Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Kuvitus: Malin Riback

 

Kun presidentti Donald Trump antoi puolustusministeriölle määräyksen perustaa Yhdysvaltojen kuudes puolustushaara eli avaruusvoimat (US Space Force), pitkään tieteisfiktion puolella pysynyt ajatus sotilaista ja sodasta avaruudessa otti askeleen kohti todellisuutta. Avaruuden militarisoiminen on ollut lähes vääjäämätöntä Sputnikin laukaisusta lähtien, mutta miksi juuri nyt? Avaruusjääkäreitä ei nähdä vielä hetkeen, mutta pulssikivääritön avaruus ei ole sen turvallisempi suurvaltojen asevarustelukierteen ulottuessa maapallon kiertoradalle.

“Avaruus on keskeinen osa Yhdysvaltojen taloutta, elämäntyyliä ja kansallista turvallisuutta”, todettiin Valkoisen talon tiedotteessa avaruusvoimien perustamisesta elokuussa 2018. Uuden puolustushaaran julkilausuttuna tavoitteena on Yhdysvaltojen valta-aseman varmistaminen avaruudessa myös tulevaisuudessa. Omalla tavallaan uuden, ilmavoimista “erillisen mutta tasavertaisen”, puolustushaaran perustaminen on juuri sellaisen kokoluokan projekti kuin mitä tosi-tv-presidentiltä voikin odottaa – vaalikampanjasta tutun Meksikon vastaiselle rajalle rakennettavan muurin lisäksi.

Varapresidentti Mike Pencen mukaan uusi puolustushaara olisi toiminnassa jo vuonna 2020, mikä osuu hyvin yhteen seuraavien presidentinvaalien kanssa. Avaruusvoimilla kampanjointi alkoikin lähes välittömästi Pencen puheen jälkeen, kun Trumpin uudelleenvalintaan tähtäävä kampanja pyysi sähköpostitse kannattajia äänestämään suosikkiaan avaruusvoimien logoksi, ennen kuin kyselyyn vastanneet siirrettiin kampanjalahjoitussivulle.

Onko Trumpin yhdeksi lemmikkihankkeeksi noussut avaruusvoimien perustaminen vain resurssien haaskaamista kalliisiin kehitysprojekteihin ja byrokratian lisäämistä sisäpoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi, vai onko kyseessä legitiimi hanke kansallisen turvallisuuden takaamiseksi?

Trump on oikeassa yhdestä asiasta: avaruus on jo yksi sodankäynnin alue

Oman puolustushaaran puute ei tarkoita sitä, ettei Yhdysvalloilla olisi ollut jo pitkään avaruuden sotilaalliseen ulottuvuuteen keskittyviä yksiköitä ja toimijoita hajautettuna pitkin asevoimien rakennetta. Merkittävin osa näistä  sijoittuu tällä hetkellä ilmavoimien alaisuuteen. Keskeisimpiä julkisesti tiedossa olevista voimavaroista ovat Yhdysvaltojen sotilassatelliitit, joiden avulla valvotaan avaruutta esimerkiksi mannertenvälisten ohjusten laukaisun varalta.

Ohjuspuolustuksen lisäksi satelliitit muodostavat tällä hetkellä monella tapaa Yhdysvaltojen sotilaallisen vaikuttamisen teknologisen selkärangan: ilman GPS-paikannuksen mahdollistavia sotilassatelliitteja maa ei olisi nykyisen kaltainen globaali sotilasmahti. Satelliittien ansiosta Yhdysvaltojen asevoimat voivat hyödyntää sodankäynnissä kehittyneitä kommunikaatiojärjestelmiä, reaaliaikaisesti verkottunutta tilannekuvaa sekä tarkasti maaleihinsa suuntautuvia risteilyohjuksia ja älypommeja. Vaikka Yhdysvaltojen sotilaalliset kilpailijat ovat kehittäneet omia järjestelmiään, kuten Venäjä Glonassia ja Kiina Compassia, molemmat ovat vielä pitkään Yhdysvaltoja jäljessä tällä rintamalla.

Ilman GPS-paikannuksen mahdollistavia sotilassatelliitteja Yhdysvallat ei olisi nykyisen kaltainen globaali sotilasmahti.

Näin ollen Yhdysvaltojen keskeisin uhkakuva avaruudessa liittyy juuri satelliitteihin. Anti-satelliittiaseet, lähinnä maan pinnalta laukaistavat ballistiset ohjukset, ovat tällä hetkellä suurin ja realistisin uhka Yhdysvaltojen asemalle avaruudessa. Satelliittien osalta sotilaallisesti yhdenvertaisen aseman saavuttaminen on Kiinan ja Venäjän kaltaisille valtioille haastavaa. Siispä konfliktitilanteessa Yhdysvaltojen vastustajan tavoitteena on todennäköisesti etulyöntiaseman tuovien sotilassatelliittien häiritseminen tai niiden tuhoaminen kokonaan.

Anti-satelliittiaseet, lähinnä maan pinnalta laukaistavat ballistiset ohjukset ovat tällä hetkellä suurin ja realistisin uhka
Miksi avaruusvoimat?

Puolustushallinnon alaisuuteen perustettava, avaruuteen keskittyvä asevoimien osa ei ole uusi idea, sillä jo presidentti Eisenhower pohti avaruusohjelman sijoittamista puolustusministeriön alaisuuteen ennen kuin päätyi Nasan perustamisen kannalle. Tämän jälkeen ei ole, ennen Trumpin päätöstä, katsottu aiheelliseksi ottaa konkreettisia askelia erillisten avaruusvoimien perustamiseksi ainakaan täysimittaisena puolustushaarana. Erityisesti Yhdysvaltojen ilmavoimat on vastustanut avaruuteen liittyvien osien irrottamista itsestään. Uusien organisaatiorakenteiden aiheuttaman byrokraattisen taakan ja kustannusten lisääntymisen ei ole katsottu vastaavan mahdollisesti saavutettavia hyötyjä. Avaruusvoimien perustaminen on elänyt asevoimien piirissä viime vuosikymmeninä lähinnä teoreettisena mahdollisuutena.

Näin siis aina viime kesään saakka. Viime vuosina avaruusjoukkojen tai -voimien irrottamista ilmavoimien kontrollista on julkisuudessa näkyvästi ajanut lähinnä yksi lainsäätäjä – alabamalainen kongressiedustaja Mike Rogers –, joka perustelee kantaansa ilmakehän ulkopuolella käytävällä suurvaltakilpailulla ja ”avaruuden Pearl Harborin” ehkäisemisellä.

Rogersin ja avaruusjoukkojen kannattajien mukaan ilmavoimat keskittyvät ilmatilassa sotimiseen, jolloin toiminta avaruudessa jää aina toissijaiseksi. Tätä perustetta voi verrata ilmavoimien puolustushaaran perustamiseen vuonna 1947, sillä toisen maailmansodan jälkeen ilmasotaan keskittyvien osien erottamista maavoimista omaksi haarakseen perusteltiin juuri maavoimien kapeakatseisesti maasotaan keskittyvän kulttuurin vuoksi. Perustelu näyttäisi menneen läpi, sillä avaruusvoimat ovat saaneet innokkaan tukijan Valkoisesta talosta.

Avaruussodankäynnin lyhyt ja mielikuvituksellinen historia

Julkisten tietojen perusteella sodankäynti avaruudessa ei ole tätä nykyä tai vielä hetkeen mitään muuta kuin keino vahvistaa maan pinnalla toimivien joukkojen toimintakykyä suhteessa vastustajiin. Avaruusjääkäreiden ja -laivueiden sijaan avaruuden sotilaita on valvomoissa istuva henkilöstö, joka tarkkailee satelliittien toimintaa ja niiden välittämää informaatiota.

