Jaa

Lukuaika: 9 minuuttia

Egyptin armeija valvoo mielenosoituksia. Kuva: Flickr/Omar Kamel

Egyptin armeija on ottanut haltuunsa vallan lisäksi myös maan mediakentän. Nähtäväksi jää, onko Egyptin medialla mahdollisuuksia kehittyä vapaaksi lähitulevaisuudessa.

Lähi-idän mediakentältä kaikuu murheellisia uutisia. Sensuuri, painostus ja konfliktit ovat tehneet vapaasta raportoinnista vaikean tehtävän alueella, jossa sananvapaustilanne on ollut jo vuosikymmeniä vaikea. Vuonna 2011 tapahtunut arabikevät ei ole näyttänyt tuoneen parannuksia monenkaan maan tilanteeseen.

Egyptissä toiveet median vapautumisesta lähtivät liikkeelle varovaisin toivein vuonna 2011, mutta nyt tilanne on palannut takaisin jopa aiempaa huonompaan asetelmaan.  Haaveet lehdistönvapaudesta ovat jääneet armeijan tiukan kontrollin ja poliittisen valtataistelun alle. Tuekseen Egyptin armeija sai Egyptin valtamedian, joka ei poliittisten myllerrysten ja poliittisen tahdon puutteesta johtuen pystynyt kehittymään vapaaksi vallankumouksen jälkeisinä vuosina.

Sen sijaan media lähti mukaan armeijaa ylistävään rummutukseen. Nyt armeija on palannut valtaan, ja armeijataustainen presidentti Abdel Fattah al-Sisi käyttää jopa edeltäjiään tiukempia otteita. Samalla luottamus armeijaan on pysynyt Egyptissä varsin korkealla. Miksi armeijan narratiivi siis on vedonnut niin isoon joukkoon kansalaisia, armeijan itsevaltaisista otteista huolimatta? Syitä tulee etsiä Egyptin historiasta.

 

Kansakunnan suojelija

Vaikka armeija on vahvasti sidoksissa eliittiin, se maalaa itsestään kuvaa kansan asialla olemisesta.

Ulkopuolisen silmin armeijan suosiota Egyptissä voi olla vaikea käsittää.  Vaikka armeija on vahvasti sidoksissa korruptunoituneeseen valtaeliittiin, se on mielipidemittauksissa nauttinut jo pitkään kansan suurta arvostusta. Jokainen nyky-Egyptin presidentti on Mursia lukuunottamatta nostettu valtaan armeijan tuella.  Armeija on lisäksi osallistunut mielenosoittajien ja opposition kidutukseen ja vangitsemiseen, kuten vuoden 2011 kohuttuihin neitsyystesteihin.

Vuonna 2014 PEW-tutkimuskeskuksen mukaan yli puolet egyptiläisistä näki armeijan vaikutuksen hyvänä egyptiläisille. Luku on tosin ollut laskussa vuosien 2011-2013 huippulukemista. Vuonna 2013 suoritetun mielipidemittauksen mukaan 90 prosenttia egyptiläisistä piti myös vapaata mediaa tärkeänä asiana maan tulevaisuudelle. Haaveet itsenäisistä tiedotusvälineistä yhdistettynä itsevaltaisia otteita nauttivan armeijan suosioon vaikuttavat väkisinkin ristiriitaisilta. Muun muassa yksi Egyptin suosituimmista televisiotähdistä, Ahmed Moussa, on ylpeänä julistanut kertovansa mitä vain armeija käskee, kunnioituksena instituutiota kohtaan.

Miksi armeijan suosio on ollut mielipidemittauksissa niin korkealla, erityisesti vuosina 2011-2013? Yksi syy voi löytyä nimenomaan armeijan taitavasta medianarratiivien käytöstä. Jo vuoden 1952 sotilasvallankaappauksen jälkeen presidentiksi noussut Gamal Abdel Nasser käytti mediaa taitavasti niin oman valtansa, armeijan kuin arabinationalismin pönkittämiseen Egyptissä ja lähialueilla.

Armeija on historian aikana onnistunut luomaan medianarrativiin, jossa sen vahva asema nähdään välttämättömänä Egyptille. Armeija kuvaa itseään Egyptin suojelijana, joka varjelee maata sekä ulkoisilta uhilta (niin Israelilta kuin “mystisiltä ulkovalloilta”) kuin sisäisiltä uhilta, joihin kuuluvat muun muassa Muslimiveljeskunta ja Siinain terroristiryhmät. Narratiivi palautuu pitkälle vuoden 1952 sotilasvallankaappaukseen, jossa armeija onnistui syrjäyttämään vallasta brittihallinnon tukeman korruptoituneen hallitsijan. Armeijan katsotaan vapauttaneen Egyptin lopullisesti kolonialismin ikeestä. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää, miksi egyptiläiset tuntevat kunnioitusta maan armeijaa kohtaan.

Toinen keskeinen asia, jossa Egyptin armeija on medianarrativiissaan onnistunut, on sen luoma mielikuva itsestään “neutraalina” toimijana. Vaikka Egyptin armeija on kiistatta sidoksissa maan eliittiin, se on onnistunut pysyttelemään päivänpolitiikan ongelmien yläpuolella. Armeija on luonut kuvan itsestään tahona, joka on ennen kaikkea “kansan asialla” ja “kansallisen tahdon toimeenpanija”, kuten tutkija Steven Cook on asian muotoillut.

Samalla armeija tulee määritelleeksi kansallisen tahdon yhtenäiseksi ja nimenomaan armeijalle myötämieliseksi. Cook on määritellyt Egyptin armeijan valta-aseman “ruling but not governing” -motolla, joka onkin pätevä fraasi kuvaamaan armeijan valtaa; armeija käyttää valtaa, mutta ei juuri sekaannu hallinnollisiin kysymyksiin.

 

Protestit olivat shokki

Vuoden 2011 protestit olivat suuri shokki Egyptin armeijalle, sillä se haastoi kulisseissa valtaa pitävän armeijan perusteellisella tavalla, kenties ensimmäistä kertaa historiassa. Egyptissä armeija päätti asettua protesteissa tukemaan kansalaisten vaatimuksia, toisin kuin esimerkiksi Syyriassa kävi, mitä voi pitää yhtenä keskeisenä tekijänä vallankumouksen onnistumiselle. Tutkijat ovat jälkikäteen arvioineet, että presidentti Hosni Mubarakin uhraaminen oli armeijalle lopulta helppo ratkaisu. Armeijasta oli tullut vuosien saatossa Mubarakista riippumaton vallankäyttäjä sen ammattimaistumisen ja talousvarantojen vuoksi. Lisäksi Mubarakilta puuttuivat henkilökohtaiset ja tärkeät suhteet erityisesti nuorempiin armeijakenraaleihin. .

Vuoden 2011 vallankumous oli suuri yllätys myös Egyptin valtamedialle, joka oli vuosikymmeniä elänyt tiukan sensuurin ja medialakien alla. Kun mielenosoitukset alkoivat, moni media leimasi protestit mellakoiksi ja ulkomaiden salaliitoiksi. Protestoijien väitettiin harjoittavan Tahririn aukiolla “seksiorgioita” ja kamerat kuvasivat rauhallisena virtaavaa Niili-jokea samaan aikaan, kun mielenosoittajat uhmasivat maan turvallisuusjoukkoja. Osa toimittajista tosin uskalsi jo tuolloin uhata sensuuria. Esimerkiksi Nile TV:n apulaispäällikkö irtisanoutui vastalauseena puolueellista uutisointia vastaan.

 

Media ihannoi armeijaa

 

Mubarakin syrjäyttämisen myötä moni toivoi, että osana demokraattisia uudistuksia Egyptiin saataisiin viimein lehdistönvapaus. Tammikuussa 2011 Egyptin mediakentällä nähtiin aluksi lupaavia uudistuksia. Pelätty ja tiukkaa kontrollia harjoittanut informaatioministeriö lopetettiin. Moni media alkoi ensi kertaa käsitellä aikaisemmin tabuna pidettyjä aiheita  ja kritisoida vallanpitäjiä.

Vuoden 2011 toiveikkaat tunnelmat eivät kestäneet pitkään. Informaatioministeriö avattiin jälleen, ja nuoret aktivistit ottivat yhteen turvallisuusviranomaisten kanssa vastustaakseen armeijan johtoasemaa vallankumouksen jälkeisessä tilanteessa.

Kun Mohammed Mursin edustama islamistinen muslimiveljeskunta nousi valtaan, tilanne kärjistyi entisestään. Egyptin mediakenttä polarisoitui veljeskuntaa tukevien ja vastustavien väliseksi taisteluksi. Kuten mediatutkija Rasha Abdulla muotoilee, mediatalot pysyivät uskollisina omistajilleen, eivät yleisölle tai puolueettomalle journalismille. Moni Mubarakin eliitin aikainen mediajohtaja tunsi epäluuloa veljeskuntaa kohtaan, ja antoi sen näkyä journalismissaan. Mursi taas pidätytti häntä kritisoivia bloggareita ja häntä tukevat televisiokanavat hyökkäsivät myös raivokkaasti kuviteltujen vihollisten kimppuun.

Muslimiveljeskunnan valtakausi Egyptissä jäi lyhyeksi. Moni kansalainen oli turhautunut huonosta turvallisuus- ja taloustilanteesta ja demokratiakehityksen takkuamisesta. Suuttumusta herätti esimerkiksi presidentti Mursin vuoden 2012 lopussa hyväksymä lakialoite, joka salli presidentin tehdä väliaikaisesti päätöksiä ilman parlamentin hyväksyntää.

Vuonna 2013 egyptiläiset marssivat jälleen kaduille, tällä kertaa vaatimaan Mursin eroa. Protestit ja niistä seurannut Egyptin armeijan suorittama sotilasvallankaappaus muuttivat mediakentän tilannetta jälleen – tai  pikemminkin saivat sen palaamaan vanhaan. Egyptin valtamedia omaksui välittömästi armeijaa ihannoivan narratiivin, jossa armeijan ylistettiin pelastaneen Egyptin niin islamisaatiolta kuin terrorismilta ja kaaokselta. Tämä narratiivi vetosi moniin kansalaisiin, jotka olivat kyllästyneet levottomuuksiin.

 

Valtapelin voittaja

Vuosien 2011-2013 vallankumousten myllerrysten keskellä armeija onnistui pelaamaan korttinsa siis jälleen oikein. Käytännössä armeija onnistui pysyttelemään kulisseissa vallassa samalla, kun maan ylin johto vaihtui vuosina 2011-2014 kahteen otteeseen. Ensin armeija onnistui vahvistamaan mielikuvaa kansan puolella olemisesta syrjäyttämällä epäsuositun Mubarakin ja olemalla käyttämättä liiallista väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan.

Vuonna 2013 sama temppu toteutettiin syrjäyttämällä epäsuosiossa ollut veljeskunnan Mursi, jolloin narratiiviin lisättiin mukaan vanha tarina siitä, kuinka armeija suojelee Egyptiä terrorismilta ja islamisteilta. Samalla armeija onnistui nappaamaan kansan tuella vallan takaisin Muslimiveljeskunnalta, jota kohtaan Egyptin presidentit ovat laajalti tunteneet epäluuloa valtakausiensa aikana.

Tämän myötä uudistukset ja nuorten vallankumouksellisten vaatimukset jäivät sivuun. Armeijaa tukevat egyptiläiset esitettiin “kunniallisina kansalaisina”, kun taas nuoret aktivistit ja Muslimiveljeskunnan kannattajat demonisoitiin väkivaltaisina ryhminä, jotka haluavat luoda epävakautta Egyptiin. Erimieliset toimittajat ja aktivistit siivottiin pois joko sensuurin tai pidätyksien myötä. Kuvaavaa on, että monia Mursin syrjäyttämistä tukeneita aktivisteja on vangittu vuoden 2013 jälkeen syytettynä “terrorismin tukemisesta”.

Lopputulemana oli, että kevään 2014 presidentinvaaleissa valtaan nousi armeijan ylipäällikkö Abdel Fattah al-Sisi, joka myös johti sotilasvallankaappausta Mursia vastaan. Maan media luonnollisesti tuki Sisin valintaa koko vaalien ajan, samalla kun egyptiläisten radiossa raikuivat armeijaa ja Sisiä ylistävät pop-kappaleet. Armeija palasi tiukasti vallan kahvaan Egyptissä, mutta maalasi samalla itsestään kuvan demokraattisena voimana.

 

Kauanko tilanne kestää?

Vanhan vallan paluu on johtanut jälleen lohduttomaan sananvapaustilanteeseen. Presidentti Sisi on ollut jopa edeltäjiään jyrkempi poliittisia toisinajattelijoita kohtaan. Vallankumouksista pelästynyt armeija ei selvästikään aio enää ottaa riskejä, ja on ottanut niin valta- kuin sosiaalisen median tiukasti haltuunsa. Ihmisiä on pidätetty heidän sosiaalisessa mediassa jakamiensa tekstien vuoksi, ja monet vallankumouksen aikana avatut itsenäiset uutissivustot on suljettu tai niille pääsy on estetty. Armeija on myös itse jalkautunut sosiaaliseen mediaan, jossa se viestii omaa viestiään kansalaisille.

Vaikka valtamedia on vahvasti hallinnon hallussa, se ei tarkoita, että egyptiläiset uskoisivat narratiivin sellaisenaan. Egyptiläiset ovat vuosikymmenien aikana harjaantuneet lukemaan mediaa, joka ei kerro heille totuutta.

Vaikka armeijan vakautta lupaava narratiivi vetosikin kansalaisiin heti vallankumousten jälkeen, tilanne voi nyt olla toinen. Vuosi 2011 osoitti, että arabimaailmassa kytee muutosta vaativia voimia. Vallankumouksen ydinkysymyksiä ei ole vieläkään ratkaistu. Egyptin talous on surkeassa tilassa, ja armeijan vakautta korostavista puheista huolimatta myös maan turvallisuustilanne on epävakaa. Vallankumousten nuorten haaveet ovat yhä täyttämättä.

Vaikka arabikevät on ehditty jo julistaa kuolleeksi, Egyptin pitkässä historiassa se oli vain yksi vallankumous monien joukossa.

Vaikka arabikevät on ehditty jo julistaa kuolleeksi, tulee ottaa huomioon, että Egyptin pitkässä historiassa se oli vain yksi vallankumous monien joukossa. Kun maan talous sakkaa ja tulevaisuudennäkymät ovat etenkin monille nuorille lohduttomat, on hyvä kysyä, kauanko nykyhallinto pystyy tyydyttämään ihmisten toiveita. Mielipidemittauksissa armeijan ja presidentti Sisin suosio on ollut laskussa.

Egyptin median kehittyminen vapaaksi vaatisi myös tukea hallinnolta.

Mutta vaikka ihmiset lähtisivät taas kaduille, arabikevät opetti, että sananvapautta ei saavuteta yhdessä yössä. Egyptin valtamedia ei pystynyt kehittymään vapaaksi vallankumousten jälkeen, koska siltä puuttuivat niin hallinnon tuki kuin vapaaseen tiedonhankintaan perustuva toimituskulttuuri. Myöskään lainsäädäntöä ei kehitetty turvaamaanlehdistönvapautta, kuten Fatima El Issawi on huomauttanut. Journalistisen identiteetin muutos hallinnon tukipylväästä sen vahtikoiraksi vaatii aikaa etenkin niissä medioissa, joissa on vuosikymmeniä vallinnut erilainen toimituskulttuuri. Samalla on syytä huomioida, että erityisesti monilla nuorilla aktivisteilla ja toimittajilla olisi kuitenkin halua muutokseen.

Sananvapaus ei voi kehittyä ilman hallinnon tukea. Poliittinen muutos Egyptissä ei tarkoita vain hallinnon kasvojen vaihtumista, vaan syvempiä muutoksia. Samalla se vaatisi, että media pystyisi viimein käsittelemään objektiivisesti myös armeijan roolia egyptiläisessä yhteiskunnassa.

 

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa