Suomi sijaitsee ydinasevarustelun vaikutuspiirissä. Suomen turvallisuuteen vaikuttavat ydinaseiden sijoituspaikat ja strategiat niiden käytön varalta, ja tällä hetkellä ydinaseiden painopiste on arktisella alueella. Tilanne ei kuitenkaan ole välttämättä pysyvä, sillä teknologian kehitys ja voimatasapainon muutokset muovaavat ydinasevaltioiden strategioita.

Bulletin of the Atomic Scientists -järjestön tutkijat siirsivät vuonna 2020 tuomionpäivän kelloa sadan sekunnin päähän keskiyöstä. Kello on nyt lähempänä symbolista maailmanloppua kuin koskaan aikaisemmin. Tutkijoiden arvioon vaikutti ilmastonmuutoksen lisäksi ydinsodan uhka, joka on kasvanut käsi kädessä suurvaltakamppailun kiihtymisen kanssa. Tutkijoiden mukaan ydinsodan mahdollisuus on nyt suurempi kuin kylmän sodan aikana.

Suomi on erinomainen esimerkki maasta, joka joutuu elämään ydinasevarustelun varjossa. Suomeen kohdistuvat uhat ovat muuttuneet ydinasestrategioiden mukana. Klikkaa twiitataksesi!

Kiristyneen ilmapiirin ohella uhan kasvuun ovat vaikuttaneet asevalvontasopimusten raukeaminen ja uusi asevarustelun kierre. Näihin liittyvät ratkaisut ovat pitkälti ydinasevaltioiden käsissä, eikä pienillä valtioilla ole asiassa valtavia mahdollisuuksia vaikuttaa. Suomi on kuitenkin erinomainen esimerkki maasta, joka joutuu elämään ydinasevarustelun varjossa. Suomeen kohdistuvat uhat ovat muuttuneet ydinasestrategioiden mukana.

Siirtymä pommikoneista sukellusveneisiin muutti Suomen turvallisuusympäristöä

Ydinasevaltiot kirjaavat yleiset suuntaviivansa julkisiin strategioihinsa. Niissä määritellään, minkälaisia ydinaseita valtio omistaa ja milloin niitä saatettaisiin käyttää. Tutkija Lawrence Freedmanin mukaan strategioiden painopiste oli aluksi ydinaseistettujen pommikoneiden käytössä. Tutkija Raimo Väyrynen on kirjassaan esittänyt, ettei pommikoneiden aikakausi luonut Suomen turvallisuudelle suoraa uhkaa. Varustelu keskittyi Keski-Eurooppaan, joten pommikoneiden lentoreitit olisivat harvoin koskettaneet Suomen ilmatilaa.

Strategioiden painopiste siirtyi 1960-luvulla mannertenvälisiin ohjuksiin. Suomen rajan läheisyyteen alettiin rakentaa Neuvostoliiton ydinasejärjestelmiä, joista muodostui potentiaalisia kohteita lännen ydinaseiskuille. Sillä oli Väyrysen mukaan merkitystä Suomen turvallisuudelle, koska ohjusten lentorata olisi kulkenut maan ilmatilan halki. Tämä johti huolestuneisiin pähkäilyihin siitä, voisiko ohjusten lentorata jäädä liian lyhyeksi tai millaisia vaikutuksia Suomeen olisi torjuntaohjuksilla suoritettavalla ydinohjuksen tuhoamisella.

Teknologian kehitys paransi jatkuvasti ohjusten osumatarkkuutta, mikä aiheutti Yhdysvalloille ja Neuvostoliitolle harmaita hiuksia. Kohentuva osumatarkkuus teki ohjussiiloissa pidettävistä mannertenvälisistä ohjuksista yhä haavoittuvampia vastapuolen iskuille. Vastauksena ongelmaan molemmat valtiot päättivät aloittaa 1960- ja 1970-luvuilla ydinaseiden piilottamisen sukellusveneisiin. Tämä muutti taas Suomen turvallisuusympäristöä, sillä arktisesta alueesta muodostui tärkeä alue molemmille suurvalloille.

Sukellusveneet tekevät arktisesta alueesta tärkeän ydinaseille

Barentsinmeren ja Kuolan niemimaan merkitys Venäjän ydinasepelotteelle on keskeinen: pohjoisessa sijaitsee valtaosa maan ydinaseistetuista sukellusveneistä. Niiden suojaksi Venäjä on rakentanut bastion-puolustuksen, jonka sotilaallista varustelua maa on viime vuosina voimakkaasti lisännyt. Bastionin juuret juontavat 1980-luvulle, jolloin Neuvostoliitto sai selville Yhdysvaltojen kykenevän tehokkaasti jäljittämään sen ydinaseistettuja sukellusveneitä avomerellä.

Sukellusveneiden haavoittuvuuden vuoksi Neuvostoliiton sukellusveneet joutuivat vetäytymään arktiselle alueelle, jotta maa pystyisi ylläpitämään niillä ydinasepelotteen vastaiskukykyä. Vastaiskukykyä pidetään yleisesti yhtenä ydinasepelotteen tärkeimmistä osista. Vastaiskukyvyllä ydinasevaltiot pyrkivät vakuuttamaan vastapuolen siitä, että hyökkäys maata kohtaan aiheuttaisi niin suuret tappiot, ettei sitä kannata suorittaa. Uskottavassa pelotteessa joidenkin ydinaseiden on selviydyttävä käyttökelpoisina ensimmäisestä iskusta.

Venäjän vastaiskukyky on yksi syy, miksi arktinen alue sekä kyky jäljittää ja tarkkailla vastapuolen ydinaseistettuja sukellusveneitä ovat Yhdysvalloille keskeisiä intressejä. Esimerkiksi tutkija Matthew Kroenig on huomauttanut, että Yhdysvaltojen ydinaseiden käyttö perustuu counterforce-oppiin. Se tarkoittaa sitä, että maa käyttäisi ydinaseita vastapuolen ydinasejoukkoja vastaan. Opin päätavoite on kriisitilanteissa pyrkiä estämään kaikin keinoin vastapuolta käyttämästä ydinaseita.

Counterforce-opin myötä Norja on kylmästä sodasta asti kytkeytynyt osittain osaksi Yhdysvaltojen ydinasestrategioita. Norjalla on ollut perinteisesti tärkeä rooli tiedustelussa. Maa kykenee valvomaan esimerkiksi Vuoreijassa sijaitsevalla tutka-asemalla Venäjän pohjoisen laivaston liikkeitä. Lisäksi Yhdysvaltojen sukellusveneet voivat käyttää Norjan tukikohtia Venäjän sukellusveneiden jäljittämiseen.

Norjan strateginen merkitys selittää osaltaan Yhdysvaltojen kiinnostuksen Suomen ja Ruotsin kanssa tehtävään puolustusyhteistyöhön. Klikkaa twiitataksesi!

Norjan strateginen merkitys selittää osaltaan Yhdysvaltojen kiinnostuksen Suomen ja Ruotsin kanssa tehtävään puolustusyhteistyöhön. Molemmilla mailla on Yhdysvaltojen näkökulmasta oleellinen toimenkuva Norjan puolustamisessa. Venäjä puolestaan väittää Yhdysvaltojen läsnäolon uhkaavan sen vastaiskukykyä. Maa on pyrkinyt pitämään Yhdysvaltojen sotilaallisen kapasiteetin mahdollisimman kaukana bastion-puolustuksesta. Tämä asetelma on lisännyt Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä jännitteitä arktisella alueella. Sotilaallinen konflikti on edelleen hyvin epätodennäköinen, mutta sen riskit ovat kasvussa.

Kriisiskenaario Pohjois-Euroopassa voi johtaa ydinaseiden käyttöön

Jännitteiden kasvu arktisella alueella tai muualla lisää riskiä ydinasekriisin syntymiselle, mikä ei olisi ennenkuulumatonta Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä. Valtioiden välinen mahdollinen kriisi ei kuitenkaan väistämättä eskaloituisi sotilaalliseksi konfliktiksi. Tilanne jäisi todennäköisesti edellisten kriisien tapaan kovan retoriikan tasolle. Ydinasepelote pitää sotilaallisen konfliktin kynnyksen erittäin korkeana.

Ydinasepelotteen toimivuus ei ole toisaalta aukoton – se on historiassa pettänyt useasti. Mikäli pelote pettäisi, Yhdysvaltojen ja Venäjän välistä konfliktia käytäisiin ensisijaisesti tavanomaisilla aseilla, mutta ydinaseiden käyttöä ei voisi sulkea pois. Tutkija Michael Kofman onkin arvioinut, että Pohjois-Euroopassa käytävässä sodassa luultavasti käytettäisiin ydinaseita. Sekä Venäjän että Yhdysvaltojen strategiat mahdollistavat rajoitetun ydinsodan: molemmissa maissa pidetään mahdollisena käyttää muutamia ydinaseita siten, ettei tilanne johda täysimittaiseen ydinsotaan ja molempien valtioiden tuhoon.

Tällaisessa rajoitetun ydinsodan skenaariossa käytettäisiin todennäköisesti räjähdysvoimaltaan matalatehoisia ydinaseita, joista puhutaan myös taktisina ydinaseina. Tutkija Scott Saganin mukaan matalatehoiset ydinaseet tukevat rajoitettua ydinsotaa, koska niillä pystyttäisiin minimoimaan siviiliuhrien määrä. Toisaalta tutkija Christine M. Leah on huomauttanut, että siviiliuhrien minimointi saattaisi samalla lisätä halukkuutta käyttää ydinaseita. Tämä seikka korostuisi varsinkin harvaan asutulla arktisella alueella.

Venäjän Iskander-ohjukset ovat turvallisuuspolitiikan klassikko, mutta vähälle huomiolle on jäänyt Yhdysvaltojen kyky ja tahto käyttää matalatehoisia ydinaseita. Tutkijoiden Keir Lieberin ja Daryl Pressin mukaan Yhdysvaltojen sukellusveneistä laukaistavat ohjukset ovat sopivia aseita counterforce-opin käyttöön. Yhdysvallat on vuodesta 2019 alkaen sijoittanut sukellusveneisiin uusia matalatehoisia ydinaseita, jotka maan omien arvioiden mukaan parantavat mahdollisuutta pitää ydinsota rajoitettuna. Sukellusveneillä Yhdysvallat kykenisi laukaisemaan ohjuksia Pohjois-Atlantilta siten, että niiden lentorata liittolaisten ilmatilassa voitaisiin minimoida. Tämä korostaa Pohjois-Atlantin merkittävyyttä, sillä kriisitilanteissa Venäjä saattaisi pyrkiä estämään Yhdysvaltojen pääsyn Pohjois-Atlantille. Sululla Venäjä kykenisi lisäksi häiritsemään Yhdysvaltojen ja Norjan välistä meriliikennettä sekä helpottamaan omien ydinaseistettujen sukellusveneiden suojaamista.

Kahden suurimman ydinasevaltion välisen kriisin seuraukset voisivat olla äärettömän vakavat: tilanne luultavasti pysyisi sapelien kalistelun tasolla, mutta pahimmassa tapauksessa kriisi voisi johtaa täysimittaiseen ydinsotaan. Tällainen kriisiskenaario on olemassa vähintään niin kauan kuin strategioiden painopiste on sukellusveneissä. Se ei ole tosin kiveen hakattu. Strategioiden muutos riippuu tulevaisuudessa ydinaseteknologian kehityksestä ja voimatasapainosta.

Ydinasestrategioihin vaikuttavat monet tekijät

Lieber ja Press ovat ennakoineet, että sukellusveneiden merkitys korostunee strategioissa vielä pitkään, mutta sukellusveneiden vastainen sodankäynti kehittyy jatkuvasti. Ydinasevaltiot eivät voi siten loputtomasti luottaa pelkästään sukellusveneisiin. Osuva esimerkki tästä on Kiina, joka on tällä hetkellä rakentamassa lähes 300 uutta ohjusiiloa. Maasta laukaistavien ohjusten renessanssi olisi huomattava muutos Suomen kannalta, sillä INF-sopimuksen raukeamisen jälkeen maasijoitteiset lyhyen ja keskipitkän matkan ohjukset ovat Euroopassa jälleen sallittuja.

Samalla tavanomaisten aseiden tuhovoiman ja tarkkuuden jatkuva kasvu parantaa niiden kykyä ydinasejoukkojen tuhoamiseen. Se häivyttää entisestään ydinaseiden ja tavanomaisten aseiden käytön rajaa. Suomen on luultavasti tulevaisuudessa vaikeampi hahmottaa, mitkä sotilaalliset joukot sen lähialueella kytkeytyvät ydinasestrategioihin. Tavanomaisten aseiden kehitys ei kuitenkaan vaikuta kaikkiin valtioihin tasapuolisesti. Yhdysvallat on pitkälle tulevaisuuteen ylivoimainen tavanomaisissa aseissa, mikä tutkija Vipin Narangin mukaan näkyy Venäjän ja Kiinan ydinasestrategioissa.

Teknologian kehityksen lisäksi tulevaisuuden ydinasestrategiat noudattelevat vallitsevaa voimatasapainoa. Ydinasevarustelua käydään nyt Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Yhdysvaltojen arvion mukaan Kiina on vuoteen 2030 mennessä todennäköisesti kolminkertaistanut ydinaseidensa määrän. Kiinan ydinasestrategia ei muodostu pelkästään suurvaltojen perusteella, vaan maa joutuu huomioimaan myös Intian ja Pakistanin ydinaseet. Kiinan nousu monimutkaistaa merkittävästi Yhdysvaltojen ja Venäjän strategioita, jotka pohjautuvat vielä toistaiseksi kylmän sodan aikaisiin ajatuksiin.

Suomeen kaivataan lisää ydinasenäkökulmaa

Ydinaseet ovat yhä käyttökelpoisia työkaluja suurvalloille – ne eivät ole jäämässä pelkiksi suurvallan symboleiksi. Ydinasevaltiot kehittävät uusia ydinaseita ja modernisoivat vanhoja, mikä viittaa siihen, että ydinaseet näyttelevät isoa roolia tulevaisuudenkin suurvaltasuhteissa. Vaikka suomalainen suurvaltapolitiikan analyysi on viime aikoina keskittynyt hybridiuhkiin, geoekonomiaan ja kyberturvallisuuteen, perinteinen voimapolitiikka ei katoa suurvaltojen strategioista.

Ydinsota on silti edelleen erittäin epätodennäköinen ja kynnys käyttää ydinaseita pysyy hyvin korkeana. On hyvä tosin muistaa, että Ukrainan sota, koronaviruksen leviäminen ja talebanien nopea eteneminen olivat kaikki enemmän tai vähemmän epätodennäköisiä skenaarioita. Ydinaseiden ensisijainen tehtävä on pyrkiä estämään sotien syttymistä, mutta kaikki ydinasevaltiot ovat myös valmistautuneet niiden käyttöön. 

Ydinasetutkimuksen kiistaton ongelma on empirian puute, koska ydinaseita ei ole käytetty sitten toisen maailmansodan. Klikkaa twiitataksesi!

Ydinasetutkimuksen kiistaton ongelma on empirian puute, koska ydinaseita ei ole käytetty sitten toisen maailmansodan. Ydinasestrategioiden analyysit perustuvatkin pääasiassa valistuneisiin arvauksiin ja teorioihin, joilla on omat heikkoutensa. Ei ole silti mielekästä tarkastella Suomen turvallisuusympäristöä pelkästään tavanomaisten aseiden näkökulmasta. Ydinasenäkökulman karttaminen analyyseissä jättää Suomen ulkopolitiikkaan sokean pisteen, joka heikentää suomalaisten ymmärrystä omasta turvallisuusympäristöstään.

Kirjoittaja: Tony Salminen

Editointi: Tapio Pellinen, Johanna Ketola

Kielenhuolto: Ida Andersson