Jaa

Lukuaika: 7 minuuttia

Donald Trump ja Vladimir Putin Helsingin huippukokouksessa kesällä 2018. Kuva: kremlin.ru / Wikimedia Commons

Pasi Rajala on viestinnän ammattilainen, jolla on pitkä kokemus kansainvälisestä politiikasta YK:n palveluksessa sekä pääministerin ja ulkomaankauppaministerin erityisavustajana.

Yhdysvaltain kongressivaalien merkitys ei rajaudu maan sisäpoliittisiin kamppailuihin. Vaalien tuloksella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia myös maan ulkopolitiittiselle suunnalle ja sitä kautta koko kansainväliselle yhteisölle.

Bloombergin pitkäaikainen Venäjä-toimittaja Anthony Halpin kiteytti elokuisessa artikkelissaan hyvin sen, mitä monet nyt ajattelevat Trumpin ja Putinin veljeilystä: ”They’ll always have Helsinki.”

Helsingin huippukokouksen järjestelyt saivat paljon kiitosta, mutta kansainvälisen politiikan seuraajille huippukokous oli hetki, jolloin Trumpin Venäjä-politiikka törmäsi seinään. Nimittäin Yhdysvaltain kongressiin, jossa perinteisen ulkopolitiikan edustajat salin molemmin puolin kiristävät otettaan presidentin ulkopolitiikasta — eivätkä pelkästään puheissa, vaan myös päätöksissä.

Tarkoittaako kongressin voimakas reaktio sitä, että transatlanttinen länsiliittouma ja Yhdysvaltain johtama, toisen maailmansodan raunioille rakennettuihin kansainvälisiin instituutioihin perustuva maailmanjärjestys on nyt pelastettu? Se riippuu missourilaisista, floridalaisista, indianalaisista ja muista tavallisista amerikkalaisista, joiden äänet ratkaisevat edustajainhuoneen ja senaatin enemmistön marraskuun välivaaleissa.

Tällä hetkellä kongressissa on vahva, puoluerajat ylittävä tuki Yhdysvaltojen kansainvälistä roolia korostavalle ulkopolitiikalle. Presidentti Trump on jo ehtinyt puheillaan herättää Euroopassa epävarmuutta Naton tulevaisuudesta. Nyt hän käy voimakasta kampanjaa saadakseen kongressiin oman maailmankatsomuksensa edustajia, joille perinteiset liittolaissuhteet eivät ole tärkeitä.

Presidentti Trump on jo ehtinyt puheillaan herättää Euroopassa epävarmuutta Naton tulevaisuudesta. Nyt hän käy voimakasta ka...

Trump kiertää vaalikentillä ja on osoittanut tukensa kymmenille kongressi- ja kuvernööriehdokkaille, yleensä viestipalvelu Twitterin välityksellä. ABC-uutiskanavan selvitysten mukaan ehdokkaat, kuten Ron de Santis Floridassa, ovat saaneet voimakasta nostetta presidentin twiiteistä.

Vaikka marraskuun vaalituloksella voi olla suurikin Yhdysvaltojen kansainvälisille roolille, äänestäjät näissä ratkaisevissa osavaltioissa ja vaalipiireissä tuskin edes miettivät ulkopolitiikkaa tai presidentin Nato-linjaa. CBS:n ja YouGov-tutkimuslaitoksen gallupin perusteella heitä kiinnostavat lähinnä maahanmuutto, työpaikat ja terveydenhuolto.

Kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa republikaanien kannattajista sanoo, että uusien maahanmuuttajien tulo on muuttanut heidän asuma-aluettaan, useimpien mielestä huonompaan suuntaan. Vain yhdeksän prosenttia republikaanien kannattajista haluaa kuulla presidenttiin kohdistuvasta Venäjä-tutkinnasta.

Tämäkin kysely vahvistaa käsitystä siitä, että marraskuun vaaleissa äänestäjiä kiinnostavat omaa elämää lähellä olevat asiat, eivät kansainväliset aiheet. Tämä ei sinällään ole uutta, mutta uutta on tapa, jolla Trump korostanut kotimaisia aiheita ja vähätellyt kansainvälisen vastuun kantamisen arvoa.

”Häpeällinen esiintyminen”

Merkillepantavaa Helsingin kokouksen jälkeen oli republikaanipuolen kasvava kritiikki presidenttiä kohtaan. Tähän saakka puolueen rivit ovat pitäneet muutamaa äänekästä kriitikkoa lukuun ottamatta. Jokainen paikkaansa puolustava republikaanisenaattori tai -kongressiedustaja joutuu koko ajan laskemaan, miten omat kannanotot vaikuttavat läpimenomahdollisuuksiin. Tähän asti he ovat pitäneet suunsa kiinni.

Vahvimmin presidenttiä kritisoinut äskettäin edesmennyt senaattori John McCain. Hän totesi Helsingin kokouksen jälkeen CNN:lle, että Trumpin lehdistötilaisuus Putinin kanssa oli ”yksi häpeällisimmistä Yhdysvaltain presidentin esiintymisistä miesmuistiin”.

McCainin poismenolla voi olla suuri vaikutus republikaanipuolueen dynamiikkaan, mutta aika näyttää, mikä se on. Yhtäältä presidentin äänekkäimmän vastustajan hiljentyminen voi lannistaa muutkin, mutta toisaalta se voi myös rohkaista täyttämään McCainin jättämän tyhjiön.

Toinen kriitikko, senaatin ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, Bon Corker arveli, että Putin ”varmaan nauttii kaviaaria” saavutettuaan Helsingissä niin paljon.

Uutta on se, että myös muut republikaanit rohkenivat kyseenalaistamaan Trumpin toimet. Yleensä korostetun lojaalin ja varovaisen puhemies Paul Ryanin mukaan ”presidentin täytyy ymmärtää, että Venäjä ei ole liittolaisemme”.

Jopa presidentin entinen lakimies ja luottohenkilö, Michael Cohen sanoi lakimiehensä välityksellä, että Trumpin huippukokous Putinin kanssa Helsingissä oli “merkittävä käännekohta”, joka sai Cohenin kääntymään presidenttiä vastaan. Kiinnostavaa on se, että vaikka Cohen myönsi syyllisyytensä kampanjarahoitukseen ja verotuksen epäselvyyksiin, hän päätti julkisuudessa käyttää Trumpin Venäjä-politiikkaa omien tunnustustensa motiivina.

Demokraattipuolen kritiikki oli luonnollisesti monin verroin kovempaa, mutta siinä ei ole mitään uutta. Huomionarvoista on kuitenkin se, että demokraatit ovat nykyään jopa kovempia Venäjä-haukkoja kuin perinteiset republikaanit. Demokraattien puolelta uutta on se, että he näkevät ulkopolitiikan lyömäaseena myös kampanjoinnissa, vaikka strategiana lienee puhua ihmisille läheisimmistä asioista. Nähtävästi demokraatit näkevät presidentin toimet ja republikaanipuolen orastavan rakoilun mahdollisuutena iskeä kiilaa kilpailijapuolueen sisään.

Demokraatit ovat nykyään jopa kovempia Venäjä-haukkoja kuin perinteiset republikaanit.
Kongressin ulkopoliittinen valta

Yhdysvaltojen kongressin valta on vahva myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Valta näkyy etenkin päätettäessä puolustusbudjetista ja sotilaallisista panostuksista ulkomaille, mutta kasvavassa määrin myös erilaisten pakotteiden asettamisessa.

Kongressi ei ole jättänyt Trumpin Venäjä-politiikan kritisointia vain puheiden tasolle, vaan on myös käyttänyt valtaansa. Pitkälti kongressin ansiosta Yhdysvaltojen panostukset eurooppalaisten liittolaisten puolustukseen ovat itse asiassa kasvaneet Trumpin hallinnon aikana.

Tuoreessa vuoden 2019 puolustusbudjetissa on 1,7 miljardia dollaria lisää Euroopan Nato-maiden pelotteeseen, niin kutsuttuun European Deterrence Initiativeen tai EDI:hin. EDI:n budjetti nousee nyt 6,3 miljardiin dollariin ja aloitteen tavoite on vahvistaa Yhdysvaltojen Euroopan-joukkojen suorituskykyä vastauksena muun muassa Krimin valtaukseen – toisin sanottuna Venäjän uhkaan. Panostukset tulevat normaalin läsnäolon päälle ja niillä rakennetaan kykyä toimia ja lisätä joukkoja nopeasti eurooppalaisten liittolaisten tueksi.

Kongressi on käyttänyt valtaansa myös pakotekysymyksissä. Vuosi sitten se hyväksyi lain, joka rajoitti presidentin valtaa muuttaa muun muassa Venäjän pakotteista. Jatkossa kongressin on hyväksyttävät muutokset, jos presidentti haluaisi esimerkiksi löyhentää Ukrainan tilanteen vuoksi asetettuja pakotteita.

Kongressissa on niin vahva, puoluerajat ylittävä sitoutuminen Eurooppaan, Natoon ja ylipäätään Yhdysvaltojen liittolaisiin, ettei presidentti yksin pysty linjaa muuttamaan. Ei ainakaan kovin nopeasti.

Muuttuuko kongressin linja?

Tämä on siis tilanne tällä hetkellä, mutta entä jos kongressin maailmankatsomus muuttuu oleellisesti? Euroopalla, Suomi mukaan lukien, on siis paljon pelissä marraskuun vaaleissa. Ei siis ihme, että presidentin twiittejä seurataan herkeämättä.

Demokraateilla on monien Yhdysvaltojen politiikkaa seuraavien mukaan aito mahdollisuus voittaa senaatin ja edustajainhuoneen enemmistö itselleen. Esimerkiksi elokuun ensimmäisellä viikolla käyty Ohion täytevaali antaa odottaa poikkeuksellisen tiukkaa kisaa. Äänestys Ohion perinteisesti vahvalla republikaanialueella meni niin tiukaksi, että äänet jouduttiin laskemaan uudelleen. Niukka voittokin on iso pettymys Trumpin leirille.

Kansainvälisen politiikan näkökulmasta ratkaisevaa ei kuitenkaan ole jako demokraatteihin ja republikaaneihin. Molempien puolueiden perinteinen eliitti suhtautuu liittoumiin suopeasti ja Venäjään nihkeästi.

Ratkaisevaa on se, onnistuvatko trumpilaiset vahvistamaan asemiaan republikaanipuolueen sisällä. Presidentti itse käy aggressiivista kampanjaa omiensa puolesta perinteisiä republikaaneja vastaan. Trumpilaisten maailmankuvassa liittoumat ovat taakka, Amerikan eristäytyminen hyvä asia, ja Putinin tai Kim Jong-unin kaltaiset ulkovaltojen johtajat vain neuvottelukumppaneita, joista voi olla hyötyä Yhdysvalloille.

Trumpilaisten maailmankuvassa liittoumat ovat taakka, Amerikan eristäytyminen hyvä asia, ja Putinin tai Kim Jong-unin kaltaiset ...

Trumpilaisten ulkopolitiikan johtoajatus näyttää olevan (valkoisten) amerikkalaisten turvallisuus ääri-islamistista terrorismia, hallitsematonta maahanmuuttoa ja työpaikkojen katoamista vastaan. Siinä kamppailussa kaikki keinot ja oudotkin liittolaiset kelpaavat. Perinteisillä kumppaneilla Euroopassa on vain välinearvo, jos sitäkään.

Nykyinen Yhdysvaltojen ulkopolitiikka ei tällaista ole, vaikka presidentin puheissa se siltä välillä näyttääkin. Trump on vienyt maan linjaa haluamaansa suuntaa mutta kongressi ja hallintokoneisto pitävät huolta jatkuvuudesta.

Tämä oli myös ulkoministeri Mike Pompeon viesti hänen ollessaan senaatin ulkoasianvaliokunnan kuultavana heinäkuun lopussa. Teot ratkaisevat, Pompeo korosti uudelleen ja uudelleen.

“Sama presidentti, josta olette niin huolissanne, on aloittanut massivisen puolustuksen vahvistamisen, joka uhkaa Vladimir Putinin hallintoa. Hän on potkaissut ulos 60 vakoojaa ja laittanut 11 miljardia dollaria Euroopan puolustukseen”, Pompeo luetteli senaatissa.

Kaikki voi kuitenkin muuttua, jos yhdysvaltalaiset äänestäjät niin haluavat. Siksi kansainvälisen politiikan tarkkailijoiden kannattaa seurata erityisen tarkkaan Yhdysvaltain marraskuisia vaaleja. Ja siksi monet Yhdysvaltojen hallinnossa ovat niin huolissaan ulkovaltojen sekaantumisesta vaaleihin.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa