Kiina on nyt maailmanpolitiikan viimeinen “aikuinen”: Senkään pysyvyyteen ei kuitenkaan kannata täysin laskea

Kirjoittajan henkilökuva
Eero Tuorila | 11.04.2026
Tekstiartikkelin kuva.

The Ulkopolitist Point on The Ulkopolitistin kolumnipalsta, jonka kirjoittajat tarttuvat ulkopolitiikan ajankohtaisiin ja kiinnostavimpiin ilmiöihin.

Länsimaiden hajanaisuuden ja riitelyn keskellä Kiinan on helppo näyttäytyä ennustettavana ja tasaisena toimijana vain olemalla. Maa kerää ihailua somessa ja toimii joillekin maille energiapolitiikan esikuvana. Vaikka merkkejä kommunistisen puolueen vallan lipsumisesta ei ole, on hyvä aina välillä muistaa, ettei Kiinankaan pysyvyyden varaan kannata laskea autoritaarisissa valtioissa kun emme aina tiedä, miten stabiili tilanne oikeasti on. 

Columbian yliopiston professori Adam Tooze kirjoitti maaliskuun lopussa Financial Timesissä, kuinka Kiina on Yhdysvaltojen sekoilun ja uusimman (toistaiseksi ei erityisen onnistuneen) Lähi-idän seikkailun keskellä maailmanpolitiikan viimeinen “aikuinen”. Kiina vaikuttaa Yhdysvaltojen yleistilanteen ja Euroopan loputtoman itsesäälin rinnalla tasapainoiselta ja ennustettavalta: maa on hyväpalkkaista ja vakituista työtä tekevä aikuinen, joka asuu rivitalossa Espoossa, juoksee triathloneja ja etenee urallaan tasaisesti eteenpäin. 

Kiinan ulospäin näyttäytyvä teknokraattinen kompetenssi tarjoaa juuri nyt lohduttavan iltasadun kaikille, joita uutiset läntisten demokratioiden sisäisestä hajaannuksesta masentavat. Jos ilmastonmuutos huolettaa (ja miksi se ei huolettaisi), voi tuudittautua graafeihin Kiinan päästöjen kasvun tasaantumisesta ja sähköautojen myyntiluvuista. Kun eurooppalaiset mediat kertovat, kuinka Brysselissä väännetään maataloustuista ja päästökaupan vesittämisestä, kertoo Kiina ystävällisesti jo etukäteen, mihin suuntaan maata aiotaan seuraavien viiden vuoden aikana kehittää. 

Kiinaa ihailevat niin yritykset, valtioit kuin tiktokkaajat. Heatmap.newsin analyysin mukaan Iranin sodan vuoksi kasvavien energiahintojen kanssa kamppaileville Aasian maille Kiina on energiapolitiikan esikuva: Lähi-idästä tuotavaa öljyä ja kaasua korvataan aurinkovoimalla (jota tuotetaan epäilemättä kiinalaisilla aurinkopaneeleilla), ydinvoimalla ja ainakin lyhyellä aikavälillä hiilellä. Chinamaxxing-ilmiössä hehkutetaan kiinalaista tapaa juoda kuumaa vettä vatsakipuun, ja murenevien siltojen ja kuoppaisten teiden keskellä asuvat länsimaalaiset hämmästelevät kuvia ja videoita Kiinan kehittyneiden rannikkokaupunkien valomainoksista, lasitorneista ja luotijunista.

Tuliterät sähköautot, tanssivat robotit ja Chongqingin metrosillat eivät luonnollisesti kerro koko totuutta Kiinan tilanteesta. On vaikea sanoa, kuinka tyytyväisiä kiinalaiset hallitukseensa ja maansa suuntaan todella ovat: joidenkin kyselyjen perusteella hyvinkin, mutta autoritaarisessa maassa mielipidekyselyiden luotettavuuden perässä on aina kysymysmerkki. Maan kehityksen kehnommat trendit ovat useimmille tuttuja: Kiinan väestö vanhenee, talouskasvu hidastuu ja nuorten työttömyys huitelee noin 15 prosentissa. 

Monet ajautuvat epävarmoihin keikkatöihin, ja 35-vuotiaille jaetaan potkuja “liian vanhoina”. Kansan vapautusarmeijan johtoportaan jo muutaman vuoden kestänyt kevätsiivous sai tammikuussa taas jatkoa kahden johtavan kenraalin potkuilla. Kertooko etenkin jälkimmäinen Kiinan heikkoudesta? Siihen ei kukaan osaa vastata.

Kiinan johtoporras ei varmastikaan ole niin yhtenäinen ja samanmielinen, kuin se ulospäin usein näyttäytyy: se, ettemme tiedä Kiinan sisäisistä poliittisista väännöistä, ei tarkoita, etteikö maassa riideltäisi tai väiteltäisi siinä missä meilläkin. Autoritaarisen maan sananvapausrajoitteet totta kai vähentävät huomattavasti julkisuudessa näkyvien avointen ristiriitojen määrää, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö myös sisäistä kritiikkiä kuuluisi. 

Esimerkiksi Kiinaa analysoiva Zichen Wang kirjoitti, kuinka hiljattain järjestetyssä kansankongressissa kuultiin avointa kritiikkiä maaseudun asukkaille maksettavien eläkekorotusten vaatimattomuutta kohtaan. Lisähaastetta debaatin seurantaan tuo kielimuuri: ajatusmaailman muutoksia voisi haistella lukemalla kommunistisen puolueen puoluelehtiä, mutta niiden lukeminen vaatii sekä hyvää kiinan kielen taitoa että puolueen käyttämän kielen ymmärrystä. 

Mitään sellaisia merkkejä ei näy, että Kiinassa olisi käynnissä sellainen myllerrys, joka voisi vaarantaa kommunistisen puolueen otetta vallasta. Koska julkisuuteen tihkuu kuitenkin melko vähän luotettavaa tietoa esimerkiksi eliitin, kansan ja armeijan tyytyväisyydestä, on aina välillä aiheellista tutkailla omia odotuksiamme Kiinankin stabiiliudesta uudelleen. 

Viimeisen vuosikymmenen ajan yksi keskeisiä oppeja kun on, että on syytä varautua myös odottamattomiin tapahtumiin. Autoritaariset valtiot, joissa kriittistä tai valtion vastaista puhetta suitsitaan kovalla kädellä, näyttäytyvät helposti ulospäin kestäviltä ja vankoilta, kunnes ne eivät yhtäkkiä sitä enää ole. Tasapainoiset ja itsevarmat aikuisetkin kun menettävät joskus työpaikkansa tai kaatuvat triathlon-pyörällään. 

Kirjoittaja: Eero Tuorila

Editointi: Heljä Ossa

Kielenhuolto: Saana Kääriäinen


Kommentit

Kiina elää tavallaan. Ikivanhakonfutselainen perinne on edelleen vahva ja voimissaan. Eräs ulkokiinalainen kysyi: "Onko Xi Jinping Kiinan keisari?". Ei ole. Kommunistinen puolue on. Kiinan keisarilla on vastuu kansan hyvinvoinnista. "Poika totelkoot kaikessa isäänsä, ja isä tukekoot kaikessa poikansa pyrkimyksiä". Niillä mennään. Suuri kansa ja suuri maa. Ei niitä hetkessä modernisoida. Eikä ole mahdollistakaan. Maapallon luonnonvarat eivät riitä pohjoismaiseen elämäntapaan kaikille kiinalaisille. Eikä ole realistista odottaa, että ne kaikki olisivat yksin kiinalaisten käytettävissä. Amerikkalaisetkin haluavat osansa.


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.