“Kaikki menee todella hyvin, kaikki menee todella hyvin, miljoonat ihmiset huusivat Turkin lippuja heilutellen viikko sitten sunnuntaina Istanbulissa.

Suurimman oppositiopuolueen, nationalistis-sekularistisen CHP:n (Cumhuriyet Halk Partisi, tasavaltalainen kansanpuolue) kandidaatti Ekrem İmamoğlu oli voittanut kaupungin pormestarinvaalit toistamiseen. Tunnelma oli kuin rock-konsertissa, kun hän kurvasi miljoonien tukijoidensa keskelle bussilla.

Tapahtumat ennen tätä olivat myös olleet dramaattisia. Maaliskuussa CHP onnistui viemään voiton Turkin paikallisvaaleissa suurissa kaupungeissa Ankarassa, Antalyassa, Izmirissä ja Istanbulissa. Heikoilla olleen oppositiopuolueen voitto oli yllätys tilanteessa, jossa itsevaltaisen Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin uskottiin kaapanneen vallan jo kokonaan itselleen.

AKP ei kuitenkaan niellyt tappiotaan, vaan syytti oppositiopuoluetta vaalivilpistä varsin hatarin perustein. Lopulta Turkin keskusvaalilautakunta päätti uusia Istanbulin pormestarinvaalit, vaikka sama lautakunta oli jo luovuttanut İmamoğlulle hänen valtakirjansa.

Kyseessä oli iso takaisku. Oppositio syytti keskusvaalilautakunnan taipuneen Turkin hallituksen painostukseen, mutta İmamoğlu kokosi itsensä kuitenkin nopeasti. Hän kehotti kannattajiaan olemaan luovuttamatta, toistellen vaalisloganiksi muodostamaansa “Her şey cok güzel olacak” -lausetta, jonka voi kääntää vapaasti suomeksi “Kaikki menee todella hyvin”.

Kaikki menikin lopulta hyvin CHP:n näkökulmasta. Vaikka etukäteen pelättiin, ettei AKP lähtisi uusimaan vaaleja, jollei se olisi varma voitostaan vaikka vilpillisinkin keinoin, İmamoğlu voitti uusintavaalit lopulta jopa aiempaa selkeästi paremmalla tuloksella.  Huomattava tekijä tuloksessa oli myös, että İmamoğlu voitti nyt myös Istanbulin konservatiivisimmissa kaupunginosissa Fatihissa ja Üsküdarissa, jotka ovat perinteisesti olleet AKP:n vahvoja tukialueita. Paikallisvaaleista kasvoi lopulta globaali mediatapahtuma ja symboli Turkin demokratiasta. Koko Turkin kiinnostuksesta vaaleja kohtaan kertoo, että İmamoğlun ja hänen vastaehdokkaansa, AKP:n Binali Yıldırımın tv-väittelyä katsoivat miljoonat myös Istanbulin ulkopuolella.

Dialogi voitti

“Haluan teiltä yhtä asiaa. Nostakaa kätenne yhdessä ilmaan ystävienne kanssa. Me tulimme rauhaa varten”, totesi İmamoğlu vaalien jälkeen sunnuntai-iltana.

Lause tiivisti İmamoğlun voiton syitä. Turkki on ollut viime vuosina syvästi jakautunut ja tiukasti itsevaltaisen presidentti Erdoğanin otteessa. Imamoğlu rakensi taas kampanjaansa Radikaali rakkaus-teemakirjan avulla. Vaikka vaalioppaan nimi kuulostaakin kömpelöltä self help -oppaalta, osoittautui se tehokkaaksi aseeksi Erdoğanin populistista ja jakavaa politiikkaa vastaan.

Siinä missä Erdoğan on viime vuodet pyrkinyt mustamaalaamaan kaikkia vastustajiaan terroristeiksi ja mollannut vastapuolta – kurdeja, gülenisteja, Turkin maallistunutta väestöä tai ketä tahansa kriitikkoaan – usein varsin alhaisin sanankääntein, İmamoğlu painotti dialogin merkitystä. İmamoğlun nationalistis-sekularistisella puolueella CHP:lla on perinteisesti ollut mutkikas suhde niin maan kurdiväestöön kuin uskonnollisempaan väestöön. Tätä jännitettä İmamoğlu pyrki purkamaan. Hän kiersi moskeijoissa ja teki yhteistyötä kurdien kanssa. Vaikka hän nojasi itsekin populistisiin lupauksiin, hän pyrki välttämään hajottavaa retoriikkaa, joka on erittäin tervetullutta jakautuneessa Turkissa.

Voittoa avittavat myös muut tekijät, joista ensimmäisenä Turkin talouskriisi. Moni äänestäjä on ollut pettynyt Turkin hallinnon kyvyttömyyteen ratkaista kansalaisten elämää kurittavaa talouskriisiä. Tilanne on ollut mutkikas etenkin siksi, että AKP on aiemmin nojannut kannatustaan turkkilaisten taloudellisen hyvinvoinnin nousuun. Lisäksi AKP:n pormestarikandaatti Binali Yıldırım oli kaukana karismaattisesta kansanvillitsijästä. Osa äänestäjistä saattoi myös pitää päätöstä vaalien uusimista lopulta liian härskinä temppuna, joka kasvatti ärtymystä AKP:ta kohtaan. Tähän mennessä AKP kuitenkin onnistunut voittamaan kaikki vaalit ja onnistunut siten perustelemaan valtaansa kansan tahdolla – siitä huolimatta, että oppositio on syyttänyt viime vaaleissa tapahtuneen vaalivilppiä.

Täyttyvätkö isot odotukset?

Istanbulin tuore pormestari on nyt valtavien odotusten ja toiveiden kohteena. İmamoğlusta on povattu jo jopa Erdoganin haastajaa ja Turkin tulevaa presidenttiä.

Imamgolu on valtavien odotusten kohteena, mutta pystyykö hän täyttämään ne? Suurin este on yhä presidentti Erdogan. Klikkaa twiitataksesi!

Mutta onnistuuko İmamoğlu lunastamaan häneen kohdistuvat odotukset edes paikallistasolla? Istanbulissa hänen odotetaan korjaavan kaupungin liikennettä, lopettavan viheralueita tuhonneen rakennusbuumin ja tarjoavan helpotusta talouskriisisistä kärsiville kansalaisille. Samalla hänen odotetaan antavan laajempaa toivoa Turkin demokratialle ja taistelevan sen uudellennousun puolesta.

Hänen olisi myös kyettävä jatkamaan dialogista linjaansa esimerkiksi kurdien kanssa. Nationalistisella CHP:lla on historiallisesti ollut mutkikas suhde kurdivähemmistön kanssa, mutta nyt kurdien puolue HDP asettui tukemaan Imamoğlua, joka on yksi syy İmamoğlun voittoon. Turkin hallinto pyrki tekemään vielä viime hetken lehmäkauppoja kurdien kanssa, mutta tämä ei onnistunut.Turkin hallinnon jo lähes kolmatta vuotta vangitsema HDP:n puheenjohtaja Selahattin Demirtaş ei taipunut painostukseen, vaan pysyi CHP:n takana. Tämän päätöksen puoluejohtaja teki, vaikka CHP oli aiemmin mukana hyväksymässä lakialoitetta, joka mahdollisti Demirtaşin vangitsemisen. Imamoglun pitäisikin nyt pystyä osoittamaan, että dialogi ja yhteistyö kurdien kanssa on todellista ja mahdollisesti tukea Demirtaşia laajemmin.

Erdoğan suurin haastaja

Imamoğlun kaikkein suurin este on kuitenkin yhä presidentti Erdoğan. Erdoğan on presidentti, jolla on vuoden 2017 kansanäänestyksessä hyväksytyn lakimuutoksen myötä laaja mandaatti hallita Turkkia ja joka pitää käytännössä hallussaan maan oikeuslaitosta, mediaa ja muita merkittäviä virastoja.

Erdoğanilla on nyt edessään erilaisia vaihtoehtoja. Hän on nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa hänen puolueensa on kärsinyt nöryyttävän vaalitappion peräti kahdesti.

Erdoğan voisi omaksua dialogisempia otteita ja alkaa suhtautua kansalaisten demokraattisiin vapauksiin taas kunnioittavasti. Järkevää olisi myös, että presidentti alkaisi aidosti ratkoa Turkin talouskriisiä, vaikka se voisi vaatia vaikeita toimenpiteitä. Tähän asti Erdoğan on keskittynyt syyttelemään Turkin ongelmista gülenistejä, länsimaita kuin muita “ulkoisia voimia”, keskittyen loputtomalta tuntuvaan “terroristijahtiin”, jolla on hiljennetty lukuisia toisinajattelijoita.

Heikolla ollessaan presidentti Erdogan on harvemmin vetäytynyt vaan pikemminkin omaksunut kovempia otteita. Klikkaa twiitataksesi!

Päätös uusia vaalit ja hakea puolueelle sitä kautta entistä surkeampi vaalitulos luovat viitteitä, että presidentin poliittinen pelisilmä ei ole enää pelannut niin hyvin kuin aiemmin. Viime vuosina ei kuitenkaan ole nähty merkkejä, että heikolla ollessaan Erdoğan olisi vetäytynyt tai omaksunut sovittelevempaa linjaa. Niin vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen (jossa kurdipuolue pääsi yllättäen yli 10 prosentin äänikynnyksen ylitse) kuin vuoden 2016 sotilasvallankaappausyrityksen jälkeen presidentti on pikemminkin kiristänyt otteitaan kun pyrkinyt dialogiin.

Erdoğan on miehittänyt niin oikeuslaitoksen kuin muut tärkeät valtion virastot omilla tukijoillaan, joten hän voi halutessaan laittaa kapuloita rattaisiin Istanbulin paikallishallinnon tasolla ja pyrkiä vaikeuttamaan Imamoglun toimintaa.  Tämä ei olisi erityisen järkevää ottaen huomioon Istanbulin merkittävän roolin Turkin taloudessa, mutta Erdoğan ei aiemminkaan ole kaihtanut rajuja peliliikkeitä valtansa turvaamiseksi. Presidentti ei ole epäröinyt syrjäyttää esimerkiksi kurdialueen vaaleilla valittuja pormestareita. Istanbulin pormestarin kohdalla tällainen toimintatapa voisi tosin olla jo liian radikaali.

Imamoğlu on tarjonnut Erdoğanille sovinnon kättä puheissaan, ja presidenttikin onnitteli Imamoglua asiallisesti vaali-iltana. Seuraavan päivän puheessaan presidentti oli kuitenkin jo unohtanut dialogin ja puheet kansan yhdistämisestä, palaten vanhalle linjalleen. Hän puhui terroristeista ja Gülen-liikkeestä, joita vastaan Turkin täytyy hänen mukaansa yhä taistella keinoja kaihtamatta. Juuri tämän “terrorijahdin” avulla presidentti on oikeuttanut pidätyksiä esimerkiksi opposition toimittajia kohtaan.

Vaalitappion lisäksi presidentillä on myös muita haasteita ratkottavanaan. Ensimmäinen niistä on talouskriisi, jossa inflaatio on karkaamassa ja Turkin liiran arvo romahtanut.

Lisäksi Erdoğanin asemaa voivat heikentää AKP:n sisäiset jakolinjat. Puolueen sisällä on ollut kasvavaa kritiikkiä presidenttiä ja hänen itsevaltaisia otteitaan kohtaan. Jakolinjojen syvyys ei ole tiedossa, mutta Erdoğan itse on pyrkinyt turvaamaan selustaansa kasaamalla valtaa perheelleen ja lähipiirilleen.

Toisaalta juuri tämä voi estää Erdoğania löysentämästä otteitaan. Hän on rakentanut verkostonsa varsin pitkälti henkilösuhteiden ja korruption varaan, minkä vuoksi otteiden löysentäminen olisi hänelle itselleen riskialtista.

Erdogan on rakentanut valtaansa henkilösuhteiden varaan, minkä vuoksi vallan höllentäminen voi olla mahdotonta. Klikkaa twiitataksesi!

 

Mikä on Turkin demokratian tulevaisuus?

Turkki-keskustelua ovat viime vuosina hallinneet narratiivit demokratian täydellisestä kuolemasta sen uudelleensyntymiseen. Totuus on kuitenkin moniulotteisempi. Kuten Turkki-tutkija Howard Eissenstat on todennut, paikallisvaaleista syntynyt tapahtumaketju kuvaa Turkin tasapainottelua demokratian ja itsevaltaisuuden välissä; demokraattisessa valtiossa oppositioehdokkaan vaalivoitto kunnallisvaaleissa ei luo poliittista kriisiä, mutta täysin autoritaarisessa valtiossa taas oppositioehdokas ei edes olisi voinut voittaa.  Monet tutkijat ovatkin kuvanneet Turkin hallintoa eräänlaiseksi hybridihallinnoksi, jossa autoritaarinen hallinto käyttää demokraattisia keinoja, kuten vaaleja, valtansa pönkittämiseen.

Pormestarinvaalien pitkäaikaiset vaikutukset jäävät vielä nähtäväksi. Ne ovat ainakin todistaneet, että Erdoğanin viime vuosien tekniikat eivät toimi ikuisesti ja myös Turkin oppositiolla on mahdollisuus yhdistyä ja saada aikaan merkittävä vaalivoitto. Tätä ei ole aiemmin AKP:n vallan aikana tapahtunut. Imamoğlu teki kiistatta uskomattoman hattutempun vaikeissa oloissa ja toi toivoa tilanteesta kärsiville tavallisille kansalaisille. Jokainen Turkissa elänyt ymmärtää, miten iso henkinen merkitys tällä toivonkipinällä on.

Toivosta huolimatta on syytä muistuttaa, että Turkin demokratiaongelmat eivät ole kadonneet mihinkään. Useita toimittajia ja aktivisteja ja aivan tavallisia kansalaisia on yhä rikossyytteissä, sotilasvallankaappausyrityksestä syytettyjen gülenistien jahtaaminen jatkuu jo kolmatta vuotta. Tästä saatiin jo heti muistutus viime maanantaina, kun juhlayön jälkeen alkoi oikeudenkäynti Gezi-puiston 2013 protesteihin osallistuneita ihmisiä vastaan.

Turkissa pidetään seuraavat vaalit näillä näkymin vasta vuonna 2023. Sitä ennen ehtii tapahtua vielä lukuisia asioita. Oliko Imamoğlun voitto äänestäjien hetkellinen näpäytys vai onko kyseessä lopun alku Erdoğanin hallinnolle riippuu monista tekijöistä, kuten Turkin talouskriisistä, presidentin toimenpiteistä ja siitä, onnistuuko Imamoğlu täyttämään hänet kohdistuvat odotukset.

Erdoğanin on nyt etsittävä uusia peliliikkeitä valtansa turvaamiseksi. Vain hän itse tietää, mitkä keinot hän valitsee. Demokraattisten voimien olemassaolon hyväksyminen voi kuitenkin tässä vaiheessa olla liian myöhäistä. Vaikka vaalit ja niiden tappiot  osoittavatkin että presidentin aiemmin taitava pelisilmä on heikentymässä. Tästä huolimatta, ilmassa ei ole takeita siitä, että Erdoğan olisi höllentämässä valtaansa.