Jaa


Kaikkien konservatiivisen puolueen oikeiden jäsenten tulisi olla skeptisiä EU:n suhteen. Ongelmana on ‘skeptinen’-liitteen kaappaus koko projektia vastustavien tahojen toimesta.

– Tristan Garel-Jones, Margaret Thatcherin ja John Majorin aikainen Eurooppa-ministeri

David Cameronin viime maanantaina kokema konservatiivien rivikansanedustajien kapina ansaitsi, Nicolas Sarkozyn valittujen sanojen ohella, alkuviikosta isot otsikot. Aloite Iso-Britannian EU-jäsenyyden jatkumisen altistamisesta kansanäänestykselle hylättiin selkein numeroin, mutta peräti 81 konservatiivien rivikansanedustajaa äänesti aloitteen puolesta, ts. Cameronin hallitusta vastaan. Tapaus on merkittävä, muttei kuitenkaan EU:n nykytilanteessa täysin odottamaton. Vaikka Iso-Britannia liitty EU:hun juuri konservatiivisen pääministerin johdolla, on puolueessa Thatcherin pääministerikauden alkuvaihesta lähtien kytenyt merkittävä euroskeptinen vähemmistö. Kuitenkin erityisesti John Majorin pääministeikaudelle osunut Britannian nöyryyttävä eroaminen ERM-valuuttakurssimekanismista, ns. mustan keskiviikon seurauksena, toimi nykyisessä muodossaan toimivan euroskeptisyyden lähtölaukauksena. Tämä tapahtuma, enemmän kuin mikään muu, on myös vaikuttanut Iso-Britannian päätökseen jäädä Euron ulkopuolelle.

Vuoden 1992 vaalien jälkeen Majorin hallituksen nauttima enemmistö oli kaventunut niin paljon, että puolueen suhteessa pieni euroskeptinen siipi onnistui järjestämään paitsi nöyryyttäviä protesteja Majorin hallitukselle, jotka muutamaan otteeseen olivat lähellä kaataa ko. hallituksen. Näistä tärkeimpänä toimi nk. Maastrichtin kapinallisten äänestaminen Maastrichtin sopimuksen ratifioimista vastaan vuonna 1992. Sopimus saatiinkin loputa ratifioitua vain muiden puoluiden edustajien avulla. Majorin ja konservatiivien hävitessä vaalit, pidettiin syynä paitsi mustaa keskiviikkoa myös puolueen Eurooppa-linjauksesta käytyä sisällissotaa. Näin ollen euroskeptikot ovat muodostuneet yhdeksi tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisista ryhmittymistä puolueen sisällä. Puhjeejohtajat eivät välttämättä aina ole samaa mieltä heidän kanssa, mutta heidän mielipidettään ei voi ohittaa. Tuorein esimerkki tästä on Cameronin vuoden 2005 puheenjohtajavaaleissa ja  vuoden 2009 eurovaalien jälkeen lunastama lupaus erota euromyönteisenä koetusta EPP-ryhmästä ja muodostaa oma, euroskeptisemmälle pohjalle muodostettu pohja. Selvää on, ettei euroskeptikkojen tuesta puheenjohtajavaaleissa ollut ainakaan haittaa.

Entä miten konservatiivien historiallisesti ongelmallinen suhde Eurooppaan heijastuu tämän päivän Bryssel-politiikkaan? Vaikka aloite EU-jäsenyyden altistamisesta kansanäänestykselle nauttii melko laajaa tukea niin kansan kuin konservatiivien euroskeptisen siiven parissa, on kuitenkin erittäin vaikea nähdä David Cameronin hallituksen lähtevän lähitulevaisuudessa sekoittamaan pakkaa konkreettisilla vaatimuksilla tilanteessa, jossa makrotaloudellista epävakautta riittää muutenkin. Nähtäväksi jää, kuinka kauan uusin konservatiivinen pääministeri voi harjoittaa pragmaattisempaa EU-politiikkaa ilman puolueen sisäistä repeämistä. Selvää kuitenkin on, ettei kansanäänestys Britannian EU-jäsenyydestä auta ketään – ulkoministeri William Haguea mukaillen kyseessä on väärä vastaus, väärään kysymykseen.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa