Matti Puranen (YTT) toimii erikoistutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Taiwanin uinuvan konfliktin laajeneminen täysimittaiseksi sodaksi on ollut syksyllä jälleen otsikoissa. Kiina on lisännyt sekä sotilaallista että retorista uhitteluaan, ja viime viikolla päättyneessä kommunistisen puolueen suurkokouksessa kolmannelle pääsihteerikaudelleen kruunattu Xi Jinping näyttää ajavan Taiwanin yhdistämistä Manner-Kiinaan entistä ponnekkaammin.

Asetelma Taiwanin salmella on pysynyt jännitteisenä vuodesta 1949, jolloin Kiinaa alun perin hallinnut Kiinan tasavallan hallitus pakeni Taiwanin saarelle vastaperustetun kansantasavallan alta. Taiwanin yhdistäminen osaksi Kiinaa on ollut sittemmin sekä Kiinan ulkopolitiikan että sotilasstrategian tärkeimpiä prioriteetteja. Kiina on systemaattisesti vannonut pyrkivänsä rauhanomaiseen yhdistymiseen, jossa Taiwan säilyttäisi demokraattisen järjestelmänsä Hongkongissa käytetyn ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -mallin mukaisesti.

Taiwanilaisille moinen ratkaisu vaikuttaa kuitenkin ajatuksena yhä etäisemmältä, ja maan johdossa on vuodesta 2016 asti ollut demokraattinen edistyspuolue, joka tavoittelee pitkällä tähtäimellä Taiwanin itsenäistymistä. Myös Kiinan viimeaikainen autoritarisoitumiskehitys ja varsinkin Hongkongin vapauksien tukahduttaminen ovat syöneet nopeasti uskottavuuden Kiinan väitteiltä, joiden mukaan Taiwan voisi säilyä liberaalina enklaavina Kiinan sisällä. 

Kiinan näkökulmasta rauhanomainen yhdistyminen poliittisen kompromissin kautta on muuttumassa mahdottomaksi, ja Xin kaudella Kiina onkin ryhtynyt uhkailemaan Taiwania sotavoimillaan aiempaa avoimemmin. Viime elokuussa jännitteet kiristyivät huippuunsa, kun Kiina vastasi Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtajan Nancy Pelosin Taiwanin vierailuun massiivisilla sotaharjoituksilla ja ohjuskokeilla. Ballistisia ohjuksia ammuttiin Taiwanin saaren yli ja jopa Japanin talousvyöhykkeelle.

Monien tutkijoiden mukaan Xi Jinping vaikuttaa tehneen päätöksen, että Taiwanin ongelma on ratkaistava viimeistään kansantasavallan 100-vuotisjuhlavuoteen 2049 mennessä. Tänä syksynä useat yhdysvaltalaiset arviot ovat kuitenkin muuttuneet aiempaa hälyttävämmiksi. Esimerkiksi Yhdysvaltain merivoimien operaatiopäällikkö Mike Gilday arvioi lokakuussa, että Kiina on saattanut aikaistaa suunnitelmiaan ja voi hyökätä jo vuonna 2024. Mutta onko Kiina todella valmis Taiwanin vastaiseen sotilasoperaatioon?

Miten miehittää sitkeä saarivaltio?

Taiwanin kaltaisen saarivaltion valtaaminen olisi äärimmäisen monimutkainen ja riskialtis operaatio. Tästä huolimatta Kiinan sotilasjohto asetti Taiwanin miehittämisen sotilasstrategiseksi päätehtäväkseen 1990-luvun alussa, jolloin Kiina uudisti sotilasstrategiansa vastaamaan paremmin kylmän sodan jälkeisen turvallisuusympäristön haasteisiin.

Nykypäivänä kiinalaiset sotilaslähteet mainitsevat neljä sotilaallisen operaation tyyppiä, joilla Kiina voisi pyrkiä painostamaan Taiwania tai lopulta – muiden keinojen pettäessä – miehittämään sen: kauppasaarto, tuli-isku, maihinnousu sekä ilmaiskun vastainen yhteisoperaatio. Vaikka operaatiotyypit jaetaan neljään kategoriaan, niitä ei sovellettaisi itsenäisesti, vaan sekoitettaisiin keskenään. Kauppasaartoa voitaisiin kiristää valikoiduilla tuli-iskuilla, ja massiiviset tuli-iskut puolestaan edeltäisivät varsinaista maihinnousua. Operaatioiden neljäs tyyppi, ilmaiskun vastainen operaatio, tarkoittaa ennaltaehkäisevää iskua Yhdysvaltain Itä-Aasiaan sijoitettuja joukkoja vastaan, ja siihen turvauduttaisiin vasta ääritilanteessa.

Kaikkiin operaatiotyyppeihin liittyy valtavia riskejä, joiden vuoksi Kiina joutuu vakavasti harkitsemaan sotilaallisten keinojen käyttöönottoa. Onkin todennäköistä, että Kiina pyrkisi ensin painostamaan Taiwania mahdollisimman pienin kustannuksin. Toimet voisivat alkaa kauppasaarrolla, sillä Taiwan on saarivaltiona täysin riippuvainen ulkomaankaupasta aina perustarpeista, kuten ruoasta ja energiasta, lähtien.

Onkin todennäköistä, että Kiina pyrkisi ensin painostamaan Taiwania mahdollisimman pienin kustannuksin Klikkaa twiitataksesi!

Kiinan merivoimat on jo noussut pinta-alusten määrällä mitattuna maailman suurimmaksi. Asettaessaan Taiwanin saartoon Kiina voisi tukeutua myös yli 60:een hyökkäyssukellusveneeseensä, joista kuusi edistyneintä ydinkäyttöistä sukellusvenettä (093, Shang) ovat arvioiden mukaan varsin hiljaisia ja suorituskykyisiä. Varsinaisten asevoimien lisäksi saarrossa hyödynnettäisiin Kiinan merivartioston sekä salamyhkäisen, kalastusaluksia sotilaalliseen painostukseen käyttävän merimilitian aluksia. Saartorengasta voitaisiin tukea miinoittamalla Taiwanin tärkeimpien satamien edustat.

Satamien ja meriväylien lisäksi Kiina voisi pyrkiä rajoittamaan myös Taiwanin ilmatilan käyttöä julistamalla sen ylle oman ilmapuolustuksensa tunnistusvyöhykkeen ja edellyttämällä kaikkia Taiwaniin pyrkiviä lentoja anomaan laskeutumislupaa Kiinasta. Ilman ja meren lisäksi Kiina voisi yrittää häiritä Taiwanin internetyhteyksiä katkaisemalla merenalaisia tietoliikennekaapeleita, joiden kautta valtaosa Taiwanin tietoliikenteestä yhdistyy maailmaan.

Saarto on menetelmänä houkutteleva, koska sen intensiteettiä voitaisiin säädellä tilanteen vaatimalla tavalla. Taiwaniin pyrkiviä kuljetuksia valvovat Kiinan merivoimien alukset saattaisivat laskea saartorenkaan sisälle esimerkiksi vain humanitaarisesti välttämättömät tuotteet tai alukset, jotka tunnustavat Taiwanin kansantasavallan osaksi. Parhaassa tapauksessa Taiwanin johto saataisiin taivuteltua neuvottelupöytään laukaustakaan ampumatta. 

Saartoon liittyisi silti huomattavia riskejä konfliktin eskaloitumisesta, sillä Taiwan katsoisi luultavasti täydeksi oikeudekseen iskeä Kiinan saartorengasta vastaan. Lisäksi saarto olisi menetelmänä hidas, ja Yhdysvaltain johtama liittouma saattaisi pyrkiä avaamaan turvallisen käytävän Kiinan saartorenkaan läpi esimerkiksi Taiwanin itäpuolen satamiin. Saartorenkaan läpäisevän kauppakäytävän avaaminen käynnistäisi piinaavan hermopelin kahden arvovallastaan hyvin tietoisen ydinasevallan välillä. Vähintään se toimisi Yhdysvalloille hälytyssignaalina ryhtyä varautumaan pahimpaan ja veisi Kiinalta mahdollisuuden yllätysmomentin hyödyntämiseen. 

Tuli-iskusta maihinnousuun

Kauppasaartoa seuraava eskalaation askel olisi tuli-isku, jota voitaisiin käyttää myös eräänlaisena itsenäisenä painostus- ja rangaistuskeinona. Kiinan ohjusjoukoilla on Taiwanin edustalla valmiudessa suuret määrät sekä ballistisia että risteilyohjuksia, joilla voitaisiin tarvittaessa iskeä Taiwaniin hyvin nopealla varoitusajalla, kuten Kiina pyrki elokuun sotaharjoituksillaan viestimään.

Tuli-iskun tavoitteena voisi olla joko rajoitetumpi symbolisten kohteiden tuhoaminen tai laajamittaisempi strategisten pommitusten kauhukampanja, joka tähtäisi Taiwanin poliittisen ja sotilaallisen johdon eliminoimiseen, taiwanilaisten moraalisen vastarinnan nujertamiseen sekä Taiwanin sodankäyntikyvyn tuhoamiseen.

Strategisten pommitusten heikko teho kohdevaltion moraalin tai sodankäyntikyvyn kukistamisessa on kuitenkin tunnettu jo toisen maailmansodan ja Vietnamin sodan ajalta ja tuoreimpana Ukrainasta, jossa Venäjän brutaalilla terrorikampanjalla vaikuttaa olevan minimaalinen vaikutus ukrainalaisten taistelutahtoon. Kiinan tuli-iskut saattaisivatkin yhtä hyvin kääntyä itseään vastaan ja nostaa taiwanilaisten vastarinnan uudelle tasolle. Ne voisivat saada myös kansainvälisen yhteisön tuomitsemaan Kiinan ankarin sanankääntein ja tehdä tyhjäksi Kiinan vuosikymmeniset tavoitteet rakentaa pehmeää vaikutusvaltaa kehittyvässä maailmassa.

Taiwan on myös maastoltaan varsin ihanteellinen puolustettava Klikkaa twiitataksesi!

Todennäköisesti tuli-isku toimisikin pohjustuksena varsinaiselle pääoperaatiolle eli maihinnousulle. Maihinnousu Taiwanin pääsaarelle olisi erittäin monimutkainen ja haastava operaatio. Taiwanin salmi on kapeimmalta kohdaltaan yli 130 kilometriä leveä, ja sen ylittämiseen kuluu nopeimmillakin kuljetusaluksilla useita tunteja. Lisäksi salmen sääolosuhteet ovat ankarat: suuren osan vuodesta salmella puhaltavat voimakkaat tuulet, joiden lisäksi trooppisia hirmumyrskyjä esiintyy toistuvasti. Optimaalisia aikaikkunoita maihinnousulle on lähinnä keväällä ja loppusyksystä. 

Taiwan on myös maastoltaan varsin ihanteellinen puolustettava. Maihinnousuun soveltuvia rannikoita on vuoristoisella saarella vain muutama, lähinnä Taiwanin länsipuolella, ja ne ovat vahvasti linnoitetut. Invaasiota tulisi siten edeltää massiivinen ja pitkäkestoinen tuli-iskujen sarja, jolla pyrittäisiin raivaamaan tie maihinnousujoukolle tuhoamalla esimerkiksi maihinnousualueiden linnoitteet ja ohjusjärjestelmät, lentotukikohdat, komentokeskukset sekä ensivaroitus- ja ilmatorjuntajärjestelmät.

Tuli-iskujen jälkeen käynnistettäisiin varsinainen maihinnousu, joka sentään näyttää numeroiden valossa alkuun ylivoimaiselta. Kiinan asevoimat ovat henkilöstönsä puolesta maailman suurimmat yli kahdella miljoonalla aktiivisotilaallaan, ja niitä vastassa ovat Taiwanin rekrytointiongelmista kärsivät, noin 180 000 sotilaan asevoimat, joiden moraalia on usein arvioitu heikoksi. Taiwanin asevoimat ovat kuitenkin varsin modernisti aseistautuneet, ja uudessa ”kokonaispuolustuksen konseptissa” (ODC, Overall Defense Concept) Kiinan haasteeseen pyritään vastaamaan asymmetrisesti kehittämällä suurten ja näyttävien asejärjestelmien sijaan  ”suurta joukkoa pieniä asioita”, kuten edullisia lyhyen kantaman täsmäaseita, miehittämättömiä ilma- ja merialuksia sekä pieniä, kalastusalusten sekaan piiloutuvia ohjusveneitä.

Skaalaerosta huolimatta Kiinan varsinainen maihinnousujoukko on suhteellisen pieni: operaation keihäänkärkenä toimisi kuusi maavoimien maihinnousuprikaatia, joissa on kussakin noin 5 000 sotilasta. Maihinnousuprikaatien lisäksi ainakin osaa Kiinan merijalkaväen kuudesta prikaatista luultavimmin käytettäisiin, ja lisäksi ensimmäiseen maihinnousuaaltoon liittyisi myös osa ilmavoimien maahanlaskujoukoista, joita on niin ikään kuusi prikaatia.

Keihäänkärkijoukot lastattaisiin merivoimien suuriin kuljetusaluksiin, jotka kuljettaisivat prikaatit muutaman kilometrin etäisyydelle valitusta rannikosta. Tämän jälkeen pioneerit ja miehittämättömät raivausalukset pyrkisivät raivaamaan maihinnousualueen esteet, minkä jälkeen varsinaiset maihinnousujoukot lähtisivät uimaan kohti rannikkoa Kiinan kehittämillä tyypin 05 uivilla rynnäkköpanssarivaunuilla.

Ensimmäisen hyökkäysaallon tarkoituksena olisi vallata rannikolta sillanpääasema ja torjua Taiwanin asevoimien vastahyökkäys. Mikäli sillanpääasema saataisiin säilytettyä, ryhdyttäisiin ottamaan vastaan suurempaa miehitysjoukkoa, raskaampaa kalustoa ja huoltotarvikkeita.

Logistiset haasteet

Jos varsinainen maihinnousujoukko vaikuttaa pieneltä, muodostaa oman lisähaasteensa Kiinan merivoimien kuljetuskaluston määrä. Merivoimilla on käytössään noin kymmenen suurta maihinnoustukiualusta. Suurinta ja moderneinta kalustoa edustavat uudet, tyypin 075 (Yushen) maihinnousutukialukset, jotka ovat sekä kokonsa että funktionsa puolesta vertailukelpoisia Suomessa elokuussa vierailleeseen Yhdysvaltain merivoimien USS Kearsargeen. Suurten alusten lisäksi käytössä on kymmeniä pienempiä maihinnousualuksia, mutta vaikka koko kuljetuskalusto olisi käytössä, nousisi kerralla kuljetettavan joukon määrä arvioiden mukaan korkeintaan noin 20 000 sotilaaseen.

Täsmälleen sama ongelma koskee myös maahanlaskujoukkoja. Mikäli Kiinan ilmavoimien koko raskas kuljetuskapasiteetti (erityisesti venäläiset Il-76- ja kotimaisesti tuotetut Y-20-koneet) saataisiin käyttöön – mikä olisi huomattava logistinen suoritus – kyettäisiin Taiwaniin kuljettamaan kerralla vain yksi mekanisoitu tai kaksi kevyttä maahanlaskuprikaatia, mikä tarkoittaa noin 10,000 sotilasta.

Kuljetusongelmat on hyvin tiedostettu, ja Kiina onkin varautunut hyödyntämään maihinnousuoperaatiossa myös siviilialuksia. Kiinan lainsäädäntö on jo vuosikymmeniä velvoittanut kiinalaisia varustamoja muokkaamaan aluksista soveltuvia sotilaslogistiikan järjestämiseen. Myös Kiinan merivoimat on harjoitellut jo pidemmän aikaa siviilivarustamojen autolautoilla, jotka on muokattu sotilaskaluston kuljettamiseen soveltuviksi esimerkiksi järeimmin maihinnousurampein. Käytössä ovat olleet esimerkiksi tavallisesti Bohain merta kyntävät ”RO/RO-autolautat” Bohai Cuizhu ja Zhonghua Fuxing, jotka ryhtyisivät tositilanteessa kuljettamaan Taiwaniin raskasta miehityskalustoa.

Ilmaiskun vastainen operaatio

Taiwanin miehittäminen olisi sekä logistisesti että operaatiotaidollisesti äärimmäisen monimutkainen hanke, minkä vuoksi maihinnousujoukon mobilisaatio havaittaisiin hyvissä ajoin, jo kuukausia ennen h-hetkeä. Tämä antaisi Yhdysvalloille aikaa valmistautua pahimpaan ja ryhtyä keskittämään omia voimiaan läntiselle Tyynellemerelle. 

Kiinan sotilasjohdon pessimistinen arvio on, että Yhdysvallat tulisi sotatilanteessa Taiwanin tueksi, ja niinpä Kiinan sotilasdoktriiniin on jo 1990-luvun alusta lähtien kuulunut ajatus konventionaalisesta ensi-iskusta. Mikäli Kiina siis havaitsisi Yhdysvaltain mobilisoituvan esimerkiksi tuomalla lentotukialustaisteluosastojaan Itä-Aasiaan, tulisi Kiinan ottaa doktriinin mukaan aloite yllättävällä ensi-iskulla.

Käytännössä koko Kiinan sotilasstrategia on varautunut tähän pahimpaan mahdolliseen skenaarioon, kiinalaisittain ”ilmaiskun vastaiseen operaatioon”. Kiina on valmistautunut Yhdysvaltain väliintuloon esimerkiksi kehittämällä ballistisia ohjuksia. 1990-luvun alkuvuosien muutaman kymmenen epätarkan, inertiapaikantuvan ohjuksen arsenaali on kasvanut tuhansien varsin suorituskykyisten ohjusten arsenaaliksi, eikä Yhdysvaltojen ja Venäjän välille solmittu keskimatkan ohjusten kieltosopimus (Intermediate-Range Nuclear Forces Treaty, INF) ole rajoittanut Kiinan kehitystyötä.

Kiinan sotilasjohdon pessimistinen arvio on, että Yhdysvallat tulisi sotatilanteessa Taiwanin tueksi Klikkaa twiitataksesi!

Tällä vuosikymmenellä Yhdysvaltain Itä-Aasian tukikohdat esimerkiksi Japanin Kadenassa tai Guamin saarella ovat helposti Kiinan ohjusten (DF-21 ja DF-26) kantaman piirissä, ja teoriassa Kiina voisi yllättävällä ensi-iskullaan tuhota Yhdysvaltain lentokoneet ennen kuin ne ehtivät ilmaan. Yhdysvallat ilmoitti lokakuussa vetävänsä vuonna 1979 Kadenaan sijoitetut F-15-hävittäjälaivueet pois ja korvaavansa ne rotatoiduilla F-22-laivueilla, minkä kiinalaiset arviot käänsivät merkiksi alueellisen voimatasapainon muutoksesta Kiinan eduksi.

Samaan aikaan myös Yhdysvaltain voimaprojisoinnin ykkösnyrkit, lentotukialusryhmät, saattavat olla uhattuina. Kiinan ohjusjoukkojen edistyneimmät ballistiset ohjukset (DF-21D) on varustettu liitelevillä kärjillä, jotka kykenevät teoriassa osumaan jopa liikkuviin aluksiin. Hypersoonista vauhtia lähestyvä taistelukärki on äärimmäisen vaikea torjua, joskaan järjestelmän toimivuudesta tositilanteessa ei ole näyttöä.

Kiina luonnollisesti toivoo, ettei ilmaiskun vastaista operaatiota tarvitse koskaan panna toimeen ja että Taiwan voitaisiin Sunzin opein kukistaa sotimatta. Parhaassa tapauksessa Kiina kykenee luomaan Taiwanin ympärille ohjuksillaan ja sukellusveneillään pelotteellisen ”A2/AD-kuplan” (Anti-Access/Area Denial), jonka sisälle Yhdysvaltain joukot eivät uskaltaudu tunkeutumaan. Tämä tarjoaisi Kiinalle vapaat kädet Taiwanin operaatioidensa suorittamiseen.

Konfliktin riskit ja seuraukset

Kaikkiin operaatiotyyppeihin sisältyy valtavia riskejä, sillä kauppasaartokin voisi eskaloitua Kiinan ja Yhdysvaltain väliseksi suurvaltasodaksi, jossa kaikki keinot olisivat käytössä. Vaikka Kiina onnistuisikin estämään Yhdysvaltoja asettumasta Taiwanin konfliktin osapuoleksi, on Yhdysvallat Kiinan lähialueiden ulkopuolella sotilaallisesti täysin ylivoimainen. Se voisi asettaa Kiinan laajennettuun kauppasaartoon rajoittamalla Kiinan kauppalaivaston merenkulkua esimerkiksi Intian valtamerellä. Lisäksi Yhdysvallat voisi pyrkiä ajamaan Kiinan ”kahden rintaman sotaan” tai vähintään horjuttaa Kiinan sisäistä vakautta tukemalla Kiinan länsiosien itsenäisyysliikkeitä Tiibetissä ja Xinjiangissa.

Kokonaisuutena sotilaalliseen väliintuloon liittyy vielä vuosikymmenien valmistautumisen jälkeenkin liian suuria riskejä, jotta Kiina tarttuisi siihen kevyin perustein Klikkaa twiitataksesi!

Kiina ei voisi luottaa kansainväliseen tukeen sotatoimilleen. Vaikka laajaa, globaalia Kiinan vastaista rintamaa ei syntyisikään, ei Kiina luultavasti saisi kannatusta hyökkäykselleen kuin korkeintaan Pohjois-Koreasta. ”Rajaton kumppani” Venäjä kykenisi halutessaankin tarjoamaan lähinnä retorisen siunauksensa. 

Demokraattinen maailma Yhdysvalloista Aasiaan puolestaan tuomitsisi sodan ankarasti ja asettaisi Kiinalle talouspakotteita. Poissuljettua ei olisi myöskään Naton tai jopa Euroopan unionin osallistuminen konfliktiin jollain tasolla, sillä vaikka juridisia sopimuksia Taiwanin puolustamiseksi ei eurooppalaisilla ole, vaatisi Yhdysvallat liittolaisiltaan apua Itä-Aasian näyttämölle.

Lisäksi pakotteilla sekä Itä-Aasian merireittien ja tuotantoketjujen häiriintymisellä olisi katastrofaalisia seurauksia niin Kiinan kuin globaalillekin taloudelle. Viime aikoina esiin on nostettu varsinkin Taiwanin hauras asema maailman merkittävimpänä puolijohteiden valmistajana, minkä vuoksi konflikti Taiwanin salmella johtaisi massiivisiin häiriöihin edistyneimpien teknologioiden tuotantoketjuissa. 

Kokonaisuutena sotilaalliseen väliintuloon liittyy vielä vuosikymmenien valmistautumisen jälkeenkin liian suuria riskejä, jotta Kiina tarttuisi siihen kevyin perustein. Toisaalta juuri päättynyt kommunistisen puolueen suurkokous tarjosi jälleen muistutuksen siitä, että kommunistisen puolueen aivoitukset ovat ulkoisille tarkkailijoille täysi musta laatikko.  Se, miten puoluejohto ymmärtää rationaalisuuden, voi erota merkittävästi läntisten demokratioiden käsityksistä, ja siksi Taiwanin tilanteen suhteen on syytä varautua myös ikäviin yllätyksiin.

Kirjoittaja: Matti Puranen

Editointi: Julia Lintunen, Eero Tuorila

Kielenhuolto: Elena Rintamäki