Makedonialaiset ottivat sunnuntaina kansanäänestyksessä kantaa hallituksen ehdotukseen muuttaa maan nimi Pohjois-Makedonian tasavallaksi. Yli 90 prosenttia äänestäneistä kannatti Makedonian ja Kreikan sopimusta, jota maat esittivät kesällä ratkaisuksi valtioiden väliseen nimikiistaan. Sopimuksen tulevaisuus näyttää kuitenkin epävarmalta, sillä äänestysaktiivisuus jäi 35 prosentin tasolle.

Sopimuksen kariutuminen olisi merkittävä tappio länsimaille, jotka tukivat Makedonian hallitusta vastatakseen Venäjän pyrkimyksiin vaikuttaa kansanäänestykseen.

Kreikkalaisten enemmistö katsoo Makedonia-nimen kuuluvan maan pohjoiselle maakunnalle. Riita nimestä on jatkunut 27 vuotta, ja se on estänyt Makedoniaa liittymästä Euroopan unioniin ja Natoon. Pohjois-Makedonia-nimi on kompromissi, jossa maat pääsivät yhteisymmärrykseen nimikiistan pääkysymyksistä: kansallisesta identiteetistä sekä Kreikan slaavinkielisen vähemmistön asemasta.

Kansanäänestys oli neuvoa-antava eikä siksi sido hallituksen käsiä. Makedonian oppositio voi kuitenkin vedota alhaiseen äänestysprosenttiin ja äänestää sopimuksen hyväksymiseen vaadittavia perustuslain muutoksia vastaan, sillä hallituksella ei ole määräenemmistöä parlamentissa.

Matala äänestysprosentti on merkittävä takaisku Makedonian pääministeri Zoran Zaeville, joka on toivonut voivansa nousta nimikiistan ratkaisijaksi. Sosiaalidemokraatteja edustava Zaev tuli valtaan viime vuonna, kun maata kymmenen vuotta hallinnut kansallismielinen VMRO-puolue menetti ääniä kansalaisprotestien siivittämissä ennenaikaisissa vaaleissa joulukuussa 2016.  

Kansanäänestyksessä VMRO-puolue asettui hallitusta vastaan ja kutsui Makedonian ja Kreikan sopimusta ”vahingolliseksi Makedonialle” mutta lupasi samalla kuitenkin kunnioittaa äänestyksen tulosta, jos 50 prosentin rajapyykki ylittyy. Alhainen äänestysprosentti tarkoittaa, että sopimuksen täytäntöönpano saattaa riippua siitä, äänestävätkö VMRO:n edustajat hallituksen esityksen puolesta vastoin puolueen aiempia linjauksia.

VMRO-puolueen linjanmuutos on kuitenkin epätodennäköinen: puolueen puheenjohtaja Hristijan Mickoski sanoi kansanäänestyksen jälkeen toimittajille, että äänestämättä jättäneet makedonialaiset lähettivät hallitukselle selkeän viestin, jota poliitikkojen tulee kuunnella.

Matala äänestysprosentti on huono uutinen myös Euroopan unionille ja Yhdysvalloille. Länsimaat tukivat näyttävästi hallituksen kyllä-kampanjaa sekä länsimieliseksi profiloitunutta pääministeri Zaevia vastatakseen Venäjän yrityksiin vaikuttaa makedonialaisten äänestyskäyttäytymiseen. Kansanäänestys nosti Makedonian lännen ja Venäjän geopoliittisen vastakkainasettelun keskiöön, sillä sopimuksen hyväksyminen toisi Makedonian lähemmäksi Nato-jäsenyyttä, jota Venäjä vastustaa.

Lähes kolme vuosikymmentä kestänyt kiista identiteetistä ja vähemmistön asemasta

Makedonian nimikiista juontaa juurensa maan itsenäistymiseen Jugoslaviasta vuonna 1991, minkä jälkeen Kreikka ei ole tunnustanut Makedonian perustuslaillista nimeä. Kiistan vuoksi Makedoniasta on virallisissa kansainvälisissä yhteyksissä käytetty nimeä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia. Nimi oli Jugoslavian sotien raivotessa ja länsimaiden painostuksen alla tehty kompromissi, jonka turvin Makedonia pääsi liittymään Yhdistyneisiin kansakuntiin vuonna 1993.

Makedonia ja Kreikka etsivät ratkaisua kiistaan 1990- ja 2000-luvuilla Euroopan unionin järjestämissä neuvotteluissa, jotka kerta toisensa jälkeen osoittivat maiden näkemysten olevan liian kaukana toisistaan. Kreikka ilmoitti 1990-luvulla toistuvasti, ettei maa hyväksy minkäänlaista versiota Makedonia-nimestä. Tämä oli mahdoton vaatimus makedonialaisille neuvottelijoille, jotka näkivät itsensä vasta itsenäistyneen maan kansallistunteen vaalijoina.

Kansallinen identiteetti selittääkin parhaiten, miksi ulkopuolisen silmin tekniseltä ja vaikeasti ymmärrettävältä vaikuttava riita valtion nimestä koskettaa syvästi sekä kreikkalaisia että makedonialaisia.

Kreikkalaisten näkökulmasta Makedonia-nimi on maan pohjoisen maakunnan yksinoikeus, sillä se edustaa Kreikan historian kultakautta: Aleksanteri Suuren hallitsemaa Makedonian valtakuntaa. Tämän historialliseksi katsomaansa oikeuden puolesta kreikkalaiset ovat toistuvasti osoittaneet mieltä Ateenassa ja Thessalonikissa.  Osittain sen vuoksi Kreikan hallitukset ovat aiemmin katsoneet parhaaksi pitää kiinni kovasta linjasta nimikiistassa Euroopan unionin painostuksesta huolimatta.

Makedonia puolestaan on uusi valtio, jonka kansallinen identiteetti on vielä rakenteilla. Makedonia oli Serbian ja Bulgarian nationalististen kuvitelmien ja alueellisten intohimojen kohteena 1800- ja 1900-luvuilla. Tämän historian vuoksi makedonialaisilla johtajilla on maan itsenäistymisen jälkeen ollut ymmärrettävä tarve pitää kiinni Makedonia-nimestä, sillä se yksiselitteisemmin erottaa makedonialaiset naapurikansoista.

Toisaalta nationalistisen VMRO-puolueen 2010-luvulla harjoittama identiteettipolitiikka, joka korosti historiallista jatkumoa Aleksanteri Suuren ja nyky-Makedonian välillä, heikensi maan neuvotteluasemaa nimikiistassa. Kreikkalaisten oli helppo osoittaa Aleksanteri Suuren lentokenttään, valtavaan patsaaseen ja moottoritiehen ja sanoa, että Makedonia pyrkii omimaan Kreikan identiteetin, kulttuurin ja historian itselleen.  

Identiteetti on kuitenkin vain osa nimikiistaa, jonka ratkaisemista on vaikeuttanut myös kysymys Pohjois-Kreikan slaavinkielisestä tai etnisesti makedonialaisesta vähemmistöstä,  jolla ei ole valtion tunnustamaa virallista vähemmistöasemaa.

Kreikassa vähemmistöjen oikeudet on huomioitu heikommin kuin Euroopan unionissa maissa keskimäärin. Kreikan vähemmistöpolitiikka on ensimmäisen maailmansodan jälkeisen hellenisaation, eli kreikkalaistamisen, peruja. Kreikka yritti 1920-luvulla pyyhkiä kaikki näkyvät jäljet maan slaavilaisesta kulttuurista. Hallitus kreikkalaisti slaavilaisten kylien nimet ja kielsi etnisiä slaaveja, joita oli noin puolet Pohjois-Kreikan väestöstä, puhumasta äidinkieltään.

Kreikan sisällissodassa vuosina 1946–1949 enemmistö slaaveista tuki kommunisteja. Monet heistä pakenivat Jugoslaviaan vasemmiston hävittyä ja menettivät kansalaisuutensa ja maanomistuksensa. Vaikka hallitus antoi vuonna 1982 etnisesti kreikkalaisille sotapakolaisille oikeuden lunastaa sodassa menettämäänsä omaisuutta, se ei myöntänyt samaa oikeutta slaavinkielisille kreikkalaisille.

Kreikan valtio on 1990-luvulta lähtien pelännyt, että Makedonian valtio pyrkisi rohkaisemaan Kreikan slaavinkielisen vähemmistön yhteenkuuluvuuden tunnetta Makedonian kansaan, minkä kreikkalaiset uskovat johtavan separatistisiin pyrkimyksiin. Lisäksi Kreikka on epäillyt, että Makedonia alkaisi Euroopan unionin jäsenenä edistää makedonialaisten oikeuksia menetetyn omaisuuden palauttamiseksi. Nämä syyt latistivat useiden vuosien ajan Kreikan hallitusten intoa löytää pysyvä ratkaisu Makedonian nimikiistaan.

Vasemmistohallitusten kompromissisopimus

Kesäkuussa Makedonia ja Kreikka löysivät vuosia jatkuneiden neuvottelujen jälkeen yllättäen yhteisen kannan nimikiistan molempiin keskeisiin teemoihin: identiteettikiistaan sekä vähemmistökysymykseen.

Sopimuksen syntymistä edesauttoi Euroopan ja Yhdysvaltojen diplomaattisen painostuksen lisäksi se, että niin Makedoniassa kuin Kreikassakin on vallassa vasemmistohallitus. Ne eivät oikeistopuolueiden tavoin ole riippuvaisia kovaa linjaa ajavista kansallismielisistä äänestäjistä, joille nimikysymys on keskeinen vaaliteema.  

Vaikka sadat tuhannet ihmiset protestoivat sopimusta vastaan Kreikassa, kansanliikkeellä ei ollut vastaavaa vaikutusta maan pääministeriin Alexis Tsiprakseen kuin mitä sillä olisi ollut oikeistopuolueen johtajaan. Makedonian nimikysymys oli kuitenkin lähellä aiheuttaa hallituskriisin Kreikassa, sillä sopimus asetti pääministeripuolue Syrizan hallituskumppani Anel-puolueen vaikeaan asemaan. Vaikka opposition luottamuskysymyksessä yksi Anel-puolueen kansanedustajista äänesti hallitusta vastaan ja erotettiin puolueesta, hallituksen ryhmäkuri piti kuitenkin laajemmin.

Myös Zoran Zaevin luotsaama sosiaalidemokraattinen hallitus kykeni tekemään ratkaisuja, joihin oikeistolainen VMRO-puolue ei ollut valmis äänestäjäkadon pelossa. Kansallismielisenä puolueena VMRO on riippuvainen maan äärinationalistisista äänestäjistä sekä makedonialaisesta diasporasta, jotka ovat osoittaneet haluttomuutta ymmärtää kreikkalaisten kantaa nimikiistaan.

Kesäkuussa solmittu sopimus on kompromissi, jossa kumpikin osapuoli jousti keskeisinä pitämistään asiakohdista. Makedonian hallitus suostui muuttamaan valtion virallisen nimen Pohjois-Makedoniaksi. Kreikka puolestaan hyväksyi Makedonian identiteetin kannalta keskeisen vaatimuksen – sen, että maan kansalaiset ovat etnisiä makedonialaisia ja että maan virallinen kieli on makedonian kieli.

Kreikka puolestaan neuvotteli sopimukseen sille tärkeän lupauksen Makedonialta olla puuttumatta Kreikan vähemmistökysymykseen, joka sopimuksessa täsmennettiin koskemaan ”sellaisten ihmisten aseman ja oikeuksien suojelua, jotka eivät ole Makedonian kansalaisia”.

Lisäksi sopimus velvoittaa Makedoniaan muuttamaan maan perustuslain 49. artiklan, jonka mukaan valtio valvoo ja suojelee etnisten makedonialaisten asemaa ja oikeuksien toteutumista naapurimaissa sekä auttaa niitä kulttuurinsa kehittämissä Makedonian rajojen ulkopuolella.

Äänestysprosentti on pettymys länsimaille ja erävoitto Venäjälle

Matala äänestysprosentti on pettymys Euroopan unionille ja Yhdysvalloille, joiden johtajat kampanjoivat näkyvästi pääministeri Zaevin puolesta nimikiistan ratkaisemiseksi.

Kampanjointi eurooppalaisten poliitikkojen osalta oli niin tiivistä, että makedonialaisten toimittajien kertoman vitsin mukaan saksalaiset ministerit viettivät syyskuussa enemmän aikaa Makedonian pääkaupungissa Skopjessa kuin Berliinissä.  

Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili Skopjessa syyskuun alussa ilmaisemassa tukensa hallituksen esitykselle. Korkea-arvoisen vierailun taustalla oli Euroopan unionin sekä useiden valtionpäämiesten huoli Venäjän vaikutusyrityksistä Balkanilla, joista Merkel ja muut eurooppalaiset johtajat varoittivat jo neljä vuotta sitten Ukrainan konfliktin eskaloituessa.

Tutkijoiden laajalti dokumentoimien Venäjän vaikutusyritysten taustalla Balkanilla on lännen ja Venäjän suhteiden viilentyminen Krimin valtauksen ja talouspakotteiden seurauksena. Venäjän hallituksen pyrkimykset haastaa Euroopan unionin ja Naton vaikutusvalta alueen politiikassa eivät rajoitu Makedoniaan, sillä Venäjä on etsinyt ja löytänyt vaikutuskanavia, kuten venäjänmielisiä johtajia, myös Bosnia ja Hertsegovinassa sekä Serbiassa.

Venäjän johdon avoimesti tunnustamiin tavoitteisiin kuuluu Naton laajenemisen pysäyttäminen Balkanilla, minkä vuoksi Kreml vastusti Makedonian Nato-option avaavaa sopimusta Kreikan kanssa. Heinäkuussa Kreikka karkotti kaksi venäläisdiplomaattia, joita Ekathimerini-sanomalehden tietojen mukaan hallitus syytti yrityksistä lahjoa virkamiehiä Makedonian ja Kreikan neuvottelujen sabotoimiseksi.

Kansanäänestyksen alla läntiset johtajat varoittivat Venäjän pyrkimyksistä vaikuttaa makedonialaisten äänestyskäyttäytymiseen. Esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis ilmaisi Skopjessa avoimesti huolensa informaatiovaikuttamisesta: ”Emme halua Venäjän tekevän Makedoniassa sitä, mitä se yrittänyt tehdä niin monissa muissa maissa”, Mattis varoitti.

Naton entisen pääsihteerin Anders Fogh Rasmussenin perustama  Transatlantic Commission on Election Integrity -järjestö havaitsi syyskuussa kansanäänestyksen boikotoimiseen kannustavien Twitter-bottien aktivoitumisen. Vaikka järjestö ei esittänyt todisteita Venäjän osallisuudesta informaatiovaikuttamiseen, komissiota edustava Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joen Biden on sanonut Venäjän johdon olevan bottien taustalla.

Konkreettisimpia todisteita Venäjän vaikutusyrityksistä esitti kansainvälinen tutkivan journalismin konsortio Organized Crime and Corruption Reporting Project (OCCRP). Järjestö julkaisi syyskuussa raportin, jonka mukaan Kreikassa asuva venäläinen miljardööri Ivan Savvidis rahoitti kansanäänestyksen boikotoimiseen kehottavia oppositioryhmiä yli 300 000 eurolla.

Kun sana Venäjän yrityksistä vaikuttaa kansanäänestykseen levisi diplomaattisissa piireissä syksyn aikana, länsimaat vastasivat Kremlin suunnitelmiin lisäämällä omia vaikutuskeinojaan. Osa näistä keinoista, kuten eurooppalaisen ja amerikkalaisten johtajien valtiovierailut sekä esimerkiksi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kyllä-kampanjaa tukeva youtube-viesti makedonialaisille äänestäjille, olivat näkyvästi esillä julkisuudessa.

Poliitikkojen kannanottojen ohella länsimaiden on raportoitu myös rahoittaneen informaatiokampanjoita Makedonian hallituksen ja pääministeri Zaevin puolesta: esimerkiksi brittiläinen Bureau of Investigative Journalism -kansalaisjärjestö kertoi kansanäänestyksen alla, että Britannian ulkoministeriö on maksanut brittiläiselle Stratagem International -vientintätoimistolle kyllä-kampanjan tukemisesta.

Makedonian parlamentti voisi silti äänestää nimenmuutoksesta

Kansanäänestyksen matala äänestysprosentti herättää vaikeita kysymyksiä Makedonian ja Kreikan sopimuksen tulevaisuudesta, mutta se ei suoraan merkitse loppua Makedonian hallituksen suunnitelmille ajaa läpi sopimuksen vaatimat lakimuutokset.

Vaikka 50 prosentin rajapyykki ei ylittynyt kansanäänestyksessä, pääministeri Zaev voi yrittää vedota äänestäjien valtaenemmistöön, joka kannatti nimenmuutosta, ja pyrkiä äänestystuloksen avulla tukemaan sopimuksen ratifiointia parlamentissa.

Huolimatta matalasta äänestysaktiivisuudesta pääministeri julisti kansanäänestyksen tuloksen “Eurooppalaisen Makedonian voitoksi” ja sanoi, ettei maalla ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä Kreikan kanssa tehty sopimus ja Pohjois-Makedonia maan nimeksi.

Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että perustuslain muuttamiseen vaadittavan määräenemmistön saaminen tulee olemaan vaikea, sillä osa Makedonian puolueista kannusti ihmisiä boikotoimaan kansanäänestystä ja juhli äänestyksen tulosta opposition voittona.

Makedonian hallitus voi Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen tukemana yrittää saada ainakin osan pääoppositiopuolue VMRO:n kansanedustajista äänestämään nimenmuutoksen ja sopimuksen puolesta.  Ilman opposition tukea pääministeri Zaev voi joutua hajottamaan hallituksen ja vaatia presidenttiä määräämään ennenaikaiset parlamenttivaalit, joissa puolue tekisi Makedonian ja Kreikan sopimuksen hyväksymisestä keskeisen vaaliteeman.

Uudet vaalit merkitsisivät vaikeaa vaalikamppailua sosiaalidemokraattien ja kansallismielisen VMRO-puolueen välillä, mikä jättäisi Kreikan kanssa tehdyn sopimuksen sekä Makedonian euroatlanttisen integraation tulevaisuuden arvailujen varaan.  Lisäksi vaalit asettaisivat lännen ja Venäjän uudelleen vastakkain Makedonian poliittisella kentällä.