Muutoksia suomalaisten maanpuolustahdossa seurataan jo yli 50 vuotta sitten luodulla tutkimuksella. Vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut tutkimus ei kuitenkaan anna mahdollisuuksia maanpuolustustahdon syvällisempään analyysiin, sillä se ei tarjoa näkymää politiikan kansainvälistymiseen ja kasvaneen keskinäisriippuvuden merkitykseen maanpuolustustahdon taustalla.

Tammikuussa 2020 julkaistiin vuotuinen puolustusministeriön alaisuudessa toimivan maanpuolustustiedotuksen suunnitelukunnan (MTS) raportti suomalaisten mielipiteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta. Edellinen, vuonna 2018 julkaistu, raportti sai paljon huomiota osakseen suomalaisten maanpuolustustahdon laskemisesta. Tämänvuotinen raportti on jäänyt edeltäjäänsä vähemmälle huomiolle.

Vuoden 2018 tuloksiin verrattuna, suomalaisten maanpuolustustahto ja tuki asevelvollisuudelle on noussut. Maanpuolustustahdon nousu 68 prosenttiin ei ole kuin kaksi prosenttia suurempi edelliseen vuoteen verrattuna, mikä mahtuu tutkimuksen 3,2 prosentin virhemarginaaliin. Tähän kiinnitettiin huomiota myös Helsingin Sanomien mielipidekirjoitussivustolla. Maanpuolustustahto on ollut viime kertaisesta notkahduksestakin huolimatta pitkään korkea. 

MTS:n raportista on muodostunut Suomessa vuosittainen perinne pysähtyä keskustelemaan maanpuolustustahdosta, mutta kyseinen tutkimus tarjoaa rajalliset työkalut maanpuolustustahdon muutoksen analysointiin. Maanpuolustahdon mittaamiseen on käytetty jo 1960-luvulta lähtien samaa klassikkokysymystä: “Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka lopputulos näyttäisi epävarmalta?” Tutkijat ovat kritisoineet  kysymyksenasettelua ja peräänkuuluttaneet uusia tapoja tarkastella kansalaisten asennetta maanpuolustukseen. Lukemat henkilökohtaisesta maanpuolustustahdosta ovat nousseet MTS:n viimeisimmissä raporteissa yli 20 prosenttia. Täten aiempi oireilu “heikentyneestä maanpuolustustahdosta” ei välttämättä olekaan oireilua maanpuolustustahdon todellisesta laskemisesta vaan sen mittaustavan toimimattomuudesta.

Myös asevelvollisuuden kannatus oli hieman kasvanut edellisen vuoden 59 prosentista 65 prosenttiin. Nuoremmat ikäluokat ovat perinteisesti suhtautuneet vanhempia ikäluokkia kriittisemmin asevelvollisuuteen, mutta jopa 25 – 34-vuotiaiden keskuudessa lievä enemmistö (55 %) suhtautuu asevelvollisuuteen myönteisesti. Yllättävämpi havainto oli kansalaispalveluksen kannatuksen lasku, josta pudotusta oli seitsemällä prosenttiyksiköllä 48 prosenttiin. Kansalaispalveluksen tutkimista MTS:n raportissa voi tarkastella kriittisesti. Kansalaispalvelusvelvollisuudesta on olemassa vain vähän tutkimustietoa, mikä tiedostetaan myös kaikkein konkreettisimmissa, mutta yhä avoimia kysymyksiä sisältävissä kansalaispalvelusvisioissa. Kysyttävän asian todellinen sisältö on siis sekä haastateltaville että MTS:n raportin tekijöille pakostikin vieras.

Vuoden 2020 kyselyssä kysyttiin perusteluita maanpuolustustahdolle, ja esiin nousivat itsenäisyys, isänmaa, oma maa, vapaus ja velvollisuus. Suomen pitäminen hyvänä maana mainittiin myös tekijänä, mikä tekee Suomesta puolustamisen arvoisen. Kansallismielisiä puolueita, kuten perussuomalaisia, voi motivoida aseelliseen maanpuolustukseen myös halu turvata oman kansallisvaltion jatkuvuus. Historiallisesti pasifismiin taipuvaiset vihreät saattaisivat kuitenkin utilitaristisesti olla valmiita tarttumaan aseisiin, jos niillä kyettäisiin turvaamaan ekologisesti kestävä yhteiskunta tai ihmisoikeudet. 

Jos puolueiden kohdalla tutkimuksellisesti pieneksi jäävästä n-luvusta ei välitetä, on muutos etenkin vihreiden asenteissa erityisen kiinnostava. Perinteisesti asevelvollisuuteen kriittisesti suhtautuneiden vihreiden keskuudessa maanpuolustustahto ja asevelvollisuuden kannatus olivat kasvaneet jättäen vasemmistoliiton kaikkein kriittisimmäksi puolueeksi. Toisin sanoen päämäärä oman maan puolustuksesta saattaa olla sama, mutta sen oikeutukset vaihtelevat. Maanpuolustuksen motiivien moninaisuus on todennäköisesti jäänyt aiemmissa tutkimuksissa vähälle huomiolle. 

Muuttuva maailma ja ideologioiden merkitys maanpuolustuksessa

Millaisista motiiveista maata halutaan puolustaa, riippuu kansalaisten ideologisista maailmankatsomuksista. Tämä maailmankatsomus on muuttunut merkittävästi 2000-luvulla asepalveluksensa suorittaneiden sukupolvien kohdalla verrattuna kylmän sodan aikana kehitettyyn tutkimukseen. Tarve tutkimukselle itse asiassa syntyi samanlaisesta muutoksesta toimintaympäristössä, kun 1960-luvun rauhanliikkeet kritisoivat aseellista maanpuolustusta ratkaisuna.

Viimeisen 10 vuoden aikana keskustelu on kääntynyt Suomessa kokonaisturvallisuuteen, jonka on paremmin huomioinut monipuolistuneet turvallisuusuhat. Ilmastonmuutos, kansalaisten luottamus yhteiskuntaan sekä sosiaalisen median hyödyntäminen mielipideilmastoon ovat nakertaneet niitä historiallisia uhkakuvia joihin suomalaisessa kansallisessa kertomuksessa on totuttu.

Vaikka turvallisuuspolitiikan muutokset eivät ole koskaan nopeita, on globaaliin EU-aikaan tottuneiden nuorten aikana moni ns. kovan turvallisuuden lähtökohta muuttunut. Alle 40-vuotiaat suomalaiset ovatkin kohdanneet hyvin erilaisen turvallisuuspoliittisen tilanteen kuin kuin aiemmat sukupolvet. Keskinäisriippuvuuden merkitys ja edellisen vuosikymmenen aikana Suomessa tapahtunut puolustus- ja ulkopolitiikan rajan hämärtyminen on tuonut kansainvälisyyden kysymyksen myös osaksi maanpuolustuksen aiemmin suoraviivaisempaa maailmaa  on muuttanut myös maanpuolustuskeskustelun lähtökohtia.

Vaikka itse tutkimustuloksissa suomalaiset vaikuttavan antavan tuen suomalaisen puolustuspolitiikan pitkälle linjalle – kyllä asevelvollisuudelle, sotilaalliselle liittoutumattomuudelle ja pääasiallisesti ei Natolle, kansalaispalvelukselle ja puolustusmäärärahojen leikkaamiselle – olisi tärkeää saada monipuolisempaa tietoa pitkän aikavälin muutoksista. Sukupolvien mahdollisesti muuttuneen suhtautumisen ymmärtämisen lisäksi olisi olennaista saada myös kansallista katsetta laajempaa tutkimusaineistoa aiheesta, joka mahdollistaisi kunnollisen analyysin.

Suomi on jäänyt maanpuolustustahdon mittaamisessa EU-alueella harvinaisuudeksi, mikä helposti vahvistaa suomalaisten omaa narratiivia maanpuolustuksesta. Puolustuspolitiikka on kuitenkin merkityksellinen koko Euroopan kannalta ja maanpuolustus sen kansalaisia lähimmäksi tuleva kysymys. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on painottanut Euroopan yhteisten puolustushankintojen tehostamista, mutta olisiko tarpeen myös ymmärtää monipuolisemmin EU-kansalaisten näkemyksiä maanpuolustusksesta?