Maailman suurin vapaakauppa-alue toteutuu Aasiassa, mutta todelliset hyödyt saattavat jäädä pieniksi sopimuksen puutteiden ja Intian poisjättäytymisen vuoksi. Vapaakauppa-alue on kuitenkin antanut myös positiivisen esimerkin kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksista. Sopimuksen ratifiointi on käynnissä. Samalla on hyvä muistaa, että myös jatkossa vahvat valtiot sanelevat viime kädessä kehityksen tahdin.

RCEP-sopimus, eli Regional Comprehensive Economic Partnership, allekirjoitettiin marraskuun puolivälissä 2020 keskellä koronaviruspandemiaa. Sopimus oli Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön (ASEAN) ajama, ja sen allekirjoitti kymmenen ASEAN-maan lisäksi Kiina, Japani, Etelä-Korea, Australia ja Uusi-Seelanti. Kotimaisen lehdistön ensimmäisissä arvioissa vapaakauppasopimusta pidettiin erityisesti Kiinan diplomaattisena voittona ja osin myös yllätyksenä. Ensimmäinen Kaakkois-Aasian maat, Kiinan, Japanin ja Etelä-Korean yhdistävä vapaakauppa-alue tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuuksia kansainväliselle yhteistyölle ja niin alueen kuin maailmantalouden kehitykselle. Varmoja positiiviset vaikutukset eivät kuitenkaan ole, vaan vapaakauppa-alueen onnistumisen edessä on paljon esteitä, jotka toteutuessaan näkyvät vasta vuosien päästä.

Sopimuksen ratifiointi on käynnissä, mutta mitään kilpajuoksua ratifioinnissa ei ole ollut, eikä sopimus tule voimaan ennen kuin suurin osa allekirjoittajamaista on ratifioinut sen. Tähän mennessä sopimuksen on ratifioinut Thaimaa ja Kiina.

Mikä RCEP?

Vapaakauppasopimus yhdistää ensimmäistä kertaa samaan talousalueeseen neljä viidestä Aasian suurimmasta taloudesta, noin 30 % maailman väestöstä (noin 2,2 miljardia ihmistä) ja 30 % maailman bruttokansantuotteesta (noin 26,2 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria). Sen luulisi määrittelevän kansainvälisen talouden askelmerkkejä tulevaisuudessa – onhan kyseessä historian suurin vapaakauppasopimus. Vaikka Intia Aasian kolmanneksi suurimpana taloutena ei järjestelyn piirissä olekaan, syntyvä vapaakauppa-alue tulee säilymään alueen ja erityisesti Kiinan kasvun seurauksena myös tulevaisuudessa maailman suurimpana.

Vapaakauppasopimusta alettiin ajamaan eteenpäin erityisesti ASEAN-maiden johdolla vuonna 2011, vaikka aloite yhteistyön tiivistämisestä, tai sen nopeuttamisesta, olikin tullut Kiinan ja Japanin suunnalta. Sopimuksen ei odotettu syntyvän helpolla, koska alueella valmisteltiin muitakin vapaakauppasopimuksia, mutta viimein 31 neuvottelukierroksen jälkeen sopimus allekirjoitettiin 15.11.2020. Syntyyn arveltiin vaikuttaneen merkittävästi Yhdysvaltojen perääntyminen Trans-Pacific Partnership -vapaakauppasopimuksesta (TPP) vuonna 2017 silloisen presidentin Donald Trumpin johdolla.

Vapaakauppasopimus yhdistää ensimmäistä kertaa samaan talousalueeseen neljä viidestä Aasian suurimmasta taloudesta. Klikkaa twiitataksesi!

Vaikka RCEP:n on monessa yhteydessä korostettu olevan erityisesti Kiinan kannalta hyödyllinen, Brookings-instituutin tutkijoiden mukaan kyseessä on erityisesti Kaakkois-Aasian maiden onnistuminen. Tämä johtuu erityisesti siitä, että Itä-Aasian maiden välistä vapaakauppasopimusta ei ole voitu poliittisista syistä synnyttää Kiinan tai Japanin – alueen taloudellisten mahtien – johdolla, vaan ajajan paikalle on tarvittu muita toimijoita. 

Sopimus ei siis olisi syntynyt ilman ASEAN-maiden aktiivisuutta. Vaikka muut osapuolet, erityisesti Etelä-Korea, Japani ja Kiina, hyötyvät sopimuksesta taloudellisesti ASEAN-maita enemmän, ASEAN-maat ovat pyrkineet esiintymään globaalina ja johtavana toimijana monenvälisten suhteiden rakentamisessa. Aktiivinen rooli RCEP:n kanssa on näyttö kansainväliselle yhteisölle – kyseessä on siis imagon rakentamista taloudellisten hyötyjen lisäksi.

Vapaakauppasopimus ilman selkeitä rajoituksia

Kun vapaakauppasopimuksen allekirjoittamisen yllätyksestä oli toivuttu ja ensimmäisiä analyysejä tehty, esimerkiksi Sydneyn yliopiston tutkija Salvatore Babones kritisoi sopimusta pinnallisuudesta ja tehottomuudesta. Vaikka RCEP yhdistääkin valtavan talousalueen, siinä ei käsitellä esimerkiksi valtiontukia, julkisia hankintoja, immateriaalioikeuksien loukkaamista tai työntekijöiden asemaa. Näihin liittyvät kysymykset tyypillisesti hiertävät maiden välisiä kauppasuhteita, ja esimerkiksi WTO:n, eli Maailman kauppajärjestön, alaisista kiistoista vuosina 1995–2020 noin neljännes koski valtiontukia. 

Kun tämän päälle sopimuksessa ei ole kehittynyttä riidanratkaisumenetelmää tietyissä tilanteissa, esimerkiksi osassa elintarviketuotannon tarkastukseen liittyvissä kysymyksissä, monet kauppasopimuksen ylevistä tavoitteista voivat jäädä kuolleiksi kirjaimiksi. Koska kansainväliset sopimukset tehdään valtioiden välillä, riidanratkaisumenetelmä on lähes välttämätön sopimuksen tehokkaan soveltamisen kannalta. Siinä missä ei-valtiollisten toimijoiden välisiä erimielisyyksiä voidaan saattaa erilaisten paikallisten tuomioistuinten tai välimiesoikeuksien ratkaistavaksi, valtioiden välisiä erimielisyyksiä on ratkottava valtioiden yhdessä sopimalla tavalla. Esimerkiksi WTO:n alaiset kauppakiistat ratkaistaan erityisessä riidanratkaisuelimessä. Ilman selkeää riidanratkaisumenetelmää kaikkia RCEP:n erimielisyyksiä ei voida siis ratkaista objektiivisen kolmannen osapuolen avulla.

Monet kauppasopimuksen ylevistä tavoitteista voivat jäädä kuolleiksi kirjaimiksi. Klikkaa twiitataksesi!

Huomioitava seikka sopimuksessa on myös se, että siinä ei huomioida ympäristökysymyksiä juuri lainkaan. Erityisesti työntekijöiden oikeuksien kannalta huolta on herättänyt Kiinassa ja Myanmarissa esiintynyt pakkotyö. RCEP ei sääntele työntekijöiden asemaa millään tavalla eikä edellytä jäsenvaltioilta esimerkiksi Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sitoumuksien noudattamista työntekijöiden kohtelussa.

Tavoitteet RCEP:n luomalle talouskasvulle tulevina vuosikymmeninä ovat korkeat: lähes 200 miljardia Yhdysvaltain dollaria lisää maailmantalouteen ja noin 500 miljardia Yhdysvaltain dollaria lisää kansainväliseen kauppaan. RCEP:n osallistujamaille povataan keskimäärin noin 0,4 % kasvua bruttokansantuotteeseen sopimuksen seurauksena. Tästä huolimatta esimerkiksi Babones on muistuttanut, että erityisesti ilman Intian mukanaoloa sopimuksen vaikutus maailmantalouteen tulee olemaan varsin vähäinen. Maailman toiseksi väkirikkaimman maan ja Aasian kolmanneksi suurimman talouden vetäytyminen RCEP:stä johtui poliittisista erimielisyyksistä varsinkin Kiinan kanssa, mutta myös siitä, että Intian maanviljelijät vastustivat sopimukseen liittymistä. Kansainvälisen turvallisuuspolitiikan näkökulmasta Intian poisjättäytyminen on valitettavaa, sillä taloudellinen lähentyminen olisi saattanut pehmentää Intian ja Kiinan välisiä kireitä suhteita.

Monenkeskisen yhteistyön lisääntyminen Aasian näyttämöllä

Kansainvälinen yhteistyö on mahdollista vain, jos kaikkia koskevista säännöistä päästään yhteisymmärrykseen. Protektionismi ei auta maailmantalouden kehittämistä, mutta paikallisesti siihen voi olla erilaisia syitä. RCEP:n tapainen vapaakauppa-alue haastaa protektionistista ajattelutapaa alentamalla tai poistamalla tariffeja ja tulleja maiden välillä. Kaupan lisääntyminen ja talouskasvu lisää keskimäärin hyvinvointia monissa Aasian maissa, nostaa jatkuvasti ihmisiä pois köyhyydestä sekä vähentää esimerkiksi lapsityövoiman käyttöä. Vaikka RCEP:ssä ja muissa vapaakauppasopimuksissa on omat ongelmansa, ne osoittavat kuitenkin positiivista muutosta pois uhittelusta ja kohti sopimusperusteista kauppapolitiikkaa.

RCEP esimerkkinä avaa mahdollisuuden siihen, että sääntöpohjaista ja monenvälistä maailmaa voidaan yhä kehittää. Klikkaa twiitataksesi!

Viime vuosien aikana erityisesti Yhdysvaltojen suunnasta ja monista EU-maista kuulunut kritiikki monenkeskistä yhteistyötä kohtaan on lisääntynyt, kuten esimerkiksi Brexit on osoittanut. Aasian maat eivät välttämättä ole olleet myöskään erityisen esimerkillisiä kansainvälisen ja monenvälisen yhteistyön puolestapuhujia. RCEP:n syntyminen kuitenkin osoittaa, että tällaiselle yhteistyölle on tilausta huolimatta maiden kahdenvälisten suhteiden jännitteistä, esimerkiksi Kiinan ja Vietnamin tai Japanin ja Etelä-Korean välillä.

Kun Yhdysvallat edellisen presidentin johdolla vetäytyi sääntöpohjaisen maailman kehittämisestä, tilaa annettiin enemmän muille toimijoille. Siinä missä EU on pyrkinyt kehittämään sääntöpohjaista yhteiskuntaa, esimerkiksi Venäjä on pyrkinyt toimimaan yksittäisten maiden kanssa ja keskittymään kahdenvälisiin suhteisiin. Samaa toimintatapaa noudattaa Kiina esimerkiksi Afrikassa. Kahdenvälisten suhteiden kehittäminen asettaa kuitenkin erityisesti pienemmät valtiot suurten valtioiden talutusnuoraan. RCEP esimerkkinä avaa mahdollisuuden siihen, että sääntöpohjaista ja monenvälistä maailmaa voidaan yhä kehittää.

Sopimuksen onnistuminen Kiinan harteilla

Jos ja kun sopimus ratifioidaan RCEP:n allekirjoittajamaissa, jäljelle jää kysymys toimien todellisista vaikutuksista. Avautuvatko markkinat todellisuudessa ja luodaanko sopimuksella uutta työtä laajasti eri sopimusvaltioissa? Vai kääntyykö sopimus vain vahvojen talouksien eduksi? Sopimuksen onnistumisen kannalta ensimmäinen olennainen kysymys liittynee lopulta siihen, missä laajuudessa RCEP:n muut maat pääsevät osingoille esimerkiksi Kiinan massiivisista ja jatkuvasti kasvavista kuluttajamarkkinoista. Toinen kysymys lienee siinä, kuinka hyvin maat pystyvät vastaamaan – tai edes haluavat vastata – ympäristö- tai ihmisoikeuskysymyksiin.

Kiinalla ei ole erityisiä intressejä päästää muita maita omille sisämarkkinoilleen, mutta valtavasta markkinasta löytyy aina eri kokoisia siivuja jaettavaksi muillekin. Jos näillä markkinoilla avautuu muiden RCEP:n sopimusmaiden kannalta riittävästi taloudellisia mahdollisuuksia ja sitä kautta lisää kasvua, vapaakauppasopimus todennäköisesti on monien näkökulmasta hyödyllinen eikä soraääniä vapaakauppasopimusta vastaan synny. Tällöin vahva ja kasvava talous vähentää konfliktin riskejä erityisesti pandemian jälkeisessä maailmassa, vaikka mitään syvempää taloudellista yhteistyötä tuskin on luvassa. Se, onko tällä kuitenkaan vaikutusta esimerkiksi maiden välisiin aluekiistoihin, jää nähtäväksi – perinteisesti näissä asioissa kun ei peräännytä helpolla.

__

Kirjoittaja: Ilari Autio

Editointi: Eero Tuorila, Lotta Kivinen

Kielenhuolto: Ida Andersson