellut kampanjat eivät kykene murtamaan paikallisia sosiaalisia narratiiveja. 

Jännitteet tiedotuskampanjoiden ja niiden kohderyhmien välillä osoittavat myös, että maahanmuuttajat eivät tee päätöksiä tyhjiössä. He navigoivat monimutkaisessa henkilökohtaisten suhteiden, faktojen ja kuvitelmien verkostossa punniten jatkuvasti riskejä ja omia toiveitaan. 

Kampanjoita onkin kritisoitu siitä, miten niillä pyritään omimaan “totuus” maahanmuutosta sivuuttaen ihmisten  kokemukset, harkintakyvyn ja valmiudet hankkia tietoa. Samalla kritiikissä on korostettu, miten muuttoliikeviestintä siirtää vastuun rakenteellisista tekijöistä kuten viisumijärjestelmistä tai globaalista eriarvoisuudesta yksilön vääriin valintoihin. Lähtömaissa saatetaan herkästi tulkita, että EU yrittää tiedotuskampanjoillaan pestä kätensä moraalisesta vastuusta siirtolaisten kuolemista ja hyväksikäytöstä sanomalla ”mehän varoitimme teitä”.

Euroopan komissio itse on arvioinut, että yksi ydinongelma kampanjoiden epäonnistumisessa on ydinviestin epäselvyys kohderyhmälle: Onko kampanjoiden tarkoitus suojella potentiaalisia siirtolaisia vai tukea rajojen valvontaa ja maahantulon rajoittamista? Toistaiseksi lähtömaiden ihmiset ovat rivien välistä tulkinneet kampanjoiden edustavan jälkimmäistä. Väärän tiedon torjuminen lähtömaissa on tärkeää, mutta vaikuttava viestintä syntyy vain luottamuksesta.