Tekstin toinen kirjoittaja Janette Kotivirta on ympäristö- ja kehitystutkimuksen maisteri Kööpenhaminan yliopistosta. Pro gradu -tutkielmassaan hän teki kenttätyötä Uruguayssa ja tarkasteli metsäteollisuuden vaikutuksia ja sen aiheuttamaa vastustusta paikallisyhteisöissä. 

Uruguay kärsii historiallisen vaikeasta vesikriisistä. Erityisesti pääkaupunki Montevideon juomaveden ollessa kortilla paljon vettä käyttävä selluteollisuus on joutunut suurennuslasin alle. The Ulkopolitist haastatteli uruguaylaisia asiantuntijoita ja selvitti vesikriisin taustoja sekä suomalaisten metsäyhtiöiden ympäristövaikutuksia. 

Vesivarantojen kuihtuessa 60 prosenttia uruguaylaisista saa nyt vesijohtovettä, joka on asiantuntijoiden mukaan juomakelvotonta. Hupenevista vesivarannoista kilpailevat tällä hetkellä uruguaylaisten lisäksi erityisesti maa- ja metsätaloussektorin yritykset. 

Maan pääkaupungissa, Montevideossa, koko toukokuun jatkuneissa mielenosoituksissa ihmiset vaativat, että valtio laittaa etusijalle paikallisten oikeuden veteen monikansallisten yritysten sijaan. “Kyse ei ole kuivuudesta vaan ryöstöstä”, kuuluu mielenosoittajien keskeinen iskulause. 

Hallituksen lisäksi osansa kritiikistä on saanut suomalainen metsäyhtiö UPM, jonka uuden Paso de los Torosissa sijaitsevan tehtaan sisääntuloväylän paikalliset mielenosoittajat tukkivat maanantaina 22. toukokuuta. Kriisi on tuonut ympäristöaktivisteja yhteen pallon eri puoliskoilla: Samanaikaisessa mielenosoituksessa Kouvolassa Elokapina pysäytti raide- ja tieliikenteen UPM:n Kymin tehtaille. Mielenosoittajat kritisoivat yhteen ääneen UPM:ää erityisesti sen valtavasta vedenkäytöstä keskellä vesikriisiä sekä yhtiön toiminnasta Uruguayssa yleisemmin. UPM onkin protestien jälkeen joutunut puolustelemaan toimintaansa suomalaismedioissa. Uruguayssa yhtiö tarjosi pientä käytöstä poistuvaa vedenpuhdistamoaan valtion käyttöön. 

Vesikriisi ei selity odottamattomalla sateettomalla kaudella

Uruguay kärsii historiallisesta kuivuudesta. Kuivuuden syyksi on esitetty La Niña -ilmiötä, joka on vaikuttanut pitkänä sateettomana kautena Uruguayssa ja laajemmin Etelä-Amerikassa. Mielenosoittajat eivät kuitenkaan pidä sitä itse vesikriisin syynä. Uruguay sijaitsee kuitenkin valtavien makean veden varantojen päällä, ja kansallisessa kyselyssä lähes neljäsosa vastaajista uskoo kriisin johtuvan ensisijaisesti yritysten ja teollisuudenalojen tuhlailevasta luonnonvarojen käytöstä. 

Tutkijoiden mukaan nykytilanne on myös seurausta vuosikymmenten varrella tehdyistä systemaattisista poliittisista päätöksistä ja julkishallinnollisista toimista, jotka ovat eri tavoin heikentäneet veden laatua ja sekä kansalaisten pääsyä tähän perustarpeeseen. Uruguayn tehomaatalouteen perustuvat tuotantomallit, kuten karjantuotanto ja soijanviljely, sekä aiemmat yritykset yksityistää vedenjakelu ja valtion omistama vesilaitos OSE ovatkin selluteollisuuden lisäksi olleet mielenosoitusten kritiikin kohteina.

Vesikriisin syventyessä valtion viranomaiset löysäsivät toukokuussa 2023 veden juomakelpoisuutta määrittäviä ohjeistuksia ja neuvoivat ihmisiä käyttämään pullotettua vettä. Paikallisten ympäristötutkijoiden ryhmän kirjoittaman vetoomuksen mukaan ratkaisut ovat kuitenkin puutteellisia, sillä ne vierittävät vastuun yksittäisten kansalaisten niskoille ja altistavat jo valmiiksi haavoittuvaiset ryhmät, kuten köyhät ja pitkäaikaissairaat, vesikriisin vakavimmille seurauksille. Kansallisen kyselyn mukaan 53 prosentilla uruguaylaisista ei ole varaa korvata vesijohtovettä pullovedellä. Tutkijaryhmä toteaa, että teollisuus ulkoistaa sen vedenkäytön haitat kansalaisille. Teollisuus käyttää “valtaosan laadukkaimmasta vedestä, samalla kun ihmisten hanoista tulee vettä, jossa on liiallisia määriä natriumia ja kloridia”. 

Ympäristöasioihin erikoistunut antropologi Carlos Santos korostaa, että Uruguayn kansallisten tuotantomallien muutos viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on merkittävä syy nykyiseen kriisiin. Maa- ja metsätalouden laajeneminen sekä karjatalouden tehostaminen ovat merkittävästi tehostaneet maankäyttöä ja asettaneet ennennäkemättömän paineen maan makean veden varainnoille. Santos alleviivaa, että vettä intensiivisesti käyttävät tuotantomallit – kuten tehometsätalous – eivät olisi mahdollisia jos yhtiöille ei olisi taattu hyvää veden saatavuutta. Mielenosoittajat ovatkin kritisoineet Uruguayn valtiota siitä, että se lahjoittaa ilmaista vettä suuryrityksille ja maatalouden tarpeisiin. Santoskin puhuu vedestä “yritystukena” Uruguayssa ja muistuttaa, että kaikki Uruguayn tärkeimmät vientituotteet, kuten vuonna 2023 suurimmaksi noussut selluloosa, perustuvat runsaaseen vedenkäyttöön.

Suomessa pääkonttoriaan pitävät UPM ja Stora Enso ovat mukana kaikessa Uruguayn alueella harjoitettavassa selluntuotannossa ja nauttivat myös valtion avokätisestä vesipolitiikasta. Selluteollisuus käyttää vuoden 2019 laskelmien mukaan kymmenkertaisen määrän vettä verrattuna juomaveden kulutukseen. Klikkaa twiitataksesi!

Suomessa pääkonttoriaan pitävät UPM ja Stora Enso ovat mukana kaikessa Uruguayn alueella harjoitettavassa selluntuotannossa ja nauttivat myös valtion avokätisestä vesipolitiikasta. Selluteollisuus käyttää vuoden 2019 laskelmien mukaan kymmenkertaisen määrän vettä verrattuna juomaveden kulutukseen. Suomalaisyhtiöt ovat Uruguayn suurimpia yksityisiä maanomistajia, ja ne ovat saaneet neuvoteltua itselleen varsin edulliset toimintaedellytykset maassa. Sellutehtaat toimivat verovapailla vapaakauppa-alueilla, jotka suojaavat yritysten etuja tehokkaasti paikallisten protestien ja epäedullisten laki- ja poliittisten muutosten kaltaisilta riskeiltä. 

Suomalaisyritysten selluliiketoimintaa Etelä-Amerikassa vuosia tutkinut Helsingin yliopiston professori Markus Kröger toteaa, että yritysten laajat eukalyptusplantaasit ovat uhka Uruguayn ympäristölle monella tavalla. Uruguayn valtiolla on tilanteessa vain vähän vaihtoehtoja, sillä selluyhtiöiden kanssa tehdyt investointisuojasopimukset sitovat poliitikkojen käsiä. Valtio ei voi kiristää ympäristölainsäädäntöä tai muutoin rajoittaa kansainvälisten firmojen toimintaa ilman uhkaa firmoille maksettavista jättikorvauksista tai joutumisesta kansainvälisen investointiriitoja käsittelevän tuomioistuimen eteen. 

Eukalyptusplantaasit ovat riski vedensaannille

Kröger ja kauppakorkeakoulu Hankenin apulaisprofessori Maria Ehrnström-Fuentes huomauttavat tutkimusartikkelissaan, että UPM:n ja Stora Enson Uruguayssa harjoittamaan toimintaan liittyy kaksi erillistä mutta toisiinsa kietoutuvaa elementtiä: puuplantaasit ja varsinainen selluloosan tuotanto tehtaissa. Näillä sektoreilla on toisistaan eroavia vaikutuksia niin ympäristöön kuin paikallisväestöönkin. 

Selluyhtiöiden suosima eukalyptus kasvaa nopeasti – Uruguayssa jopa 5–10 vuodessa – hakkuukuntoon. Kääntöpuolena on se, että eukalyptuspuu imee tehokkaasti vettä maaperästä, sillä sen juuret ulottuvat yli 30 metrin syvyyteen. Tämän vuoksi plantaasit vähentävät alueellisesti pohjavesiä. Universidad de la República -yliopiston ympäristötieteisiin erikoistunut dosentti Marcel Achkar painottaa, että puuplantaaseilla on ollut osuutensa kuivuuteen. Hänen mukaansa “on aukottomasti todistettu, että ne vähentävät vesistöalueen vedentuotantoa 25–40 prosenttia. Kuivuuden aikana vedentuotanto voi vähentyä jopa 80 prosenttia.” The Ulkopolitistin haastattelema Achkar kuvaa selluteollisuuden asennetta lennokkaasti sanoilla “laajennetaan plantaaseja ensin ja mittaillaan vaikutuksia sitten jälkikäteen”.

Selluyhtiöiden suosima eukalyptus kasvaa nopeasti – Uruguayssa jopa 5–10 vuodessa – hakkuukuntoon. Kääntöpuolena on se, että eukalyptuspuu imee tehokkaasti vettä maaperästä, sillä sen juuret ulottuvat yli 30 metrin syvyyteen. Tämän vuoksi plantaasit vähentävät alueellisesti pohjavesiä. Klikkaa twiitataksesi!

Pääkaupunki Montevideon vesikriisissä keskiöön on noussut Santa Lucía -joen valuma-alue, sillä sen pinta- ja pohjaveden saatavuudella on merkittävä vaikutus erityisesti maan eteläosien väestön vesihuoltoon. Tutkimukset ovatkin tunnistaneet eukalyptusplantaasien negatiiviset vaikutukset Santa Lucían vedentuotantoon. Tutkijat ovat varoitelleet erityisesti plantaasien heikentävistä vaikutuksista sadeveden keräykseen joen alkulähteillä. UPM puolusteli plantaasejaan nimenomaan sillä, että niitä ei kastella, vaan ne käyttävät sadevettä, jota ei voi verrata ihmisten käyttämään juomaveteen. Sadevedellä on kuitenkin maan ympäristöministeriön mukaan suuri merkitys pääkaupungin juomavesihuollossa, sillä Santa Lucían maa-alueet keräävät sadevettä, toimivat sen suodatuksessa ja näin täyttävät myös juomavedelle tärkeitä pohjavesialueita. 

Vaikka eukalyptusplantaasit ovatkin ehdyttäneet pohjavesiä pienemmillä paikkakunnilla, Marcel Achkar muistuttaa, että selluyhtiöiden rooli ei kuitenkaan pääkaupunkia koettelevan kriisin kohdalla ole kaikkein keskeisin. Tämä johtuu siitä, että toistaiseksi vain noin 4 prosenttia Santa Lucían alkulähteiden maista on puuplantaasia. Paikallisten aktivistien ja tutkijoiden huoli liittyykin plantaasien laajentumiseen Santa Lucían valuma-alueella, etenkin UPM:n uuden tehtaan avauduttua. Puuplantaaseille on kaavoitettu laajoja alueita maassa, ja myös 17 prosenttia Santa Lucían alkulähteillä sijaitsevista maista on osoitettu metsäteollisuuden käyttöön. “Meille on keskeistä, että toimenpiteitä plantaasien laajentumisen keskeyttämiseksi Santa Lucían alueella tehdään. Olemme ehdottaneet tätä jo vuodesta 2013 ja nyt aiomme ponnistella asian eteen entistä enemmän”, María Selva Ortiz REDES – Amigos de la Tierra (Maan Ystävät) -organisaatiosta toteaa puhelinhaastattelussa.

Eukalyptusplantaasien aiheuttamat vesikriisit ovat olleet maaseudun arkea jo vuosia

Montevideon vesikriisi on saanut kansainvälistä huomiota, sillä noin puolet maan väestöstä asuu pääkaupungin metropolialueella. Marcel Achkar kuitenkin painottaa haastattelussa, että vesikriisi on itse asiassa käynnissä koko maassa ja monella pienellä paikkakunnalla vastaava tilanne toistuu lähes joka vuosi. Tällöin vettä on viety alueille rekoilla, mutta asia ei nouse samalla tavalla kansalliseksi uutisaiheeksi kuin nykyinen pääkaupunkialueen vesipula. 

Suomalaisyhtiöiden toiminta on aiheuttanut dramaattisia muutoksia Uruguayn maaseudulla 90-luvun alusta lähtien. Maaseudulla metsäyhtiöt ovat toisinaan ajautuneet kiistoihin paikallisten kanssa muun muassa vesi- ja maankäyttökysymyksissä. Apulaisprofessori Maria Ehrnström-Fuentes haastatteli vuonna 2012 tutkimustaan varten eukalyptusplantaasien valtaamilla alueilla asuneita maanviljelijöitä, joista eräs luonnehti tilannetta seuraavasti: “Vaikka he [poliitikot] tekivät metsälain näiden yhtiöiden tarpeita silmällä pitäen, ne eivät edes noudata tätä lakia. Metsälain lausekkeessa sanotaan, että sellainen maa, jota ei käytetä muihin tarkoituksiin, tulee julistaa metsäteollisuudelle priorisoitavaksi. Mutta maalla selvästi oli muita käyttötarkoituksia kaikille meille, jotka asuivat täällä. Ennen eukalyptusta täällä oli muita, parempia asioita.” 

Kouvolan sanomien haastattelussa UPM:n vastuullisuusjohtaja Sami Lundgren väittää, että eukalyptusplantaaseille Uruguayn valtion kaavoittamat alueet ovat “köyhtyneitä laidunmaita, jotka eivät kelpaa laiduntamiseen tai perinteisille viljelykasveille”. Ehrnström-Fuentesin tutkimusten perusteella tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Ainakin joissain tapauksissa alueilla on harjoitettu muita elinkeinoja, kunnes plantaasien aiheuttama kuivuus on tehnyt viljelystä mahdotonta. Cerro Alegressa, laajojen UPM:n eukalyptusplantaasien ympäröimänä asunut maanviljelijä toteaa: “He [poliitikot] säätivät kaikki lait yhtiöiden tarpeiden mukaan […] Näiden etujen avittamina yhtiöt aloittivat toimintansa alueella ja neljän tai viiden vuoden jälkeen kaivomme alkoivat kuivua. Perinteisesti asukkaat joivat vettä kaivoista. Meillä oli aina vettä, ja sitten vesi väheni huomattavasti, minkä johdosta vähäosaisilla alkoi olla vaikeuksia vedensaannissa.” Maanviljelijä painottaa, että veden puute teki muun tuotannon alueella aiempaa kalliimmaksi ja lopulta elämisen mahdottomaksi. 

Tehometsätalous näyttäisi siis tulleen paikallisten suosiman elämäntavan tielle: viljelijöiden kertoman mukaan nimenomaan eukalyptuksen tulo ja sen pitkäaikaiset vaikutukset alueen pohjavesiin ja maahan ovat tehneet elämän ja maatalouden harjoittamisen mahdottomaksi. Tällä tavoin eukalyptusplantaasien perustaminen lukitsee alueiden kohtalon tehometsätalouden ympärille, sillä maaperän köyhtyminen varmistaa, ettei sitä voida tulevaisuudessakaan käyttää muihin tarkoituksiin. Maan keski- ja länsiosissa puuplantaasien laajentuminen on työntänyt dosentti Achkarin mukaan muita elinkeinoja, erityisesti karjataloutta, pääkaupungin vesihuollolle tärkeälle Santa Lucían valuma-alueelle. Kun karjataloudelle käytettävissä oleva maapinta-ala on huvennut, se on alkanut keskittymään entistä enemmän ja entistä tehostetummin tälle kriittiselle alueelle. Näin metsätalous vaikuttaa epäsuorasti myös pääkaupungin vesikriisiin. 

Tehometsätalous näyttäisi siis tulleen paikallisten suosiman elämäntavan tielle: viljelijöiden kertoman mukaan nimenomaan eukalyptuksen tulo ja sen pitkäaikaiset vaikutukset alueen pohjavesiin ja maahan ovat tehneet elämän ja maatalouden harjoittamisen mahdottomaksi. Klikkaa twiitataksesi!

Puuplantaaseihin perustuvalle selluteollisuudelle on keskeistä pyrkiä minimoimaan erilaisia maankäyttöön liittyviä rajoitteita. Tämä selittää metsäyhtiöiden kommentteja ja rajua lobbausta sekä metsälakien että maanvuokralain muutosten läpi ajamiseksi. Ehrnström-Fuentesin ja Krögerin mukaan kyseiset lait suojaavat ulkomaisia omistuksia (tässä tapauksessa eukalyptusplantaaseja) suhteessa muihin maankäyttötapoihin ja paikallisiin pienomistajiin. Uruguayn parlamentin pyrkimys uudistaa maan metsälakia ja samalla rajoittaa puuplantaaseille kaavoitettuja alueita tyssäsi vuonna 2021 presidentti Luis Lacalle Poun päätökseen käyttää veto-oikeutta. Presidentin mukaan uusi laki olisi loukannut omaisuuteen, vapauteen ja työhön liittyviä oikeuksia. 

Metsäyhtiöiden toimintaa on tähän asti katsottu Uruguayssa melko suopeasti, mihin on monia syitä. Vain 5 prosenttia uruguaylaisista asuu maaseudulla, joten valtavien puuplantaasien välittömät negatiiviset vaikutukset ovat koskettaneet toistaiseksi vain rajattua osaa väestöstä. Siksi niitä on puitu vain harvakseltaan valtakunnallisessa mediassa. Valtaväestö on yleisesti voinut sivuuttaa ongelmat olankohautuksella – poissa silmistä, poissa mielestä. Vuonna 2007 valmistunut ensimmäinen suomalainen sellutehdasprojekti (nykyisin UPM Fray Bentos) aiheutti kansainvälisen selkkauksen naapurimaa Argentiinan kanssa, ja media päätyi kehystämään kiistaa lähinnä kansallisiin intresseihin vedoten. Sellutehtaiden vastustajat saivat aikanaan uruguaylaisessa julkisessa keskustelussa epäisänmaallisen leiman vastustaessaan suotuisiksi katsottuja isoja investointeja ja niiden tuomia työpaikkoja. Yhdessä nämä (ja muut) tekijät ovat avittaneet metsäyhtiöiden julkisuuskuvaa maassa.

Ilmastokriisin myötä sää on äärevöitymässä Uruguayssa: kuivuuksia on useammin ja ne ovat entistä vakavampia. Resurssisuunnittelu nousee siis entistä keskeisempään asemaan vedensaannin takaamisessa kaikille kansalaisille ja elinkeinoille. Vesikriisin taustalla on lopulta monia syitä: ennennäkemätön kuivuus, tehomaatalous, metsäteollisuus sekä puutteellinen vesi-infrastruktuuri ovat kaikki osallisia niin pääkaupungin kuin koko maan kattavaan vesikriisiin. Uruguayssa kysellään nyt, kuinka hyvin laajenemishaluinen maa- ja metsätalous sekä kansalaisten perusoikeudet ovat yhteensovitettavissa. Kansalaisjärjestöt ovat Uruguayssa valitelleet julkisen keskustelun puutetta tehometsätalouden vaikutuksista, mutta tilanne vaikuttaa olevan vesikriisin myötä muuttumassa. 

Kirjoittajat: Riku Löf ja Janette Kotivirta

Toimittaja: Ella Virtanen

Kommentointi: Viliina Kaikkonen

Kielenhuolto: Ida Andersson