Hannu Salomaa on valtio-opin tohtorikoulutettava Tampereen yliopistossa. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee Suomen asevelvollisuudesta käytävää poliittista keskustelua.

Asepalvelus 2020 -kampanja haastoi eduskuntavaaliehdokkaita antamaan vaalilupauksen nykyisen kaltaisesta asevelvollisuudesta luopumisesta. Kampanja keskustelee asevelvollisuudesta lähinnä oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, ja tuskin onnistuu murtamaan asevelvollisuuden vahvaa hegemoniaa Suomessa. Kampanjan analysointi tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden niiden yhteiskunnallisten syiden ja motiivien tarkasteluun, jotka ajoittain haastavat asevelvollisuuden.

Eduskuntavaalien alla käynnistettiin Asepalvelus 2020 -kampanja, joka tavoittelee nykyisen kaltaisesta asevelvollisuudesta luopumista. Kampanja ilmoittaa tavoitteensa seuraavasti:

“Kampanjan tavoitteena on tasa-arvoisesti toteutettava asepalvelus ja totaalikieltäytyjien rankaisemisesta luopuminen. Armeijaan voidaan pakottamisen sijasta myös kannustaa, kuten muissa Pohjoismaissa ja lähes kaikissa muissa Euroopan maissa tehdään.”

Kevään 2019 eduskuntavaaleista ei povattu turvallisuuspolitiikan vaaleja, eikä niistä sellaisia tullutkaan. Tämä näkyi myös kampanjan saamassa vähäisessä huomiossa. Toisaalta jo kampanjan tavoite viittaa siihen, että motiivit asevelvollisuuden lakkauttamiselle eivät liity turvallisuuspolitiikkaan, vaan esimerkiksi tasa-arvon edistämiseen. Asevelvollisuus liittyy suomalaiseen yhteiskuntaan laajemmin, kuin vain turvallisuuspolitiikan kautta, joten asevelvollisuuden olemusta eivät määrittele ainoastaan sotilaalliset motiivit.

Kampanjan argumentteja on syytä tarkastella lähemmin, sillä ne saattavat heijastua tulevan hallituksen puolustuspoliittisiin linjauksiin. Asepalvelus 2020 -kampanjaan kiteytyy useita politiikan perusilmiöitä, ja yhteinen päämäärä asevelvollisuuden vastustamisesta ajaa Asepalvelus 2020 -kampanjan aktiiveja puoluerajoja sekä poliittisia jakolinjoja ylittäviin liittolaissuhteisiin.

Asevelvollisuuden liberaalit ja punavihreät vastustajat

Asepalvelus 2020-kampanja on saanut tukea yksilöiltä ja ryhmittymiltä, joita pääsääntöisesti yhdistää liberaali vasemmistolaisuus. Tämä jako ei ole kuitenkaan täysin ehdoton, sillä kampanjalle antoi tukensa myös markkinaliberalistisia puolueita ja kampanja ei saanut vastakaikua suurimmassa vasemmistopuoluessa eli SDP:ssä.

Eduskuntavaaleihin mennessä kampanjalle oli antanut tukensa 237 eduskuntavaaliehdokasta, ja suurin määrä allekirjoittaneista tuli vihreistä tai vasemmistoliitosta. Yksikään keskustan, perussuomalaisten tai sinisen tulevaisuuden ehdokkaista ei allekirjoittanut kampanjan tavoitetta. RKP:n ehdokkaista neljä ja kokoomuksen ehdokkaista vain kolme antoi tukensa kampanjalle. SDP:n ehdokkaiden joukosta ei myöskään löytynyt innostusta Asepalvelus 2020 -kampanjaa kohtaan, sillä vain seitsemän antoi kampanjan sanoman puolesta vaalilupauksen. Tämän perusteella pääsääntöisesti vihervasemmistolaiset vaikuttavat vastustavan nykyistä asevelvollisuutta.

Eduskuntavaaliehdokkaita pyydettiin antamaan lupaus “tasa-arvoisesti toteutettavalle asepalvelusmallille, joka ei rankaise siitä kieltäytyviä”. Asepalvelus 2020 -kampanjan sivuilla on listattu erilaisia puolueiden ja järjestöjen ehdottomia vaihtoehtoja nykyisenkaltaiselle asevelvollisuudelle. Kampanja ei kuitenkaan anna selkeää tukea millekään vaihtoehdolle, mikä antaa ymmärtää Asepalvelus 2020 -kampanjan olevan valmis hyväksymään lähes minkä tahansa asevelvollisuusmallin, kunhan se on oikeudenmukainen ja käytännössä vapaaehtoinen. Tätä tulkintaa puoltaa myös se, ettei kampanjan sivuilla käsitellä asevelvollisuutta juurikaan puolustuspoliittisena ja sotilaallisena ratkaisuna. Asepalvelus 2020 -kampanjan tukijärjestöjen, kuten vasemmistonuorten ja liberaalipuolueen, näkemykset saattaisivat mennä muutoin pahasti ristiin, mutta yhteinen päämäärä tasa-arvoisesta ja vapaaehtoisesta asepalveluksesta on saanut tukijärjestöt yhdistämään voimansa.

Käänteisesti tulkittuna sama ilmiö toteutuu osittain myös asevelvollisuuden kannatuksessa. Vaikka suurin osa SDP:n, kokoomuksen tai perussuomalaisten ehdokkaista jakoi yhteisen tavoitteen asevelvollisuuden säilyttämisestä, heillä ja myös valituilla ehdokkailla on mitä luultavimmin poliittisia erimielisyyksiä muissa teemoissa. Sama heijastuu myös kansalaisten näkökulmia mittaavissa tutkimuksissa. Vaikka asevelvollisuuden kannatus tippui viime vuonna  alle 25-vuotiaiden keskuudessa vain 45 prosentin tasolle, asevelvollisuuden hegemonian kyseenalaistaminen on vähäistä.

Asevelvollisuuden säilyttäminen ei edellytä suuria kampanjoita. Tilanne on päinvastainen sitä vastustaessa. Klikkaa twiitataksesi!

Asevelvollisuuden säilyttämisestä vallitsee laaja konsensus, minkä takia taistelu sen säilyttämisen puolesta ei edellytä sen suurempia kampanjoita. Tilanne on päinvastainen asevelvollisuutta vastustaessa.

Asevelvollisuuskritiikin uudet muodot

Asepalvelus 2020 -kampanja ei ole ainoa laatuaan. Ensimmäinen vastaavanlainen kampanja ja kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi järjestettiin vuosina 2013-2014. Tuolloin Ohi on -kampanja sai medianäkyvyyttä ja tukea erityisesti tiede- ja kulttuurimaailmasta, mutta onnistui kokoamaan vain kourallisen kansalaisaloitteen käsittelyyn vaaditusta 50 000 allekirjoituksesta.

Nykyinen Asepalvelus 2020 -kampanja on vielä aluillaan, mutta sen lopputulema on todennäköisesti samankaltainen kuin aikaisemman Ohi on -kampanjan. Puolustusministeriön vuotuisessa MTS-mielipidetutkimuksessa mitattiin viime vuonna poikkeuksellisen alhainen maanpuolustustahto sekä kannatus asevelvollisuudelle, joka on kuitenkin 74 prosentilla edelleen korkea.  Asevelvollisuuden korkeiden kannatuslukujen sekä asevelvollisuus-kriittisten kampanjoiden kautta välittyy viesti siitä, että aktiivinen asevelvollisuuden vastustus on pienen toisinajattelijaeliitin asia.

Asevelvollisuuden kritiikkiä voidaan tarkastella heijastumana muuttuneesta tavasta tulkita kansakunnan luonnetta, esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon kautta. Asevelvollisuudella on useita eri ulottuvuuksia, joiden kautta erilaiset tahot maailmankatsomuksesta riippuen keskustelevat asevelvollisuudesta. Näitä ulottuvuuksia ovat esimerkiksi puolustus- ja uhkakuvapolitiikka, kansantalous, yhdenvertaisuus, kansalaiskasvatus ja sukupuoliroolit.

Asepalvelus 2020 -kampanja näyttää keskustelevan asevelvollisuudesta lähinnä vain tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymyksenä ja lyhyesti taloudellisesta näkökulmasta. Pakollista asepalvelusta pidetään ihmisoikeuksia ja yksilönvapautta rikkovana ja asevelvollisuuden pakollisuuden jakautuminen vain miehille nähdään sukupuolten välisen tasa-arvon vastaisena.

Asevelvollisuuden tulevaisuutta tarkastelevassa kokoelmateoksessa todetaan että lisääntyvä yksilöllisyys ja yhtenäiskulttuurin hajoaminen uhkaavat asevelvollisuuden kaltaista kollektiivista instituutiota. Toisaalta asevelvollisuuden vastustaminen yksilönvapauteen vedoten oli läsnä jo 1800-luvun asevelvollisuuskeskustelussa, joten tämä argumentti on kampanjan valossa lähes ajaton. Modernilta vaikuttava motiivi vastustaa asevelvollisuutta ei välttämättä olekaan niin uusi kuin äkkiseltään voisi luulla. 

Vasta itsenäistyneessä Suomessa miehiä koskeva asevelvollisuus oli lähes ainoa asia, mikä ei ollut poliittisesti kiistanalainen kysymys. Naisille ei ollut sopivaa tarttua aseisiin, ja heille jäikin rooli miessotilaiden tukihenkilönä eli huoltotoimenpiteiden järjestäjinä, mikä näkyi Lotta-toiminnassa. Naisten mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus toteutui vasta vuonna 1995, eikä ollut tuolloinkaan itsestäänselvyys. Sotilasura tuli naisille mahdolliseksi Tanskassa jo 1970-luvulla ja Ruotsissa 1980-luvulla.

Nykyaikana sukupuolten välinen tasa-arvo on Suomessa kansallisen ylpeyden aihe, mikä tekee menneisyyden sukupuoli-ideologian soveltamisesta nykypäivään vaikeaa. Perustelu asevelvollisuuden miesvaltaisuudelle on nykyisin lähinnä joukkotuotannollinen, eli perustuu lähinnä sodan ajan joukkojen laajaan kouluttamiseen. Miespuolinen ikäluokka riittää tuottamaan sodan ajan joukot, jotka pystytään varustamaan asianmukaisella tavalla. Sukupuolten välinen tasa-arvo on täten uudempi motiivi kritisoida nykyisenkaltaista asevelvollisuutta, mutta yksilönvapaus kriittisenä argumenttina oli esillä jo 1800-luvun asevelvollisuus-keskusteluissa. Muut yhteiskunnalliset kehityslinjat ovat aina heijastuneet asevelvollisuuteen, ja tämä ilmiö toistuu nyt sukupuolten välisen tasa-arvon ja asevelvollisuuden välisessä suhteessa.

Tasa-arvo on Suomessa kansallisen ylpeyden aihe, mikä tekee menneisyyden sukupuoli-ideologian soveltamisesta nykypäivään vaikeaa. Klikkaa twiitataksesi!

Julkisessa keskustelussa asevelvollisuutta lähestytään harvemmin esimerkiksi sellaisten kysymysten kautta, kuten tuottaako se riittävän vahvan puolustuksellisen pelotteen, tai kykeneekö se vastaamaan todennäköisinä pidettyihin uhkakuviin. Näyttää siltä, että puolustushallinnolle puolustusratkaisu määräytyy uhkamallin ja turvallisuusympäristön perusteella. Asepalvelus 2020 -kampanjan väelle puolustusratkaisun kuuluisi määräytyä tasa-arvoisen vapaaehtoisuuden perusteella.

Nykyinen asevelvollisuus säilyttää vahvan asemansa

Asevelvollisuus 2020 -kampanja toteaa Suomen olevan asevelvollisuuden suhteen EU-maiden joukossa oman tiensä kulkija. Asevelvollisuuden käsite on kansainvälisessä vertailussa liukuva, ja esimerkiksi Ruotsin ja Norjan ratkaisut perustuvat käytännössä vapaaehtoisuuteen. Suomen suurehko maantieteellinen pinta-ala, pienet ikäluokat ja asema Venäjän naapurissa ovat perustekijöitä, jotka selittävät Suomen muista poikkeavaa ratkaisua. Lisäksi kansainvälisessä vertailussa Suomen kansakunta on poikkeuksellisen kiinnittynyt asevelvollisuuteen.

Asepalvelus 2020 -kampanjassa näkyy politiikan klassisia tilanteita omituisista petikavereista, yhteisen vihollisen yhdistävästä vaikutuksesta, yksilön ja kuvitteellisen yhteisön välisestä suhteesta sekä kyvyistä luoda ja tarjota vaihtoehtoja. Motiivit nykyisen asevelvollisuuden vastustamiselle liittyvät yksilönvapauksiin ja tasa-arvoon, vaikka asevelvollisuus yhteiskunnallisena kysymyksenä on paljon muutakin.

Asevelvollisuuden vastustajat eivät välttämättä tunne vihollistaan tai eivät ylipäätänsä halua tunnistaa asevelvollisuuden merkitystä osana Suomen puolustuspoliittista ratkaisua. Kriittisesti tarkasteltuna näyttää siltä, että Asepalvelus 2020 -kampanjan aktiivit elävät omassa maailmassaan, jossa tasa-arvo määrittää kaiken ja muut asevelvollisuuden osa-alueet, kuten maanpuolustus, eivät ole kiinnostavia. On todennäköistä, että kampanjan lopputulema jää edellisen kansalaisaloitteen tavoin laihaksi.

Edellisen puolustusministerin Jussi Niinistön aikana ja toimesta asevelvollisuuden kautta tapahtuva poliittinen vaikuttaminen sai korostuneen merkityksen. Tämä näkyi esimerkiksi Niinistön kielteisessä suhtaumisessa reservinkieltäytyjiin, varusmiesten kasvisruokapäivään tai Jehovan todistajien sittemmin lakkautettuun vapautuslakiin. Nämä tekijät ovat uskottavan puolustuksen kannalta hyvin vähäpätöisiä, mutta poliittisesti tärkeitä. Lisäksi ministeri on korostanut monen muun poliitikon tavoin asevelvollisuuden merkitystä kansallisen identiteetin vahvistajana.

Eduskuntavaalien 2019 voittajat, kuten vihreät ja vasemmistoliitto, ovat esittäneet asevelvollisuuden suhteen valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Jää nähtäväksi, millaiseksi tuleva hallitus muodostuu ja kenestä tulee puolustusministeri. Vaikka Asepalvelus 2020 -kampanjan tavoitteen allekirjoittava puolue nousisi hallitukseen ja saisi tahtonsa hallitusohjelmaan lävitse tai jopa puolustusministerin salkun, asevelvollisuus tuskin katoaa neljässä vuodessa tai kokee ylipäänsä suuria muutoksia.

Asevelvollisuuden vahvasta asemasta huolimatta on syytä huomioida Risto Siilasmaan vuonna 2010 julkaistun asevelvollisuustyöryhmän raportin tutkimuskysymys siitä, kuinka asevelvollisuutta on arvioitava muun yhteiskunnan näkökulmasta ja sen kehityskulkujen valossa. Vaikka asevelvollisuus sotilaallisena ratkaisuna olisi yhä kelvollinen, se ei ole kestävällä pohjalla ilman yhteiskunnan laajaa hyväksyntää.

Asevelvollisuuden hyväksyntää haastetaan ajoittain vedoten sotilaallisiin, taloudellisiin ja koulutuksellisiin syihin tai kansainväliseen kehitykseen. Asepalvelus 2020 -kampanjan valossa näyttää siltä, että ennen kaikkea sukupuolten välinen tasa-arvo on tällä hetkellä näiden joukossa se näkökulma, joka nousee jatkossa vahvimmin haastamaan nykyistä asevelvollisuutta.

#Asevelvollisuus2020 toteaa Suomen olevan asevelvollisuuden suhteen #EU'ssa oman tiensä kulkija. Klikkaa twiitataksesi!