Tämä on huomattavasti tylsempi mielikuva avaruussodankäynnistä kuin mitä lukuisissa tieteiskirjallisuuden ja popkulttuurin tuotteissa on visioitu jo pitkään. Lennokkaimmilla ideoilla on useimmiten ollut juurensa jopa vakavasti pohdituissa sotilaallisissa kehitysprojekteissa. Varhaisimmat ajoittuvat jo avaruuden kilpajuoksun alkuvaiheeseen, jolloin avaruuden katsottiin muotoutuvan tavanomaiseksi taistelukentäksi muiden joukossa, samalla tapaa kuin lentokoneet ja zeppeliinit toivat aikanaan ilmatilan sodan piiriin.

Tutkijat, insinöörit ja sotilaat näkivät kylmän sodan aikana avaruusteknologian vääjäämättömän kehityksen tuovan mukanaan sotilaita toiselle puolelle maapalloa sinkoavia miehistönkuljetusraketteja, laseraseita ja erilaisia niin sanotun kineettisen pommituksen mahdollistavia järjestelmiä. 1980-luvulla presidentti Ronald Reaganin hallinnon alaisuudessa käynnistetty ohjuspuolustuksen Strategic Defense Initiative -projekti (SDI) lienee tunnetuimpia suurhankkeita avaruuden strategiseksi hyödyntämiseksi. SDI:n alkuvaiheessa visioidut ohjus- ja laseraseet olivat kuitenkin kaukana tuon aikakauden teknologisista mahdollisuuksista.

Kun ottaa huomioon ihailun, jota Trump on osoittanut Reaganin presidenttiyttä kohtaan “Make America Great Again” -iskulauseen lainaamista myöten, ei liene aivan kaukaa haettua olettaa hänen löytäneen inspiraationsa samalta suunnalta. Avaruusvoimissa yhdistyy kaksi elementtiä, jotka ovat lähimpänä istuvan presidentin sydäntä: sotilaallisella kunnialla ratsastaminen poliittisen kampanjoinnin muotona ja kotimaisen puolustusteollisuuden tukeminen osana Amerikka ensin -politiikkaa.

Avaruuden militarisoitumisen riskit

Onko avaruusvoimien perustamiselle perusteita, jotka eivät juonna vain Trumpin opportunismista? Yhdysvalloilla on avaruudessa turvallisuusintressejä, jotka eivät pohjaudu pelkästään sotilaallisen valta-aseman saavuttamiseen suhteessa kilpaileviin suurvaltoihin. Yhdysvaltojen kontrolloiman GPS-järjestelmän ja muiden satelliittien tuhoutuminen tai vaurioituminen käyttökelvottomiksi rapauttaisi monella tapaa tarkasta paikannuksesta riippuvaisen ja moderniin informaatioteknologiaan perustuvan yhteiskunnan infrastruktuurin ei vain Yhdysvalloissa vaan myös ympäri maapalloa. Rajatustakin yhteenotosta avaruudessa voi seurata katastrofaalisia vaikutuksia yhteiskunnan palveluihin hätäkeskusten toiminnasta tiedonvälitykseen ja älypuhelimien karttapalveluihin.

Satelliittien suojaamisen lisäksi avaruusvoimilla voisi olla myös tehtäviä, jotka eivät ole yksinomaan sotilaallisia. Astrofyysikko Neil deGrasse Tyson on esittänyt, että perustettavat  yksiköt voisivat osaltaan suorittaa yhteiseen hyvään perustuvia tehtäviä, kuten maapallon suojelua asteroideilta tai kiertoradan puhdistamista haitallisesta avaruusromusta.

Avaruus on osa nykyaikaista sodankäyntiä, mutta avaruusvoimien perustaminen ja aggressiivinen retoriikka ovat omiaan jyrkentämään suurvaltojen sotilaallista vastakkainasettelua ja kiihdyttämään kolmikantaista asevarustelukierrettä avaruudessa Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän välillä – oli kyseessä sitten vastustajien satelliittien tuhoamiseen suunnitellut järjestelmät tai futuristisemmat avaruudesta maahan laukaistavat aseet. Vuonna 1967 voimaan tullut YK:n ulkoavaruutta koskeva yleissopimus kieltää joukkotuhoaseet, mutta ei konventionaalisia asejärjestelmiä, joten sopimusta rikkomattakin suurvaltojen asevarustelukierre on enemmän kuin mahdollinen. Saati sitten, jos yksi tai useampi valtio vetäytyisi sopimuksesta.

Nähtäväksi jää, muodostuuko niin sanotusta Kesslerin syndroomasta 2000-luvun MAD-doktriini: satelliittien tuhoutuminen vahingossa tai tarkoituksellinen tuhoaminen konfliktitilanteessa saattaa aloittaa katastrofaalisen ketjureaktion, jossa tuhoutuneiden satelliittien osat sinkoutuvat kiertoradalla päin toisia satelliitteja johtaen lopulta kiertoradan tukkeutumiseen avaruusromusta.

Nähtäväksi jää, muodostuuko niin sanotusta Kesslerin syndroomasta 2000-luvun MAD-doktriini
Militarisoinnin sijaan avaruusyhteistyön syventämistä?

Kansainvälinen yhteistyö avaruudessa on ollut viime vuosikymmeninä yllättävänkin sopusointuista. Esimerkiksi kansainvälinen avaruusasema ISS:n toiminta ei ole merkittävämmin kärsinyt Yhdysvaltojen ja Venäjän välisten suhteiden kylmistä jaksoista – ainakaan viime syksyyn asti. Aiempaa militaristisempi asennoituminen avaruuden hallintaan tuskin edistää kansainvälistä yhteistyötä tulevaisuudessa avaruudessa tai maan pinnalla.

On historiallisesti kiistatonta, että kylmän sodan aikainen suurvaltakamppailu Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä vauhditti osaltaan avaruuden valloitusta aina Sputnik-satelliitista avaruussukkuloiden aikakaudelle. Silti harvassa lienevät he, jotka olisivat valmiita hyväksymään laajamittaisen konfliktin riskit hintana mahdollisen uuden avaruusteknologian kukoistuskauden käynnistämisestä.

SpaceX ja muut kaupalliset hankkeet, puhumattakaan Nasan kaltaisista siviiliorganisaatioista  tai siviiliprojekteista (esim. EU:n ja ESA:n Galileo-satellittipaikannusjärjestelmä), osoittavat, että ihmisyyden tulevaisuuden avaruudessa ei välttämättä tarvitse olla sotilaallisten hankkeiden varassa.

Maapallon kiertorata on jatkossa yhä vilkkaampi paikka uusien satelliittien, tutkimusprojektien ja avaruusturismin myötä, joten kansainvälisen hallinnan kysymykset omistusoikeuksista suvereniteettiin ja avaruusliikenteen säätelyyn ovat tulevaisuudessa varmasti aiempaa enemmän esillä myös viimeisellä rajaseudulla. Kansainvälisoikeudellisesti sotilaita toivottavampi ratkaisu avaruuden hallintaan voisi olla yhdysvaltalainen avaruusvartiosto, jollaista on väläytetty vaihtoehtona avaruusvoimien perustamiselle.

Kansallisena hankkeena tällainen poliisivoima voisi herättää epäilyksiä muissa avaruusvalloissa – ei vähiten sen vuoksi, että maan pinnalla merivartiostoa hyödynnetään hyvinkin sotilaallisesti esimerkiksi Kiinassa. Sitä vastoin kansainvälisenä yhteishankkeena avaruusvartiosto voisi lievittää ulkopoliittisia jännitteitä. Tällainen vaihtoehto jatkaisi osaltaan ISS:n kansainvälisen yhteistyön perintöä ulkoavaruudessa.

Valitettavasti kansainvälinen tilanne vaikuttaisi suosivan diplomaattisen yhteistyön sijaan voimapolitiikkaa. Tieteisfiktiosta tuttujen esimerkkien kautta ilmaistuna, tulevaisuus näyttäisi tuovan mukanaan Star Trekin avaruuslaivaston rauhanturvatehtävän sijaan The Expansesta tuttua kilpailua hegemoniasta avaruudessa.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa