Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia
Unkarin ja Serbian raja-aita

Unkarin ja Serbian rajalle pakolaiskriisin alkamisen jälkeen pystytettyä raja-aitaa. Kuva: Délmagyarország/Schmidt Andrea (Wikimedia Commons)

Rangaistusten vakavuuden pitäisi olla oikeassa suhteessa kansakunnan tilaan. Mutta mitä tehdä sitten kun rangaistusten vakavuuden saneleekin kansakunnan tunne? Rangaistuspolitiikkaa on viime vuosikymmeninä käytetty yhä useammin ihmelääkkeenä yhteiskunnallisia epävarmuustekijöitä vastaan – ja vallanpitäjien uskottavuuden ylläpitämiseen.

1700-luvun italialainen lainoppinut ja filosofi Cesare Beccaria esitti merkkiteoksessaan Rikos ja rangaistus, että rangaistukset pitäisi säätää suhteessa kansakunnan tilaan. Valistusajan huumassa Beccaria ennusti, että mitä sivistyneemmäksi yhteiskunta kasvaa ihmisten välisen kanssakäymisen myötä, sitä pienempi on tarve ankarille rangaistuksille rikollisuuden ehkäisemiseksi. Edistyksellinen teos vastusti kidutusta ja kuolemantuomiota sekä loi perustan modernille oikeusajattelulle ajaessaan periaatetta, jonka mukaan rangaistuksen on perustuttava lakiin, pyrittävä ehkäisemään rikollisuutta ja sen ankaruuden on oltava oikeassa suhteessa teon vakavuuteen. Toisin sanoen, rikoksesta annettavan rangaistuksen perusteina on oltava järki, tehokkuus ja tarpeettoman julmuuden estäminen.

Populistit ympäri Eurooppaa ovat iskeneet turvattomuuden ja pelon vaalipoliittiseen kultasuoneen.

Mutta mitä tehdä sitten kun rangaistusten vakavuuden saneleekin kansakunnan tunne? Rangaistuspolitiikkaa on viime vuosikymmeninä käytetty yhä useammin ihmelääkkeenä yhteiskunnallisia epävarmuustekijöitä vastaan ja vallanpitäjien uskottavuuden ylläpitämiseen. Populistit ympäri Eurooppaa ovat iskeneet turvattomuuden ja pelon vaalipoliittiseen kultasuoneen lupauksilla palauttaa kuri ja järjestys samalla kun legitimiteettivajetta vastaan kamppailevat perinteiset valtapuolueet ovat vastanneet haasteeseen monesti mukailemalla samaa retoriikkaa, mikä on vain kasvattanut populististen toimijoiden uskottavuutta.

Termin ”rangaistuspopulismi” (engl. penal populism/popular punitiveness) kehitti kriminologi Sir Anthony Bottoms kuvaamaan amerikkalaisten lainsäätäjien ”tough on crime” -asennetta, jossa rangaistusten koventaminen on itsetarkoitus riippumatta lakiesitysten vaikutuksista (uusinta)rikollisuuden vähentämiseen. Alun perin termillä tarkoitettiin poliittisten toimijoiden pyrkimystä käyttää hyväksi äänestäjien oletettua halukkuutta koventaa rangaistuksia. Sittemmin termiä on laajennettu kattamaan myös lupauksia paisuttaa esimerkiksi valvontajärjestelmiä, viranomaisrekistereitä ja rajavalvontaa perimmäisenä tarkoituksena esittää helppoja ratkaisuja epävarmuudesta ja muutoksen pelosta juontuviin uhkakuviin eikä pyrkiä lisäämään turvallisuutta.

Tunteeseen pohjautuvaan rankaisemiseen riittääkin perusteeksi pelkkä uhrina olemisen tunne, minkä takia rangaistusjärjestelmän tarkoitus ei ole rangaistuspopulismin näkökulmasta rikosten sovittaminen ja ehkäiseminen, vaan vastata riittävän uskottavasti kansalaisten kasvaneeseen turvattomuuden tunteeseen ja liberaaleja päättäjiä kohtaan tuntemaan tyytymättömyyteen.

Rankaisemisen taustalla epävarmuuden luoma turvattomuuden tunne

Nyky-yhteiskunnassa yksilön taloudellinen ja sosiaalinen epävarmuus ovat korostuneet samalla kun luottamus julkisten instituutioiden kykyyn vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin on heikentynyt. Erityisesti kiihtyvä globalisaatio, vuoden 2008 finanssikriisin seuraukset, nopea teknologinen kehitys ja yhteiskunnalliset muutokset kuten kasvava maahanmuutto ovat tuoneet mukanaan epävakaat työmarkkinat sekä vakiintuneiden identiteettien sirpaloitumisen, minkä luomaan turvattomuuden tunteeseen on odotettu poliittisia ratkaisuja.

Populistit ovat pyrkineet käyttämään juuri tätä turvattomuuden tunnetta poliittisesti hyväkseen ja nostamaan omaa poliittista profiiliaan vaatimalla kurin palauttamista tunnepitoisin perustein, esimerkiksi vetoamalla uhkaaviin mielikuviin ja epämääräisesti määriteltyyn kansan tahtoon. Rangaistusten koventamisen ja valvonnan tehostamisen perimmäisenä tarkoituksena on luoda äänestäjille kuva järjestyksen ja turvallisuuden palauttamisesta epävarmuuksien valtaamaan yhteiskuntaan. Populistit ovatkin onnistuneet uskottavasti lupaamaan yksinkertaisia ja intuitiivisia ratkaisuja monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, mikä on vedonnut eurooppalaisilla vaaliuurnilla monien äänestäjien tuntemaan henkilökohtaisen kontrollin puutteeseen taloudellisten ja sosiaalisten murrosten edessä.

Rangaistusten koventamisen tarkoitus on luoda kuva turvallisuuden palauttamisesta epävarmuuksien valtaamaan yhteiskuntaan.

Oman lisänsä soppaan ovat myös tuoneet tiedonsaannin sirpaloituminen muun muassa sosiaalisen median yleistymisen seurauksena sekä skandaalinhakuisen median dramaattinen tapa raportoida rikoksista, mikä on sekä vääristänyt käsityksiä rikosten määrästä ja raakuudesta että huomattavasti kasvattanut ihmisten pelkoa joutua rikoksen uhriksi. Tämä on helpottanut rangaistuspopulismin viestin leviämistä Euroopassa siitäkin huolimatta, että rikollisuus on Euroopan komission tilastokeskuksen Eurostatin mukaan vähentynyt Euroopassa kymmenen viime vuoden aikana.

Turvattomuuden tunnetta korostetaan mielikuvilla ulkopuolisesta uhasta

Populisteille poliittisesti hyödyllisen turvattomuuden tunteen ylläpitäminen vaatii uhkaavien mielikuvien luomista. Erinomainen esimerkki tästä on maahanmuuton yhdistäminen rikollisuuteen ja turvallisuusuhkiin populistien retoriikassa. Siinä toiseuden korostaminen ja eri ihmisryhmien yksinkertaisiin muotteihin asettaminen on tehnyt kasvavista globaaleista muuttoliikkeistä vihamielisten rikollisten aaltoja, joiden uhreja ovat saapumismaiden kansalaiset.

Kasvavat pakolaisvirrat ovat toki nostaneet ulkomaalaisten tekemien rikosten määrää esimerkiksi Saksassa, jossa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten osuus kaikista rikoksista epäillyistä on noussut 3 prosentista 8,5 prosenttiin sitten vuoden 2014. Kaiken kaikkiaan Saksan liittovaltion poliisin ylläpitämien tilastojen mukaan rikollisuus on Saksassa kuitenkin alimmillaan sitten vuoden 1992. Rangaistuspopulismissa mielikuvien luonti tapahtuukin usein kokonaiskuvasta irrotettujen tilastojen tai yksittäistapausten avulla, joita käytetään ylläpitämään tunnetta järjestyksen puutteesta ja kovempien rangaistusten tarpeesta.

Rangaistuspopulismissa mielikuvien luonti tapahtuukin usein kokonaiskuvasta irrotettujen tilastojen tai yksittäistapausten avulla.

Italiassa puolestaan ovat sekä kokonaisrikollisuus että ulkomaalaisten tekemät rikokset tilastojen mukaan laskeneet selvästi vuodesta 2007, mutta maan sisäministeri ja Pohjoisen liiton (Lega Nord) puheenjohtaja Matteo Salvini on silti ottanut poliittisen agendansa kärjeksi maahanmuuton mukanaan tuoman rikollisuuden. Hän on populistisessa retoriikassaan kutsunut Välimeren ylittäneitä siirtolaisia ”laiskoiksi rikollisiksi” ja ajanut tämän vuoden syyskuussa läpi lakialoitteen, joka mahdollistaa turvapaikkahakemusten keskeyttämisen pakolaisilta, jotka hänen ministeriönsä katsoo olevan ”yhteiskunnallisesti vaarallisia”. Mielikuvin luotu uhka onkin faktoja merkittävämpi tekijä rangaistuspopulismin menestyksen kannalta, mikä on näkynyt niin Pohjoisen liiton kuin muidenkin eurooppalaisten populistipuolueiden kannatuksen nousuna ja menestyksenä vaaleissa.

Kansan viholliset

Hollantilaisen populismitutkijan Cas Mudden mukaan populismi on yksinkertaisimmillaan linssi, joka esittää katsojalleen maailman kamppailuna tyytymättömän kansan ja korruptoituneen eliitin välillä. Populistit pyrkivät lyömään kiilaa syvemmälle tähän jakolinjaan esittämällä eliitin erityisesti tavallisten ihmisten todellisuudesta irtautuneina syyllisinä yhteiskunnallisen epäjärjestykseen, minkä poliittisena tarkoituksena on tietysti korostaa populistihaastajien uskottavuutta vallanpitäjien kustannuksella. Argumentin poliittista vaikutusta on nostanut erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa julkisen vallan kykenemättömyys uskottavasti ja riittävän tehokkaasti vastata aikaisemmin mainittujen epävarmuustekijöiden kuten globalisaation ja automaation luomaan turvattomuuden tunteeseen.

Rangaistuspopulismin retoriikassa syyllisiä haetaan varsinkin maahanmuuton uhkaa ymmärtämättömistä liberaaleista päättäjistä sekä liian lieviä rangaistuksia jakavasta oikeuslaitoksesta. Populisteille itselleen molemmat merkitsevät esteitä henkilökohtaisen vallan kasvattamiselle. Esteet kuitenkin esitetään poliittisena tukkeena todellisen kansanvallan vapaalle ilmaisulle. Tätä näkökulmaa edustaa esimerkiksi Puolan Laki ja oikeus -puolueen (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) johtajan Jarosław Kaczyńskin käsite ”lainopillinen mahdottomuus”.

Populistien erityiseen syyniin ovat lisäksi joutuneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ja Euroopan unionin tuomioistuin. Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari esimerkiksi julisti Twitterissä EIT:n olevan ”islamin hallussa” tuomioistuimen päätettyä lokakuussa, ettei profeetta Muhammedin solvaaminen pedofiiliksi kuulu eurooppalaisen sananvapauden piiriin. Tämän ja lukemattomien vastaavien populististen kommenttien tarkoituksena ei ole vain tuomion kritisoiminen, vaan EIT:n auktoriteetin kyseenalaistaminen ja sen esittäminen osana kansan suvereniteetin vastaista globaalia eliittiä.

On kuitenkin selvää, että rangaistusjärjestelmä, joka on valmis sivuuttamaan oikeusvaltioperiaatteen tunnepitoisten reaktioiden perusteella ja aktiivisesti kyseenalaistaa oikeusistuinten riippumattomuuden, ei ole kestävällä pohjalla. Se tulee aina vaatimaan lisää. Populistien yllyttämä epäluottamus oikeuslaitokseen ja sen rangaistusten tehokkuuteen on  pahimmassa tapauksessa johtanut jopa oman käden oikeuden käyttöön. Esimerkiksi viime helmikuussa Italiassa Pohjoisen liiton vaaliehdokkaanakin toiminut mies ampui kuutta afrikkalaista maahanmuuttajaa Maceratan kaupungissa kostona murhasta, jossa pääepäiltynä oli nigerialainen mies. Yksittäisten esimerkkien oheen tarkkaa kokonaiskuvaa kostojen ja viharikosten määrästä on Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan kuitenkin vaikea saada toisistaan eriävien määritelmien takia sekä siksi, että niitä ilmoitetaan poliisille huomattavasti vähemmän kuin niitä arvioidaan tapahtuneen.

Populistien yllyttämä epäluottamus oikeuslaitokseen on pahimmassa tapauksessa johtanut jopa oman käden oikeuden käyttöön.

Turvattomuuden tunteen taustalla vaikuttavan yhteiskunnallisen ja taloudellisen epävarmuuden selättämiseen rangaistuspopulismin luomasta kontrollin illuusiosta ei kuitenkaan ole, sillä sen tehtävänä on loppujen lopuksi vastata vain pinnalla olevaan tyytymättömyyteen. Turvattomuuden korostaminen uhkaavilla mielikuvilla ja syyllisten etsimisellä yhdistää erityisesti oikeistopopulisteja, joille lupaukset rangaistusten koventamisesta ja jopa autoritaarisesta järjestyksen palauttamisesta ovat tuoneet uskottavuutta ja sitä kautta poliittista menestystä. Tällä tiellä heitä ovat viitoittaneet varsinkin Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja hänen Fidesz-puolueensa, jonka pakolaisvastainen retoriikka ja ote maan oikeusjärjestelmästä ovat malliesimerkkejä rangaistuspopulismin onnistumisesta. Vaalimenestyksen kautta rangaistuspopulismin voidaankin olettaa leviävän politiikan pelikentillä siihen asti, kunnes äänestäjien turvattomuuden tunteeseen pystytään uskottavasti esittämään kestävämpiä ratkaisuja.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa