Jaa

Roma in Kosovo poverty

Oxfamin johtajan, Barbara Stockingsin mukaan köyhyys voitaisiin ratkaista hyvin yksinkertaisesti. Oxfamin tekemän laskelman mukaan maailman 100 rikkainta voisivat nimittäin omaisuudellaan poistaa äärimmäisen köyhyyden maailmasta, sillä heidän viime vuoden tulot riittäisivät korjaamaan köyhyyden moninkertaisesti. Osoittamatta ketään henkilökohtaisesti (jonka kuitenkin pystyy melko helposti tekemään esim. Forbesin listan perusteella), äärimmäisen köyhyyden tarvittavat varat saataisiin katettua jopa neljä kertaa. Summana tämä tarkoittaa n. 180 miljardia euroa. Höpönlöpö, sanon minä.

Tämän summan lisäksi Oxfam hyökkää asian tiimoilta julkaisemassaan raportissa rikkaiden kimppuun myös argumentoimalla äärimmäisen rikkauden olevan epäeettistä, taloudellisesti tehotonta, poliittisesti korruptoivaa, yhteiskunnallisesti jakavaa sekä tuhoisaa ympäristölle. Nämä argumentit muodostavat yhdessä pääsanoman äärimmäisen rikkauden ja sen muodostaman eriarvoisuuden haitallisuudesta. Tästä sanomasta huolimatta, osa maailman 100 rikkaasta tekee jo nyt, toki henkilökohtaisen omaisuuden kartuttamisen ohella, työtä maailman köyhyyden poistamiseksi. Trendinä tämä on tosin saanut kannatusta lähinnä länsimaista kotoisin olevien keskuudessa, josta esimerkkinä Forbesin listan kakkossijalla oleva Bill Gates. Hän on raaskinut nykyarvoltaan 61 miljardin dollarin (n. 46 miljardin euron) omaisuudesta lohkaista pienen palasen myös hyväntekemiseen Bill & Melinda Gates Foundationin nimissä.

Behgjet Pacolli, Kosovon rikkain mies, ei yllä 420 miljoonan euron nettoarvollaan 100 rikkaimman joukkoon, mutta antaa suhteellisuusmittarin perusteella mielekkään ajatusalustan äärimmäisen rikkauden ja eriarvoisuuden tarkasteluun. Mielekkään siksi, että keskipalkka Kosovossa on 262 euroa/kk, työttömiä on n. 45 prosenttia ja (mittaushaasteista johtuen) vaihtelevasti n. 34 – 48 prosenttia elää YK:n kehitysohjelman mukaan köyhyysrajan alapuolella.  Lisämausteen asiaan tuo se, että 70 prosenttia väestöstä on alle 35-vuotiaita ja nuoriso- ja nuorten aikuisten työttömyysprosentti on jopa 73.

Näitä lähtökohtia vasten Pacollin omaisuutta voi hyvin verrata miljardööriin. Varsinkin kun Pacolli ei myöskään ole mikä tahansa liikemies vaan Kosovon varapäämisteri ja on vastuussa Kosovon ulkosuhteiden ohella ulkomaisista sijoituksista. Lisäksi Pacolli on toiminut Kosovon itsenäistyessä presidenttinä, joskin vain lyhyen aikaa, ja on yhtiönsä Mabetex Groupin nimissä rakentanut Kosovon ohella myös mm. huomattavan osan Kazakstanin infrastruktuurista.

Mutta mihin Pacollin rahat sitten riittäisivät? Vaikka rakennuksiin ja infrastruktuuriin ylipäätään investoiminen on tärkeää etenkin taloudellisen kehityksen kannalta, ei se ole kriittisin kohde kun puhumme äärimmäisen köyhyyden poistamisesta. Pacollilla olisi henkilökohtaisesta omaisuudestaan varaa panostaa infrastruktuurin lisäksi myös köyhyyden kriittisimpiin kohtiin; vähentämällä köyhyyskuilua esimerkiksi terveydenhuollon saatavuuden, koulutusmahdollisuuksien lisäämisen ja työllistämisen lähtökohdista. Siis panostamalla teemoihin, joiden parissa myös Euroopan unioni ja YK:n kehitysohjelma vaihtelevalla menestyksellä parhaillaan touhuaa köyhyyden poistamiseksi.

Näistä touhuista huolimatta köyhyys on kuitenkin moniulotteinen ongelma, eikä Kosovon tapauksessa tuone köyhyydenpoistamiseen yhtään apuja se, että yksi Kosovon yhteiskunnallisen toimivuuden keskeisistä haasteista, korruptio, nielee rahaa päivittäin. Kosovo ei toki ole tämän ongelman kanssa ainut valtio maailmassa, mutta jos Pacollin roolia Kosovossa peilaa esim. Oxfamin väitteeseen poliittisesta korruptiosta, eivät Pacollia vastaan asetetut korruptiosyytteet luo kovin imartelevaa imagoa Pacollille.

Köyhyyden moniongelmallisuuden myötä onkin hyvä pohtia, onko kasa rahaa ollenkaan ratkaisu? Eipä juuri, sillä 180 miljardia on summana kuin täysin päätön lottovoitto (ei mitään tekemistä ”syntyä Suomeen”- argumentin kanssa), ilman, että sille on tarkoituksenmukainen tehtävä. Oxfamin argumenteista huolimatta, raha ei yksistään ole ratkaisu köyhyyteen. Eikä ratkaisu myöskään ole pelkästään rikkaiden moralisointi esim. luksustuotteiden kulutuksesta, kuten Oxfamin raportti, järjestön sanomaa julistaen, tekee. Se missä kyseinen raportti jättää kriittisen tyhjiön avaamaansa keskusteluun on, että argumentti 180 miljardin potista ei jalostu toimintaehdotuksiksi. Oxfam ei tarjoa mitään vastausehdotusta köyhyyden tiimoilta tärkeimpään kysymykseen: miten äärimmäisen rikkauden ja eriarvoisuuden ongelma käytännössä ratkaistaan.

Myös laskutoimituksena Oxfamin ehdottama pikavoitto on ongelmallinen. Kuten Matti Tyynysniemi Helsingin Sanomien kolumnissa huomauttaa: Oxfamin laskelma moninkertaisesta köyhyydenpoistamisesta ei ole mahdollinen. Tämän lisäksi köyhyyden poistaminen maailmasta tarvitsee paljon enemmän kuin 180 miljardia euroa. Huomattavasti enemmän, sillä se, että maailman väestö saadaan nostettua hätäisesti yli 2 dollaria/päivä tasolle, ei tee vielä autuaaksi.

Oxfamin argumentoinnin ja köyhyydenpoistamiseen yleisesti liittyvästä ongelmallisuudesta huolimatta, keskustelu rikkaiden roolista köyhyyden poistamisessa on enemmän kuin tervetullutta. Sikäli siis Oxfam on ihan hyvällä asialla, mutta hieman heikoin avauksin.

Kuva: www.mediacenter.dw.de

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa