Syyriassa järjestettiin lokakuussa 2025 ensimmäiset parlamenttivaalit sen jälkeen, kun presidentti Bashar al-Assadin yli kahdenkymmenen vuoden valtakausi päättyi. Vaalit merkitsivät alkua poliittiselle siirtymäkaudelle, jonka puitteissa Ahmed al-Sharaan hallinto pyrkii rakentamaan maan uuden hallintomallin. Muutoksen keskellä Syyria tasapainoilee jälleenrakennuksen, turvallisuuden ja poliittisen uudistumisen tavoitteiden välillä.

Syyria seisoo oudon hiljaisuuden keskellä. Se on maa, jossa menneisyys ei katoa vaan jää kiertämään nykyhetkeä kuin varjo raunioiden yllä. Lokakuun viidennen päivän parlamenttivaalit olivat ensimmäiset sen jälkeen, kun Bashar al-Assadin yli kaksikymmentä vuotta kestänyt valtakausi päättyi joulukuussa 2024. Vaalit oli tarkoitus järjestää jo syyskuussa, mutta hallinnolliset ja oikeudelliset viiveet siirsivät niitä. Jo vaalipäivän siirto kertoo, miten hapuilevaa on uuden poliittisen järjestyksen rakentaminen maassa, joka on tottunut hallitsemaan eikä neuvottelemaan.

Syyria on nyt liikkeellä kuin herätetty jättiläinen ensimmäisillä askelilla. Jokainen askel kuuluu painokkaasti. Kun parlamenttivaalit on käyty ja uuden edustajainhuoneen jäsenet asettuneet paikoilleen, maassa väreilee jännite pelon ja toivon välillä. Vaalit toimivat siirtymän instrumenttina, ensimmäisenä näkyvänä pisteenä, jossa kansalaisten osallistuminen saa merkityksen.

Vielä vuosi sitten Syyrian kartta oli jaettu kolmeen erilaiseen todellisuuteen. Idlibiä hallitsi Ahmed al-Sharaan johtama liike, joka oli noussut esiin pitkän sodan raunioista. Pohjoisessa Aleppon ympärillä toimi Turkin tukema väliaikaishallinto, ja suurin osa maasta oli al-Assadin hallinnon käsissä. Kymmenessä kuukaudessa tämä asetelma kääntyi päälaelleen. Al-Sharaa siirsi hallintonsa Damaskokseen, muodosti siirtymähallituksen ja otti hallintaansa suurimman osan maasta. Kansainväliset edustustot palasivat varovasti pääkaupunkiin ja Damaskoksesta tuli jälleen näyttämö, jossa vierailivat Lähi-idän ja Euroopan edustajat. ​​

Al-Sharaan nousu ja kansainvälinen tunnustus

Al-Sharaa oli ensimmäinen Syyrian johtaja vuosikymmeniin, joka sai puhua YK:n yleiskokouksessa maansa nimissä. Hänen puheensa syyskuun yleiskokouksessa oli symbolinen hetki, joka vahvisti sen poliittisen muutoksen, joka oli alkanut jo kuukausia aiemmin. Euroopan unioni, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat olivat jo alkuvuodesta ryhtyneet asteittain purkamaan pakotteita, jotka olivat olleet voimassa al-Assadin hallinnon kaatumisesta lähtien. EU poisti suurimman osan omista pakotteistaan toukokuussa jättäen voimaan vain ne, jotka liittyivät turvallisuuteen, kemiallisten aseiden käyttöön ja huumekauppaan. Yhdistynyt kuningaskunta teki vastaavat muutokset keväällä, kun se poisti useita syyrialaisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä pakotelistoiltaan, sekä lievensi kaupparajoituksia. Yhdysvallat puolestaan lopetti suurimman osan Syyriaa koskevista rajoituksista heinäkuussa, mutta säilytti niin sanotun kansallisen hätätilan asetuksen, joka edelleen mahdollistaa kohdennetut pakotteet al-Assadin entisiin tukijoihin ja ihmisoikeusloukkauksiin osallistuviin henkilöihin. Samalla YK ei ylläpitänyt omaa Syyriaa koskevaa pakotejärjestelmäänsä, vaikka osa siirtymähallituksen jäsenistä pysyy yhä terrorisminvastaisissa listauksissa.

Ensimmäiset pakolaiset alkoivat palata maahan jo joulukuussa 2024, vielä varovasti ja osittain. Lentokentillä ja raja-asemilla näkyivät ensimmäiset paluumuuttajien joukot, jotka olivat eläneet vuosia Turkissa, Jordaniassa ja Libanonissa. Näiden paluiden mittakaava on vielä pieni, mutta niissä heijastuu se varovainen toive, että maahan on jälleen mahdollista palata ilman välitöntä pelkoa.

Samaan aikaan maa pysyi hauraana. Latakiassa keväällä ja Sweidassa kesällä puhkesi väkivaltaisuuksia, joissa kuoli satoja siviilejä. Koillis-Syyrian ja eteläisten maakuntien hallinta on edelleen epävarmaa. Näissä olosuhteissa al-Sharaan hallinto päätti järjestää vaalit ei demokratian juhlana, vaan keinona tehdä vallanvaihdoksesta näkyvää ja hallittua.

Vaalijärjestelmä ja sen perustelut

Kun al-Assad syrjäytettiin, Syyria oli poliittisessa tyhjiössä. Ensimmäinen väliaikaishallitus oli käytännössä muokattu versio Idlibin Pelastushallituksesta, joka toimi Hay’at Tahrir al Shamin eli HTS:n valvonnassa. Kolme ja puoli kuukautta myöhemmin al-Sharaa muodosti uuden siirtymähallituksen, jonka piti viedä maa kohti siviilivaltaa. Jo ennen tätä oli kuitenkin luotu vallan perusta. Tammikuun lopussa järjestetyssä Vallankumouksen voiton julistuksen konferenssissa, jossa osanottajina oli lähes pelkästään sotilaskomentajia, al-Sharaa julistettiin presidentiksi. Pian tämän jälkeen hän allekirjoitti väliaikaisen perustuslain, joka antoi hänelle valtuudet nimittää hallitus ja parlamentin valmistelukomitea. Uusi valtio syntyi asevoittojen jatkeena, ei demokraattisin neuvotteluin.

Tässä yhteydessä myös vaalit saivat muotonsa. Koska oli mahdotonta järjestää laajaa kansanäänestystä, päätettiin epäsuorasta järjestelmästä. Al-Sharaan nimittämä 11-jäseninen korkein komitea valvoi vaaliprosessia ja hyväksyi 1 570 ehdokasta. Noin 6 000 valitsijaa eri puolilta maata muodostivat maakunnalliset valitsijakunnat, jotka äänestivät 140 parlamenttipaikasta, kun taas presidentti nimesi itse loput 70 paikkaa, eli kolmasosan parlamentista. Tämä malli on poikkeuksellinen, mutta olosuhteet olivat sitäkin epätavallisemmat. Miljoonat syyrialaiset elävät yhä maan rajojen ulkopuolella, miljoona on joutunut siirtymään maan sisäisesti ja monilla ei ole enää henkilöllisyystodistusta tai virallista osoitetta. Hallinto perusteli mallia välttämättömyydellä. Vastustajien mukaan kyse oli hallitusta vahvistavasta keinosta, joka naamioitiin välivaiheeksi.

Vaalipäivänä Damaskos heräsi harmaaseen aamuun. Äänestyspaikkoja avattiin varhain, mutta monilla alueilla vain symbolisesti. Valitsijakunnat äänestivät hiljaisesti, ja ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan ilmapiiri oli enemmän velvollisuudentuntoinen kuin juhlava. Delegaattien kampanjat olivat suppeita ja henkilökohtaisia. Ehdokkaita oli monin paikoin liikaa. Aleppon keskuksessa yli 250 ehdokasta kilpaili 14 paikasta 700 valitsijan keskuudessa. Lopulta ratkaisut syntyivät pienissä neuvotteluissa tuttavapiirien suosituksilla ja vanhojen suhteiden verkostoissa. Tämä kuvastaa Syyrian politiikan todellisuutta, jossa institutionaalinen kehitys on siirtymävaiheessa, muodollisia rakenteita luodaan ja sääntelyä vahvistetaan, mutta sekä hallinnon käytännöt että vaalikäyttäytyminen rakentuvat yhä epävirallisten verkostojen varaan.

Tulokset ja edustuksellisuuden rakenne

Vaalien tulokset olivat odotetun varovaisia. Uudessa parlamentissa uutisoitiin olevan 10 uskonnollisten ja etnisten vähemmistöjen edustajaa, joista kaksi vahvistettiin olevan kristittyjä. Naisten osuus jäi vaatimattomaksi, sillä heitä valittiin vain kuusi edustajaa. Loput edustajista ovat sunnimuslimeja. Parlamentti koostuu 210 paikasta, joista valitsijakunnat täyttivät 119 paikkaa. Täyttämättä olevat 21 paikkaa sijaitsevat Suwaydan ja Raqqan maakunnissa Koillis-Syyriassa, sekä Hasakahin maakunnassa etelässä, ja ne täytetään myöhemmin järjestettävissä vaaleissa. Loput eli kolmasosa paikoista jäävät presidentin nimityksiksi, joilla voidaan joko korjata tai vahvistaa edustuksellisuuden vinoumia. Silti kokonaisuus muistuttaa enemmän menneisyyden jatketta kuin uuden ajan alkua.

On myös huomionarvoista, että suurin osa valituista ei ole HTS:n ydinpiiristä. Tämä ei merkitse opposition nousua, vaan sitä, että poliittinen todellisuus on monikerroksisempi. HTS:n ja sen liittolaisten vaikutus näkyy hallinnon taustalla, mutta paikalliset verkostot ja perinteiset vaikutusperheet ovat säilyttäneet otteensa. Monet HTS-taustaiset henkilöt eivät osallistuneet vaaleihin kolmesta syystä. Ensinnäkin he odottivat presidentin nimityksiä, joita pidettiin arvovaltaisempina. Toiseksi he eivät halunneet haastaa paikallisia valtasukuja, ja kolmanneksi monet heistä toimivat jo siirtymähallituksen virallisissa tehtävissä.

Vaalien jälkeen huomio siirtyi parlamentin todelliseen rooliin. Kritiikin ydin on, että parlamentti toimii siirtymäkauden hallinnon jatkeena, ei sen vartijana. Presidentillä on oikeus antaa asetuksia ja ohjata lainsäädäntöä. Parlamentin tehtäväksi jää perustuslain valmistelu ja uuden vaalilain suunnittelu. Hallinnon puolustajat sanovat tämän olevan väliaikainen vaihe, ja että täysi parlamentaarinen prosessi käynnistyy vasta kun maa on yhtenäinen ja turvallinen. Kriitikoiden mielestä tämä on tuttu tarina, eli siirtymäkausi, joka ei lopu koskaan.

Alueelliset jännitteet ja tulevaisuuden vaihtoehdot

Vaalien jälkeinen viikko toi esiin sen, ettei politiikka Syyriassa rajoitu vaalihuoneisiin. Heti vaalien jälkeen Aleppon kurdikortteleissa Ashrafiyeh’ssa ja Sheikh Maqsoudissa syttyi yhteenotto hallinnon ja SDF:n joukkojen välillä sen jälkeen, kun armeija oli tuhonnut SDF:n rakentaman tunnelin. Useita kuoli ja yhteenotot uhkasivat laajeta. Seuraavana päivänä Yhdysvaltain erityislähettiläs Tom Barrack tapasi SDF:n komentaja Mazloum Abdin ja ilmaisi toiveen, että jännitteet voitaisiin ratkaista. Pari päivää myöhemmin Abdi saapui Damaskokseen neuvotteluihin. Virallisia tiedotteita ei ole julkaistu, mutta huhuja liikkuu kahdenlaisista skenaarioista. Joko SDF:n edustajia nimitetään presidentin kiintiöpaikoille tai kurdipuolue PYD järjestää omat kesällä perutut paikallisvaalinsa, mikä käytännössä loisi maahan liittovaltiollisen rakenteen. Molemmat vaihtoehdot voivat muuttaa maan poliittista karttaa pysyvästi.

Syyrian siirtymä ei tapahdu tyhjiössä. Venäjä ja Iran tukevat hallintoa omista pragmaattisista syistään. Turkki pitää pohjoista aluetta hallussaan ja seuraa tarkasti kurdialueiden kehitystä. Läntiset valtiot seuraavat Syyrian tilannetta julkisesti vakauden toivossa, mutta taustalla vaikuttavat myös omat intressit pakolaisvirtojen hallinnasta ja energiaturvallisuudesta. Israelin ilmaiskut Damaskoksen ympärillä jatkuvat säännöllisesti ja muistuttavat, että maa on yhä osa laajempaa geopoliittista kamppailua, jossa jokainen liike heijastuu yli maan rajojen.

Varovainen liike kohti uutta poliittista tasapainoa

Tässä poliittisessa siirtymässä Syyria kulkee edelleen kapeaa polkua pelon ja toivon välissä. Maa yrittää liikkua, mutta tietää jokaisen askeleen olevan riskialtis. Liian nopea muutos voisi hajottaa sen, mikä on juuri alkanut asettua paikoilleen, ja liiallinen varovaisuus voisi pysäyttää muutoksen kokonaan. Siksi al-Sharaan hallinnon liike on harkittua kuin kirurgin käsi, joka tietää, että yksikin virhe voi olla kohtalokas.

Tulevat kuukaudet ratkaisevat onko tämä hallinto pelkkä välivaihe vai uuden aikakauden alku. Presidentin 70 nimitystä, Sweidan ja Koillis-Syyrian järjestelyt, sekä vaalilain luonnoksen suunta kertovat kallistuuko maa kohti yhtenäisyyttä vai uutta hajautumista. Syyrian parlamentti ei ole vielä demokratian foorumi, mutta parlamentin syntyminen on osoitus liikehdinnästä. Liike taas on merkki elämästä. Jos Syyrian väliaikainen hallinto pystyy säilyttämään tasapainon pelon ja toivon välillä, Syyria voi vähitellen löytää itselleen uuden kielen. Kielen, jossa hallinto ei tarkoita pelkoa vaan jatkuvuutta. Siitä alkaa jälleenrakennus, ei loistokkaana uutena aikakautena vaan arjen vakautena, joka palaa hitaasti päivä kerrallaan.