Jaa

Lukuaika: 10 minuuttia

Abdelaziz Bouteflikan viidennen kauden vastainen mielenosoitus Blidassa lähellä pääkaupunki Algeria maaliskuun alussa. Fethi Hamlati / Wikimedia Commons.

20 vuoden ja neljän valtakauden jälkeen kansa valtasi kadut, ja lopulta Algerian presidentti Abdelaziz Bouteflika luopui tehtävistään ennen kautensa päättymistä. Monelle uutinen tuli yllätyksenä.  Vauhti, jolla poliittiset muutokset ovat Algeriassa edenneet, on ollut ennakoitua kovempi. Opposition RCD-puolueen edustaja riemuitsi, että Bouteflika erosi marssien ja kansan tahdon paineesta, ei armeijan toimien takia. Osa tavallisista ihmisistä suhtautui kuitenkin epäillen siihen, irrottaako vanha valtaklikki todella otteensa vallasta.Tapahtumat saivat alkunsa helmikuussa, kun tavalliset algerialaiset lähtivät kaduille eri puolilla maata. He vastustivat 82-vuotiaan presidentti Bouteflikan aikeita pyrkiä viidennelle kaudelle. Mielenosoitukset alkoivat Algerian itäosassa ja läntisessä Oranin kaupungissa. Ne levisivät kuitenkin nopeasti opiskelijoiden mielenosoituksina pääkaupunki Algeriin, jonka kaduilla oli pian satojatuhansia mielenosoittajia joka perjantai. Mielenosoituksissa ei ole poltettu autoja, hajotettu kauppoja tai koristeltu historiallisia nähtävyyksiä kikkelikuvilla. Sen sijaan moni mielenosoittaja on käyttänyt Instagramissa, Twitterissä ja Facebookissa risuaitaa #Silmya (vaihtoehtoisesti Silmia) eli ‘ilman väkivaltaa’. Sosiaalisista medioista löytyy myös algerialaisten perustamia ryhmiä, joissa rohkaistaan kansalaisia siivoamaan mielenosoitusten jälkeen. Näihin tempauksiin on liitetty vähemmän käytetty risuaita #Hadaria eli ‘hyvin kasvatettu’ tai ‘sivistynyt’.
Mielenosoituksissa ei ole poltettu autoja, hajotettu kauppoja tai koristeltu historiallisia nähtävyyksiä kikkelikuvilla.
Kuten vuoden 2011 arabikevään aikana, sosiaalinen media on nytkin ollut yksi mielenosoitusten merkittävä mahdollistaja ja kanava, jossa ihmiset ovat voineet yhdessä purkaa turhautumista Bouteflikaan.Hieman ennen maaliskuun puoliväliä presidentinvastaiset mielenosoitukset tuottivat tulosta, kun Bouteflika ilmoitti yllättäen luopuvansa ehdokkuudesta viidennelle kaudelle. Samalla hän kuitenkin ilmoitti vaalien lykkäämisestä huhtikuun puolivälistä hamaan tulevaisuuteen ja kertoi pysyvänsä vallassa siirtymäkauden yli. Tämä ilmoitus ei kelvannut mielenosoittajille, jotka näkivät vaalien lykkäämisen Bouteflikan valtakauden pidennyksenä.
Armeijan takinkääntö merkitsi lopun alkua
Kriisin merkittävin, Bouteflikan eroilmoitusta pohjustanut käänne tapahtui huhtikuun alussa, kun Bouteflikaa pitkään tukenut armeija kääntyi presidenttiä vastaan. Armeijan esikuntapäällikkö Ahmed Gaïd Salah esitti artiklan 102 mukaista menettelyä, jonka perusteella presidentti voidaan siirtää pois vallasta hänen tultuaan kyvyttömäksi hoitaa tehtäviään. Arvostelijat kuitenkin huomauttivat, että järjestely säilyttää vallan vanhan eliitin käsissä. Samaan aikaan Bouteflikan vastainen liike olikin laajentunut vaatimaan vallitsevan poliittisen järjestelmän muuttamista.Bouteflikan ilmoitettua erostaan parlamentti valitsi väliaikaiseksi presidentiksi odotetusti parlamentin ylähuoneen puhemiehen Abdelkader Bensalahin, joka voi toimia tehtävässä korkeintaan 90 päivän ajan. Koska Bensalah kuuluu Bouteflikan lähipiiriin, mielenosoittajat ovat arvostelleet hänen valintaansa. Kansanliike näkee myös armeijan esikuntapäällikön Salahin vanhan vallan miehenä, jonka ei saa antaa sanella Algerian tulevaisuutta
Naapurimaista Marokolla on eniten voitettavaa Algerian vallanvaihdoksen myötä
16. huhtikuuta protestiliikkeen paine pakotti yhden väliaikaishallituksen poliitikoista Tayib Belaïzin eroamaan. Belaïzin johtamalla perustuslakineuvostolla on keskeinen rooli Bouteflikan seuraajaehdokkaiden nimitysten hyväksyjänä. Vaatimukset vanhan vallan edustajien erottamiseksi väliaikaishallituksesta jatkuvat yhä.
Naapurimaille Algerian vallanvaihdos ei ole uhka vaan mahdollisuus
Algerian vallanvaihdosta on seurattu naapurimaissa tarkasti.  Esimerkiksi Tunisiassa pääministeri Youssef Chahed kuvaili algerialaisia ja tunisialaisia veren ja kohtalon yhdistämiksi veljiksi. Tunisialainen ihmisoikeusjuristi ja poliitikko Moncef Marzouki taas totesi, että Algerian armeija on toiminut kuten Tunisian armeija arabikevään aikana, puolustaen kansannousua ja vallanvaihdosta. Samaan hengenvetoon hän myös totesi, etteivät algerialaiset hyväksy sortoa ja että maa tulee välttämään Syyrian kohtalon.  Vallanvaihdoksen suhteen Tunisialla olisikin paljon asiantuntemusta tarjottavana naapurilleen, mutta todennäköisempää on, että Algeria kieltäytyy kohteliaasti avusta, ja Tunisia päätyy kannustamaan veljiään sopivalta etäisyydeltä. Naapurimaista Marokolla on eniten voitettavaa Algerian vallanvaihdoksen myötä. Maiden suhteet ovat nimittäin olleet retuperällä jo jonkin aikaa muun muassa Länsi-Saharan konfliktin takia. Marokon mukaan Algeria tukee Polisarion rintamaa eli Länsi-Saharan vapautusliikettä, kun taas Algeria väittää, ettei se sen erityisemmin tue Polisarion rintamaa, vaan sahrawien eli Länsi-Saharan alkuperäisasukkaiden pyrkimystä itsehallintoon.Rapautuneiden suhteiden takia Algerian ja Marokon välinen raja on ollut suljettu elokuusta 1994 lähtien. Tämän takia moni on joutunut maksamaan maltaita lentolipuista maiden välillä. Yleistä turhautumista on myös lisännyt se, että moni kokee rajan olevan kiinni kaikelle paitsi salakuljetukselle. Niin Marokossa kuin Algeriassa kansalaisjärjestöt ovat rohkaisseet päättäjiä palaamaan neuvottelupöytään – tuloksetta. Algerian vallanvaihdos voisi palauttaa naapuruussuhteet ennalleen. Länsi-Saharan konfliktiin tuskin saadaan ratkaisua. Lounaisen Algerian sahrawien pakolaisleirit eivät myöskään häviä minnekään, eikä Marokko näytä myöntyvän Polisarion rintaman vaatimuksiin itsenäisyydestä.
Euroopan unionin kimurantti suhde Pohjois-Afrikkaan
Euroopan unionin suhtautuminen Algerian tapahtumiin on ollut velttoa. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini julkaisi viimeisimmän Algeria-aiheisen twiitin maaliskuun alussa vieraillessaan pääkaupunki Algerissa edistämässä bilateraalisia suhteita. Mogherini ja kumppanit ovat todennäköisesti todenneet, että sekaantuminen Algerian vallanvaihdokseen aiheuttaisi voimakkaita vastareaktiota. Euroopan unionin ja Pohjois-Afrikan maiden välistä yhteistyötä on koordinoitu niin sanotun Barcelona-prosessin puitteissa. Yhteistyötä on leimannut kaksi ongelmaa. Ensinnäkin bilateraaliset suhteet esimerkiksi Ranskan ja Pohjois-Afrikan maiden välillä ovat olleet merkittävämpiä kuin unionin suhteet samoihin maihin. Toiseksi Euroopan unionin suhteita Pohjois-Afrikkaan on leimannut sanojen ja tekojen härski ristiriita.Teoriassa Euroopan unionin koordinoiman Barcelona-prosessin tarkoitus on ollut edistää demokratiakehitystä, ihmisoikeuksia ja monimuotoisuutta. Käytännössä EU on yhteistyössään priorisoinut jatkuvuutta, turvallisuutta ja talousyhteistyötä. Näin ollen unioni on antanut hiljaisen hyväksynnän itsevaltaisille valtionpäämiehille, niin kauan kuin kauppa on kulkenut ja islamistit on pidetty kurissa. Toki ihmisoikeuksistakin on puhuttu – mutta ennen kaikkea näön vuoksi.
Unioni on antanut hiljaisen hyväksynnän itsevaltaisille valtionpäämiehille, kunhan kauppa on kulkenut ja islamistit pidetty kurissa.
Kolonialismin taakka varjostaa Algeriaa
Unionin lisäksi myös Ranska on ollut varovainen Algerian tapahtumien suhteen. Virallisessa lausunnossa Bouteflikan erosta Ranskan ulkoministeriö ilmoitti tukevansa Algerian kansan tahtoa ja demokraattista vallanvaihtoa.On ymmärrettävää, ettei Ranska halua sekaantua Algerian tilanteeseen vaikean siirtomaahistorian takia. Algeria oli Ranskan siirtomaa yli 130 vuoden ajan, ja yhteinen historia on jättänyt jälkensä maiden nykyisiin suhteisiin. Algerialla oli erityisasema Ranskan siirtomaiden joukossa, sillä se nähtiin kiinteänä osana emämaata ja siellä asui paljon ranskalaisia. Asemaa kuvaa hyvin Ranskaa 1940- ja 50-luvuilla hallinneen presidentti Charles de Gaullen sanonta L’Algérie, c’est la France (vapaasti käännettynä: Algeria on osa Ranskaa). Luopuminen alueesta vuosina 1954–1962 käydyn verisen Algerian sodan päätteeksi oli Ranskalle kirvelevä tappio, josta toipuminen vei vuosikymmeniä.
On ymmärrettävää, ettei Ranska halua sekaantua Algerian tilanteeseen vaikean siirtomaahistorian takia.
Itsenäistymissota oli algerialaisten kannalta erityisen traumaattinen, sillä ranskalaiset käyttivät rankaisukeinona kidutusta ja sattumanvaraisia teloituksia.  Pohjois-Afrikan historian professori Benjamin Stora vertaa kidutusta Algerian sodan historiaa käsittelevässä kirjassaan keinoihin, joita Gestapo käytti poliittisiin vastustajiin kuulusteluissa Ranskan natsimiehityksen aikana.Sodan traumat näkyvät myös jännitteinä Ranskan ja Algerian nykysuhteissa. Emmanuel Macron on ensimmäinen Ranskan presidentti, joka on tunnustanut Ranskan valtion käyttäneen kidutusta Algerian sodassa. Sodan aikana, ja jo ennen sitä, tapahtuneista algerialaisten joukkosurmista on alettu puhua Ranskassa avoimesti vasta 2000-luvun alussa.
Bouteflika turvallisuuden takaajana
Bouteflikan pitkäaikaista suosiota selittää Algerian levoton lähihistoria. Itsenäistymissodan jälkeen maassa käytiin 1990-luvulla ainakin 60 000 henkeä vaatinut sisällissota, jonka osapuolina olivat hallitus ja islamistiset ryhmät. Abdelaziz Bouteflika nousi armeijan tuella presidentiksi ja rauhoitti Algerian sisällissotaan osallistuneiden armahdusohjelmalla. Moni algerialainen on tuntenut tästä kiitollisuutta Bouteflikaa kohtaan.Bouteflikan kaudella Algerian hallitus on korostanut yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta. Mielenosoitukset ovat olleet kokonaan kiellettyjä pääkaupunki Algerissa, ja muuallakin maassa niitä on rajoitettu. Siksi viimeaikaiset satojentuhansien ihmisten mielenosoitukset ovat olleet hyvin poikkeuksellisia.Turvallisuuden lisäksi talous toimi pitkään Bouteflikan kannatuksen peruspilarina. Algeria on Afrikan kolmanneksi suurin öljynviejä ja sen vientitulot tulevat lähes kokonaan raakaöljystä, öljyjalosteista ja maakaasusta. Hallitus onkin miellyttänyt kansaa pitämällä elintarvikkeiden hinnat matalina erilaisilla tukiohjelmilla.
Turvallisuuden lisäksi talous toimi pitkään Bouteflikan kannatuksen peruspilarina.
Lupauksista huolimatta Bouteflika ei ole kuitenkaan onnistunut monipuolistamaan Algerian valtiovetoista taloutta, jotta maa pääsisi irti öljy- ja kaasuriippuvuudesta. Samalla talouskasvu ja sosiaalinen edistys ovat synnyttäneet uuden keskiluokan ja koulutettujen nuorten ryhmän, joille Bouteflikan hallinnolla ei ole enää riittävästi tarjottavaa.Kun öljyn hinta laski vuonna 2014, Algerian hallitus aloitti säästöpolitiikan, joka on kurjistanut monien tavallisten algerialaisten elämää. Työttömyys on Algeriassa vakava ongelma, sillä esimerkiksi nuorista korkeakoulutetuista 17 prosenttia on työttöminä. Moni nuori haluaa ulkomaille, esimerkiksi Ranskaan, parempien mahdollisuuksien perässä. Ei siis ole sattumaa, että Bouteflikan vastaisissa mielenosoituksissa on nähty paljon opiskelijoita.
Kulisseissa kädenvääntöä seuraajasta
Väliaikainen presidentti Abdelkader Bensalah on luvannut, että vaalit Bouteflikan seuraajan valitsemiseksi järjestetään 4. heinäkuuta. Algerian poliittinen järjestelmä on salaileva ja läpinäkymätön, joten tietoja mahdollisesta kulissien takaisesta valtataistelusta on vähän. Kuka sitten voisi ryhtyä kalifiksi kalifin paikalle?Bensalah ei voi itse perustuslain mukaan olla ehdolla. Abdelaziz Bouteflikan veljeä Saïdia on veikkailtu presidentin mahdolliseksi seuraajaksi. Mielenosoittajat eivät häntä hyväksyisi, sillä se tarkoittaisi vanhan vallan pysymistä. Oppositio taas on Algeriassa perinteisesti heikko, ja kaduilla sitä pidetään liian kiinteänä osana Bouteflikan aikaista järjestelmää.Selkeää vaihtoehtoa johtajaksi ei ole tarjota Bouteflikan vastaisella liikkeelläkään. Ranskan keltaliiviliikkeen tapaan sillä ei ole ollut selkeää keulahahmoa, vaan liike on järjestäytynyt sosiaalisen median kautta. Nähtäväksi jääkin, keitä tulevissa presidentinvaaleissa asettuu ehdolle.
Painetta koko järjestelmän muuttamiseksi
Algeriassa mielenosoitukset eivät ole laantuneet Bouteflikan eroilmoituksesta huolimatta. Mielenosoittajat vaativat rehottavaan korruptioon puuttumista ja Algerian poliittisen järjestelmän muuttamista laajemmin keskusjohtoisesta demokraattisemmaksi. . Moni mielenosoittaja näkee nimittäin Bouteflikan vain jäävuoren huippuna. Heille onnistuneen vallanvaihdoksen pitäisi tuoda mukanaan myös perustavanlaatuisia uudistuksia. Esimerkiksi moni tasa-arvoa ajava liike on aktivoitunut ja toivoo, että Algeria ottaisi samanlaisia edistysaskelia kuin naapurimaa Tunisia.Myös oppositiopuolue RCD näkee Bouteflikan eron vain yhtenä kansanliikkeen saavutuksena. Seuraavaksi vanha eliitti pitäisi saada kokonaan kammettua vallasta ja järjestelmä muutettua. RCD ei tue perustuslain mukaista siirtymäkautta ja Bensalahin valintaa väliaikaiseksi johtajaksi, sillä sen mielestä valtaeliitti on aiemminkin käyttänyt perustuslakia valtansa pönkittämiseen. Osoituksena tästä kymmenet opposition tukialueiden pormestarit, joilla on Algerian järjestelmässä tärkeä rooli vaalien järjestämisessä, ovat kieltäytyneet järjestämästä presidentinvaaleja heinäkuun alussa. He haluavat boikotoida nykyjärjestelmää.On hyvin todennäköistä, että mielenosoitukset Algeriassa jatkuvat koko siirtymäkauden ajan. Tämä lisää poliitikoille ja armeijalle painetta muuttaa Algerian poliittista järjestelmää entistä enemmän.Bouteflikan ero on antanut mielenosoittajille virtaa vaatia laajempia uudistuksia, ja ilmassa onkin optimismia, jollaista Algeriassa ei ole nähty pitkään aikaan. Kulisseissa valtakoneisto vetänee kuitenkin rajan siihen, että muutokset alkavat uhata sen etuja. Nähtäväksi jää, miten pitkälle Algerian eliitti voi taipua.
On hyvin todennäköistä, että mielenosoitukset Algeriassa jatkuvat koko siirtymäkauden ajan.
Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa