Turkissa on 15–20 miljoonan hengen uskonnollinen alevien ryhmä, jota on jo vuosikymmeniä kohdeltu epätasa-arvoisesti sekä käytännössä että lainsäädännöllisesti. Alevit ovat vuosikymmeniä vastustaneet poliittista islamia ja tukeneet vasemmistoa. Turkin hallinnon tarjoamat ratkaisut epätasa-arvon kitkemiseksi ovat usein olleet näennäisiä eivätkä ole täysin vastanneet alevien toiveita. Vuonna 2022 perustetusta alevien rukouspaikkoja hallinoivasta valtion virastosta ollaan montaa mieltä.

Alevilaisuus on Turkin toisiksi suurin uskonnollinen ryhmittymä islamin pääsuuntauksen sunnalaisuuden jälkeen. Turkkilaiset kuuluvat pääosin sunnalaiseen hanafi-koulukuntaan. Alevit asuvat pääosin Turkissa, mutta heitä on merkittävinä vähemmistöinä myös lähialueen maissa ja Saksassa siirtolaisuuden seurauksena. Alevit sekoitetaan usein alaviitteihin eli nusaireihin, joita on pääosin Syyriassa, mutta myös Turkin eteläosissa. Isoimpana erona on, että alaviitit pitävät profeetta Muhammadin serkkua Alia jopa jumalaisena. Alaviittien oppien katsotaan myös olevan enemmän mystiikkaan sekä esoteriaan eli salatietoon liittyviä. 

Jo alevien määrä Turkissa on poliittinen kysymys. Luotettavien tilastojen puuttuessa luvut vaihtelevat reilusti laskijan ja laskentatavan mukaan. Alevijärjestöjen mukaan heitä on Turkin väestöstä jopa 30 prosenttia, kun taas useat tutkijat puhuvat 15–20 prosentista. Tällöinkin kyse olisi yli 15 miljoonasta ihmisestä.

Alevilaisuus on yleiskäsite šiialais- ja suufilaisperäisille profeetta Alia seuraaville uskonnollisille ryhmille. Vaikka alevilaisuus pohjautuu vahvasti islamiin, on se saanut runsaasti vaikutteita myös muista uskonnoista. Turkin alueella alevilaisuuden historia on monipolvinen, mutta sen voidaan katsoa ulottuvan aina 1100-luvulle saakka. Alevilaisuus on vasta 1900-luvulla enenevässä määrin käyttöön otettu termi. Karkeasti heidät on voitu jakaa bektaşeihin mystikko Hacı Bektaş-ı Velin mukaan sekä kızılbaşeihin eli “punapäihin”. Näiden kahden suuntauksen ero liittyy pitkälti etnisyyteen. Bektaşit ovat pääosin turkkilaisia ja kızılbaşit kurdeja. Alevien keskuudessa etnisesti turkkilaisia arvioidaan olevan selvästi eniten. 

Osmanivaltion janitsaariarmeija koostui pääosin bektaşeista, joten heillä oli myös merkittävä poliittinen rooli. He kapinoivat usein sulttaania vastaan. Vuonna 1826 janitsaariarmeija lakkautettiin ja myös bektaşilaisuus kiellettiin, mutta vuosisadan aikana heidän toimintansa hiljalleen palautui ennalleen. Alevit asuivat ja toimivat erityisesti syrjäseuduilla, joten he pystyivät jatkamaan suhteellisen normaalia elämää hallinnon toimista riippumatta. Tämä asema jatkui 1960-luvulla alkaneeseen kaupungistumiseen saakka.

Alevit sopivat suhteellisen hyvin Turkin tasavallan alkuvuosikymmenten projektiin, jossa valtiosta pyrittiin rakentamaan maallinen ja etnisesti yhtenäinen. Klikkaa twiitataksesi!

Vaikutteita useista eri lähteistä

Alevit eivät ole nykyäänkään yhtenäinen ryhmä. Selkeitä opinkohtia ja keskusjohtoa ei ole. Alevilaisuudella on paljon yhteistä 12-šiialaisuuden kanssa, joka on šiialaisuuden pääsuuntaus. Siinä arvostetaan 12 historiallista imaamia, joista viimeisen uskotaan palaavan viimeisinä päivinä. Esimerkiksi profeetta Muhammadin serkku Ali nähdään usein itse viimeistä profeettaakin tärkeämpänä esikuvana. Alevilaisuudessa suullisella perimätiedolla, musiikilla, runoudella sekä tanssilla on tärkeä asema. 

Vaikka Koraani on useille aleveille tärkeä teos, sitä ei samalla tavalla lasketa pyhäksi kuin islamin pääsuuntauksissa. Oleellisemmassa asemassa ovat henkisiä opetuksia sisältävät Buyruk-tekstikokoelmat eli suomeksi Käskyt. Muun muassa runoista ja tarinoista koostuvat tekstit ovat useilta eri aikakausilta ja kirjoittajilta peräisin. Selvästi yhteistä islamin mystisen suuntauksen suufilaisuuden kanssa on niin sanottu neljän oven ja 40 aseman järjestelmä. Sen avulla pyritään kehittämään itseä hengellisesti ja pääsemään mahdollisimman lähelle jumalaa.

Alevilaisuus on saanut paljon vaikutteita luonnonuskonnoista, kurdikulttuureista sekä useista Anatoliassa ja Aasiassa vaikuttaneista muista uskonnoista ja filosofioista. Tällöin on hankalaa esimerkiksi se, voidaanko alevilaisuus määritellä yhdeksi islamin suuntaukseksi vai ei. Näkemyseroja on alevienkin välillä, ja jotkut ajattelevat, ettei alevilaisuus ole lainkaan osa islamia. Tähän käsitykseen liittyy myös menneisyyden taakkaa. Monet alevit ovat kokeneet, että heitä ovat syrjineet pääosin sunnalainen kansa ja valtiovalta.

Alevien uskonnonharjoitus tapahtuu kotien ja luonnon lisäksi cemeveissä eli kokoontumispaikoissa. Siellä suoritetaan uskonnollisia rituaaleja ja palvontamenoja turkin kielellä. Miehet ja naiset osallistuvat uskonnonharjoitukseen samassa tilassa, joka on merkittävin ero moskeijassa tapahtuvaan rukoushetkeen. Turkin valtio ei tunnusta cemevejä uskonnollisiksi tiloiksi, vaan ne ovat virallisesti vain kulttuuritiloja. Isoisä eli dede on yhteisössä korkeassa asemassa ja toimii osittain papin tavoin. Tämä virka tai asema kuitenkin periytyy, eli deden täytyy edustaa pyhää profeetan sukua.

Monet alevit ovat kokeneet, että heitä ovat syrjineet pääosin sunnalainen kansa ja valtiovalta. Klikkaa twiitataksesi!

Vasemmistosympatiaa ja ulkopuolisuutta

Alevit sopivat suhteellisen hyvin Turkin tasavallan alkuvuosikymmenten projektiin, jossa valtiosta pyrittiin rakentamaan maallinen ja etnisesti yhtenäinen. Alevit nähtiin niin sanotusti alkuperäisinä turkkilaisina. Etnisyyden ollessa tärkeä asia, alevilaisuus uskontona jäi tunnustamatta sekä sivuosaan. Turkin tasavallan ensimmäisen presidentin Mustafa Kemal Atatürkin valtakaudella (1923–1938) alevit pääosin kannattivat toteutettua politiikkaa. Toisaalta Atatürkin politiikkaa ei haluttu vastustaakaan, sillä poliittisten vastustajien olot tehtiin tukaliksi.

1960-luvulla oikeistolaisen poliittisen islamin nousun myötä alevit ja Turkin vasemmisto löysivät jossain määrin yhteisen sävelen. Aatemaailmat kohtasivat ja molemmat pelkäsivät tulevansa jo aiempaa enemmän syrjityiksi yhteiskunnassa. Vuoden 1980 sotilasvallankaappauksen ja siitä alkaneen kansallisuusaatteen ja islamin vahvan toisiinsa yhdistämisen jälkeen uskontoasiainvirasto Diyanet ja maan hallinto ryhtyivät toimiin. Ne näkivät alevilaisuuden islamin harhaoppina. Diyanet alkoi rakennuttaa alevikyliin moskeijoita ja lähettää niihin myös imaameja. Sunnalaisen islamin opetus tuli pakolliseksi kouluihin, eikä aleveilla ollut mahdollisuutta saada oman uskontonsa opetusta. Lisäksi opetussuunnitelman mukaan alevilaisuus on vain kulttuuria eikä uskontoa. Alevit ja myös muut uskonnolliset vähemmistöt kokivat tämän aikakauden kehityskulut sunnalaistamiseksi ja siihen pakottamiseksi.

1960-luvulla kaupungistuneet alevit alkoivat järjestäytyä ja etsiä omaa identiteettiään. Perustettiin järjestöjä ja myöhemmin lyhytaikaisiksi jääneitä poliittisia puolueita, joilla pyrittiin vastustamaan vallalla olevaa politiikkaa. Kirjallista tuotantoa alettiin julkaista ja rukoushuone cemevejä rakentaa. Monet alevit ovat perinteisesti äänestäneet tasavaltalaista kansanpuoluetta CHP:tä. 

Läheiset suhteet vasemmistoon ja näkyvä poliittinen aktivismi ovat johtaneet vakaviin yhteenottoihin poliittisten islamistien kanssa. Esimerkiksi vuonna 1978 Kahramanmaraşissa tapettiin 109 alevia ja vuonna 1993 Sivasissa taas 33 alevia sai surmansa. Monissa tapauksissa viranomaiset ovat tutkineet rikoksia hitaasti ja puutteellisesti. Tuorein tapaus on elokuulta 2022, jolloin alevijohtajaa vastaan hyökättiin. Hieman tätä ennen viiteen Ankarassa sijaitsevaan alevijärjestön tilaan tehtiin ilkivaltaa. 

Läheiset suhteet vasemmistoon ja näkyvä poliittinen aktivismi ovat johtaneet vakaviin yhteenottoihin poliittisten islamistien kanssa. Klikkaa twiitataksesi!

Hallintaa ja hillintää

Recep Tayyip Erdoğanin ollessa pääministerinä vuonna 2007 laitettiin alulle projekteja, joiden tarkoituksena oli tutkia tarkemmin alevien asemaa Turkissa. Haluttiin myös löytää yhteisymmärrystä, sillä oikeus- ja kehityspuolue AKP:n ensimmäisellä vaalikaudella (2002–2007) hallinnon ja alevien välit olivat pysyneet kylminä. Niin sanottuihin työpajoihin kutsuttiin alevijärjestöjen edustajia ja tutkijoita. Alevit halusivat cemevien virallistamista uskonnollisiksi tiloiksi, mutta Diyanet vastusti tätä voimakkaasti. Oleellinen oli kysymys myös Diyanetin roolista yleisesti, joka hoitaa pääosin vain sunnalaisen islamin asioita. Ratkaisujen löytymistä vaikeuttivat hallinnon ja alevien erimielisyyksien lisäksi alevijärjestöjen keskinäiset näkemyserot. Asiat eivät tällä yrityksellä edenneet.

AKP on omissa alevilaisuuteen liittyvissä ulostuloissaan käyttänyt yksinkertaistavaa retoriikkaa. Alevilaisuus on samaistettu sunnalaisen islamin kanssa puhumalla islamin yhtenäisyydestä Turkissa. Toisaalta Erdoğan oli ensimmäinen pääministeri, joka on vieraillut cemevissä ja pahoitellut esimerkiksi vuosien 1937–1938 Dersimin kapinassa tapettujen tuhansien alevien kohtaloa. On myös ollut joitakin rakennusprojekteja, joissa moskeija ja cemevi sijaitsevat samassa rakennuksessa. Tämän tarkoituksena on ollut tuoda sunneja ja aleveja lähemmäs toisiaan.

Vuonna 2013 Istanbulin Gezi-puistosta alkaneet ympäri Turkkia levinneet hallinnon vastaiset mielenosoitukset liitettiin myös aleveihin. Hallinnon raportin mukaan heitä oli merkittävä osuus mielenosoittajista, vaikka kyse oli yleisesti monia ryhmiä yhdistävästä protestiaallosta. Nämä tapahtumat, tulkinnat ja erilaiset ulostulot kärjistivät tilannetta. Hallinnon viestinä oli ajattelumalli, jossa  sunnalaiset ja “muut” eroteltiin selvästi toisistaan.

Kohti vaaleja 

Viime vuosina samat aihepiirit, kuten cemevit, pakollinen islamin opetus koulussa ja Diyanetin rooli, ovat tasaisesti nousseet keskusteluun. Mitään merkittävää ei ole tapahtunut tällä saralla sitten vuoden 2022 marraskuun. Silloin Turkkiin perustettiin kulttuuri- ja turismiministeriön alainen Alevi Bektaşi Kültür ve Cemevi Başkanlığı eli virasto, joka vastaa cemevien hallinnoinnista. Turkin presidentti päättää viraston 11-jäsenisen johtoportaan aina kolmevuotiseksi kaudeksi. Se koostuu aleviedustajista ja tutkijoista. Viraston johtoon valittiin entinen sisäministerin neuvonantaja Arif Özzeybek. Pienen lainsäädäntömuutoksen myötä tehtiin helpommaksi kulttuurirakennusten, kuten cemevien, rakentaminen sekä korjaaminen. Tästä lähtien kulttuuri- ja turismiministeriön kautta maksetaan cemevien sähkölaskut.

Useat tahot kritisoivat uuden viraston perustamista sanoen, että muutokset ovat vain näennäisiä eivätkä vieläkään tunnusta cemevejä uskonnollisiksi tiloiksi. Esitettiin myös näkemys, että tämä on keino hallita alevien toimintaa valtion taholta. Lakimuutosten ja viraston perustamista käsittelevien istuntojen aikana Ankarassa parlamenttitalon edustalla oli paljon alevimielenosoittajia. Poliisit kuitenkin tukahduttivat mielenilmaukset voimakeinoja käyttäen. 

Turkin helmikuun 2023 maanjäristysten myötä on esiintynyt turhautumista, ettei alevivaltaisille asuinalueille ole tuotu apua. Klikkaa twiitataksesi!

Turkissa on tulossa presidentti- ja parlamenttivaalit virallisesti 18.6.2023, mutta todennäköisintä on niiden aikaistaminen kuukaudella. Vaikka viimeaikaisia uudistuksia ja muutoksia on kritisoitu, on niitä myös alevien taholta kiitelty. Onko tarkoitus saada aikaan jännitteitä alevien välille, kalastella ääniä vai rehellisestä yrityksestä ratkaista asioita? Turkin helmikuun 2023 maanjäristysten myötä on esiintynyt turhautumista, ettei alevivaltaisille asuinalueille ole tuotu apua. 

Turkin suurimman oppositiopuolueen CHP:n puheenjohtaja Kemal Kılıçdaroğlu on Erdoğanin haastaja presidentinvaaleissa. Lisäksi hän on alevi ja kurditaustainen. Kiinnostavaa on se, tuoko hän alevilaisuuteen liittyviä poliittisia kysymyksiä keskusteluun.

Ongelmat on syvällä ja vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja sitten alkaneita. Niitä ei hetkessä ratkaista, eikä helposti löydy keinoja johon kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Alevit ovat monimuotoinen ryhmittymä, eivätkä he ole keskenään yhdenmielisiä poliittisista tavoitteista. Merkittäviä edistysaskeleita ei kuitenkaan ole tulossa, ellei alevien oleellisimpia huolenaiheita oteta huomioon ja ratkaista. Turkin nykyisellä politiikalla siihen on pitkä matka.

Kirjoittaja: Niko Järvi

Editointi: Milja Suihko, Omar Fasolah

Kielenhuolto: Ida Andresson