Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Sotilas Yhdysvaltojen järjestämässä harjoituksessa Nigerin Agadezissa. Agadez on monella tavalla Sahelia koettelevien haasteiden myrskyn silmässä. Kuva: USAFRICOM, Flickr.

Sahelin alue on saanut viime vuosina paljon huomiota EU-maissa, erityisesti alueelta ja sen kautta Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen vuoksi. Monen Afrikan maan alueelle ulottuvalla alueella valtioiden rajat ovat huokoisia, ja niinpä aluetta määrittää niin tavaroiden, ideoiden kuin ihmistenkin vapaa liikkuminen. Kolmiosaisessa sarjassa tarkastellaan Sahelin aluetta sen muuttoliikkeiden, talouden ja turvallisuuden näkökulmista. Sarjan viimeinen osa käsittelee Sahelin turvallisuustilannetta, jota leimaavat jihadismi, raskaan sotilaalliset vastatoimet ja Ranskan keskeinen rooli.  

Helmikuussa Ranskan ilmavoimat pommitti Libyasta Tšadin pohjoisosiin saapunutta 40 ajoneuvon kapinalliskulkuetta. Kolme päivää kestäneiden ilmaiskujen tarkoitus oli tukahduttaa Tšadin pohjoisosissa kytevä kapina maan presidenttiä Idriss Débya vastaan, joka on ollut vallassa vuoden 1990 sotilasvallankaappauksesta lähtien. Tšadin oppositiojohtajat arvostelivat Ranskan ehdotonta sotilaallista tukea Débyn itsevaltaiselle hallinnolle, jolla on pitkä ihmisoikeusloukkausten lista kontollaan. Sahelin entisenä siirtomaavaltana Ranska on yhä aktiivisesti mukana alueella poliittisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti, ja maa on toiminut kapellimestarina Sahelin turvallisuusongelmien ratkomisessa.

Sahelin turvallisuusongelmat nähdään kansainvälisessä keskustelussa usein heikon kehityksen ja terrorismin yhdistelmänä: köyhinä ja heikkoina valtioina, joiden vakautta al-Qaidaan ja Islamilaiseen valtioon liittyneet aseelliset ryhmät horjuttavat. Paikallisille turvallisuusongelmat taas näyttäytyvät monimuotoisena ilmiönä: armeijoiden väärinkäytöksinä, huumeiden salakuljetuksena, laittomuutena ja rosvouksena, paikallisina konflikteina sekä epävarmuutena toimeentulosta. Ilmastonmuutoksen aiheuttama sääilmiöiden arvaamattomuus lisää turvattomuutta maatalousyhteiskunnissa, mistä kerrotaan juttusarjan toisessa osassa.

Strategioiden tungoksessa sotilaalliset ratkaisut ovat saaneet eniten liikkumatilaa.

Ongelmien ratkomiseen on lähes kaksikymmentä erilaista alueellista strategiaa, joiden tulokulmat vaihtelevat strategian laatijasta riippuen.  Kansainvälisten organisaatioiden kuten YK:n, AU:n ja EU:n lisäksi omia suunnitelmiaan ovat laatineet muun muassa Yhdysvallat, Ranska ja Tanska. Strategioiden tungoksessa sotilaalliset ratkaisut ovat saaneet eniten liikkumatilaa.

Mali on Sahelin turvallisuusongelmien keskipisteessä

Sahelin naapurusto on epävakaa, mikä heijastuu alueen turvallisuustilanteeseen. Sahelin eteläpuolella jihadistijärjestö Boko Haramin kapina on jatkunut kymmenen vuotta, Keski-Afrikan tasavallan sisällissota lähes yhtä kauan ja Darfurin kriisi idässä vielä kauemmin. Arabikevään vaikutukset Sahelin pohjoisosissa näkyivät pienaseiden saatavuuden lisääntymisenä ja kapinallisryhmien voimaantumisena. Libyan luhistumisella vuonna 2011 oli suora vaikutus alueen turvallisuustilanteelle, kun Muammar Gaddafin hallinnon vakautta luova voimakenttä katosi.

Libyan sisällissodan alettua useat aseistetut, pääosin tuareg-heimoon kuuluvat kapinallisryhmät, palasivat pohjois-Malin aavikkoseuduille ja julistivat alueen itsenäiseksi. Alun perin pohjoisen itsemäärämisoikeuksia ajava liike, joka juontaa juurensa historiallisiin laiminlyönnin ja sorron kokemuksiin, joutui pian jihadistien kaappaamaksi. Kapinan huipulla vuonna 2012 Malin kolme pohjoisinta kaupunkia Timbuktu, Kidal ja Gao olivat ääri-islamististen liikkeiden hallussa, kunnes Ranskan operaatio Serval pysäytti ryhmien etenemisen. Rauhansopimus Malin hallituksen ja useiden aseellisten ryhmien välillä solmittiin vuonna 2015, mutta toimeenpano on ollut hidasta. Sopimuksen sokea piste on Keski-Malin alue, jossa turvattomuus on lisääntynyt ja jihadistiryhmät saaneet jalansijaa.

Sahelin alue. Kuva: Janne Soisalon-Soininen.

Levottomuudet ja niiden hidas ratkominen heijastuvat suoraan Malin naapureihin. Keski-Malin epävakaus on levinnyt itänaapuri Nigeriin, joka on Maliakin köyhempi maa. Väkivalta on lisääntynyt eritoten maiden rajalla Tillabérin alueella, jossa kaksi jihadistijärjestöä, Islamilaisen valtion Saharassa toimiva haara sekä Ansar Dine, yllyttävät paikallisia konflikteihin Malin tuaregien ja Nigerin fulanien välillä. Terrorismin vastaiset sotilasoperaatiot ovat pahimmillaan kurjistaneet koko tilannetta. Armeijoiden tuki paikallisille aseellisille ryhmille jihadistien nujertamiseksi on joissain tapauksissa pahentanut paikallisia konflikteja. Moottoripyörien käytön kieltäminen ja siviilien liikkumisen rajoittaminen hyökkäysten ehkäisemiseksi on tukahduttanut kaupankäyntiä ja elinkeinoelämää.

Toinen Malin epävakaudesta kärsinyt naapuri on eteläinen Burkina Faso. Alueen vauraimpana ja vakaimpana valtiona Burkina Faso toimii eräänlaisena puskurina Sahelin väkivaltaisuuksien ja Länsi-Afrikan rannikkovaltioiden välillä. Maa on hiljalleen avautunut poliittisesti vuoden 2014 vallankumouksen jälkeen, jolloin presidentti Blaise Compaorén 27-vuotinen itsevaltainen hallinto päättyi laajojen mielenosoitusten seurauksena. Vallankumous heikensi kuitenkin maan armeijaa, ja parin viime vuoden aikana lisääntynyt väkivalta kertoo Burkina Fason haavoittuvaisuudesta. Viime maaliskuussa jihadistit hyökkäsivät sotilastukikohtaan ja Ranskan suurlähetystöön pääkaupunki Ouagadougoussa. Ennen maan pohjoisosiin rajoittuneet hyökkäykset ovat hiljattain levinneet maan eteläosiin Togon, Ghanan ja Beninin rajalle.

Jihadismin juurtuminen Saheliin

Sahelin alueella toimivat lukuisat jihadistiryhmät juontavat juurensa 2000-luvun alkuun ja tuolloin päättyneeseen Algerian sisällissotaan, josta islamilaisen Maghrebin al-Qaida eli AQIM sai alkunsa. Sahelin väkivaltaisten ääriliikkeiden synnyn voi myös asettaa globaaliin kontekstiin terrorismin vastaisesta sodasta sekä Afganistanin ja Irakin sotien radikalisoivasta vaikutuksesta. Jihadismi on globaali aate, joka ammentaa ideoita yli valtioiden rajojen, mutta se on samalla myös paikallisiin olosuhteisiin juurtunut ilmiö. Rivitaistelijoilla on harvoin samoja ideologisia motiiveja kuin liikkeiden johtajilla.

Esimerkiksi Keski-Malissa vaikuttava Katibat Macina on pystynyt puhuttelemaan alueen väestöä, eritoten fulani-heimon paimentolaisia, huomattavan laajalti kritisoidessaan Malin valtiota ja sen epäkohtia. Muiden jihadistijärjestöjen tavoin Katibat Macina on pystynyt esittämään itsensä vaihtoehtona korruptoituneelle, tehottomalle ja vain pienen eliitin etuja ajavalle keskushallinnolle. Väkivaltaisen kapinan ohella Katibat Macina on pystynyt tarjoamaan kontrolloimillaan alueilla joitain orastavia palveluita, kuten lakia ja järjestystä sharia-tuomioistuinten muodossa.

Taistelu jihadisteja vastaan ei ole helppoa, varsinkin koska niiden taistelijat eivät ole helposti tunnistettavia kohteita. Sotilaiden on vaikea erottaa jihadistia itsepuolustusryhmän taistelijasta, rikollisesta tai kenestä tahansa nuoresta miehestä, joka kantaa asetta,  etenkin koska osa siviileistä on joskus haluamattaankin tekemisissä näiden ryhmien kanssa. Rajanveto on kuitenkin äärimmäisen tärkeää paitsi kansainvälisen humanitaarisen oikeuden näkökulmasta, myös siksi, että yksi ongelman juurisyistä on valtioiden ja kansalaisten välinen luottamuspula. Valtioiden harjoittama sorto ja korruptio kun ovat merkittävimpiä niistä tekijöistä, jotka motivoivat nuoria liittymään jihadistiryhmiin.

Kova turvallisuusajattelu hallitsee kansainvälisiä operaatioita Sahelissa

Terrorisminvastainen taistelu Sahelissa on yhä vahvasti länsimaiden tukemaa. Ranskalla on alueella tuhansia sotilaita, Yhdysvalloilla muutamia satoja. Eritoten Niger ja Tšad ovat länsimaiden vahvoja liittolaisia, joiden alueella toimii useita sotilastukikohtia, ja rakenteilla on lennokkitukikohta. Ulkomaisten sotilasvoimien tukeen nojaavat operaatiot ovat alttiita jihadistien propagandalle, jossa länsivallat esitetään ulkomaisina valloittajina ja Sahelin valtiot niiden sätkynukkeina. Maaliskuun alussa malilainen jihadistijohtaja Amadou Kouffa, jonka Ranskan puolustusministeri oli viime marraskuussa julistanut tapetuksi, julkaisi videon jossa hän pilkkaa Ranskan ja Malin joukkoja.

Keskeisin osa pyrkimyksistä vahvistaa afrikkalaisia vastatoimia Sahelin turvallisuusongelmiin on ollut viiden Sahelin valtion, Mauritanian, Malin, Nigerin, Tšadin ja Burkina Fason, vuonna 2014 perustama  G5 Sahel -ryhmä. Ranska on tukenut aloitetta vahvasti, sillä se toivoo vähentävänsä operaatioitaan vahvemman alueellisen yhteistyön kautta. G5:n mandaatti jakautuu kahteen päätavoitteeseen: taisteluun terrorismia vastaan sekä kehityshankkeiden tukemiseen. Käytännössä G5 on vain toiminut terrorismia vastaan perustamalla 10 000 sotilaan ja reilun sadan poliisin joukot (G5 Sahel Joint Force).

Terrorisminvastainen taistelu Sahelissa on yhä vahvasti länsimaiden tukemaa.

Ongelmat G5:n toimeenpanossa heijastavat sen maantieteellisesti valtavaa ja monimutkaista toimintaympäristöä. Jäsenmaat eivät pysty rahoittamaan joukkojen toimintaa yksin, ja G5 on riippuvainen rahallisesta tuesta. Viiden maan joukot joutuvat koordinoimaan paitsi keskenään, myös Ranskan sotilasoperaatio Barkhanen ja YK:n Malin rauhanturvaoperaatio Minusman kanssa. G5-joukkojen vastustajat taas ovat monikasvoisia ja muuntautumiskykyisiä. Maaliskuussa 2017 Sahelin jihadistiryhmät perustivat koalition, joka tunnetaan lyhenteellä JNIM (Jama’at Nusrat al Islam wal Muslimeen), mitä ilmeisimmin vastauksena G5:n luomalle uhalle. Al-Qaidaan liitettyyn koalitioon kuuluvat eritoten Malin ja Länsi-Nigerin alueella vaikuttavat AQIM, Ansar Dine, al-Mourabitoune sekä Katibat Macina.

Turvallisuuspolitiikan ja kehityksen ristiriita

Sotilastoimet Sahelissa ovat saavuttaneet muutamia voittoja. Operaatiot ovat pystyneet kaventamaan jihadistien hallitsemia alueita, ajamaan heidät kaupungeista maaseudulle ja murhaamaan joitain johtajia. Sotilaalliset toimet ovat osa ratkaisua, mutta pidemmällä tähtäyksellä muutokseen tarvitaan enemmän. Jihadismin juurtuminen Saheliin kertoo paitsi alueen rakenteellisista ongelmista, myös järjestöjen kyvystä vastata paikallisväestön tarpeisiin, tarjota vaihtoehtoja näköalattomuudesta kärsiville nuorille ja manipuloida paikallisia konflikteja omiin tarkoitusperiinsä. Jos näitä tekijöitä ei huomioida osana vastatoimia ja sotilasoperaatioita täydennetä sosiaalisilla, taloudellisilla ja poliittisilla ratkaisuilla, voitot jäävät lyhytikäisiksi.

Tilan luomista sotilaallisten ratkaisujen ohelle vaikeuttaa alueen historiallinen kehityskaari, jossa ulkovallat ovat tukeneet Sahelin autokraattisia hallintoja lähes varauksetta. Esimerkiksi Ranskan helmikuiset ilmaiskut Pohjois-Tšadin kapinan tukahduttamiseksi toistavat samaa historiallista kaavaa, jossa maa tukee entisten siirtomaidensa hallitsijoita sen enempää kyselemättä, omia etuja ajaakseen. Tšadissa valta on itsenäistymisen jälkeen vaihtunut ainoastaan sotilasvallankaappausten kautta, ja lipunryöstöllä valtaan päässeet eivät ole olleet tilivelvollisia omille kansalaisilleen. Ulkovaltojen tuki on tässä kontekstissa osaltaan tukahduttanut hyvän hallinnon ja hyvinvointia luovien instituutioiden kehittymistä.

Euroopan turvallisuuspoliittiseen rooliin pitäisi esimerkiksi lukeutua ilmastonmuutoksen torjuminen

Ristiriitaisuuksista huolimatta Euroopalla on roolinsa Sahelin turvallisuusongelmien ratkomisessa. Rakentavampaa lähestymistapaa voi tavoitella yksinkertaistavien narratiivien kriittisellä tarkastelulla. Kuten Sahel-sarjan edellisissä osissa todettiin, maahanmuuttoa koskevien väärien käsitysten oikominen ja ilmastonmuutoksen moninaisten vaikutusten ymmärtäminen voivat rakentaa pohjaa tasavertaisemmalle kumppanuudelle. Euroopan turvallisuuspoliittiseen rooliin pitäisi esimerkiksi lukeutua ilmastonmuutoksen torjuminen ja Sahelin valtioiden tukeminen sen vaikutuksiin sopeutumisessa. Vaikka Euroopan ja Sahelin suhde on kaiken kaikkiaan epäsuhtainen, ovat niiden kohtalot myös monella tapaa erottamattomasti yhteennivoutuneet.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa