Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Vuonna 2018 myös Suomi ja Ruotsi osallistuivat Norjan isännöimään Trident Juncture -harjoitukseen. Kuva: Nato / Flickr.

Tarve ja kiinnostus pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön syventämiseen on kasvanut, mutta yhteistyö on edelleen leimallisen hajanaista. 

Pohjoismaiden asevoimat ovat viimein saamassa yhteisen taisteluasun. Asia on merkittävä, sillä kyseessä on Pohjoismaiden ensimmäinen puolustusmateriaalien yhteishankinta. Sen on tarkoitus parantaa maiden yhteistoimintakykyä, tuoda kustannussäästöjä ja näyttää tietä mahdollisille tuleville sotilasmateriaalin yhteisostoille. Suomea, Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa koskeva yhteishanke on ollut Pohjoismaiden puolustusyhteistyörakenteen Nordefcon asialistalla jo vuodesta 2011. Se oli myös Suomen Nordefcon puheenjohtajuuskauden 2017 tärkein hanke. Hanke on viivästynyt, sillä maiden erilaiset tarpeet, hankintamenetelmät ja lainsäädännöt ovat vaikeuttaneet prosessin etenemistä. Yhteinen taisteluasu kuvastaakin hyvin pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön haasteita. 

Pohjoismaat ovat arvoiltaan hyvin yhtenäisiä. Yhtenäisyys ei kuitenkaan ulotu turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Valtioneuvoston vuonna 2017 toteuttamassa selvityksessä pohjoismaisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta yhteistyötä todetaan, että Pohjoismaista yhteistyötä kuvastaa hajanaisuus ja monitasoisuus. Lisäksi sen agendasta on vaikea saada selvää kokonaiskuvaa. Huomionarvoista on, että ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka eivät sisälly pohjoismaisen yhteistyön tärkeimpien instituutioiden, Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston, mandaattiin. Valtioneuvoston selvityksen mukaan pohjoismainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö tapahtuukin pitkälti virallisten instituutioiden ulkopuolella ja on luonteeltaan epämuodollista. Epämuodollisuus tekee yhteistyöstä joustavaa, mutta se johtaa harvoin sitoviin velvoitteisiin ja yhteisiin kantoihin. Myös Pohjoismaiden neuvoston vuonna 2019 laatimassa yhteiskuntastrategiassa tuodaan esiin näkemys selkeän johtajuuden, tilannekuvan ja fokuksen puuttumisesta. 

Turvallisuuspoliittisten ratkaisujen erilaisuus hidastaa yhteistyötä

Keskeinen syy pohjoismaisen puolustusyhteistyön hajanaisuudelle on maiden erilaisissa turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa. Nato ja EU ovat muodostaneet kylmän sodan jälkeen Pohjoismaiden ensisijaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen viitekehyksen. Norja, Tanska ja Islanti ovat Naton perustajajäsenmaita. Suomi, Ruotsi ja Tanska taas kuuluvat Euroopan unioniin, mutta Tanska ei ole mukana EU:n puolustusyhteistyötä lujittavassa pysyvässä rakenteellisessa yhteistyössä (PRY). 

Valtioneuvoston selvityksen mukaan Nato-jäsenyys on jakanut Pohjoismaat kahteen leiriin – Natoon kuuluviin ja kuulumattomiin maihin. Natoon kuuluvat Norja, Tanska ja Islanti eivät ole nähneet tarvetta tiiviimmälle pohjoismaiselle yhteistyölle, saati puolustusliitolle, koska ne ovat nojanneet Naton turvatakuisiin. Natoon kuulumattomat Suomi ja Ruotsi taas ovat tehneet kahdenkeskistä puolustusyhteistyötä, viime vuosina tiiviimmin kuin koskaan aiemmin. Tästä huolimatta Suomen ja Ruotsin välinen, vuonna 2018 allekirjoitettu yhteisymmärryspöytäkirja ei sisällä keskinäisen puolustuksen velvoitteita

Pohjoismaiden hieman toisistaan poikkeavat geopoliittiset sijainnit ovat hankaloittaneet keskinäistä yhteistyötä.

Myös Pohjoismaiden hieman toisistaan poikkeavat geopoliittiset sijainnit ovat hankaloittaneet keskinäistä yhteistyötä. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistäminen on ollut erityisen tärkeää Suomelle maantieteellisen ja liittoutumattoman asemansa takia. Viime vuosina Suomen ja Ruotsin välisen puolustusliiton kannatus on noussut jälleen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun maiden välisen syventyneen puolustusyhteistyön myötä, mutta Ruotsin suhtautuminen puolustusliittoon on ollut Suomea nihkeämpää. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ei ole pitänyt Suomen ja Ruotsin välistä puolustusliittoa ajankohtaisena. Ruotsin turvallisuuspoliittisia yhteistyövaihtoehtoja selvittäneen raportin tekijän, diplomaatti Krister Bringéusin mukaan puolustusyhteistyö Suomen kanssa on epätasapainossa, sillä kriisiaikana yhteistyö lisäisi Ruotsin geopoliittista riskiä. Se vie Ruotsin kauemmas itään, lähemmäksi Venäjän rajaa, sillä Ruotsi voisi joutua puolustamaan Suomea pitkällä itärajalla. Sen sijaan Suomea puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa vie länttä kohti, mikä lisää Suomen turvallisuutta.

Norjalle, Islannille ja Tanskalle (Grönlannin kautta) arktinen ulottuvuus on ollut turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskiössä. Tanskalle Venäjä ei ole ollut ennen Ukrainan sotaa yhtä suuri uhka kuin muille Pohjoismaille. Tanska ja Ruotsi ovat kannattaneet muita Pohjoismaita enemmän yhteistyön syventämistä Baltian maiden kanssa Itämeren alueen turvaamiseksi.

Pohjoismainen turvallisuusympäristö murroksessa

Pohjoismainen ja laajemmin koko Euroopan turvallisuus on parhaillaan suuressa murroksessa. Itämeren ja arktisen alueen strateginen merkitys on kasvanut. Turvallisuusympäristö ja kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä on heikentynyt. Monet kansainväliset järjestöt ja sopimukset ovat kriisissä. Keskeinen Pohjolan ja Euroopan turvallisuuspoliittiseen toimintaympäristöön vaikuttava tekijä on Naton ja EU:n yhtenäisyyden heikentyminen ja roolin muutos. Sen merkittävin seuraus on yleinen epävarmuus turvatakuista.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kritiikki Natoa kohtaan on herättänyt huolta Naton 5. artiklaan sisältyvän turvatakuun toimivuudesta. Natoon puolustuksessaan pitkälti nojautunut EU (28:sta EU-maasta 22 kuuluu Natoon) on ryhtynyt aktiivisesti rakentamaan omaa turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä riippumattomuutensa edistämiseksi. EU:n perussopimukseen sisältyvä turvatakuulauseke 42.7, eli keskinäisen avunannon velvoite on kuitenkin niin ikään epäselvä. Se on nähty Naton viidettä artiklaa heikompana turvatakuuna, koska sen toimeenpanoon ei ole varauduttu esimerkiksi yhteisen suunnittelun, harjoittelun ja integroitujen järjestelmien muodossa.  

Pohjoismainen ja laajemmin koko Euroopan turvallisuus on parhaillaan suuressa murroksessa.

Vallitsevassa turvallisuusympäristön muutoksessa kahdenväliset ja verkottuneet puolustusjärjestelyt ovat yleistyneet Euroopassa, ja myös Pohjoismaat ovat mukana useissa puolustusyhteistyöhankkeissa. Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska osallistuvat Britannian johtamiin nopean toiminnan taistelujoukkoihin (Joint Expeditionary Force, JEF), Ranskan interventioaloitteeseen (European Intervention Initiative, EII) ja Saksan kehysvaltiokonseptiin (Framework Nation Concept, FNC). Myös kahdenvälinen puolustusyhteistyö on lisääntynyt Pohjoismaiden välillä. Esimerkiksi Suomi on tiivistänyt kahdenvälistä puolustusyhteistyötään Ruotsin ohella myös Norjan, Viron, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa. Lisäksi Suomi tekee yhteistyötä kolmenvälisesti Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Myös Ruotsi, Norja ja Tanska ovat tiivistäneet kahden- ja kolmenkeskistä puolustusyhteistyötä erityisesti ilma- ja meripuolustuksessa.

Puolustuspoliittisten turvaverkkojen taustalla on puolustusmateriaalin teknologiaan ja kustannuksiin liittyvien tekijöiden ohella ajatus siitä, että osallistumalla mahdollisimman moneen yhteistyöverkostoon saa todennäköisimmin tukea ja apua kriisitilanteessa. Kevyemmät ja ketterämmät puolustusjärjestelyt voivat tukea myös EU:n ja Naton toimintaa. Yhtäältä riskinä on kuitenkin läntisen puolustusyhteistyön sirpaloituminen, kustannusten ja resurssien riittämättömyys monitahoisen yhteistyön seurauksena sekä EU:n ja Naton sisäisen koheesion heikkeneminen entisestään. Epäyhtenäisyys lisää epävakautta, sillä puolustukseltaan hajanainen Eurooppa ja Pohjola tukee Venäjän turvallisuuspoliittisia intressejä ja mahdollisuuksia vahvistaa asemaansa.

Pohjoismainen puolustusyhteistyö voisi vahvistaa EU:ta ja Natoa

Haasteista huolimatta Pohjoismaat ovat onnistuneet tekemään Krimin ja Itä-Ukrainan miehityksen jälkeen merkittäviä toimia turvallisuus- ja puolustusyhteistyön syventämiseksi. Asiaa on edistänyt etenkin Tanskan ja Norjan aiempaa suurempi kiinnostus pohjoismaiseen yhteistyöhön Itämeren ja arktisen alueen merkityksen korostuessa. Nato-jäsenyyskään ei ole enää vastaava hidaste yhteistyölle kuin aiemmin, sillä kaikki Pohjoismaat osallistuvat jollain tavoin sekä EU:n että Naton turvallisuus- ja puolustusyhteistyöhön. Esimerkiksi Suomi ja Ruotsi ovat osallistuneet vuodesta 2015 Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyöhön (Enhanced Opportunities, EOP). Norjalla taas voi olla mahdollisuus osallistua vuonna 2017 perustettuun EU:n PRY-puolustusyhteistyöhön, sillä EU:n ulkopuolisia maita voidaan tarvittaessa kutsua mukaan sen projekteihin.

Kaikki Pohjoismaat ovat sitoutuneet marraskuussa 2018 allekirjoitettuun Nordefcon Visio 2025 -asiakirjaan. Keskeisenä muutoksena aiempaan on pohjoismaisen puolustusyhteistyön painopisteen siirtyminen kansainvälisestä kriisinhallinnasta alueelliseen puolustukseen ja rauhan ajasta myös kriisi- ja sotatilanteeseen. Visio pitää sisällään yhteisen materiaalipolitiikan ohella muun muassa koulutus- ja harjoitustoiminnan, esteettömän sotilaallisen liikkumisen ja tiedonjakamisen edistämisen. Lisäksi pyritään läheisempään yhteistyöhön Baltian maiden kanssa. Pohjoismaiden neuvoston äskettäin julkaisemassa yhteiskuntaturvallisuusstrategiassa taas esitetään toimia yhteispohjoismaisen yhteiskuntavarautumisen ja -valmiuden edistämiseksi. 

Nykyistä tiiviimpi puolustusyhteistyö vahvistaisi Pohjoismaiden turvallisuutta ja vakautta.

Nykyistä tiiviimpi puolustusyhteistyö vahvistaisi Pohjoismaiden turvallisuutta ja vakautta. Yhteispohjoismainen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka lisäisi Pohjoismaiden roolia ja ääntä kansainvälisesti ja edistäisi sekä yhteisten että kansallisten etujen ajamista kansainvälisissä yhteisöissä. EU- ja Nato-yhteistyö tulisi edelleen nähdä Pohjoismaiden tärkeimpänä turvallisuuspoliittisena viitekehyksenä, mutta tiivis pohjoismainen puolustusyhteistyö tukisi tätä.

Pohjoismaiden yhteisellä turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla on myös kansalaisten vankka tuki. Jopa yli 90 prosenttia pohjoismaalaisista pitää pohjoismaista yhteistyötä tärkeänä ja juuri turvallisuuskysymyksissä tärkeimpänä. 

Tärkeimpänä tavoitteena pohjoismaisen yhteistyön syventämisessä tulisi pitää sopimusta keskinäisistä turvatakuista. Pohjoismaiden turvallisuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää voida luottaa naapurin tukeen niin normaali- kuin poikkeusoloissakin, vaikka Nato, EU ja muut turvaverkot pettäisivät.  

EU:n ja Naton kriisiytyminen on saanut myös Viron pohtimaan turvallisuuspoliittista asemoitumistaan. Viron sisäministeri Mart Helmen mukaan maan hallitus valmistelee “puolustuksen Plan B:tä”. Herää kysymys, voitaisiinko myös sekä EU:hun että Natoon kuuluvat Baltian maat nähdä tulevaisuudessa yhteispohjoismaisissa taisteluasuissa.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa