Jaa

Lukuaika: 10 minuuttia

Grey Glacier sijaitsee Chilen Torres del Paine -kansallispuistossa. Jäätiköstä on irronut suuria lohkareita kuluneen vuoden aikana. Tutkijat arvioivat lämpötilojen ja sademäärien nousun vaikuttaneen asiaan. Kuva: Wall Boar, flickr

Tekstin toinen kirjoittaja Viliina Kaikkonen on valmistunut St Andrewsin yliopistosta pääaineena kestävä kehitys ja sivuaineena kansainväliset suhteet. Tällä hetkellä Viliina suorittaa sosiaaliantropologian maisteritutkintoa Buenos Airesissa ja kuuluu Buenos Airesin yliopiston (UBA) “Antropología, ciudad y naturaleza” (antropologia, kaupunki ja luonto) tutkimusryhmään. Viliina on kiinnostunut erilaisten maailmankuvien ja luontokäsitysten roolista ympäristökonflikteissa ja tutkii tällä hetkellä kaivosteollisuuden sytyttämää konfliktia Pohjois-Argentiinassa.

Keskustelu ilmastokriisistä kiihtyy Euroopassa ja miljoonat nuoret lakkoilevat perjantaisin vaatien päättäjiltä konkreettisia ilmastotekoja. Vuoden 2019 kansainväliset ilmastoneuvottelut oli tarkoitus käydä Brasiliassa joulukuun alussa, mutta konferenssin paikka siirtyi useiden käänteiden kautta Madridiin. Mantereella kuohuu, mikä lyö leimansa myös ilmastopolitiikkaan. Neuvotteluja edeltävät käänteet kuvastavat Etelä-Amerikan tilannetta, jossa ilmastonmuutos jää rakenteellisten sosiaalisten ongelmien ja muiden kriisien jalkoihin.

Yhdistyneiden kansakuntien 25. kansainvälinen ilmastokokous (COP25) oli tarkoitus järjestää Latinalaisessa Amerikassa, alunperin Brasilian Rio de Janeirossa. Neuvottelujen sijainnilla olisi ollut vahva symbolinen merkitys: Riossa vuonna 1992 järjestetty ympäristö- ja kehityskonferenssi Earth Summit nähdään koko kansainvälisen ilmastopolitiikan lähtöpisteenä. Konferenssissa työstetty YK:n ilmastosuojelun puitesopimus on toiminut pohjana Kioton pöytäkirjalle sekä Pariisin ilmastosopimukselle. Lisäksi Riossa vuonna 2012 Earth Summitin kunniaksi järjestetyssä Rio+20 konferenssissa sovittiin kestävän kehityksen tavotteiden luomisesta. COP25 konferenssin järjestäminen osoittautui kuitenkin odotettua haastavammaksi tehtäväksi. Aluksi Brasilian konservatiivipresidentti Jair Bolsonaro kieltäytyi neuvottelujen järjestämisvastuusta ja kokous siirrettiin Chilen pääkaupunki Santiagoon. Yhtenä alueen vakaimmista maista tunnettu Chile joutui kuitenkin perumaan kokouksen maassa vallitsevien levottomuuksien vuoksi. Lopulta kokous siirrettiin Madridiin.

Kokouspaikan vaihtuminen kuvastaa Latinalaisen Amerikan politiikalle tyypillistä jatkuvuuden puutetta sekä aluetta tällä hetkellä ravistelevaa poikkeuksellisen suurta yhteiskunnallista epävakautta. Tämä näkyy myös suhtautumisessa ilmastokysymyksiin, joka vaihtelee merkittävästi sekä maasta että hallituksesta riippuen. Brasilia tunnettiin aiemmin yhtenä ilmastopolitiikan suunnannäyttäjistä ja Pariisin sopimuksen vahvimmista tukijoista. Maan harvinaisen vihreä energiasektori tuottaa 65 % energiasta vesivoimalla ja 15 % tuulella, auringolla sekä biomassalla. Toisaalta ilmastonmuutoksen myötä lisääntynyt kuivuus erityisesti Brasilian pohjoisosissa on jo osoittautunut haasteeksi vesivoimasta riippuvalle maalle.

Vuosien 2005-2012 välillä Brasilia myös vähensi metsäkatoa 80 %:lla. Metsäkato on Etelä-Amerikan suurimpia ympäristöhaasteita: Brasilian lisäksi se on vakava ongelma esimerkiksi myös Boliviassa, Perussa ja Argentiinassa. Hakkuut liittyvät erityisesti maatalouteen, jonka leviäminen on trooppisten sademetsien suurin uhka. Sademetsää hakataan – sekä laillisesti että laittomasti – erityisesti rehuna käytettävien soijaviljelmien tieltä sekä karjan laidunmaiksi. Myös öljypalmu- ja puuviljelmät, erilaiset tie- ja patohankkeet sekä laiton kaivostoiminta uhkaavat sademetsiä ja niiden monimuotoisuutta.

COP25-kokouksen siirtyminen Madridiin kuvastaa Latinalaisen Amerikan politiikalle tyypillistä jatkuvuuden puutetta.
Kehityksen kaipuu ja poliittinen epävakaus ilmastopolitiikan esteenä

Viimeaikaiset Amazonin palot ovat kiinnittäneet maailman katseet Brasilian ilmastopolitiikkaan. Vuonna 2018 valittu konservatiivipresidentti Jair Bolsonaro on merkinnyt radikaalia suunnanmuutosta myös Brasilian ilmastopolitiikan linjalle, ja maan metsäkato on ollut suurin kymmeneen vuoteen. Bolsonaron aikana maa on muun muassa leikannut ympäristöministeriön budjetista 95 % sekä siirtänyt päätösvallan alkuperäiskansojen maaoikeuksista alkuperäiskansojen omalta, oikeusministeriön yhteydessä toimivalta säätiöltä, maa- ja metsätalousministeriölle. Bolsonaron hallitukseen kuuluu useita ilmastonmuutokseen kriittisesti suhtautuvia poliitikkoja. Maan ulkoministeri kieltää ilmastonmuutoksen ja viittaa siihen kansainvälisenä vasemmiston salajuonena. Bolsonaro on vastustanut kansainvälistä yhteistyötä Amazonian suojelemiseksi, koska hänen mukaansa se haavoittaisi Brasilian itsemääräämisoikeutta. Hän on myös ilmoittanut, ettei sademetsää tule suojella maan kehityksen kustannuksella. 

Julkisessa keskustelussa yhteiskunta ja ympäristö koetaankin usein toisensa poissulkeviksi. Yhteiskunnan resurssit koetaan niin rajallisiksi, että ne kannattaa keskittää joko talouden vahvistamiseen tai ilmastonmuutoksen torjumiseen. Tämä käy ilmi myös Chilen ja Argentiinan ilmastokeskustelussa. Argentiinassa järjestettiin presidentinvaalit lokakuussa 2019 syvän talouskriisin keskellä. Tilanteesta johtuen julkinen politiikka on keskittynyt lyhyen aikavälin tuloksiin ja vaalikeskusteluissa ilmasto- ja ympäristökysymyksiä tuskin mainittiin. Chilessä ilmastoasioita käsiteltiin laajalti vuoden 2019 aikana, kun COP25 konferenssi oli vielä tarkoitus järjestää Santiagossa. Julkisessa keskustelussa talouden eturyhmät esittivät huolestuneita puheenvuoroja, joissa epäiltiin ilmastopolitiikan seisovan talouskasvun tiellä. Puheenvuorot sekä Argentiinassa että Chilessä nostivat jälleen esille ympäristöasioiden ja kehityksen vanhan vastakkainasettelun, joka ei toki rajoitu ainoastaan Latinalaiseen Amerikkaan.

Julkisessa keskustelussa yhteiskunta ja ympäristö koetaan usein toisensa poissulkeviksi.
Chilen ja Argentiinan ilmastopolitiikka – varovaisia askelia kohti 1,5 asteen tavoitetta vai hallitusten viherpesua?

Hallitusten välisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n mukaan Latinalaisessa Amerikassa on havaittu harvinaisen paljon äärimmäisiä sääilmiöitä 2000-luvun aikana. Lisäksi alueen ihmiset ovat aiheesta keskimääräistä huolestuneempia. Ilmastotoimenpiteiden tarkkailu on kuitenkin haastavaa ja sitä häiritsee erityisesti luotettavan datan puute sekä politiikan nopeatempoiset suunnanmuutokset. Epävarmuuden ilmapiirissä mielipiteet siitä, onko Latinalaisessa Amerikassa edes mahdollista päästä päästötavoitteisiin vaihtelevat asiantuntijatahosta riippuen. 

Chilen ilmastopolitiikka on pitkään nähty riittämättömänä ja hidastempoisena. COP25 olikin maalle erinomainen paikka kirittää ilmastotoimenpiteitään ja profiloitua uudestaan kansainvälisillä areenoilla. Chile käyttää edelleen hiilivoimaa ja ilmastotoimenpiteet ovat keskittyneet erityisesti energiasektoriin. Maan on tarkoitus sulkea kahdeksan vanhinta hiilivoimalaa vuoteen 2024 mennessä ja olla täysin hiilineutraali vuonna 2050.  Chilessä on myös asetettu hiilivero, minkä lisäksi maa on ollut aktiivinen myös Latinalaisen Amerikan yhteisten hiilimarkkinoiden luonnissa. Toisaalta ympäristöongelmat ovat mittavia ja käynnissä on useita akuutteja ympäristökriisejä. Chilen eteläosissa sijaitsevat jäätiköt sulavat ennätysvauhtia ja rannikoita vaivaava leväepidemia Marea Roja tuhoaa paikallista ekosysteemiä ja on johtanut jopa kuolonuhreihin

Myöskään Argentiinaa ei tunneta kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta. Edellinen peronistinen hallitus liittyi mukaan Pariisin sopimukseen viime tipassa,, ja kansainvälisten arvioiden mukaan maa jää edelleen erittäin kauas Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitteesta. Istuvan presidentti Mauricio Macrin aikana Argentiinassa  on kuitenkin luotu tärkeitä institutionaalisia rakenteita ilmastotoimenpiteiden koordinointiin. Parlamentti on muun muassa hyväksynyt ilmastotoimenpiteitä säätävän lain, jonka toimeenpanoa koordinoi hallituksen läpileikkaava asiantuntijoista ja virkamiehistä koostuva kabinetti. Ilmastopoliittiset toimenpiteet  ovat kuitenkin maltillisia. Talouskriisin kanssa painiva maa tarvitsee vientituloja enemmän kuin koskaan, mutta samanaikaisesti maan tärkeimmät vientituotteet – soija, maissi ja liha – tuottavat suurimman osan maan päästöistä. Maatalouden lisäksi Argentiina luottaa maan eteläosista löytyneeseen öljy- ja kaasukenttä Vaca Muertaan talouden veturina, mikä viittaa energiasektorin panostavan fossiilisiin polttoaineisiin myös tulevaisuudessa. 

Toisaalta niin Chilen kuin Argentiinan tapauksessa hallitusten ilmastotavoitteisiin on suhtauduttava varauksella. Chilen yhteiskunnallinen tilanne on tällä hetkellä niin epävakaa, että useiden pitkäaikaisten suunnitelmien toteutuminen on vaakalaudalla. Argentiinassa useita ympäristönsuojeluun hillitsemiseen tähtääviä lakialoitteita on vireillä kongressissa, mutta monet niistä ovat odottaneet käsittelyä jo vuosia. Poliittisen konsensuksen saavuttaminen on vaikeaa riitaisassa kongressissa, minkä lisäksi poliittisen tahdon ja tiedon puute näivettää konkreettisia toimia. 

Lisäksi ongelmana ei välttämättä ole lainsäädännön puute, vaan lakien toimeenpano. Olemassa olevia ympäristölakeja ei noudateta, ja niiden rikkomisesta rangaistaan harvoin. Tästä hyvä esimerkki on vuonna 2012 säädetty Argentiinan jäätikkölaki. Jäätikkö- ja ikirouta-alueet ovat tärkeitä makean veden varastoja, ja jäätikkölain mukaan raskaan teollisuuden harjoittaminen näillä alueilla on kiellettyä. Käytännössä lakia ei ole koskaan toimeenpantu ja kaivosyhtiöt ovat jatkaneet toimintaansa häiriöittä. Argentiinan Kaivosteollisuuden etujärjestö, alan yritykset ja kaivosteollisuudesta hyötyvien provinssien edustajat ovat alusta alkaen ilmaisseet huolensa lain negatiivisista vaikutuksista sekä painostaneet päättäjiä muuttamaan sitä teollisuudelle suotuisammaksi. Loppuvuodesta 2017 hallitus viimein ilmoitti suunnitelmista aloittaa selvitykset jäätikkölain muuttamiseksi. Ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet päätöstä vahvasti ja toistaiseksi tilanne jatkuu epäselvänä.  

Siirtomaa-aika ja syvään pinttynyt epätasa-arvo määrittävät ilmastokeskustelun tahdin

Ilmastokriisi ei ole monissa Latinalaisen Amerikan maissa näkynyt julkisessa keskustelussa samaan tapaan kuin Euroopassa, eivätkä nuorten ilmastomielenosoitukset ole saaneet suuria massoja liikkeelle. Greta Thunbergin rooli ilmastoliikkeen keulassa on herättänyt samanaikaisesti sekä innostusta että vahvaa kritiikkiä. Thunbergin arvostelijat ovat kysyneet, miksi maailma ihailee ruotsalaista nuorta, mutta kääntää katseen pois Latinalaisen Amerikan omista nuorista aktivisteista, jotka puolustavat ympäristöä usein henkensä uhalla

Latinalaisen Amerikan maiden historia sekä sisäpolitiikan haasteet selittävät osaltaan nykyistä ympäristö- ja ilmastokeskustelua – tai sen puutetta. Globaalin pohjoisen aloitteisiin niin talous-, turvallisuus- kuin ympäristöasioissa suhtaudutaan usein epäluulolla kolonisaation historiasta johtuen. Ilmastonmuutos koetaan pohjoisten maiden aiheuttamaksi ja ilmastoagenda sekä yksittäisiltä mailta vaadittavat toimenpiteet pohjoisen sanelemiksi. Tämän vuoksi globaali ilmastonmuutospolitiikka – ja Greta Thunberg – tulkitaan usein taas yhdeksi länsimaiden yritykseksi valistaa etelän maita ja kertoa, miten niiden pitäisi toimia. 

Keskustelusta tuntuu unohtuvan, että ilmastokriisistä kärsivät erityisesti jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat ryhmät, kuten pienituloiset, alkuperäiskansat, sukupuoli- ja etniset vähemmistöt sekä naiset ja tytöt. Latinalainen Amerikka on maailman eriarvoisin maanosa, ja ympäristöä ja ilmastoa ei voikaan erottaa ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksistä. Esimerkiksi kaivosteollisuuden aiheuttamat päästöt ja maanviljelyn torjunta-aineista koituvat terveyshaitat kohdistuvat erityisesti pienituloiseen maaseutuväestöön. Suurkaupunkien slummialueiden asukkaat kärsivät saasteista sekä sähkön ja puhtaan veden puutteesta. Toisaalta ympäristöteot eivät yksin riitä kestävän kehityksen saavuttamiseen, jos ne eivät tapahdu yhdessä yhteiskunnan eriarvoistumiskierteen pysäyttävien poliittisten päätösten kanssa. Tämän vuoksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa ympäristö, talous ja yhteiskunta kytkeytyvät erottamattomasti toisiinsa. 

Poliittisten suunnanmuutosten ollessa radikaaleja myös pitkäjänteiset ilmastotoimet ovat harvassa

Viimeaikaiset protestit Chilessä, Ecuadorissa, Kolumbiassa ja Haitissa kertovat kansalaisten väsymisestä yhteiskunnan epätasa-arvoon ja rikkaaseen poliittiseen eliittiin. Maissa osoitetaan mieltä hallituksen taloustoimia vastaan, joiden on koettu kurittavan erityisesti pienituloisia. Toisaalta levottomuuksia on ollut myös Boliviassa – virastaan pakon edessä luopunut Evo Morales on maanpaossa ja maan tilanne jatkuu epäselvänä. Talouden lisäksi heikko turvallisuustilanne erityisesti mantereen suurissa kaupungeissa vie huomiota ilmastokysymyksiltä, ymmärrettävistä syistä. 

Poliittisten suunnanmuutosten ollessa radikaaleja myös pitkäjänteiset ilmastotoimet ovat harvassa, kuten Brasilian, Chilen ja Argentiinan esimerkeistä käy esille. Ilmastopolitiikka näyttäytyykin usein viherpesuna ja tapana kohottaa maiden mainetta kansainvälisillä areenoilla. Toisaalta vuoden 1992 Rion pöytäkirjassa suunnitellut toimenpiteet ovat jääneet toteuttamatta myös vakaammissa maissa. Taloudellisen ja poliittisen epävakauden keskellä ilmastonmuutos ei ole päättäjien tai kansalaisten päähuolenaihe, vaikka ilmastonmuutos on osaltaan myös ongelmien taustalla ja tulee tulevaisuudessa lisäämään taloudellista, poliittista ja sosiaalista epävarmuutta. 

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa