Jaa

Lukuaika: 6 minuuttia

MNG Maritime-yhtiön kelluva asevarikko MNG Tahiti Intian valtamerellä 2018. Kuva: Commando 1664 / Wikimedia Commons

Valtiot haluavat valvoa aseita rajojensa sisäpuolella, mutta vajaa puolet maapallon pinta-alasta on kansainvälisiä merialueita. Kansalliset lainsäädännöt kattavat merialueita heikosti, jos lainkaan. Ne ovat yksityisten turvallisuusyritysten turvasatama, jonne yritykset voivat varastoida aseita ja varusteita kiertääkseen valtioiden valvontaa.

Kelluva asevarikko (floating armory) on kansainvälisillä merialueilla purjehtiva tai sinne ankkuroitu alus, jossa vuokrataan, säilytetään ja huolletaan aseita ja varusteita. Varikot tarjoavat palveluitaan yksityisille turvallisuusalan yrityksille, jotka puolestaan myyvät turvapalveluja kauppamerenkululle. Yhdellä aluksella voi olla säilössä tuhansia aseita, satoja tuhansia ammuksia ja muuta kalustoa, kuten pimeänäkölaitteita ja luotiliivejä. Suurilla aluksilla työntekijöiden on jopa mahdollista levätä tehtävien välillä.

Kevyimmillään varikon omistava yritys tarjoaa vain varaston, vartioinnin ja kaluston siirron aluksesta toiseen. Asiakasyritykset siis säilövät näillä aluksilla omaa kalustoaan silloin, kun sitä ei tarvita. Suuret varikot puolestaan voivat itse omistaa kalustoa ja vuokrata sitä varsinaisia palveluita tuottaville yrityksille. Osa varikkoaluksista taas kuuluu itsekin turvapalveluita myyville yrityksille.

Somalian merirosvot synnyttivät kysynnän

Kelluvat asevarikot ovat uusi ilmiö. Ne syntyivät 2010-luvun vaihteessa, kun meriliikenteen suojaamiseen keskittynyt kaupallinen turvallisuusala kehittyi Intian valtamerellä. Somalian valtion romahdettua laittomia ulkomaisia kalastusaluksia sekä jätteiden dumppaajia alkoi kerääntyä maan merialueille. Alunperin paikalliset kalastajat ryhtyivät aseistautumaan ja hyökkäämään ulkomaisia aluksia vastaan suojellakseen elinkeinoaan, mutta vuosien varrella toiminta kehittyi ammattimaiseksi merirosvoukseksi ryöstösaaliin ja lunnaiden toivossa. Potentiaalisesti suuria summia tuottanut toiminta linkittyi myös osaksi Somalian sisällissodan sotataloutta.  Vuonna 2010 valtioiden, yritysten ja kansainvälisten järjestöjen muodostama ryhmä julisti Adeninlahden ja Somalian rannikolta itään ulottuvan 8,7 miljoonan neliökilometrin – eli noin Brasilian kokoisen – merialueen vaaralliseksi merenkululle.

Somalian merirosvous saavutti huippunsa vuonna 2011, ja Naton operaatio Ocean Shield sekä Euroopan unionin operaatio Atalanta ryhtyivät merirosvojen vastaiseen toimintaan ympäröivillä merialueilla suojellakseen maailmankaupalle kriittisiä merireittejä. Merirosvojen toiminta-alueen laajuuden ja sen kautta kulkevan rahdin suuren määrän vuoksi Naton ja EU:n alukset pystyivät kuitenkin suojaamaan laivaliikennettä vain osittain. Intian valtamereltä Adeninlahden ja Suezin kanavan kautta kulkeva merireitti on maailman vilkkaimpia, ja sen läpi kulkee lähes kaikki Aasiasta ja Lähi-idästä Eurooppaan suuntautuva meriliikenne, 30 000 alusta vuodessa. Pelkästään öljyä kuljetettiin 20 – 40 supertankkerin verran päivittäin vuonna 2015. Varustamot turvautuivatkin turvallisuusalan yritysten palveluihin, ja turvallisuusyritysten alukset alkoivat saattaa rahtilaivoja vaarallisen alueen halki. Vielä joustavampi – ja suositumpi – ratkaisu oli ostaa aseistettu suojaosasto laivalle.

Aseistetut vartijat torjuivat tehokkaasti merirosvojen hyökkäyksiä avomerellä. Järjestely kuitenkin aiheutti ongelmia lähtö- ja määräsatamissa. Aseiden, ammusten ja kaluston maahantuonnin, rekisteröinnin ja säilytyksen lainsäädäntö vaihtelee maasta toiseen, ja osa keskeisistä kauttakulkusatamista ei salli suojaosastojen ja niiden aseiden maahantuloa. Tämä ei yksityisiä turvallisuusyrityksiä haitannut, koska parhaimmillaan yritysten tuotot olivat niin korkeita, että aseiden heittäminen mereen matkan päätteeksi oli taloudellisesti järkevää. Aseiden säilyttäminen kelluvilla asevarikoilla oli pitkällä tähtäimellä kuitenkin kannattavampi vaihtoehto.

Aseiden säilyttäminen kelluvilla asevarikoilla oli pitkällä tähtäimellä kuitenkin kannattavampi vaihtoehto.

Kelluvat asevarikot ovat vähentäneet huomattavasti merirosvouksen uhkaa Intian valtameren luoteiskulmalla. Ne ovat kuitenkin ongelmallisia, koska varikot toimivat kansallisen ja kansainvälisen sääntelyn ulkopuolella.

Valvonnan puute synnyttää riskejä

Koska kelluvista varikoista ei ole olemassa rekisteriä, niiden nykyistä määrää ei tiedetä. Vuonna 2015 YK:n merenkulkuorganisaatio (IMO) arvioi, että toimivia varikoita oli noin 20. Kelluvien asevarikkojen ilmeisin ongelma on se, ettei aluksilla ole minkäänlaisia turvallisuussääntöjä. Pienimmät asevarikkoina käytetyt alukset ovat entisiä luotsiveneitä ja hinaajia, suurimmat konttialuksia. Aluksia yhdistää se, ettei niitä ole suunniteltu aseiden säilyttämiseen. Varikot houkuttelevat esimerkiksi merirosvoja, koska varikoiden kalusto on laadukkaampaa kuin luoteisen Intian valtameren rannikkovaltioissa keskimäärin.

Koska kelluvista varikoista ei ole olemassa rekisteriä, niiden nykyistä määrää ei tiedetä.

Kansainvälisillä merialueilla aluksilla vallitsee sen valtion lainsäädäntö, jonka lipun alla ne purjehtivat. Kuitenkin vuonna 2014 julkaistun raportin mukaan lähes puolet varikkoaluksista oli mukavuusliputettu, eli ne oli rekisteröity valtioihin, joiden merenkulkuun liittyvä sääntely on puutteellista. Esimerkiksi osin valtion omistama srilankalainen Avant Garde Maritime Services (AGMS) hallinnoi kolmea merkittävää asevarikkoa Intian valtamerellä, vaikka alukset on liputettu Mongoliaan, joka ei valvo niitä.

Koska yritysten toimintaa ei juurikaan valvota, niiden konkursseja varten ei ole valmiita toimintatapoja. Alan tilannetta sähköpostitse kommentoineen MNG Maritime-yhtiön toimitusjohtajan Mark Grayn mukaan hintakilpailu on heikentänyt yritysten kannattavuutta. Pienimmät yritykset ovat säätäneet henkilöstökuluissa ja palkanneet varikkojen vartijoiksi eteläaasialaisia siirtotyöläisiä, joilla ei ole turvallisuusalan koulutusta tai kokemusta, mikä on heikentänyt alusten turvallisuutta. Lisäksi yrityksillä on vaikeuksia ylläpitää nousukaudella hankittua kalustoaan. Gray arvioikin, että vielä tämän vuoden aikana kelluvien varikoiden määrä supistuu, mikä hankaloittaa turvallisuusyritysten toimintaa.

Esimerkiksi, kun Gulf of Aden Group Transits –turvallisuusyritys (GAGT) ajautui konkurssiin vuonna 2014, arviolta sata yrityksen aseistettua työntekijää jäi jumiin aluksille ja satamiin eri puolille Intian valtamerta. GAGT:n konkurssi vaaransi paitsi työntekijät, myös yrityksen palveluihin luottaneet varustamot. Riski yrityksen aseiden päätymisestä vääriin käsiin oli ilmeinen. GAGT oli kuitenkin vain turvapalveluiden tuottaja, eli sillä ei ollut omia asevarikkoja. Varikkoja ylläpitävän yrityksen kaatuminen vaikuttaisi sekä sen palveluita käyttäviin turvayrityksiin että turvayritysten palveluita ostaviin varustamoihin.

Työ sääntelyn parissa jatkuu

Yksittäiset valtiot ovat ryhtyneet toimenpiteisiin kelluvien asevarikkojen sääntelemiseksi. Britanniaan rekisteröityjen turvallisuusyritysten toimiluvat määrittelevät ne varikot, joiden palveluita yritykset saavat käyttää. Malta ryhtyi vuonna 2016 vaatimaan loppukäyttäjätodistuksen, jonka ehdoissa aseiden varastointi kelluvilla varikoilla on kielletty. Suurin osa merenkulun turvallisuusalan yritysten aseista on myyty juuri Maltan kautta.

Yksittäiset valtiot ovat ryhtyneet toimenpiteisiin kelluvien asevarikkojen sääntelemiseksi.

Kansainvälisen standardisoimisjärjestö ISO:n merenkulun turvallisuusalan ja turvallisuuslogistiikan standardien mukaisen sertifioinnin vaatimista on myös pidetty mahdollisena tapana säädellä alan toimintaa. Myös YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava virasto (UNODC) on ryhtynyt luomaan toimintaohjeita kelluville asevarikoille. Ongelma kuitenkin on, että toisin kuin YK:n merenkulkuvirasto IMO, UNODC ei voi antaa merenkulkua koskevia koskevia sääntöjä.

Kaupallisen turvallisuusalan valvonta yleisesti on hankalaa, mutta avomerellä etäisyydet ja tuomiovaltakysymykset tekevät valvonnasta vielä vaikeampaa. Yksittäisten valtioiden toimintamahdollisuudet ovat rajalliset. Tarvittava tietotaito ja valtuudet kattavan sääntelyn luomiseksi eivät yhdisty tyydyttävästi missään kansainvälisessä organisaatiossa. Kelluvien asevarikkojen ja niitä hyödyntävien turvallisuusyritysten ei kuitenkaan tarvitse olla ongelma kansainväliselle turvallisuudelle ja ihmisoikeuksille. Mikäli alan sääntelyssä saavutettaisiin kattava ja käytännössä toimiva ratkaisu, joustavaan ja taloudelliseen toimintaan kykenevät kaupalliset palveluntarjoajat voisivat hyvin suojella aluksia vaarallisilla merialueilla.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa