Sohvi Kangasluoma on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. Hän tarkastelee väitöskirjassaan arktista öljy- ja kaasuteollisuutta ja sen vaikutuksia inhimilliseen turvallisuuteen feministisen teorian kautta. Hänen väitöskirjansa on osa AUCAM – Opportunities for and challenges to urban development and social cohesion in Russia’s Arctic under climate change impacts -projektia.

Suomen arktinen politiikka voisi olla feminististä. Tällöin vähemmistöjen oikeuksien turvaaminen ja ympäristön kunnioittaminen olisivat ehtona kaikelle arktiselle toiminnalle. Jäämeren rataa valmistellessa nämä arvot ovat jääneet taka-alalle. Pystyisikö Suomi toimimaan suunnannäyttäjänä?

Ruotsi ilmoitti vuonna 2014 harjoittavansa feminististä ulkopolitiikkaa. Tämä herätti paljon keskustelua ja hämmennystä – mitä on feministinen ulkopolitiikka ja miksi sitä tarvitaan? Ruotsin päätös kertoo aikamme tarpeesta mutta myös mahdollisuudesta nostaa tasa-arvoon pohjautuva, ihmiskeskeinen politiikka ulkopolitiikan keskiöön. Feministinen ulkopolitiikka voidaan nähdä uutta sisältöä tuottavana tekijänä perinteiselle valtioiden väliselle ulkopolitiikalle.

Feministisessä ulkopolitiikassa kiinnitetään erityistä huomiota naisten osallisuuteen ja turvallisuuteen yhteiskunnassa. Ruotsi kertoo ulkopolitiikkansa rakentuvan kolmen R:n pohjalle. Nämä ovat rights, representation ja resources eli oikeudet, edustuksellisuus ja luonnonvarat. Feministisen ulkopolitiikan pääteemoihin kuuluva tasa-arvo nähdään edellytyksenä muun muassa rauhalle, turvallisuudelle ja kestävälle kehitykselle. Tasa-arvon käsite kattaa niin sukupuolten välisen kuin laajemman yhteiskunnallisen tasa-arvon. Feministinen ulkopolitiikka kyseenalaistaa perinteisen turvallisuuskäsitteen ja pyrkii laajentamaan sitä. Feministisessä turvallisuuskäsityksessä yksilö on turvallisuuden ytimessä perinteisen valtiokeskeisen turvallisuuden sijasta. Tämän politiikan ytimessä on myös ilmastonmuutoksen vakavuus ja siihen vastaaminen.

Feministinen ulkopolitiikka on noussut keskusteluun myös Suomessa: sekä SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen että vihreät ovat tuoneet esille mahdollisuuden feministiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan Suomessa. Feminismi-sanalla on Suomessa edelleen vahvasti yhden asian liikkeen kaiku toisin kuin Ruotsissa, jossa feminismin merkitys on ymmärretty laaja-alaisemmin. Feministinen ulkopolitiikka tuskin on Suomen seuraavan hallituksen agendalla mutta arktinen politiikka on. Arktis on keskeisessä osassa Suomen ulkopolitiikkaa. 

Jos ulkopolitiikka voi olla feminististä, niin miksei myös arktinen politiikka? Klikkaa twiitataksesi!

Suomen feministinen puolue on määritellyt kymmenen teesiä feministisen ulkopolitiikan sisällöstä. Teesien teemoja ovat muun muassa inhimillisen turvallisuuden määrittäminen turvallisuuspolitiikan kärjeksi, vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen, kunnianhimoinen ilmastopolitiikka sekä naisten roolin vahvistaminen päätöksenteossa. Teesit ovat puolueen tuottamia, ja ne ajavat osaltaan omaa poliittista agendaansa. Ne ilmaisevat kuitenkin feministisen ulkopolitiikan keskeisen sisällön selkeästi ja ytimekkäästi ja antavat konkreettisia esimerkkejä sen sisällöstä.

Suomi ei harjoita virallisesti feminististä ulkopolitiikkaa, mutta se voisi käytännössä harjoittaa feminististä arktista politiikkaa.

Mitä ovat arktiset mahdollisuudet?

Arktinen alue on ajankohtaisempi kuin milloinkaan. Ilmastonmuutos ja muut globaalit ilmiöt vaikuttavat sen geopoliittiseen asemaan, joka on entistäkin tärkeämpi. Arktis on alkanut kiinnostaa yhä enenevässä määrin myös ei-arktisia toimijoita, kuten Kiinaa.

Arktisesta alueesta puhuttaessa valtiot puhuvat usein mahdollisuuksista. Niillä viitataan lähes aina taloudellisiin mahdollisuuksiin, kuten uuteen öljykenttään tai koillisväylän avautumiseen. Arktisten valtioiden puheissa mahdollisuudet limittyvät usein globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen vastaamiseen. Nämä mahdollisuudet ovat kuitenkin usein juuri niitä, jotka vesittävät ilmastonmuutoksen hillitsemisen tuottamalla lisää päästöjä. Feministisen arktisen politiikan kautta mahdollisuudet voivat tarkoittaa myös muita kuin talouteen sidottuja mahdollisuuksia: ne voidaan nähdä myös inhimillistä hyvinvointia lisäävinä toimina.

Suomessa asuu Euroopan ainoa alkuperäiskansa, saamelaiset. Yksi Suomen arktisen strategian kantavista teemoista onkin alkuperäiskansan oikeudet ja niiden toteutuminen. Arktisen strategian mukaan alkuperäiskansojen oikeudet ovat yksi Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan painopisteista. Tämä on myös feministisen ulkopolitiikan mukaista, sillä se pyrkii huomioimaan koko yhteiskunnan, myös ne, joilla on vähiten valtaa.

”Vähemmistöjen oikeuksien ja kansalaisyhteiskuntien aktiivinen puolustaminen ovat merkittävä osa feminististä ulkopolitiikkaa. Ihmisoikeuksien toteutuminen jää puolitiehen, jos vain etuoikeutetussa asemassa olevat tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi.”

”Feministinen ulkopolitiikka edistää naisten ja vähemmistöjen osallisuutta yhteiskunnassa ja tekee heidän tarpeensa ja oikeutensa näkyväksi päätöksenteossa.”

– Feministinen puolue, 10 väitettä feministisestä ulkopolitiikasta

Toinen Suomen arktisen strategian pääteema on ympäristön ja talouden harmonia, joka on myös feministisen ulkopolitiikan mukaista. Pyrkimys kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan tarkoittaa sitä, että kaiken toiminnan, myös arktisella alueella, tulisi olla aidosti kestävää ja ottaa huomioon tulevat sukupolvet. Suomen arktisen strategian mukaan arktinen politiikka sovittaa yhteen arktisen ympäristön reunaehdot ja liiketoimintamahdollisuudet kansainvälistä yhteistyötä hyödyntäen. Strategiassa kestävää kehitystä ja taloudellisia mahdollisuuksia ei siis nähdä toisiaan pois sulkevina.

Jäämeren rata – teollisuuden tarpeet vai saamelaisten oikeudet

Yksi ajankohtaisimmista Suomen arktisen alueen hankkeista on Jäämeren ratahanke, josta ollaan oltu innoissaan Kiinassa asti ja josta on puhuttu jo todellisuutena. Jäämeren radasta on keskusteltu vuosikymmeniä, ja jo 1920-luvulla Petsamon kautta Jäämerelle kulkeva rata oli lähellä toteutumista. Nyt selvityksen alla olevan hankkeen taloudelliset edellytykset tyrmättiin Väyläviraston (ent. Liikennevirasto) uudessa raportissa, mutta virallista tuomiota projekti ei ole vielä saanut.

Viime vuosina hanke eteni vauhdikkaasti, ja maaliskuussa 2018 Liikennevirasto teki selvityksen Jäämeren radan mahdollisista reiteistä. Rata toteutettaisiin yhteistyössä Norjan kanssa. Se yhdistäisi Suomen Jäämereen,  avaisi kuljetusreitin maateitse Euroopasta arktiselle alueelle ja hyödyttäisi myös Kiinan Jääsilkkitie-hanketta sekä Koillisväylää, joka tulee olemaan ilmastonmuutoksen myötä helpommin hyödynnettävissä.  Todennäköisin reittivaihtoehto radalle olisi Rovaniemeltä Kirkkoniemeen Pohjois-Norjaan, läpi Inarin ja Sevettijärven.

Ratahanke on herättänyt paljon keskustelua. Etenkin saamelaisten keskuudessa rata on nostattanut vastustusta monesta eri syystä. Suomen arktinen strategia takaa saamelaisten oikeudet heitä koskevissa hankkeissa:

”Alkuperäiskansojen elinehtoja tulee kehittää niin, että yhteisöt ja kulttuurit voivat säilyä ja kehittyä omilla ehdoillaan. Suomi korostaa tarvetta kuulla alkuperäiskansoja ja mahdollistaa asianmukaisella tavalla heidän osallistumisensa varsinkin sellaisiin toimiin, joilla on suoraa vaikutusta alkuperäiskansojen elinolosuhteisiin.”

Liikenneviraston maaliskuussa 2018 julkaiseman raportin jälkeen hankkeen edistämisprosessia kritisoitiin paljon. Rata kulkisi suoraan halki poronhoitoalueen ja näin ollen aiheuttaisi merkittäviä haittoja saamelaisten perinteiselle elinkeinolle ja kulttuurille. Rata muuttaisi luonnonympäristön täysin. Saamelaiset kokivat, että heitä ei ole otettu mukaan radan suunnitteluprosessiin. Useat saamelaiset ovatkin todenneet olevansa pettyneitä tapaan, jolla ratahanketta on edistetty. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanilo-Aikio on ilmaissut useissa yhteyksissä pettymyksensä siihen, miten hankeen edistämisessä on menetelty. Liikenneviraston julkaiseman raportin jälkeen saamelaisaktivisti Petra Laiti nosti asian esille blogissaan:

Lause ”saamelaisia on kuultu” on kuitenkin eri asia kuin ”saamelaisia on kuunneltu”.

Jäämeren rataan liittyvässä selvitystyössä alkuperäiskansan käsitys ja valtion käsitys kuulluksi tulemisesta eroavat toisistaan. Uudessa työryhmässä on mukana myös saamelaisia. Helmikuussa 2019 julkaistussa raportissa onkin käsitelty enemmän saamelaisiin ja heidän asuinalueeseensa kohdistuvia vaikutuksia kuin maaliskuun 2018 raportissa. Tämä osoittaa, että Suomella on halu pyrkiä toteuttamaan arktisen strategian periaatteita.

Lopputulosta ei voi pitää kovin onnistuneena, jos neuvottelujen toinen osapuoli kokee jääneensä kuulematta. Klikkaa twiitataksesi!

Kuuleminen ja neuvottelu ovat monitulkintaisia käsitteitä. Ulkopoliittisen instituutin samaa teemaa käsittelevässä paperissa käydään läpi Suomen ja Norjan lainsäädäntöä alkuperäiskansojen konsultoinnin suhteen. Sen kirjoittaja Agne Cepinskyte huomauttaa, että alkuperäiskansojen konsultointi kaikissa heihin mahdollisesti vaikuttavissa hankkeissa on YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien ytimessä. Cepinskyte toteaa, että Suomen lainsäädäntö konsultaatioiden laajuudesta ja toteutuksesta on epämääräisempi kuin Norjan ja että tähän olisi tultava parannus. Norjan lainsäädäntö alkuperäiskansan konsultoinnista on kehittyneempi ja johdonmukaisempi, mikä Cepinskyten mukaan johtuu suurelta osin Norjan ratifioimasta ILO 169 sopimuksesta.

Rata hyödyttäisi erityisesti teollisuutta, ja Pohjois-Suomeen suunnitellut kaivokset ovat varmasti yksi radan innoittajista. Liikenneviraston mukaan se helpottaisi erityisesti Pohjoiseen suunniteltujen kaivosten raaka-aineiden ja mahdollisesti myös Barentsin alueen luonnonvarojen, lähinnä öljyn ja kaasun, kuljettamista. Nykyinen kaivoslaki on ollut kritiikin kohteena, kun kaivosyhtiöiltä on vaadittu parempaa varautumista ympäristövahinkoihin, ja myös feministinen puolue on linjannut, että luonnonvarojen käytön tulisi perustua taloudelliseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Kaivokset voivat osaltaan edesauttaa kestävän kehityksen päämäärien saavuttamista. ,Tästä esimerkkinä on koboltin louhinta; sitä käytetään sähköautojen akuissa. On kuitenkin tärkeää ottaa huomioon kaivosten ympäristövaikutukset myös Jäämeren radan suunnittelussa, jos hanketta halutaan katsoa kokonaisvaltaisen ympäristön hyvinvoinnin kautta. Hanketta on kritisoitu myös sen huoltovarmuusperustelun kautta.

Suomella on ainakin ollut Jäämeren radan toteuttamiseen selkeä poliittinen tahto, ja toteutuessaan se olisi valtava investointi Suomen arktiseen identiteettiin. Jäämeren rata yhdistäisi Suomen Jäämereen – aitoon Arktikseen – ja tulevaisuudessa yhä tärkeämpään Koillisväylään. Samalla se kuitenkin vaarantaisi saamelaisten perinteisen elinkeinon ja suorastaan pilkkaisi alkuperäiskansamme elinkeinon kunnioittamista. Liikenneviraston uuden raportin valossa radan taloudellinen hyöty on täysin kiistetty. Onkin mielenkiintoista seurata, hylätäänkö hanke kokonaan nyt, kun taloudellinen aspekti on todettu kannattamattomaksi. Saamelaisten asuinalueeseen kohdistuvat haittavaikutukset kun eivät riittäneet lopettamaan hankkeen edistämistä. Tapaus Jäämeren rata on kehystetty klassisena arvotaisteluna talouden sekä luonnon välillä. Vastakkainasettelusta tuskin tässäkään tapauksessa on paljon hyötyä, mutta sen sijaan sitä voidaan lähestyä Suomen omien arktiseen strategiaan kirjattujen ihmisoikeusperiaatteiden näkökulmasta.

Suomella on mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä

Ulkopolitiikan voidaan katsoa peilaavan valtion arvomaailmaa. Kuten The Ulkopolitistin Teemu Häkkinen tekstissään pohtii, feministisen ulkopolitiikan ytimessä on realistisen ja idealistisen ulkopolitiikan konflikti. Sama konflikti on läsnä myös feministisessä arktisessa politiikassa. Tietyn politiikan valinta on aina arvovalinta.  Suomen feministinen arktinen politiikka voisi perustua ympäristön kunnioittamiseen ja ihmisoikeusperustaiseen politiikkaan. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven julisti vastikään hallituksensa olevan feministinen hallitus. Politiikan julistaminen feministiseksi ei tietenkään tarkoita sen automaattisesti olevan kaikin tavoin tasa-arvoon pyrkivää, mutta ainakin politiikalla on tällöin halu siihen.

Suomen arktisesta strategisesta ei ole pitkä askel feministisen arktisen politiikan toteuttamiseen. Klikkaa twiitataksesi!

Feminismi keskittyy valtarakenteisiin ja niiden purkamiseen. Se on ”luonteeltaan vallankumouksellinen ajatus”. Suorastaan vallankumouksellista olisikin katsoa hankkeita lähtökohtaisesti myös muista kuin taloudellisista näkökulmista. Kun pohdimme feminististä arktista politiikkaa, keskeistä on pohtia arktisen alueen ontologiaa. Onko arktinen alue meitä varten, onko oikeutemme hyödyntää sitä? Mikä on arktinen alue, ja onko arktisella luonnolla itseisarvoa? Tärkeä kysymys on myös kenen arktisesta alueesta puhumme. Suomen arktiseen strategiaan on jo kirjattu useita feministisen ulkopolitiikan arvoja, eikä tästä ole kovin suuri askel feministisen arktisen politiikan toteuttamiseen.