Väestöräjähdys, väestökato, synnytystalkoot – väestökysymykset herättävät Suomessa sekä maailmalla useimmiten synkkiä tulevaisuudennäkymiä. Maailman väkiluku kasvaa jatkuvasti ja on vuonna 2020 arviolta 7,6 miljardia. Tästä huolimatta eri puolilla maailmaa eletään hyvin erilaisissa väestökehityksen vaiheissa: kun yhtäällä haetaan ratkaisuja ikääntymisen haasteisiin, tavoitellaan toisaalla toiveikkaana nuoren väestön mahdollistamaa talouskasvua. Tässä neliosaisessa sarjassa tarkastellaan väestökehityksen erityispiirteitä Itä-Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla, Aasiassa sekä Afrikassa. Sarjan toisessa osassa tarkastellaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen eriäviä väestötrendejä sekä pohditaan väestömuutosten vaikutuksia muun muassa epätasa-arvoon.   

Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen väestörakenne on muuttunut kovaa vauhtia viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Väestönkasvu on alkanut hidastua vasta hiljattain ja alueen arvioidaan saavuttavan väestöhuippunsa vuonna 2058, jolloin väkiluvun ennustetaan nousevan noin 767,5 miljoonaan. Vuodesta 2059 alkaen väestönkasvun arvioidaan kääntyvän laskuun. Latinalaisen Amerikan ja Karibian väestökehitykselle asettavat haasteita mannerta edelleen leimaava korkea taloudellinen epätasa-arvo sekä väestön keskittyminen kaupunkeihin. 

Väestönkasvun hiipuminen merkitsee muun muassa sitä, että väestö ikääntyy nopeasti. Ikääntymiskehityksen käännekohtaa ennustetaan jo vuodelle 2040, jolloin Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla arvioidaan olevan enemmän yli 60-vuotiaita kuin alle 15-vuotiaita. Väestörakenteen kannalta merkittävimmän murroksen on kuitenkin ennustettu koittavan jo vuosien 2020-2025 aikana, jolloin vuosikymmenien ajan laskenut kokonaishedelmällisyysluku yhdistettynä väestön ikääntymiseen alkaa heikentää väestön niin sanottua huoltosuhdetta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työikäisten määrä laskee suhteessa heistä riippuvaisiin väestöryhmiin, jolloin Latinalainen Amerikka ja Karibia lähestyy niin kutsutun demografisen osingon loppua.

Väestötieteessä demografisella osingolla tarkoitetaan sitä ajanjaksoa väestökehityksessä, jolloin työikäisten määrä väestössä on suurempi suhteessa siitä riippuvaiseen väestöön. Tämä jakso alkoi Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla noin vuosien 1965-1970 aikana. Työvoiman määrän kasvu kertoo väestöllisestä muuntumisesta, jonka katsotaan hyödyttävän valtioita lisäten muun muassa talouskasvun potentiaalia. Talouskasvu kuitenkin edellyttää väestörakenteen muutosta tukevia poliittisia ja taloudellisia investointeja muun muassa koulutukseen. On huomattava myös, että erityisesti Latinalaisessa Amerikassa demografinen osinko ei ole talouskasvun potentiaalista huolimatta välttämättä merkinnyt taloudellisen epätasa-arvon kohentumista.

Latinalaisen Amerikan ja Karibian arvioidaan saavuttavan väestöhuippunsa vuonna 2058. Klikkaa twiitataksesi!

Koko mantereen kattavat keskiarvot eivät kuitenkaan kerro maiden paikoin merkittävistäkin eroista väestökehityksessä. Demografisen osingon kesto voi vaihdella maittain, vaikka se olisikin alkanut samanaikaisesti. Sen kesto riippuu ennen kaikkea väestön ikääntymiskehityksestä, johon vaikuttavat mm. kuolleisuuden väheneminen, hedelmällisyysluvun lasku sekä muuttoliikkeet. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että Keski-Amerikassa ja Karibialla maahan- ja maastamuutto ovat vaikuttaneet väestökehitykseen voimakkaammin kuin useassa Etelä-Amerikan maassa.

Väestöllinen muuntuminen laahaa Guatemalassa vuosikymmeniä edelläkävijä Argentiinaa perässä

Latinalaisen Amerikan ja Karibian väestörakenne on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana huomattavasti, ja sen väestö kasvoi 1950-60 -luvuilla nopeammin kuin missään muualla maailmassa Afrikkaa lukuun ottamatta. Nopea väestönkasvu oli yhtäältä seurausta kuolleisuuden laskusta ja toisaalta korkeasta hedelmällisyydestä. Nyt kasvu on hidastunut keskimäärin alle prosenttiin vuodessa. Vaikka karkeasti voidaan todeta, että koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella elettiin 1960-luvulta alkaen väestönkasvun murrosvaihetta, on historiallisissa väestötrendeissä maa- ja aluekohtaisia eroja. Nämä trendit paitsi heijastelevat alueen erilaisia poliittisia ja taloudellisia kehityskulkuja, myös enteilevät tulevaisuuden väestökehitystä.

Argentiina sekä yksi alueen vakaimmista ja kehittyneimmistä maista, Uruguay, kokivat väestönkasvussaan muutoksia jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Sekä kuolleisuus että kokonaishedelmällisyys alkoivat laskea reilusti jo ennen 1950-lukua, jolloin Argentiinassa keskimääräinen lapsiluku naista kohden oli 3,2. On arveltu, että etenkin Argentiinaan suuntautunut maahanmuutto Euroopasta ja osittain sen mukanaan tuoma liberaalimpi suhtautuminen lapsiluvun rajoittamiseen vaikuttivat aikaiseen murrokseen väestökehityksessä. Karibialla myös Kuuba kuuluu aikaisen väestönkasvun murroksen ryhmään, vaikka se vallankumouksen jälkeen kokikin hetkellisen nousun hedelmällisyysluvussa. Saarivaltiossa väestönkasvu on koko alueen hitainta, mikä johtuu ainakin osittain muun muassa voimakkaasta maastamuutosta.

Vielä vuonna 2017 Guatemalassa nainen sai keskimäärin 2,9 lasta – lähes yhtä monta kuin Argentiinassa vuonna 1947. Klikkaa twiitataksesi!

Honduras, Guatemala, Haiti ja Bolivia kuuluvat niihin maihin, joissa väestönkasvun murros on käynnissä tai vasta edessä. Ne ovat myös Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen köyhimpiä maita, joista moni kamppailee lisäksi vakavien väkivalta- ja rikollisuusongelmien kanssa. Näissä maissa hedelmällisyys oli voimakkaassa kasvussa vielä 1980-luvulle asti. Vielä vuonna 2017 Guatemalassa nainen sai keskimäärin 2,9 lasta – lähes yhtä monta kuin Argentiinassa vuonna 1947. Läntisen pallonpuoliskon köyhimmässä maassa Haitissa taas hedelmällisyyden ohella kuolleisuus oli vielä 1990-luvulla korkeaa, mikä heijastui pitkään maltillisena väestönkasvuna kokonaisväestössä. Valtaosassa edellä mainituista maista on myös koettu pitkiä epävakaita ajanjaksoja poliittisten kriisien, luonnonkatastrofien sekä sisällissotien muodossa, mikä on osaltaan vaikuttanut naapurimaista eriävään väestörakenteeseen. 

Venezuelan poliittis-taloudellinen syöksylasku on myös alueellinen väestökriisi

Yli puolet koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen väestöstä asuu Brasiliassa ja Meksikossa. Maat edustavat niin sanottua valtavirtaa alueen väestötrendeissä, sillä niiden väestökehitys on noudattanut jotakuinkin alueelle tyypillistä väestöllisen muuntumisen kulkua 1960-70 – luvuilta alkaen. Itse asiassa näiden kahden väestöltään suurimman maan väestötrendit ovat pitkälti määrittäneet aiemmin mainittua koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian väestönkasvua kuvaavaa murrosta.

Brasilia on ollut väestönkasvun murroksessa Meksikoa hieman edellä. Meksikossa kasvu alkoi hidastua vasta 1970-luvulla – noin kymmenen vuotta Brasilian jälkeen. Myös muun muassa Perussa, Ecuadorissa, Panamassa, Jamaikalla ja Haitin kanssa saaren jakavassa Dominikaanisessa Tasavallassa väestönkasvu on hidastunut tasaisesti aina 60-luvulta lähtien. Siten nekin kuuluvat niin sanottuun hidastuneen väestönkasvun valtavirtaan. 

Yli puolet koko Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen väestöstä asuu Brasiliassa ja Meksikossa. Klikkaa twiitataksesi!

Chile ja Karibian alueen Trinidad ja Tobago ovat lähes samanlaisessa väestönkasvun vaiheessa kuin edellä mainitut maat. Näissä maissa väestönkasvu oli kuitenkin jo valmiiksi alhaisempaa 60-luvulla toisin kuin esimerkiksi Brasiliassa. Venezuelassa puolestaan koettiin jopa 40% nousu väestönkasvussa 1970-80 -luvuilla maahanmuuton myötä. Taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin ajautunut maa ei tosin enää vuonna 2020 ole suosittu maahanmuuttokohde – sen sijaan tällä hetkellä arviolta viisi miljoona venezuelalaista on lähtenyt maasta.

Köyhyys, poliittiset kriisit, taloudellinen epätasa-arvo ja muuttoliikkeet vaikuttavat osaltaan eriäviin väestötrendeihin. Venezuelan poliittis-taloudellinen kriisi on vaikuttanut myös sen naapurimaiden väestörakenteisiin, kun miljoonat venezuelalaiset ovat paenneet pääasiassa maarajojen yli. Lisäksi vuosikymmenien saatossa Latinalaisen Amerikan ja Karibian muuttoliikkeet ovat vaikuttaneet väestörakenteeseen myös muun muassa Kuubassa, Keski-Amerikan maissa sekä Meksikossa. Köyhyydellä puolestaan on useimmiten yhteys korkeisiin hedelmällisyyslukuihin. Väestörakenteen muuntumisella niin, että työvoiman määrä lisääntyy väestössä, voi puolestaan myös olla taloudellista epätasa-arvoa tilapäisesti lisäävä vaikutus. 

Köyhyys on vähentynyt, mutta epätasa-arvoa väestöllinen muuntuminen ei ole kitkenyt

Viime vuosikymmeninä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maat ovat onnistuneet vähentämään köyhyyttä huomattavasti, mutta taloudellista epätasa-arvoa mitattaessa kuuluu se yhä maailman epätasa-arvoisimpiin alueisiin. 60-luvulta alkanut väestöllinen muuntuminen, jonka myötä työvoiman määrä on kasvanut, ei ole onnistunut merkittävästi tasoittamaan kuilua kaikkein köyhimpien ja rikkaimpien välillä. Tutkimuksissa onkin arveltu, että se voi itse asiassa lisätä epätasa-arvoa, ainakin tilapäisesti.

Epätasa-arvoa lisää erityisesti hedelmällisyyden epätasainen lasku, sillä se useimmiten laskee ensimmäisenä niissä väestöryhmissä, joilla on pääsy tietoon ja ehkäisyyn. Samalla korkea lapsikuolleisuus koskee usein jatkossakin kaikkein köyhimpiä, joilla ei ole aina pääsyä terveydenhuoltoon. Tällöin lapsiluvun rajoittaminen ei ole järkevää. Etenkin kaikista köyhimmissä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa sosiaaliturva on usein heikkoa tai olematonta, mikä osaltaan lisää tarvetta keskimääräistä suuremmalle perhekoolle. Näin ollen jo olemassa oleva kuilu köyhien ja rikkaiden välillä voi kasvaa entisestään, vaikka kokonaishedelmällisyys laskisi.

Kun kaikista köyhimmillä ei ole mahdollisuutta rajoittaa lapsilukuaan, on heillä myös vähemmän taloudellisia resursseja käytettävissä eikä esimerkiksi säästäminen ole usein mahdollista. Näin köyhyys myös periytyy, kun vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tehdä taloudellisia satsauksia lastensa koulutukseen, jonka myötä he voisivat saavuttaa korkeamman elintason.

Hidastunut väestönkasvu ja laskenut hedelmällisyysluku eivät ainakaan toistaiseksi ole heijastuneet merkittävästi epätasa-arvon vähentymiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla, vaikka yhteiskunnallinen kehitys on muutoin ollut suhteellisen tasaista ja köyhyys vähentynyt. Heikot yhteiskunnalliset turvaverkot ja puutteelliset sosiaaliturvajärjestelmät selittävät tilannetta. Poliittinen haluttomuus ja keinottomuus taistella tasa-arvoisempien yhteiskuntien puolesta voivat lopulta johtaa siihen, että demografisen osingon toivotuista hyödyistä ei saada kaikkea potentiaalia irti.

Latinalaisen Amerikan haasteina ovat nopea kaupungistuminen ja puutteellinen sosiaaliturva

Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen sosiaaliturvajärjestelmistä erityisesti eläkejärjestelmät ovat seuraavina vuosikymmeninä muutospaineen alla, kun väestö ikääntyy huomattavasti – muun muassa Brasiliassa hyväksyttiin hiljattain vuosikymmeniä työstetty eläkeuudistus. Uudistuksen myötä eläkeikää tullaan nostamaan, millä vastataan kasvaneeseen eliniänodotteeseen sekä ostetaan aikaa ennen kuin suurimmat ikäluokat eläköityvät. Lisäksi Latinalaisessa Amerikassa kiihtyvä kaupungistuminen tulee entisestään lisäämään paineita puuttua epätasa-arvoon erityisesti niin sanotuissa megakaupungeissa.

Kaupungistuminen on Latinalaisessa Amerikassa kulkenut käsi kädessä väestönkasvun kanssa, ja se on ollut keskimäärin nopeampaa kuin Aasiassa ja Euroopassa. Ainoastaan Afrikassa kaupungistuminen on ollut nopeampaa, vaikka edelleen alle puolet mantereen väestöstä asuu kaupunkiympäristössä. Vuonna 2018 Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla noin 81 prosenttia väestöstä asui kaupungeissa, kun Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vastaava luku oli noin 40 prosenttia. Väestönkasvun hidastuessa Latinalaisessa Amerikassa myös kaupungistuminen on alkanut hidastumaan. Silti ennusteen mukaan  vuoteen 2050 mennessä noin 90 prosenttia väestöstä tulee asumaan kaupunkiympäristössä.

Vuonna 2018 Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla noin 81 prosenttia väestöstä asui kaupungeissa Klikkaa twiitataksesi!

Harvat kaupungit ovat pysyneet nopean kaupungistumisen perässä. Monessa kasvavassa kaupungissa perusinfrastruktuuriin ei ole tehty tarvittavia panostuksia, joten perusoikeudet, kuten pääsy puhtaaseen veteen, jäävät toteutumatta. Maalta kaupunkiin suuntautuvan kiihtyneen muuttoliikkeen myötä syntyneet epäviralliset asuinalueet, slummit ja favelat, ovat osa lähes jokaista latinalaisamerikkalaista suurkaupunkia. Viranomaisten kyvyttömyys tarjota peruspalveluita on johtanut myös epävirallisten ”palveluntarjoajien,” kuten rikollisjärjestöjen ja miliisin lisääntyneeseen läsnäoloon tietyissä kaupunginosissa. Tämä näkyi viimeksi Rio de Janeirossa, jossa osassa faveloista koronapandemiaan reagoivat ensimmäisenä rikollisjärjestöt asettamalla ulkonaliikkumiskieltoja.

Latinalainen Amerikka ja Karibia on 2020-luvulla väestökehityksen kannalta kriittisessä vaiheessa. Yhtäältä sen on aiempaa enemmän varauduttava ikääntyvän väestön tuomiin muutoksiin, toisaalta sen on jatkossakin panostettava sekä nuoriin että työikäisiin, jotta köyhyyttä saadaan entisestään vähennettyä ja epätasa-arvoa kitkettyä. Nykyhetken trendit, muuttoliikkeet ja kaupungistuminen, tulevat jatkossakin vaikuttamaan alueen väestökehitykseen merkittävästi. Mikäli näihin kehityskulkuihin ei pystytä vastaamaan panostamalla muun muassa tasa-arvon edistämiseen, tulevat ne todennäköisesti ilmenemään menetettynä mahdollisuutena valtaosassa latinalaisamerikkalaisia yhteiskuntia.