Mariette Hägglund on rauhan- ja konfliktintutkimuksen maisteriopiskelija Tampereen yliopistossa, missä hän työstää pro-gradua Isiksen ja maansisäisen pakolaisuuden vaikutuksista Irakissa. Aiemmin hän on työskennellyt Johns Hopkinsin yliopiston ajatushautomossa Yhdysvalloissa, Suomen pysyvässä edustustossa Genevessä ja tehnyt useita konsulttitoimeksiantoja eri organisaatioille Suomessa ja Irakissa sekä YK:lle. Hägglund vieraili Mosulissa heinäkuussa.

Isisin vastaisten taistelujen rauhoituttua Irakin ongelmat ovat jatkuneet. Poliittiset ja sotilaalliset valtataistelut heikentävät turvallisuustilannetta, mikä estää monia maan sisäisiä pakolaisia palaamasta koteihinsa. Mosulin hidas jälleenrakentaminen on turhauttanut maan asukkaita, jotka kokevat tulleensa sekä hallituksen että kansainvälisen yhteisön hylkäämiksi.

Tigris-joen ylittävä silta, joka yhdistää Mosulin länsi- ja itäosat toisiinsa, on jälleen avattu. Isis oli tuhonnut sen rajoittaakseen paikallisten liikkumista. Toisella puolella siltaa sijaitseva vanhakaupunki on niin raunioina, ettei sitä tunnista enää kaupungiksi.

Tie vanhaankaupunkiin kulkee entisen basaarin läpi, ja kauppakaduilla kaikuu vasaran pauke ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Kapeat käytävät on lakaistu, maassa lojuu romua ja vastenmielinen haju pistelee hengittäessä. Tienvarret ovat täynnä pommien sulattamia autoja, joista on enää metallirungot jäljellä.

Vanhassakaupungissa viettämämme muutaman tunnin aikana näemme vain yksittäisiä ohikulkijoita. Osa heistä pyytää meitä lounaalle koteihinsa, osa taas rahaa luullen meitä avustustyöntekijöiksi. Pari poikaa juoksee ympäri Al-Nurin moskeijaa, joka tuli tunnetuksi Isis-johtajan Abu Bakr al-Baghdadin sieltä vuonna 2014 tekemän kalifaatin julistuksen ansiosta. Yksi pojista puhuu kuolleesta sisarestaan, ja siitä, miten hän kaipaa tätä. Sitten hän liittyy ystäviensä joukkoon leikkimään. ”Kadehdin heitä. He löytävät ilonaiheita kaiken tämän tuhon keskeltäkin”, paikallinen valokuvaaja sanoo.

Mosulin vanhassakaupungissa joutuu varomaan askeleitaan etenkin raunioiden päällä. Irakin armeija, kansainväliset järjestöt ja paikalliset vapaaehtoiset ovat tosin raivanneet ison osan kaupungin räjähteistä ja ruumiista pois. Paikallinen mies tarjoaa vettä ja ihmettelee, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tulla tuhon keskelle. Hän suunnittelee lähtevänsä Mosulista raskaana olevan vaimonsa kanssa. Päämäärä on Eurooppa.

Kaupungin jälleenrakentaminen ei ole edennyt toivotulla tavalla

Mosulissa kävellessä on vaikea uskoa, että Kuwaitin jälleenrakennuskonferenssissa kerättiin 30 miljardia dollaria (Bagdadin pyytämän 88 miljardin sijaan) Irakin jälleenrakentamiseen. Itä-Mosulissa tilanne on tosin parempi, sillä yksittäisiä rakennushankkeita on saatu käyntiin. Pikaisesti apua kaipaavassa länsiosassa ei kuitenkaan näy ainuttakaan kansainvälisen järjestön työntekijää tai yritystä. Eriarvoisuus ja katkeruus on lisääntynyt, koska hallitus on ollut kyvytön vastaamaan paikallisten avunpyyntöihin.  

”Toivon, että hallitus näkisi ihmisten kärsimyksen, tuntisi meidän tuskamme ja antaisi meille edes vähän uskoa tulevaisuuteen”, pakolaisleirillä asuva seitsemän lapsen äiti sanoo.

Paikalliset tuntevat tulleensa hylätyiksi – Isisin saapuessa Mosuliin ja muualle Niiniven tasangolle Irakin armeija perääntyi ja jätti asukkaat oman onnensa nojaan. Tämä romutti viimeisetkin rippeet paikallisten ja hallituksen välisestä luottamuksesta.

Isisin saapuessa Mosuliin Irakin armeija perääntyi ja jätti asukkaat oman onnensa nojaan. Klikkaa twiitataksesi!

Hallituksen uskottavuus on hataralla pohjalla myös vaalivilpin ja sitä seuranneen äänten uudelleenlaskennan takia. Vaaleissa myös mitätöitiin Irakin diasporassa asuvien ja maan sisäisten pakolaisten äänet Niiniven aluetta lukuun ottamatta. Siirtolaisjärjestö IOM:n mukaan lähes 4 miljoonaa Irakin sisäistä pakolaista on jo palannut kotiseudulleen, mutta 1,9 miljoonaa pakolaista on edelleen leireillä. Demokratian toteutuminen on illuusiota.

Pakolaisten äänestämistä vaikeutti myös paikallisen poliisi, asayishin, uhkailu. Turvallisuuden lisäksi äänestämiseen liittyy myös muita perustavanlaatuisia haasteita. Äänestämiseen vaaditaan henkilöllisyystodistus, joka kuitenkin puuttuu monelta leirillä oleskelevalta maan sisäiseltä pakolaiselta – harvalla on varaa matkustaa kotikaupunkiinsa hakemaan vaadittavia todistuksia.

“Saadaksemme henkilöllisyystodistukset meidän pitäisi mennä Salahaddiniin, mutta emme voi, koska meillä ei ole rahaa”, viiden lapsen äiti valittaa.

Äänestysprosessiin liittyvät epävarmuudet heijastuivat myös paikallisten asenteisiin.

”En edes halunnut äänestää. Tiesin mitä tapahtuu. Parempi olla antamatta ainuttakaan ääntä kuin yksi ääni väärälle ehdokkaalle”, Mosulista Erbiliin paennut mies kertoo puhuessaan uudesta, arvostusta herättäneestä sähköisestä järjestelmästä, jota käyttääkseen pakolaisilla olisi pitänyt olla sähköinen äänestyskortti. “Järjestelmää on kopeloitu. Painamalla nappia A ääni menee henkilölle B.”

Korruption kitkeminen on ollut yksi Irakin pääministeri Haider al-Abadin tavoitteista siitä lähtien, kun hänet valittiin toimeen vuonna 2014. Hän on muun muassa vähentänyt ministerisalkkuja ja poistattanut 50 000 “haamusotilasta” hallituksen palkkalistoilta. Ponnisteluista huolimatta Irak on edelleen yksi maailman korruptoituneimmista maista.  

Viime kuukausien laajat mielenosoitukset Etelä-Irakin Basrassa ovat osoitus siitä, että tehokkaampia keinoja tarvitaan. Al-Abadi vastasi kansan vaatimuksiin julkisten palveluiden parantamisesta ja korruption kitkemisestä ainoastaan erottamalla sähköministerin ja lisäämällä sähkönjakelua Basrassa – samalla kun vähensi sitä muun muassa Mosulissa. Tämä taas aiheutti närää Mosulin asukkaissa, jotka kärsivät jo valmiiksi sähkön puutteesta. Päätöksentekijät toistavat jälleen kerran samoja virheitä.

Turvallisuustilanne uhkaa laittaa jälleenrakennuksen jäihin

Mosulin jälleenrakentamista vaikeuttavat myös maan sekavat turvallisuusrakenteet, joihin kuuluu erilaisia toimijoita omine intresseineen. Kuvaavaa on, että esimerkiksi Mosulin ja Erbilin väliseltä, vain tunnin ajomatkan päässä toisistaan sijaitsevalta reitiltä löytyy tarkastuspisteitä, joista vastaavat  Irakin Kurdistanin turvallisuuspalvelu (asayish), Irakin Kurdistanin armeija (peshmerga), Irakin armeija, Kansan mobilisointiyksiköt (Hashd al-Shaabi) ja paikallinen poliisi.

Hallituksen yhtenäisen linjan ja uskottavuuden puute on antanut etenkin Iranin tukemille Kansan mobilisointiyksiköille aiempaa enemmän liikkumavaraa Mosulissa ja Niiniven tasangolla. Kansanjoukkojen liittäminen virallisesti osaksi Irakin turvallisuuskoneistoa on kasvattanut niiden uskottavuutta. Al-Abadilla ei liene ollut muita vaihtoehtoja yrittäessään ratkaista, mitä tehdä arviolta 45 000-142 000 miliisiryhmittymän jäsenelle Isisin vastaisen sodan jälkeen. Irakin turvallisuusjoukkojen komentajana pääministeri Al-Abadi piti poliittisesti ja sotilaallisesti turvallisimpana ratkaisuna sisällyttää Kansanjoukot varsinaisiin turvallisuusjoukkoihin. Näin al-Abadi pystyi pitämään yllä jonkinlaista kontrollia ja samalla estämään Kansanjoukkojen mahdollisen vastarinnan. Tämä vastentahtoinen liittolaisuus on kuitenkin ristiriitainen. Esimerkiksi Human Rights Watch on raportoinut Kansanjoukkojen tekemistä rikoksista, ja monet perheet kertoivat, etteivät uskalla palata kotiin niiden asettaman uhan vuoksi.

”Daesh tuhosi suurimman osan taloista (Qaraqoshissa) ja Hashd loput. Kaksi päivää vapauttamisen jälkeen he (hashd) tuhosivat ainoastaan kristittyjen taloja. Nyt kaikki on tuhottu”, Erbiliin paennut pariskunta kertoo. Monia asukkaita on myös estetty palaamasta kotiin. Kansanjoukot tai hallitus ovat myös saattaneet luovuttaa heidän talonsa pois.

Mikäli aseellisten ryhmittymien uhkaa ei lievennetä, kansainväliset toimijat eivät pysty toteuttamaan jälleenrakennusta, eivätkä maan sisäiset pakolaiset pääse palaamaan koteihinsa.

Mikäli aseellisten ryhmittymien uhkaa ei lievennetä, kansainväliset toimijat eivät pysty toteuttamaan jälleenrakennusta. Klikkaa twiitataksesi!

Maan sisäiset pakolaiset ovat puun ja kuoren välissä

Mosulin asukkaat ovat avainasemassa maan jälleenrakentamisessa. Osa heistä on tukenut Isisiä tai liittynyt siihen, osa on vastustanut tai suorastaan kapinoinut sitä vastaan. Nyt molempien osapuolien pitää taas pystyä elämään rinta rinnan. Tämä tarkoittaa sitä, että jälleenrakennuksen painopisteinä pitäisi olla muutakin kuin pelkkiä rakennushankkeita ja paluumuutto. Luottamuksen ja toivon luominen vaatii aikaa, eikä se onnistu ilman kansainvälisen yhteisön tukea – ei leireillä eikä niiden ulkopuolella.

Mosulin taistelujen jälkeen kansainvälisen median huomio on valitettavasti hiipunut, ja kansainväliset organisaatiot ovat siirtyneet seuraavien kriisien pariin. Leirejä suljetaan ja perheitä kehotetaan lähtemään. Pian suljettavan leirin johtaja kieltää puhumasta leirin asukkaiden kanssa, koska katsoo, että se herättäisi asukkaissa toivoa jäädä paikalle pidemmäksi aikaa. ”En halua, että annat heille toivoa. Haluan, että he lähtevät. Kristityillä on rahaa, heidän ei tarvitse jäädä.”

Vaikka elämä leireillä on vaikeaa, mahdollisuudet siirtyä niiltä muualle ovat hyvin rajalliset. Leirien lesket kamppailevat perinteisten sukupuoliroolien välissä sekä hoivaajina että elättäjinä suurten hyväksikäyttöuhkien keskellä. Olemattomien tulojen ja turvallisuusriskien takia etenkään naisten johtamien kotitalouksien paluumuutto ei ole todennäköistä.

Sen lisäksi, että monet kylät ovat tuhoutuneet, ne ovat täynnä räjähteitä. Useat jesidiperheet sanovat, etteivät uskalla palata koteihinsa, koska pelkäävät myös naapurikylissä asuvia arabeja: “Monet arabit asuvat naapurikylissämme, pelkäämme heitä liikaa palataksemme. Tuntuu kuin kaikki olisivat Isis-jäseniä.” Viime vuosien tapahtumat ovat murtaneet luottamuksen yhteiskuntaan.

Päätöksentekijät eivät opi virheistään

Viime kuukausien tapahtumat ovat osoittaneet, että siviilien pelko on ollut perusteltua. Mikäli sektariaanisia jakolinjoja ei kavenneta, minkäänlainen sovinto ei ole realistinen. Vaikka poliitikot väittävät, että heidän uskonsuuntansa ylittävä koalitio hallituksen muodostamiseksi pyrkii rauhan edistämiseen ja korruption kitkemiseen, konkreettisia merkkejä muutoksesta parempaan ei juuri ole näkynyt.

Korruptioon vastataan vain potkimalla pihalle yksittäisiä korkeita tahoja. Vaaleissa puolestaan kaupataan ääniä, ja hallitusneuvottelut seuraavat samaa totuttua kaavaan. Kansan mielenosoituksiin vastataan estämällä sosiaalisen median käyttö ja ottamalla käyttöön samat erikoisjoukot kuin Isisiä vastaan, eivätkä turvallisuusjoukot joudu vastuuseen tekemistään rikoksista. Samalla kansainvälisen yhteisön toimintatila on rajoittunut.

Yhteisymmärrystä tarvitaan

Avain rauhan rakentamiseen on luottamus. Ilman sitä osapuolet eivät tunne velvollisuutta puhaltaa yhteen hiileen. Yhteiskunnassa, jossa odotukset petetään kerta toisensa jälkeen, luottamus on vähissä sekä paikallisten asukkaiden että poliitikkojen keskuudessaen. Ilman konkreettisia merkkejä siitä, että paikallisia kuunnellaan, heidän turvallisuutensa taataan ja kaupunkia todella jälleenrakennetaan, rauha jää pelkäksi ideologiaksi. Historia toistaa itseään, ja viimeisimmän kriisin olisi pitänyt havahduttaa päätöksentekijät.  Isis saattaa olla maan alla, mutta se ei suinkaan ole hävinnyt. Otollisissa olosuhteissa se voi saada uutta tuulta alleen.

Mosulilaiset ovat vetäneet lyhimmän korren. Vaikka heidän sietokykyään koetellaan, ovat he lannistumattomia:  “Olemme kuin siemeniä. Minne ikinä meidät kylvetään, me kasvamme. Jopa aavikolla.”