Euroopassa on jälleen käynnissä kilpailu hävittäjähankkeiden välillä. Tällä kertaa kilpailevat ryhmittymät muodostavat Ranska, Saksa ja Espanja sekä Britannia, Italia ja Ruotsi. Kalliit rinnakkaiset hankkeet asettavat taloudellisen kuorman lisäksi haasteita myös eurooppalaiselle puolustusyhteistyölle.

2000-luvun alussa eurooppalainen puolustuspolitiikka uinui Ruususen unta. Puolustus oli tiukasti kansallisvaltioiden hallussa, koska Eurooppa koki, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, että sen lähialueilla ei ole sotilaallista uhkaa, ja jos olisikin, Yhdysvaltojen turvatakuut pelottaisivat mahdolliset hyökkääjät. Viimeistään vuonna 2014 Eurooppa havahtui: Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta ja aloitti Itä-Ukrainan konfliktin. Yhdysvallat on koko 2000-luvun siirtänyt sotilaallista painopistettään estämään Kiinan vaikutusvallan kasvua, ja presidentti Donald Trump on heikentänyt sotilasliitto Naton uskottavuutta kyseenalaistamalla Yhdysvaltojen ehdottoman osallistumisen Euroopan puolustamiseen. Etenkin Itä-Euroopan maat kuten Puola ja Baltian maat ovat kiirehtineet kehittämään kansallista puolustustaan. EU:ssa on ryhdytty aiempaa innokkaammin rakentamaan puolustusstrategiaa, joka vuosituhannen alkuvuosina haki muotoaan.

EU:n yhteiset puolustusratkaisut on koettu monelta osin turhiksi, koska 27 EU-maasta 21 on myös Naton jäseniä. Lissabonin sopimukseen sisältyvä, sotilaallista avunantoa käsittelevä 42. artikla muistuttaa hyvin paljon Naton vastaavaa artiklaa 5, vaikka 42. artiklan velvoittavuudesta on vaihtelevia näkemyksiä. Pisimmät askeleet yhteisessä puolustuspolitiikassa EU onkin ottanut yhteisen, eurooppalaisen puolustusteollisuuden kehittämisessä. Lissabonin sopimukseen sisältyvä EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö on — vapaaehtoinen, mutta sitova — sopimus sotilashankkeista, joita EU-maat kehittävät yhdessä. Käytännössä kyse on yksittäisistä hankkeista, kuten perustettavasta EU:n tiedustelukoulusta, miehittämättömien lennokkien kehittämisestä tai yhteiseurooppalaisesta sotalaivasta. Yksittäistä hanketta johtaa yksi jäsenmaa, ja muut päättävät, haluavatko ne osallistua hankkeeseen vai eivät. Vuonna 2017 perustettu Euroopan puolustusrahasto edistää eurooppalaista puolustuspolitiikkaa esimerkiksi rahoittamalla jäsenmaiden yhteistyöhankkeita.

Puolustusteollisuuden tuotekehityksessä eurooppalainen yhteistyö on tärkeää, koska Eurooppa voi kilpailla Yhdysvaltoja vastaan vain, jos se pystyy kuromaan umpeen maan teknologisen etumatkan. Etenkin suurissa hankinnoissa kuten hävittäjäkaupoissa Yhdysvallat on häikäilemättä käyttänyt taloudellista ja teknologista ylivoimaansa ja painostanut Euroopan maita hankkimaan amerikkalaisia koneita. Samaan aikaan Yhdysvallat on usein kieltäytynyt myymästä Eurooppaan viimeisintä teknologiaansa.

Eurooppa voi kilpailla Yhdysvaltoja vastaan vain, jos se pystyy kuromaan umpeen maan teknologisen etumatkan. Klikkaa twiitataksesi!

Brexitin jälkeen Euroopan yhteinen puolustus ja sen kehittäminen näyttävät vaikeilta. On vielä epäselvää, millä tavalla Britannia tulevaisuudessa osallistuu eurooppalaiseen yhteistyöhön, joka on osittain EU:n ja osittain Naton alla. Jakolinja näkyy selvästi viime vuosien aikana aloitetuissa seuraavan sukupolven hävittäjähankkeissa. Eurooppaan on jälleen syntynyt keskenään kilpailevia hankkeita, eli Ranskan, Saksan ja Espanjan ajama Future Combat Air System (FCAS) sekä Britannian, Italian ja Ruotsin luotsaama Tempest.

FCAS ja Tempest eivät suoraan kilpaile amerikkalaisen F-35-hävittäjän kanssa, vaan tuovat uuden sukupolven hävittäjän sen rinnalle. Käyttäjämaiden tavoitteena on korvata uudella koneella vuosisadan puolivälissä käytöstä poistuvat Eurofighter Typhoon- ja Dassault Rafale -koneet, eli Ranskan tavoitteena on korvata kaikki hävittäjänsä, kun taas britit ja italialaiset aikovat käyttää Tempestiä F-35:n rinnalla, ja saksalaiset jatkavat nyt hankintalistallaan olevien Super Hornetien käyttöä myös FCAS-aikakaudella. 

Yhdysvalloissa on kuitenkin käynnissä hankkeita, jotka muodostavat kilpailijoita Euroopan sotateollisuudelle. Nykyisiin hävittäjiin verrattuna Euroopan ja Yhdysvaltojen seuraavan sukupolven hävittäjähankkeille yhteistä ovat miehittämättömät sisaralukset (esimerkiksi niin sanottu Loyal Wingman) ja tilannekuvaa sekä sensorifuusiota parantava Combat Cloud -tietoverkko. Kyseessä on nykyisiä taktisia datalinkkejä kapasiteetiltaan suurempi tiedonsiirtotapa ja -formaatti, jolla eri lavetit ja johtokeskukset vaihtavat keskenään tiedustelutietoa, tilannekuvaa ja maalinosoitusta. Molemmat hankkeet käyttävät teknologiasta samaa nimitystä, mutta kehittävät niitä omilla tahoillaan. Asejärjestelmät hyödyntävät myös koneoppimista ja neuroverkkoja päätöksenteon tukena, koska verkotettujen sensoreiden muodostamaa tietomäärää on entistä vaikeampi hyödyntää reaaliajassa.

EU:n suuret maat suojelevat omia hankeittaan

Future Combat Air System (FCAS) oli alun perin Ranskan ja Britannian yhteishanke, joka kaatui Britannian EU-eron aiheuttamaan taloudelliseen ja poliittiseen epävarmuuteen vuonna 2017. Sen jälkeen Ranska sai rinnalleen Saksan, ja kaksikko on luotsannut hanketta, jonka on tarkoitus korvata 2030- ja 2040-luvuilla poistuvat Eurofighter- ja Rafale-hävittäjät. Päävastuussa FCAS:ssa on Ranska ja sikäläinen lentokonevalmistaja Dassault, jonka uusi kumppani on Airbus-yhtiö. Dassault’n ja Airbusin katalogeissa komeilevat muun muassa Suomen HX-hävittäjähankkeessa kilpailevat Rafale- ja Eurofighter Typhoon -hävittäjät.

Tempest puolestaan on Britannian johtama hävittäjähanke, joka kilpailee Ranskan ja Saksan FCAS:n kanssa. Britannia julkisti Tempestin Farnborough’n lentonäytöksessä vuonna 2018 – siis hieman sen jälkeen, kun brexit kaatoi Britannian ja Ranskan yhteishankkeen. Tempest-hanke sisältää uuden sukupolven hävittäjän, miehittämättömiä sisaraluksia ja johtamis- ja tiedonsiirtojärjestelmien kokonaisuuden, jonka avulla voidaan hallita ja analysoida taistelutilanteita. Hanketta ajavat brittiläinen puolustusteollisuuden yritys BAE Systems ja autoistaan kuuluisa Rolls Royce, yhteiseurooppalainen ohjusvalmistaja MBDA sekä italialainen puolustusyritys Leonardo. MBDA:n osallistuminen molempiin hankkeisiin on mielenkiintoista, koska sillä on FCAS:ssa merkittävä rooli miehittämättömien ilma-alusten kehittämisessä. Toisaalta yhtiön osaaminen ohjusaseissa on kärkiluokkaa ja on ymmärrettävää, että eurooppalaiset yhtiöt eivät halua olla enää riippuvaisia amerikkalaisesta yhteistyöstä, vaikka perinteisesti länsimaat ovat valinneet siipiensä alle yhdysvaltalaisen Raytheonin valmistamat AMRAAM-ohjukset.

Italian lisäksi brittien hankkeeseen osallistuvat myös Ruotsi ja sen entinen autovalmistaja Saab, vaikka ne eivät ole virallisesti sitoutuneet yhteistyöhön kuin aiesopimuksella. Britannialle hanke on sekä tärkeä että taloudellisesti raskas: Britannian ilmailuteollisuus on merkittävä työllistäjä, joten Tempest on tärkeä ilmailualan säilymisen ja työpaikkojen vuoksi. Uuden teknologian kehittäminen on kallista, mikä kannustaa yhteistyöhön. Brexit voi kuitenkin aiheuttaa ilmakuoppia, jos Britannia ja EU eivät pääse sovintoon ilmailualan tuotteiden hyväksymisestä ja kaupankäynnin ehdoista. Britannia onkin houkutellut hankkeeseen mukaan osallistujia eri puolilta maailmaa, kuten Japanin.

Kummassakin hankkeessa on puhuttu alkumetreiltä lähtien eurooppalaisesta yhteistyöstä uuden hävittäjän kehittämiseksi. Ranska ja Saksa ovat silti tyrmänneet ehdotukset hankkeiden yhdistämisestä. Moneen kertaan. Ne eivät halua toistaa huonoja kokemuksiaan Eurofighter-hävittäjän kehittämisessä. Eurofighter-hanke virisi 1980-luvulla, ja siihen osallistuivat Britannia, Ranska, Saksa, Espanja ja Italia. Hanke viivästyi huomattavasti, koska jokaisella osallistujalla oli hyvin eriävät näkemykset hävittäjän keskeisistä ominaisuuksista. Ranska kyllästyi kompromisseihin jo alkuvaiheessa ja rakensi oman Rafale-hävittäjänsä.

Ranska ja Saksa eivät halua toistaa huonoja kokemuksiaan Eurofighter-hävittäjän kehittämisessä. Klikkaa twiitataksesi!

Vanhojen muistojen vuoksi Ranska ja Saksa hyväksyivät Espanjan mukaan FCAS:n kehittämiseen vasta pitkien neuvotteluiden jälkeen, ja Ranska on ilmoittanut, että uusia maita ei hyväksytä hankkeeseen ennen kuin FCAS:n perusrakenteet on päätetty.

Muut EU-maat eivät kuitenkaan jää täysin ulkopuolelle. EU:n sateenvarjon alla on meneillään pienempiä hankkeita, joita todennäköisesti hyödynnetään FCAS:ssa. Esimerkiksi EU:n pysyvän rakenteellisen yhteistyön sisällä Espanja kehittää elektronisen häirinnän järjestelmää, johon osallistuvat Ranska ja Ruotsi.

Erilliset järjestelmät luovat haasteita yhteistyölle

FCAS:n ja Tempestin kilpailu on kerännyt runsaasti kritiikkiä. Arvostelijoiden mielestä on järjetöntä, että Euroopassa rakennetaan kahta erittäin kallista projektia, jotka kilpailevat keskenään. Eurooppa antaisi vahvemman vastuksen Yhdysvalloille, jos tuotekehitysrahat kohdistettaisiin vain yhteen hävittäjähankkeeseen. Perustelu kuulostaa vakuuttavalta, koska kaikkien Euroopan nykyisten hävittäjähankkeiden JAS Gripenin, Rafalen ja Eurofighterin myynti ulkomaille on ollut heikkoa, minkä vuoksi niitä kehittäneet yhtiöt kamppailevat kannattavuutensa kanssa. Halu pitää päättäjäpiiri pienenä on varmasti järkevää, jos hävittäjähankkeet halutaan toteuttaa aikataulussa. Taloudellisesti kaksi rinnakkaista hanketta voivat osoittautua kannattamattomiksi, ja kompromissien tekeminen voi olla välttämätöntä. Ranskalle kynnyskysymyksiä ovat esimerkiksi lentotukialustoiminta ja ydinaseiden yhteensopivuus, jotka jäivät aikoinaan pois Eurofighter-hankkeesta.

Vaikka Brexit oli iso tekijä Britannian ja Ranskan yhteisen hävittäjähankkeen kaatumisessa, ovat juurisyyt Euroopan puolustusteollisen yhteistyön hajaannukselle muualla. Näennäisesti Euroopan markkinoita hallitsee muutama iso yhtiö, mutta niiden omistuskuviot ja yhteistyökumppanuudet ovat monimutkainen kokonaisuus. 

Useat yhtiöt tekevät yhteistyötä samojen kumppaneiden kanssa, kuten aiemmin mainitun MBDA:n. Ruotsin mukanaolo Tempest-hankkeessa on luonnollista, koska Britannian BAE Systems on merkittävä omistaja Saabissa ja yhtiöt ovat tehneet aiemmin yhteistyötä JAS Gripenin ulkomaankauppojen edistämisessä. Toisaalta suurten yhteishankkeiden muodostaminen on vaikeaa, koska laajassa yhteistyössä tilaajamaat joutuisivat aina jättämään jonkin tärkeän yhteistyökumppanin ulkopuolelle päällekkäisyyksien vuoksi, sillä projektien jakaminen liian pieniin kokonaisuuksiin ei ole järkevää. Hankkeissa voidaan suorittaa työnjakoa esimerkiksi moottoreiden, rungon ja avioniikan (ilmailuelektroniikka) valmistuksessa, mutta nopeasti tulee vastaan raja, jonka jälkeen kaikille ei riitä mielekkään kokoista osa-aluetta.

Ilman laajaa yhteistyötä sekä eurooppalaishankkeiden laatu että volyymi jäävät liian pieniksi amerikkalaisyhtiöihin verrattuna. Yhdysvaltalaiset pystyvät aina tarjoamaan laajempaa tuotekokonaisuutta tai vaikeuttamaan potentiaalisen asiakasmaan ostopäätöstä kieltäytymällä myymästä suorituskykyä täydentäviä tuotteita, jos asiakas on päätymässä eurooppalaiseen hävittäjään. Ratkaisuksi on ehdotettu pysyvän rakenteellisen yhteistyön laajentamista EU:n ulkopuolisiin Nato-maihin. Silloin osakokonaisuuksien kehittäjiksi voitaisiin ottaa myös amerikkalaisia yhtiöitä, jolloin bilateraalinen painostus hankintoja tekeviä maita kohtaan saattaisi vähentyä.

Euroopan yhteisen puolustuksen kannalta erilliset eurooppalaiset hankkeet ovat haaste. Vaikka Brexitin yhteydessä on vakuuteltu, että yhtenäinen puolustustahto on edelleen olemassa, on suuri vaara, että hankkeet eriytyvät omiin lokeroihinsa. Suurin riski on, jos hankkeiden Combat Cloudit eivät ole täysin yhteensopivia keskenään. Ilman yhteistä tiedonvaihdon standardia on vaarana, että Naton ja sen kumppanimaiden yhteistoimintakyky alenee. Myös Suomi joutuisi hävittäjähankinnassaan valitsemaan johtamisjärjestelmien välillä. Suomen ja Ruotsin sotilaallisen yhteistyön näkökulmasta Suomen ratkaisut eivät voisi poiketa suuresti Ruotsin puolustusjärjestelmästä, joka on tällä hetkellä kallistumassa kohti brittiyhteistyötä. Toisaalta Airbus on omistustensa kautta mukana molemmissa hankkeissa, joten sen intresseissä olisi todennäköisesti edistää FCAS:n ja Tempestin välistä keskustelua. Toivottavasti yhteinen etu voittaa kilpailuasetelmat ja järjestelmistä tulee keskenään yhteensopivat.