Jaa

Lukuaika: 7 minuuttia

Kimlandia: Silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa. Atena 2019

YLEn pitkäaikaisen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläisen uusin tietokirja Kimlandia: Silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa (Atena, 2019) on kuvaus Mäkeläisen toimittajantyöstä Pohjois-Koreassa ja sen rajaseutujen läheisyydessä. Teoksen kansikuva koppalakkisista sotilaista ei oikeastaan tee oikeutta kirjan sisällölle, sillä vaikka sotilaitakin matkalla kohdataan, Mäkeläisen tavoite on päästä maan julkikuvan pintaa syvemmälle.

Pohjois-Koreasta on kirjoitettu paljon sensaationhakuisia paljastuskirjoja, jotka perustuvat maasta loikanneiden kokemuksiin. Näitä teoksia on käännetty myös suomeksi, mutta Mäkeläisen teos on kirjoitettu suomalaisen silmin suomalaiselle yleisölle. Toisin kuin Pohjois-Korean maanpäällisenä helvettinä kuvaavissa pakolaistarinoissa, Kimlandiassa näkyy myös toivoa. Se kuuluu samaan sarjaan viime vuosina ilmestyneiden niin sanottujen silminnäkijäkertomusten kanssa, kuten avustustyöntekijä Markku Toimelan ja jonglööri Juha Kurvisen Pohjois-Korean matkoistaan kirjoittamat teokset. Näitä kaikkia yhdistää se, että niiden kirjoittajat ovat päätyneet Pohjois-Koreaan erilaisten ammattiensa kautta ja ne kuvaavat maata ainakin jossain määrin tuon ammatin tuomassa viitekehyksessä. Mäkeläisen kohdalla toimittajan työ haastavissa olosuhteissa nousee yhdeksi kärkiteemaksi, mikä tarjoaa myös lukijoille oivallisen pääsyn tapahtumiin juttujen takana.

Mäkeläisen suhde Pohjois-Koreaan on alkanut jo teinipoikana, kun kansainvälisiä radioasemia bongaillut Mäkeläinen päätti kirjoittaa Pohjois-Korean radiolle kirjeen ja sai paluupostina pinon pohjoiskorealaista propagandamateriaalia. Haave päästä käymään tuossa salaperäisessä maassa toteutui vuosia myöhemmin. Mäkeläinen vieraili Pohjois-Koreassa ensimmäisen kerran vuonna 2016, jolloin hän oli ainoa pohjoismaalainen toimittaja, joka pääsi seuraamaan Pohjois-Korean työväenpuolueen puoluekokousta. Kokous järjestettiin tuolloin ensimmäistä kertaa 36 vuoteen. Kirjassa seurataan Mäkeläisen matkoja Pohjois-Koreaan, mutta kirjasta ei muodostu yhtä selkeää matkakertomusta.  Kronologia on saanut tehdä tilaa teemakokonaisuuksille, minkä vuoksi aikajana hämärtyy välillä myös lukijalle. Teos kuitenkin alkaa Kiinan ja Pohjois-Korean rajalta syksyllä 2015, kun Mäkeläinen on juuri saapunut Kiinaan YLEn Aasian kirjeenvaihtajaksi, ja päättyy Hanoin huippukokouksen tunnelmiin keväällä 2019.

Mäkeläisen mukana Pohjois-Koreaa pääsee tiirailemaan niin Kiinan rajan tuntumasta, pohjoiskorealaisen intranetin syövereistä kuin eliitin olohuoneesta käsin. Mäkeläisen omien sanojen mukaan teoksen ydinaluetta ovat markkinatalouden vakiintumisen, ulkomaisen viihteen ja tiedon leviämisen sekä poliisivaltiokehityksen tarkastelu. Mäkeläinen ei pyri olemaan Pohjois-Korean asiantuntija, vaan kirjoittaa näkemästään ja kokemastaan jutunjanoisen toimittajan näkökulmasta. Mäkeläisen persoonallinen ääni ja omapäisyys, jolla hän venyttää toiminnan rajoja jopa Pohjois-Koreassa, tempaavat lukijan mukaansa tehden teoksesta nopeatempoisen ja helppolukuisen. Teoksen lopusta löytyy monikymmensivuinen lähdeluettelo, johon on listattu vaikuttava nippu paitsi kansainvälisiä uutisartikkeleita myös sellaisten johtavien Pohjois-Korean tutkijoiden kuten Andrei Lankovin ja James Pearsonin nimet.

“Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta”

Pohjoiskorealaisilla on kännyköitä, puhelinliittymiä, usb-tikkuja. Myös internet maassa toimii, tosin enemmistö pohjoiskorealaisista käyttäjistä pääsee vain niin sanottuun intranetiin, kwangmyongiin. Myös Mäkeläinen päästetään surffaamaan tälle rajoitetulle tiedon valtatielle – tai pikemminkin kärrypolulle. Kimlandian keskeiset luvut käsittelevät tietoyhteiskunnan ja markkinatalouden saapumista Pohjois-Koreaan, sen seurauksia ja mahdollisia uhkakuvia. Pohjoiskorealaisnuoret ovat yhtä liimautuneita älypuhelimiinsa kuin nuoret missä tahansa muualla, mutta Pohjois-Koreassa tietoliikennettä ympäröi hyttysverkko, jonka tarkoitus on napata vaarallinen aines ja valvoa kansalaisten toimintaa. Tietotekniikkaa on laajasti tarjolla, eikä valmiiksi eteläkorealaisella viihteellä täytettyjä muistitikkuja ole vaikea ostaa.

Mäkeläinen pitää korruptiota selkeänä merkkinä markkinatalouden leviämisestä Pohjois-Koreaan.

Mäkeläinen pitää korruptiota selkeänä merkkinä markkinatalouden leviämisestä Pohjois-Koreaan. Korruptio ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö Pohjois-Koreassa, saati Korean niemimaalla ennen maiden jakoa. Korruptio on ennemminkin muuttanut muotoaan: siinä missä Pohjois-Koreassa saattoi ennen pelata palveluksilla, nykyään raha puhuu. Kun Pohjois-Korean talous romahti 1990-luvulla, eikä valtio pystynyt enää jakamaan asioita, monista hyödykkeistä tuli maksullisia. Koska virkamiesten palkat ovat pieniä, hankkivat he lisätuloja ottamalla lahjuksia. Mäkeläinen on innoissaan kuin pikkupoika päästessään jonottamaan valuutanvaihtopisteelle ja saadessaan käsiinsä ison tukun Pohjois-Korean woneja vastineeksi 20 euron setelistä. Maassa elää rinnakkain kaksi valuuttakurssia, virallinen ja epävirallinen, ja joissain supermarketeissa hinnat ilmoitetaan jopa Yhdysvaltojen dollareissa, ”asiakkaidemme mukavuuden vuoksi.”

Nykyteknologian ja markkinoiden läsnäolo sopivat huonosti mediassa usein viljeltyyn kuvaan Pohjois-Koreasta äärimmäisen köyhänä ja sulkeutuneena maana. Nämä ovat asioita, joilla Mäkeläinen haluaa kohahduttaa lukijansa. Mäkeläinen käsittelee myös kansalaisten valvontaa ja miten esimerkiksi naapurit valvovat toisiaan. Vankileirien tilanne käsitellään vain lyhyesti, sillä kuten Mäkeläinen toteaa, on niistä etenkin viime vuosilta niukasti tietoa saatavilla. Useimpia tyypillisiä uutisankkoja Mäkeläinen ei mainitse, mutta pohjoiskorealaisen parturin toimittaja sentään halusi päästä testaamaan. Hiusmallin saa todella valita useasta vaihtoehdosta – vaikka parturi lopulta leikkasikin kuontalon itselleen mieleiseen malliin. Kimlandian luettua on selvää, ettei koko Pohjois-Korea kärvistele nälänhädän kourissa, ihmisillä on lupa nauttia elämästään ja etenkin luonnontieteilijöillä pääkaupungissa menee loistavasti. Vertailussa Suomen pääkaupunkiseutuun ei jää epäselväksi, kummassa vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat viime vuosina kehittyneet nopeampaan: ”Pjongjangissa on Serenaa komeampi Munsun vesipuisto, Heurekaa hulppeampi Sci-Tech-tiedekeskus, Korkeasaarta koreampi eläintarha ja kolme kertaa Helsingin olympiastadionia tilavampi Vapunpäivän stadion – eikä Mangyeondaen lastenpalatsia vastaavaa harrastuskeskusta ole helppo löytää maailmalta.”

Kimlandian ydinasepelote

Ei kirjaa Pohjois-Koreasta voi kirjoittaa ilman keskustelua ydinaseista, tuntuu Mäkeläinen ajatelleen. Kuten Mäkeläinen itsekin toteaa, toimittajan keinoin ei tavalliselta kaduntallaajalta saati valtion virkamieheltä ole saatavissa vihjettä suuntaan tai toiseen siitä, mitä pohjoiskorealaiset ydinaseistaan oikeasti ajattelevat. Olutlasinkaan äärellä ulkoministeriön virkamies ei kerro mitään mullistavaa, vaan muistuttaa Pohjois-Korean johdon olevan tietoisia siitä, miten Muammar Gaddafille ja Saddam Husseinille kävi. Viimeinen luku ydinaseista on kenties kirjan heikoin; se toistelee monissa medioissa esitettyjä spekulaatioita Pohjois-Korean tulevaisuudesta ja poukkoilee turhan monen ajatuksen ympärillä. Koska journalistista materiaalia ei Pohjois-Koreasta irtoa, esittelee luku niin Mäkeläisen tutustumisretket Etelä-Korean ohjuspuolustusjärjestelmään ja Kambodžassa käytävään taidekauppaan, jolla Pohjois-Korea hankkii varoja pakotteiden painaessa niskaan.

Kimlandia on tietokirja, joka jokaisen Pohjois-Korealle naureskelevan olisi syytä lukea.

Mäkeläisen oma mielipide Pohjois-Korean ydinaseista vaikuttaa olevan se, että jos maa tunnustettaisiin ydinasevaltioksi, sen kanssa harjoitettava politiikka muuttuisi huomattavasti helpommaksi. Tähän kukaan ei kuitenkaan ole valmis suostumaan, ei etenkään Yhdysvallat. Mäkeläinen on viimeistellyt kirjaansa, kun keskustelu Pohjois-Korean ydinaseriisunnasta on käynyt kiivaimmillaan. Korean asiantuntijoiden kiistellessä siitä, mitä kunkin osapuolen pyrkimykset merkitsevät, toimittajakaan ei voi todeta muuta kuin: ”Tätä kirjoitettaessa tilanne on se, että Pohjois-Korea teeskentelee tähtäävänsä ydinaseettomuuteen, ja presidentti Trump teeskentelee uskovansa Pohjois-Koreaa.”

Ajantasaisen teoksen kirjoittaminen Pohjois-Koreasta on vaikeaa monestakin syystä. Tiedonsaanti on rajoitettua, tiedonmurusten luotettavuutta on punnittava tarkkaan, mutta mikä merkittävintä: maa on jatkuvassa muutoksen tilassa. Mäkeläinenkin joutui Facebook-tilinsä mukaan laittamaan teokselleen viimeisen pisteen kahteen kertaan Hanoin huippukokouksen vuoksi. Sen jälkeen kun tapaaminen Yhdysvaltojen kanssa päättyi pettymykseen, on Pohjois-Korea ehtinyt lämmitellä välejään Venäjän kanssa. Kim Jong Unin ja Vladimir Putinin tapaaminen Vladivostokissa huhtikuun loppupuolella osoitti jälleen, ettei Kim Jong Un ole mikään yksinkertainen poliitikko. Mäkeläisen mukaan Kim on valmis kurjistamaan kansansa elämää turvatakseen järjestelmän säilymisen, mutta käännös Venäjän suuntaan viittaa ennemminkin siihen, että Kim on valmis kääntämään jokaisen kiven pyristelläkseen irti pakotteista, jotka estävät maan vaurastumisen.

Kimlandia on tietokirja, joka jokaisen Pohjois-Korealle naureskelevan olisi syytä lukea. Se asettaa laajempaan kontekstiin klikkiotsikot Kim Jong Unin mukana juoksevista turvamiehistä ja tämän asuvalinnoista huipputapaamisissa ja kertoo Pohjois-Koreasta johtajansa takana. Kertomukset Kiinan ja Pohjois-Korean rajaseudun vanhoistapojista, jotka ovat hankkineet pohjoiskorealaisen vaimon ja pian menettäneet tämän vaimon jatkaessa matkaansa todennäköisesti kohti Etelä-Koreaa, tarjoavat paljon humaanimman ja arkipäiväisemmän kuvan Pohjois-Korean tilanteesta kuin arvaukset sen ydinasepelotteen suuruudesta. Tarinoihin siitä, miten Kiinan yhden lapsen politiikka ja rajaseudulla rehottava ihmiskauppa kietoutuvat toisiinsa ja ovat arkipäivää todellisille ihmisille, pääsee käsiksi vain sellaisen tutkivan journalismin kautta, jota Kimlandia parhaimmillaan tarjoaa.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa