Marko Pihl on tohtorikoulutettava ja Jukka Aukia tutkijatohtori Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa.

Kiinan ja Nicaraguan yhteisen kanavahankkeen sopimus purkautui syyskuussa 2019. Kyseessä on tyypillinen esimerkki kansainvälisistä investoinneista, joiden avulla Kiina hakee tukea tunnustamispolitiikalleen, mutta joka lopulta kaatuu rahoitusvaikeuksiin.

Kesäkuussa 2013 Nicaraguan parlamentti myönsi hongkongilaiselle Hong Kong Nicaragua Canal Development (HKND) -yhtymälle hallintaoikeuden maa-alueisiin, jonne oli tarkoitus rakentaa Atlantin ja Tyynenmeren välinen kanava. Caymansaarille rekisteröidyn yhtiön johdossa toimii kiinalainen liikemies ja miljardööri Wang Jing. 

Kanavan ilmeisestä taloudellisesta kannattamattomuudesta johtuen on katsottu, että Kiina pyrkii hankkeen avulla saamaan sillanpääaseman Väli-Amerikasta, kun taas Wang Jingin on sanottu olleen pikemminkin kiinnostuneempi kanavaprojektin lukuisista oheishankkeista vapaakauppa-alueineen. Parlamentin hyväksymä kanavalaki antoi nimittäin kiinalaisyhtiölle oikeuden lunastettuihin maihin myös siinä tapauksessa, ettei kanavaa rakenneta.

Vaikka Kiinan valtio ei muodollisesti ole ollut hankkeen kanssa missään tekemisissä, antavat paikallinen korruptio, taloudellinen kannattamattomuus ja sopimuksen muut oheishankkeet kuitenkin olettaa, että hankkeen takana olisi ollut myös valtiollista ohjausta. Hankkeen valtiolliset tavoitteet liittyivät Kiinan tunnustamispolitiikkaan. 

Vanhan kanavahaaveen henkiinherätys

Projekti sai alkunsa vuonna 2011. Tuolloin puhelinoperaattorikaupoilla rikastunut Wang ehdotti Kiinassa vierailleelle presidentti Daniel Ortegan pojalle Laureano Ortegalle kanavaa Atlantilta Tyynellemerelle. Ajatus ei ollut uusi, sillä unelma kanavasta on elänyt jo 1500-luvulta lähtien, ja ensimmäinen konkreettinen sopimus kanavan rakentamiseksi solmittiin vuonna 1825. 

Ajatus kanavahankkeen henkiin herättämisestä kiinalaisvoimin eteni nopealla aikataululla Nicaraguan parlamenttiin, jossa hanke hyväksyttiin helposti Ortegan puolueen sandinistojen selkeällä tuella. Sandinisteilla oli päätöksen aikaan 61 % parlamentin paikoista. Paikallisten asiantuntijoiden mukaan päätös tehtiin käytännössä ilman julkista keskustelua, vaikka hankkeella katsottiin olevan merkittäviä seurauksia alueen luonnolle ja alkuperäisväestölle.

Presidentti Ortega ja Wang allekirjoittivat vuonna 2013 sopimuksen, joka antaisi kiinalaiselle osapuolelle hallintaoikeuden kanavan maa-alueeseen sadaksi vuodeksi, mikäli hankkeen rahoitus saataisiin järjestettyä määräaikaan mennessä. Itse rakennusurakan piti alkaa jo vuonna 2014, jolloin Suomessakin hankkeeseen kiinnitti huomiota muun muassa YLE. Projekti ajautui kuitenkin nopeasti vastatuuleen. Syyskuussa 2019 koko sopimus raukesi, koska HKND ei ollut varmistanut hankkeelle rahoitusta.

Lunastamattomat lupaukset

Nicaraguan taloudelle hanke olisi toteutuessaan ollut mittava piristysruiske. Wang Jing lupasi työllistää 50 000 työntekijää kanavan rakennusvaiheen aikana, ja padon odotettiin valmistumisen jälkeisten sivuprojektien jälkeen työllistävän  200 000 ihmistä. Nicaraguan yliopistoihin oli tarkoitus perustaa virkoja kanavahanketta silmällä pitäen, ja tuhansia ulkomaalaisia vierastyöläisiä varten piti rakentaa työ- ja asuinrakennuksia. Tämän lisäksi kouluissa piti aloittaa mandariinikiinan opettaminen.

Wang Jing näyttäytyi kuitenkin viimeisen kerran julkisesti vuonna 2014, jonka jälkeen hankkeen ympärille laskeutui hiljaisuus. Klikkaa twiitataksesi!

Wang Jing näyttäytyi kuitenkin viimeisen kerran julkisesti vuonna 2014, jonka jälkeen hankkeen ympärille laskeutui hiljaisuus. Marraskuussa 2016 hän lähetti vielä onnittelukirjeen presidentti Ortegalle uudelleenvalinnan johdosta ja toisti lupauksensa kanavan toteuttamisesta. Seuraavan vuoden huhtikuussa ne harvat kiinalaiset teknikot, jotka olivat tulleet projektin mukana Nicaraguaan, kuitenkin poistuivat maasta, vaikka ongelmat luvattiin ratkaista. Vuonna 2017 hanke nousi jälleen parrasvaloihin, kun paikallinen ja kansainvälinen lehdistö nosti esille, ettei lupauksista huolimatta hanke ollut päässyt kolmen vuoden aikana edes alkuun.

Daniel Ortega valoi uskoa hankkeen edistymiseen vielä elokuussa 2019 yli kuukausi rahoitukselle asetetun aikarajan umpeutumisen jälkeen ja vakuutti, että Nicaraguan hallitus on edelleen sitoutunut kanavan rakentamiseen. HKND-yhtymä ei ole osoittanut hankkeen rahoitusta tai muutenkaan kommentoinut asiaa sitten vuoden 2017, joten sopimus purkautui lopullisesti syyskuussa 2019. Näillä näkymin ainakaan HKND ei tule kanavaa rakentamaan.

Talouskasvu ja kansalaisvapauksien kaventaminen pitävät Ortegan vallassa

Presidenttinä vuodesta 2006 toiminut Daniel Ortega on kasvattanut suosiotaan etenkin vähätuloisten keskuudessa, ja hänen legitimiteettinsä on perustunut pitkälti talouskasvuun. Parlamentissa Ortegan puolueella on yli puolet kaikista paikoista, mikä helpottaa enemmistöpäätösten tekoa. Ortega on kutsunut kanavahanketta Nicaraguan vallankumouksen toiseksi vaiheeksi, ja se tulisi hänen mukaan olemaan mullistava taloudellinen harppaus koko maalle. Hanke voidaankin nähdä yrityksenä vahvistaa Ortegan hallinnon asemaa, sillä sen luvataan nostavan Nicaraguan Latinalaisen Amerikan rikkaiden maiden joukkoon.

Talouskasvun suoma legitimiteetti on auttanut Ortegaa aikaisemminkin kiristämään otetta vallasta. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Ortega on keskittänyt valtaa johtamalleen puolueelle, ja hänen kaudellaan maassa on kavennettu sananvapautta ja ihmisoikeuksia sekä heikennetty oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja lehdistönvapautta. Ortegaa on myös syytetty korruptiosta, vaalivilpistä ja poliittisten vastustajien väkivaltaisesta sortamisesta. 

Tämän lisäksi eri arvioiden mukaan maan hallitusta johtaa käytännössä presidentti Ortegan vaimo ja varapresidentti Rosario Murillo, joka on myös vastuussa presidentin ja hallituksen viestinnästä. Ortega hallitsee lähes puolta Nicaraguan TV-asemista, ja myös hänen lapsensa ovat tärkeimpien televisiokanavien johdossa. Tärkeiden asioiden nostaminen yhteiskunnalliselle agendalle saattaa olla hankalaa ilman Ortegan perheen suostumusta.

Korruptio ja huoli ympäristöstä kritiikin keskiössä

Paikallisten asiantuntijoiden mukaan hankkeen myötä korruptio on noussut entistä tärkeämmäksi puheenaiheeksi Nicaraguassa. Sopimuksessa kanavan tuloista hyötyisi ainoastaan kiinalainen osapuoli sekä Nicaraguaa hallitseva eliitti. Yleisesti epäiltiin, että Nicaraguan kansa ja erityisesti alueen alkuperäisasukkaat jäisivät ilman hyötyjä, sillä kanavahankkeen tieltä olisi pakkolunastettu maita, ja 100 000 ihmistä voisi menettää kotinsa.

Kanavalla olisi myös ympäristöllisiä vaikutuksia, sillä se kulkisi Nicaraguajärven halki, joka on maan tärkein makean veden lähde. Koska järvi on liian matala supertankkereille, sen pohjaa olisi pitänyt ruopata, joka olisi häirinnyt järven ekosysteemiä. Maailman uhanalaisten lajien suojelemiseksi perustetut Global Wildlife Conservation ja Panthera -kansalaisjärjestöt ovat esittäneet, että kanavahanke uhkaisi useiden eläinlajien elinympäristöä. Kanavan ympäristövaikutukset arvioitiin, ja arvio toimitettiin Nicaraguan hallitukselle, mutta raporttia tai sen tuloksia ei kuitenkaan julkistettu.

Ympäristövaikutusten johdosta hanketta vastaan järjestettiin satakunta mielenosoitusta, joihin vaikutusalueen alkuperäisasukkaat osallistuivat aktiivisesti. Kymmenet tuhannet pienviljelijät marssivat lisäksi kanavasuunnitelmia vastaan Juigalpan kaupungissa vuonna 2015 syyttäen presidentti Ortegaa maansa myymisestä kiinalaisille. Tapahtumasta saivat alkunsa maanviljelijöiden laajemmat protestit kanavaa vastaan, ja muun muassa kiinalaisia delegaatioita kivitettiin.

Kiinan tunnustamispeli Väli-Amerikassa

Suuri osa maailman 15 valtiosta, jotka vielä tunnustavat Taiwanin saarella sijaitsevan Kiinan tasavallan, löytyvät Keski- ja Väli-Amerikasta. Nicaragua on yksi niistä.

Kiinan kansantasavallan ja Kiinan tasavallan välillä muodollinen tunnustus on nollasummapeliä. Tilanne sanelee, että maailmassa voi olla vain yksi Kiina, ja jos jokin maa tunnustaa toisen, se ei voi tunnustaa toista. Pekingin tavoitteena onkin vähitellen harventaa sitä valtioiden joukkoa, jotka vielä tunnustavat Kiinan tasavallan.

Kiinan kansantasavallan ja Kiinan tasavallan välillä muodollinen tunnustus on nollasummapeliä. Klikkaa twiitataksesi!

Pekingin satsaukset tunnustamispolitiikkaan ovat viime aikoina vahvistuneet. Kehitys liittyy Taiwanin itsenäisyyttä kannattavan Demokraattisen edistyspuolueen valtaanpääsyyn vuonna 2016.

Useat Väli-Amerikan maat ovat viime vuosina käyneet kilistelemässä samppanjalaseja diplomaattisuhteiden kunniaksi Pekingin valtiollisessa hotelli Diaoyutaissa. Paikan valinta ei ole millään lailla sattumaa: hotellilla  on kiinalaisille suurta symboliarvoa, sillä se on saanut nimensä kiistanalaisesta saariryhmästä, johon sekä Peking että Taipei ovat esittäneet aluevaatimuksia.

Nicaragua on ollut Kiinojen tunnustamispelin keskiössä jo Ortegan ensimmäiseltä presidenttikaudelta asti, ja Ortega tunnusti Kiinan kansantasavallan 1985 tultuaan Nicaraguan presidentiksi. Suhteet Kiinan tasavaltaan kuitenkin palautettiin hänen hävittyään vaalit vuonna 1990. Palattuaan valtaan  vuonna 2007 Ortega linjasi, että Nicaragua voi tunnustaa kummatkin valtiot, mutta ei suostu katkaisemaan väleja Kiinan tasavaltaan solmiakseen diplomaattisuhteet Pekingin kanssa. Ilmeisesti Ortega on halunnut hyötyä kilpailuasetelmasta ja kilpailuttaa kummaltakin saamansa rahoituksen.

Kiristynyt kilpailuasetelma ja se, että Taipei pitää yhä lujemmin kiinni viimeisistä liittolaisistaan, on saattanut vaikuttaa Nicaraguan kanavahankkeen etenemiseen. Varsinainen kohtalonisku sille näyttäisi olleen se, kun Panama katkaisi diplomaattisuhteensa Kiinan tasavaltaan kesäkuussa 2017. Samalla Peking ja Panama solmivat kolmisenkymmentä kauppasopimusta. Peking muun muassa sitoutui kehittämään Panaman kanavaa 40 vuoden ajan. Koska Peking on niin vahvasti sitoutunut Panaman kanavan kehittämiseen, on hyvin epätodennäköistä, että se lähtisi samaan aikaan tukemaan toista kanavahanketta Nicaraguassa.

Investointien takana halu pelata Taiwan nurkkaan

Nicaraguan kanavahanke voidaan siten liittää osaksi Pekingin tunnustamispolitiikkaa: Kiina lainoittaa ja kehittää taloudellisia suhteita maihin, joita se haluaa painostaa katkaisemaan viralliset suhteensa Taipeihin. Pitkän tähtäimen tavoite on minimoida Kiinan tasavallan asema itsenäisenä valtiona.

Kiinalaiset pyrkivät löytämään investointikohteita erityisesti kehittyvissä talouksissa, joiden voi poliittiseen järjestelmään tai kansalaisvapauksien tilaan liittyen olla vaikea saada rahoitusta länsimaista. Sopimukset solmitaan usein  poliittisen eliitin kanssa, jolloin kansallisten päätöselimien rooli on lähinnä toimia kumileimasimena. Tällöin projektien yhteiskunnallinen arviointi ja keskustelu jää usein ohueksi, ja projektien etenemistä ajaa kapean ihmisryhmän intressit. Siksi on suuri vaara, että ne osoittautuvat ympäristön kannalta tai taloudellisesti epäonnistuneiksi, kuten esimerkiksi  Coca Codo Sinclairin pato Ecuadorissa. 

Nicaraguan tapaus osoittaa, että laajemman strategisen tavoitteen ohella kiinalaiset investoinnit saattavat olla kytköksissä myös hyvin eriytyneisiin poliittisiin tavoitteisiin. Tällaiset hankkeet ovat alttiita poliittisen ilmapiirin muutoksille, ja ne voivat jäädä kesken tai kokonaan toteuttamatta, mikäli poliittiset tavoitteet eivät toteudu tai ne menettävät merkityksensä. 

Jälkimmäinen skenaario, jossa investointia käytetään painostuskeinona johonkin tiettyyn politiikkaan, on mahdollinen myös Suomessa. Viime aikoina on Suomessakin nostettu keskusteluun huoli suurten ulkomaisten infrastruktuuri-investointien mahdollisista poliittisista ulottuvuuksista. Kun investointeihin liittyy poliittinen intressi, voi hankkeiden edistyminen riippua siitä, miten Suomi reagoi tiettyihin sijoittajatahon kannalta keskeisiin poliittisiin tapahtumiin. Se voi lopulta myös ratkaista sen, käyvätkö tulevat hankkeet koskaan toteen.