Jaa

Lukuaika: 10 minuuttia

Amadiba-yhteisön talot on perinteisesti rakennettu savesta ja olkikatosta. Kuva: Katariina Mustasilta.

Maankäyttöön liittyvät kiistat paikallisten, hallitusten ja monikansallisten yritysten välillä koettelevat rauhaa ympäri maailmaa. Paikoin väkivaltaisissa konflikteissa ovat kyseessä eriävät käsitykset kehityksestä, omistajuudesta ja laintulkinnasta. Etelä-Afrikassa yli kymmenen vuotta kestänyt konflikti kaivoshankkeen ympärillä osoittaa, että maaoikeuksiaan puolustavat paikalliset voivat myös voittaa kiistoissa poliittisia ja taloudellisia päättäjiä vastaan.

Etelä-Afrikan Itä-Kapin maakunnan “villi rannikko” (englanniksi Wild Coast) ei päällepäin tunnu kovin villiltä. Rannikolle Amadiba-yhteisön kyliin päästäkseen on ajettava lähes olematonta tietä – siis sellaista, jota GPS ei tunnista ja jonka varrella lapset juoksevat autoa nopeammin. Luonto on alueella pääosassa ja monin paikoin ainoana merkkinä infrastruktuurista näkyvät AmaMpondo-etniselle ryhmälle perinteiset matalat ja pyöreät eriväriset talot. Itä-Kap on Etelä-Afrikan köyhin provinssi ja tämä näkyy myös rannikkoalueen kylissä. Kunnollisten teiden puute tarkoittaa pitkiä kävelymatkoja kouluun ja esimerkiksi sairaalaan. Asukkaat ovat pettyneitä sekä keskushallinnon että paikallishallinnon investointeihin – tai niiden puuttumiseen.

Maankäyttöön liittyvät kiistat paikallisten, hallitusten ja monikansallisten yritysten välillä koettelevat rauhaa ympäri maailmaa.

Juuri alueen köyhyyteen australialainen kaivosyhtiö Mineral Commodities ja sen eteläafrikkalainen partneri Transworld Energy and Mineral Resources lupasivat tuoda ratkaisun saatuaan kaivosluvan vuonna 2008. Lähes 900 hehtaaria vaativan titaanikaivoksen suunniteltiin tuovan huikean parannuksen alueen työllisyyteen, verotuloihin ja esimerkiksi infrastruktuuriin. Tätä mieltä oli myös Etelä-Afrikan hallitus, jonka mukaan kaivoksesta ansaitut tulot toisivat tarvittavaa nostetta kansalliselle ja alueelliselle kehitykselle.

Suunnitellun kaivosalueen asukkaat eivät suhtautuneet hankkeeseen kuitenkaan yhtä myötämielisesti. Päinvastoin, kaivostoiminnan negatiiviset ympäristövaikutukset ja seuraukset paikallisten toimeentulolle ja AmaMpondon kulttuurille motivoivat ryhmän asukkaita perustamaan kaivoshanketta vastustavan Amadiba-kriisikomitean. Komitean mukaan Amadiba-yhteisön, joka on osa AmaMpondo-etnistä ryhmää, tulisi saada päättää sen yhteismaita koskevista hankkeista. AmaMpondot ovat yksi Etelä-Afrikan lukuisista etnisistä ryhmistä, joille on perustuslaissa taattu oikeus omien perinteisten hallintotapojen ja kulttuurin säilyttämiseen.

Joulukuu 2018 toi ainakin osalle alueen asukkaista syyn juhlaan. Korkein oikeus nimittäin määräsi, että Amadiba-yhteisön alueella ei saa aloittaa kaivostoimintaa ilman yhteisön suostumusta. Päätöstä pidetään Etelä-Afrikassa merkittävänä ennakkotapauksena konfliktitilanteissa, jossa paikallisyhteisöjen itsemääräämisoikeudet törmäävät kaivosyhtiöiden ja hallitusten taloudellisiin intresseihin. Korkeimman oikeuden päätöstä edelsi yli kymmenen vuotta kestänyt konflikti, jonka päärooleissa olivat paikalliset aktivistit ja näiden tukijat, paikallisjohtajat, kaivosyhtiö ja hallitus. Amadiban kiistanalainen kaivoshanke heijastaa yleisemminkin maaoikeuksiin liittyviä konflikteja, joiden keskiössä ovat usein eriävät käsitykset kehityksestä, maankäytön prioriteeteista ja siitä, kenellä on oikeus päättää luonnonvarojen käytöstä.

Riidat kehityksestä ja lainsäädännöstä konfliktin ytimessä

Yksi keskeisimmistä kiistanaiheista Itä-Kapin kaivoshankkeessa koskee kehitystä ja sen määrittelyä. Kaivoksen kannattajat ovat korostaneet kaivoksesta saatavia taloudellisia hyötyjä ja syyttäneet hankkeen vastustajia kehitysvastaisuudesta. Kannattajien mukaan kaivostoiminta vähentäisi köyhyyttä ja tukisi kehitystä luomalla työpaikkoja, lisäämällä verotuloja ja edistämällä alueen infrastruktuuria. Kaivoshankkeen rinnalla alueelle onkin suunniteltu suurta tieinfrastruktuurihanketta, joka toisi eristyneen alueen lähemmäksi palveluja ja kaupunkeja.

Yksi keskeisimmistä kiistanaiheista Itä-Kapin kaivoshankkeessa koskee kehitystä ja sen määrittelyä.

Suuri osa Amadiban asukkaista on kuitenkin huolissaan kaivostoiminnan haittavaikutuksista ympäristölle, nykyisille elinkeinoille ja AmaMpondon kulttuurille. Paikallisväestö saa merkittävän osan toimeentulostaan suoraan maasta viljelemällä ja laiduntamalla. Maan merkitys ei rajoitu kuitenkaan toimeentuloon: Alueen luonto on osa yhteisön kulttuuria, ja taloudellisen kehityksen halutaan tukevan tätä. Kaivostoiminta, jonka luomat työpaikat eivät arvioiden mukaan edes hyödyttäisi suoraan paikallisväestöä, veisi paikallisilta arvokasta maata ja vaarantaisi näin heidän toimeentulonsa ja kulttuurinsa. Monen paikallisen mielestä nykyistä merkittävämpi sijoittaminen ekoturismin kaltaisiin vihreisiin aloihin tukisi alueen kehitystä kaivostoimintaa paremmin.  

Kehityskäsitysten lisäksi Itä-Kapin kaivoskonfliktia on monimutkaistanut maaoikeuksia koskevan lainsäädännön ristiriitaisuus. Etelä-Afrikassa valtio on vuoden 2002 mineraalilainsäädännön mukaan kaikkien mineraalivarojen juridinen hoitaja, jonka valossa sillä on valta antaa mille tahansa toimijalle lupa louhia missä tahansa maan rajojen sisällä. Toisaalta valtio ja perustuslaki myös suojaavat alkuperäiskansoihin rinnastettavissa olevia paikallisyhteisöjä ja näiden oikeutta omiin yhteismaihinsa. Siinä missä kaivosyhtiö ja hallitus ovat kiistassa vedonneet mineraalilainsäädäntöön, Amadiban kriisikomitea on vedonnut vastustuksessaan lakiin, joka suojaa paikallisyhteisöjen oikeuden päättää yhteismaidensa käytöstä. Eriävät tulkinnat lakien toteuttamisesta ja keskinäisestä priorisoinnista ovat pitkittäneet konfliktia entisestään.

Lakien tulkintaa on monimutkaistanut myös kysymys siitä, kenelle päätösvalta yhteisöjen sisällä perinteisesti kuuluu. Kuten monissa muissa Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa, etnisten ryhmien oikeudet takaava lainsäädäntö antaa Etelä-Afrikassa merkittävää valtaa perinteisille johtajille suhteessa muuhun yhteisöön. Konfliktit maankäytöstä monimutkaistuvat, kun perinteiset johtajat lupaavat yhteismaita kaivosyhtiöiden käyttöön muuta väestöä konsultoimatta. Itä-Kapin tilanteessa kaivosyhtiö ja hallitus ovat pyrkineet edistämään hanketta neuvottelemalla Amadiba-yhteisössä valtion suosimien perinteisten johtajien kanssa. Amadiba-yhteisön sisällä kuohuntaa on herättänyt erityisesti korkeassa asemassa olevan perinteisen johtajan äkkinäinen kannanmuutos kaivoshanketta puoltavaksi. Kaivostoiminnan vastustajien mukaan kyseisen johtajan kannan muuttumiseen vaikuttivat hänen saamansa materiaaliset edut kaivosyhtiöltä.

Amadiba-kriisikomitean mukaan yhteisön kulttuuriin ja perinteisiin lakeihin ei kuulu johtajien yksinoikeus tehdä päätöksiä, vaan päätökset yhteismaista tulisi tehdä demokraattisemmin. Korkeimman oikeuden joulukuussa 2018 tekemän päätöksen merkittävyyttä lisääkin se, että se puoltaa Amadiba-komitean kantaa yhteisön päätäntävallan tärkeydestä. Pelkkä virallisten johtajien tuki kaivostoiminnalle ei riitä perusteeksi maankäyttöön.

Aurinko laskee Mtentu-joen ja kiistellyn kaivosalueen taakse. Kuva: Katariina Mustasilta.

Kiistanalaiset kaivokset globaali ongelma

Etelä-Afrikan Itä-Kapin kaivoskiista ei ole uniikki esimerkki maankäyttöön liittyvistä konfliktitilanteista, joissa paikallisyhteisöjen ja erityisesti alkuperäiskansojen maaoikeudet törmäävät yksityisen sektorin ja valtionhallinnon taloudellisten intressien kanssa.  Alkuperäiskansalla* tarkoitetaan väestöä, joka on asuttanut tiettyä maantieteellistä aluetta jo ennen kansallisvaltioiden syntymistä ja joka on säilyttänyt poliittiset ja kulttuuriset instituutionsa kansallisvaltion kehittyessä. YK:n vuoden 2007 alkuperäiskansojen oikeuksien julistus painottaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, mutta näiden oikeudellinen asema vaihtelee merkittävästi valtioiden välillä.

Esimerkiksi Brasiliassa vastavalittu presidentti Jair Bolsonaro kauhistutti maan alkuperäiskansat ja ympäristöjärjestöt ilmoittamalla siirtävänsä suojellut alkuperäiskansojen alueet maatalousministeriön hallintavaltaan. Päätöksen taustalla on Bolsonaron halu avata harvaan asuttuja Amazonin sademetsien heimoalueita kaupalliseen käyttöön, kuten maanviljelykseen, kaivostoimintaan ja metsänhakkuuseen. Monien ympäristöjärjestöjen ja alkuperäiskansojen edustajien mukaan Bolsonaron politiikka on kuitenkin tuhoisa niin luonnolle kuin paikallisille kulttuureille. Kriitikoiden mukaan maailman keuhkoina pidettyjen Amazonin sademetsien tuhoutuminen kiihtynee Bolsonaron virkakaudella, ja Brasilian alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuksien pelätään vaarantuvan.

Vastaavanlaisia tapauksia löytyy niin muualta Etelä-ja Pohjois-Amerikasta, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kuin merkittävästi lähempääkin. Esimerkiksi Ruotsissa, Gallokissa, brittiläisen yhtiön kaivoshanke herätti kiivasta vastustusta ja protesteja saamelaisten poronhoitajien ja ympäristöaktivistien keskuudessa. Hankkeen vastustajat pelkäsivät kaivostoiminnan tuhoavan EU:n ainoaksi alkuperäiskansaksi luokiteltujen saamelaisten poronhoitoon pohjautuvan toimeentulon. Myös Suomessa saamelaisten kotiseuduilla sijaitsevat malmivarannot ovat herättäneet keskustelua saamelaiskäräjien ja Metsähallituksen välillä.  

Erityisen huolestuttaviksi nämä kiistatilanteet tekee niiden väkivaltaistuminen. Ainakin Etelä-Afrikassa, Meksikossa, ja Venezuelassa kaivoshankkeita vastustavia aktivisteja on uhkailtu väkivallalla ja jopa tapettu. Alkuperäiskansat ja muut paikallisyhteisöt ovat altavastaajina konflikteissa monikansallisia yhtiöitä ja poliittisia vallanpitäjiä vastaan. Kasvava huoli ympäristöstä sekä väestöjen itsemääräämisoikeutta korostava kehitys on kuitenkin tuonut ruohonjuuritason aktivisteille myös merkittäviä tukijoita ja kansainvälistä näkyvyyttä. Esimerkiksi brittiläinen sanomalehtitalo The Guardian on raportoinut näkyvästi paikallisyhteisöjen ja alkuperäiskansojen maaoikeuksiin liittyvistä kamppailuista.

Lainsäädännöstä ja kansainvälisestä huomiosta tuki paikallisille

Vaikka maaoikeuksiaan puolustaneilla asukkailla Etelä-Afrikan Itä-Kapissa on nyt syytä juhlaan, ei voitto ole tullut ilmaiseksi. Kahtiajako kaivoshankkeen puolesta ja vastaan on polarisoinut alueen väestön ja asettanut varsinkin Amadiban johtajat poikkiteloin hanketta vastustaneiden kanssa. Amadiban kriisikomitean jäseniä on peloteltu, eikä äärimmäiseltä väkivallaltakaan ole säästytty. Tuntemattomat asemiehet murhasivat Amadiban kriisikomitean johtajan teloitustyyliin tämän kotiovella vuonna 2017. Myös muut jäsenet ovat kuulleet olevansa tappolistalla. Tilanteesta on helppo vetää rinnastuksia maailman toiselle puolelle Latinalaiseen Amerikkaan, jossa maaoikeuksiaan puolustavat marginalisoidut alkuperäiskansat ovat kohdanneet samankaltaista väkivaltaa ja sen uhkaa.

Maisema Itä-Kapin “Pondomaassa”. Kuva: Katariina Mustasilta.

Etelä-Afrikan esimerkki tarjoaa alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen näkökulmasta kuitenkin myös mahdollisia ratkaisuja ja aihetta toivekkuuteen. Vaikka lainsäädännön ristiriitaisuudet monimutkaistivat konfliktia, paikallisyhteisöjä suojaavan lainsäädännön olemassaolo osoittautui kriittiseksi avuksi maaoikeuksiaan puolustaneille paikallisille. Lainsäädäntöön, perustuslakiin tai viime kädessä kansainvälisiin periaatteisiin vetoaminen voi ainakin hidastaa Bolsonaron kaltaisten toimijoiden aloitteita. Riittävän laillisen suojan rakentaminen ja tämän puolustaminen onkin alkuperäiskansojen kannalta ensisijaista. Toisaalta pitkät oikeustaistelut vaativat merkittäviä resursseja, joita marginalisoiduilla alueilla ja niiden asukkailla harvoin on. Kansainvälinen huomio ja ympäristöjärjestöjen tuen kasvaminen lieneekin merkittävässä asemassa maaoikeuksia koskevissa konflikteissa tulevaisuudessa.

Kansainvälinen huomio ja ympäristöjärjestöjen tuen kasvaminen lieneekin merkittävässä asemassa maaoikeuksia koskevissa kon...

Kiistanalaisissa kaivoshankkeissa ja muissa maankäyttöön liittyvissä konflikteissa on lopulta kyse siitä, miten ja millä hinnalla arvostamme luonnonvarojamme. Kasvavasta ympäristötietoisuudesta huolimatta on epärealistista odottaa, että kaivostoiminta olisi jatkossa vähemmän kiinnostunut alkuperäiskansojen ja pienviljelijöiden luonnonvaroiltaan rikkaista maista. Kaivospolitiikalla voidaan kuitenkin vaikuttaa monin konkreettisin keinoihin niihin pelisääntöihin, joilla älypuhelimiimme, tietokoneisiimme ja autoihimme tarvittavia mineraaleja louhitaan. Esimerkiksi paikallisväestön mukaan ottaminen suunnitteluvaiheeseen ja kaivostoiminnasta aiheutuvien haittojen korvaaminen paikallisten elintapoja kunnioittaen voisivat ennakoida ja parhaimmillaan lievittää kaivoshankkeista nousevia konflikteja. Tämä olisi hyvä pitää mielessä esimerkiksi Suomen uutta kaivospolitiikkaa suunniteltaessa.

*Alkuperäiskansa-termillä ei ole yksiselitteistä käyttötapaa. Toisaalta termillä voi viitata ainoastaan virallisesti alkuperäiskansoiksi luokiteltuihin väestöihin, kuten Pohjois-Amerikan vähemmistöasemassa oleviin intiaanikansoihin. Toisaalta monet niistä afrikkalaisista etnisistä ryhmistä, jotka ovat säilyttäneet oman kulttuurinsa ja perinteiset hallintotavat ja kokevat ne uhatuiksi, käyttävät termiä (englanniksi indigenous) oikeuksiaan puolustaessaan. Saamelaiset ovat EU:n ainut alkuperäiskansaksi luokiteltu väestö.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa