Monarkia – ihanne jatkuvuudesta vai konservatiivisuuden multihuipentuma?

Tekstiartikkelin kuva.
Ulkopolitist · Monarkia – ihanne jatkuvuudesta vai konservatiivisuuden multihuipentuma?


Syyskuussa edesmennyttä kuningatar Elisabetia ja hänen valtakauttansa on viimeisten viikkojen aikana muistettu lämmöllä, mutta paikoin myös ristiriitaisin tuntein. Kruunun suhde Britannian kolonialistiseen menneisyyteen kuohuttaa, ja esiin on noussut myös muita kriittisiä ääniä monarkiaa kohtaan. 

Kuningatar Elisabetin 70 vuotta jatkunut valtakausi jätti syvän jäljen brittiläisiin. Monelle kuningatar merkitsi pysyvyyttä ailahtelevan maailmantilanteen ja päivänpolitiikan yläpuolella.

Kuningashuoneen vallanvaihdoksen tuoma taitoskohta on kuitenkin herättänyt myös ristiriitaisia tunteita ja tarjonnut uuden alustan kriittisemmälle keskustelulle. 

Kruunun suhde maan kolonialistiseen menneisyyteen kuohuttaa, ja merten yli ulottuva monarkin valta näyttäytyy paikoin vaikeasti perusteltavissa olevalta menneisyyden jäänteeltä.

Liuta entisiä siirtomaita on edelleen kruunun alla, mutta järjestelyn vastustus on viime aikoina muuttunut kiihkeämmäksi. Esimerkiksi Jamaika ja muita Karibian maita on ilmaissut aikomuksensa irtautua kruununalaisuudesta.

Asiantuntijavieraina jaksossa:

Raita Merivirta on Tampereen yliopiston dosentti.

Timo Miettinen työskentelee akatemiatutkijana Helsingin yliopistossa.

Äänitys: 28.9.2022
Juontajat: Leonard Wilhelmus ja Annastina Haapasaari
Editointi: Leonard Wilhelmus
Jakso on toteutettu yhteistyössä jakso.fi:n kanssa
Kuuntele kaikki The Ulkopolitistin podcastit Spotifysta


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.