Jaa

    Koreoiden johtajat tapasivat toisensa viime viikolla Pjongjangissa ja syleilivät toisiaan kolmesti kolmannen tapaamisen merkiksi. Onnistuneesta tapaamisesta huolimatta epävarmuuden ilmapiiri varjostaa edelleen maiden välisiä suhteita, ja Pohjois-Korea kärsii historian painolastin aiheuttamasta luottamuspulasta. Molemmat osapuolet tasapainoilevat ydinaseriisunnan ja rauhan tavoitteiden kanssa sekä kansainvälisellä areenalla että sisäpolitiikassaan.

    Historiallista. Se on ainoa sana, joka riittää kuvailemaan jo kolmatta Koreoiden johtajien Moon Jae-inin ja Kim Jong-unin tapaamista puolen vuoden sisään, tällä kertaa Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa. Kun vielä vuosi sitten heräsimme harva se aamu uutisiin Pohjois-Korean uusista ydinkokeista tai ohjustesteistä, nyt mobiililaitteiden ja aamutelevisioiden ruudut täyttyvät hymyilevistä korealaiskasvoista.

    Ennenkuulumattomia tapaamiset eivät ole olleet, sillä myös Etelä-Korean presidentit Kim Dae-jung ja Roh Moo-hyun vierailivat Pjongjangissa presidenttikausiensa aikana tapaamassa Pohjois-Korean edesmennyttä johtajaa Kim Jong-ilia vuosina 2000 ja 2007.

    Yksi kaikkia pohjoisen ja etelän välisiä tapaamisia yhdistävä tekijä on epävarmuus. Samaa linjaa jatkoi myös Kim Jong-unin ja Donald Trumpin tapaaminen Singaporessa kesäkuussa. Kukaan ei oikeastaan osaa sanoa, mitä tuleman pitää. Suostuuko Pohjois-Korea oikeasti ydinaseriisuntaan? Onko nyt vihdoin tullut se hetki, jolloin maa haluaa vilpittömästi astua rauhanomaisen yhteiselon ja talouskasvun tielle? Moni varoo sanomasta mitään, sillä jo seuraavana päivänä lausunto voi olla vanhentunut. Näin kävi esimerkiksi keväällä, kun Pohjois-Koreaan pessimistisesti suhtautuvat ilakoivat Kimin ja Trumpin tapaamisen peruuntumisella – ennenaikaisesti.

    Moni varoo sanomasta mitään, sillä jo seuraavana päivänä lausunto voi olla vanhentunut.

    Ennen Moonin ja Kimin tapaamista Pjongjangissa ilmassa oli jälleen sama epävarmuuden ja pessimismin sävyttämä tunnelma. Konkreettisiin tuloksiin neuvotteluissa ei uskottu. Yksi epävarmuutta luova tekijä on se, ettei asioiden marssijärjestyksestä vallitse yhteisymmärrystä; rauha vai ydinaseriisunta ensin? Suurin huomio Koreoiden johtajien tapaamisessa kiinnittyi Pohjois-Korean lupaukseen sulkea tärkeä ohjustestausalue kansainvälisessä valvonnassa. Korean niemimaan ydinaseettomuuteen liittyvät teot olivat kuitenkin Moonin ja Kimin allekirjoittaman sopimuksen viimeinen kohta. Sitä ennen tulivat rauhan saavuttaminen, taloudellinen yhteistyö – ja jopa yhteistyö urheilun saralla. Tästä huolimatta palattuaan kotimaahansa ja kerratessaan Kimin kanssa keskustelemiaan asioita Moon painotti useaan otteeseen puhuvansa samaa kieltä Kimin kanssa: rauhansopimus voi seurata vasta ydinaseista luopumisen jälkeen, ja ensiaskel rauhansopimukseen on sodan ja vihamielisyyden loppuminen.

    Rauhansopimus on tiukasti Moon Jae-inin tähtäimessä, sillä hän on toistuvasti sanonut, ettei Koreoiden tilanne saa olla riippuvainen muun maailman heilahteluista. Samanlaiset tavoitteet hänellä on myös sisäpoliittisesti. Koska Etelä-Korean poliittista kenttää määrittää vahvasti presidentti Mooninkin edustamien liberaalipuolueiden (suurimpana Democratic Party of Korea) liennytysmyönteisyys ja konservatiivien (kuten pääoppositiopuolue Liberty Korea Party) kylmäkiskoisuus Pohjois-Koreaa kohtaan, ovat maiden väliset suhteet herkät myös sisäpolitiikan muutoksille. Vuosina 2000 ja 2007 tehtyjä sopimuksia ei koskaan vahvistettu Etelä-Korean parlamentissa, jolloin ne joutuivat vastatuuleen konservatiivihallituksen palatessa valtaan. Nyt Moon haluaa saada sopimukset ratifioiduiksi jatkuvuuden takaamiseksi, jotta keväällä 2020 ja 2022 käytävät parlamentti- ja presidentinvaalit eivät sotke jo saavutettuja tuloksia. Oppositiopuolueet ovat olleet vastentahtoisia vedoten ydinaseriisunnan etenemättömyyteen eli samaan argumenttiin kuin Yhdysvallat, mutta jo Pjongjangissa otetut edistysaskeleet ovat saaneet osan oppositiojohtajista taipumaan yhtenäisyyden kannalle.

    Asioiden marssijärjestyksestä ei vallitse yhteisymmärrystä; rauha vai ydinaseriisunta ensin?

    Kun Kim Jong-un julisti haluavansa vierailla Soulissa lähitulevaisuudessa, hän osoitti jälleen valtiojohtajan elkeitä. Valtiojohtajan, joka haluaa vierailla toisissa maissa käydäkseen neuvotteluja sen sijaan, että istuisi erakkovaltakuntansa seinien sisällä. Tämä on osa Kim Jong-unin imagonrakennusta, joka alkoi hänen noustuaan valtaan. Vielä kesällä Pohjois-Korea vaati, että Yhdysvaltojen täytyy tulla vastaan, jos se haluaa ydinaseriisunnan etenevän. Nyt maa oli kuitenkin valmis ottamaan askelia eteenpäin ilman, että Yhdysvallat oli vielä tehnyt omaa liikettään. Päin vastoin, elokuussa Yhdysvallat vetäytyi taaksepäin perumalla ulkoministeri Mike Pompeon vierailun Pohjois-Koreaan. Taktiikka näyttää toimivan, sillä nyt Pompeo on jälleen valmis palaamaan neuvottelupöytään.

    Arvailu seuraavista Korean niemimaan tapahtumista on tuskastuttavaa, sillä kaikille on selvää, miten herkkä tilanne on. Mutta ei hätää. Myös tulevaisuudessa meillä on historian- ja politiikantutkijoita, jotka tulevat kertomaan, miten asiat oikeasti olivat vuonna 2018. Ensin areenalle astuvat jälkimmäiset, sillä nyt kaivataan kipeästi termiä, jolla käsitteellistää Moon Jae-inin politiikkaa. Kim Dae-jungin ja Roh Moo-hyunin hallintojen Pohjois-Koreaa kohtaan harjoittamaa tuttavallisuutta on nimitetty päivänpaistepolitiikaksi. Sopisiko sitä nimittää nyt kuunloistepolitiikaksi? Historiantutkijat malttavat vielä odottaa vuoroaan, mutta kun aika on kypsä, osa heistä kykenee jäljittämään tämän päivän tapahtumat vuosikymmenten taakse, ja toiset saavat vihdoin kirjoitettua loppuluvun kylmän sodan historiaa käsittelevään teokseensa.

    Toistaiseksi jokainen päivä, jolloin pommit eivät putoile, eivätkä uhkaukset sinkoile Korean niemimaalla, on lähtökohtaisesti hyvä päivä.

    Hae
    Generic filters
    Exact matches only
    Search in title
    Search in content
    Search in excerpt
    Search in comments
    Filter by Custom Post Type

    Jaa