Jaa

Lukuaika: 6 minuuttia

Kauppapoliittiset erimielisyydet ovat tehneet Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen yhteiselosta entistä vaikeampaa. Kuva: The White House / Flickr

Menneen kesän aikana kauppapolitiikka on noussut poikkeuksellisen seuratuksi puheenaiheeksi. Kesäkuun alussa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin teräs- ja alumiinitullit aiheuttivat huolta transatlanttisesta kauppasodasta. Vaikka Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin yhteistyötä määrittää voimakas keskinäinen riippuvuus, kauppasuhteen viimeaikainen kehitys on sisältänyt  vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Pitkäaikainen, laaja-alainen ja syvä yhteistyö politiikan eri aloilla kilpailulainsäädännöstä kemikaalistandardeihin on luonut yhtenevän Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin markkina-alueen, jossa käytiin vuonna 2017 tavara- ja palvelukauppaa noin 1,1 biljoonan euron arvosta. Kauppasuhteen merkityksestä huolimatta Trump haukkui Euroopan unionia ”kauppaviholliseksi” 15. heinäkuuta ja väitti Euroopan valtioiden käyttävän hyväkseen  Yhdysvaltoja.

Trumpin twiittien ja puheiden perusteella kauppapolitiikkaa ohjaa huoli Yhdysvaltojen kauppavajeesta. Vuonna 2017 Yhdysvalloilla oli 119,7 miljardin euron kauppavaje Euroopan unionin kanssa tavarakaupassa ja 1,9 miljardin ylijäämä palvelukaupassa. Kesäkuun alussa asetetut tullit onkin tulkittu yrityksenä painostaa kauppakumppaneita parantamaan amerikkalaisten yritysten pääsyä niiden markkinoille.

Yhdysvaltojen ”America First” -kauppapolitiikalla on tietenkin myös sisäpoliittinen konteksti. Trumpin kannatus vuoden 2016 presidentinvaaleissa oli korkeaa perinteisillä teräs-, metalli- ja valmistusteollisuuden alueilla keskilännen ruostevyöhykkeellä. Presidentin kauppapoliittiset toimenpiteet ovatkin tapa vakuutella häntä tukeneille äänestäjille, että hallinto kuulee heitä. Tosiasiassa kauppavajeen vaikutusta maan kansantalouteen on vaikea arvioida, varsinkin kun transatlanttista kauppaa määrittelevät merkittävät investointivirrat ja monimuotoinen arvo- ja tuotantoketjujen verkosto. Amerikkalaisten emoyhtiöiden sivuyhtiöt työllistävät noin 4,4 miljoonaa eurooppalaista, kun taas eurooppalaisten yhtiöiden palveluksessa on noin 4,7 miljoonaa amerikkalaista. Transatlanttisessa välienselvittelyssä on kyse siis myös yli yhdeksän miljoonan ihmisen työpaikoista.

Transatlanttisessa välienselvittelyssä on kyse yli yhdeksän miljoonan ihmisen työpaikoista
Soijapapujen yllättävä merkitys

Tilanteen äityessä ja puheiden koventuessa Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker teki yllättävän vierailun Valkoiseen taloon 25. heinäkuuta. Kolme ja puoli tuntia kestäneiden keskusteluiden jälkeen Juncker voitokkaasti vakuutteli lehdistölle Valkoisen talon pihalla, että ”tulin tänään tänne tekemään sopimuksen – ja me teimme sopimuksen” käyttäen Trumpin ”Art of Deal” -sanastoa.

Neuvotteluissa saavutettu ”sopimus” löi analyytikot ällikällä. Yhdysvaltain presidentti ja komission puheenjohtaja antoivat yhteisen julkilausuman, jossa he ilmoittivat, että Yhdysvallat ja EU pyrkivät poistamaan tullimaksut, kaupan esteet ja tuet eri teollisuusaloille. Toteutuessaan tämänkaltainen kaupan vapauttaminen ylittäisi jopa ne odotukset, joita asetettiin transatlanttiselle kauppa- ja investointikumppanuudelle (TTIP).  Koska TTIP-neuvottelut pysäytettiin Trumpin valinnan myötä, nämä tavoitteet näyttävät kunnianhimoltaan epärealistisilta. Trumpin vihamielisyys vapaakauppaa kohtaan on myös käynyt selväksi: hän kutsui vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta “maailman huonoimmaksi sopimukseksi”. Yhdysvallat käy tällä hetkellä neuvotteluita muuttaakseen sopimusta muiden osapuolien, Kanadan ja Meksikon, kanssa.

Trumpin ja Junckerin julkilausuma heijastelee myös maailmankaupan tilaa. Nämä ”kaksi presidenttiä” julistivat edistävänsä muun muassa palveluiden, nesteytetyn maakaasun, kemikaali- ja lääketuotteiden – ja soijapapujen kauppaa. Etenkin soijapavut ovat Trumpin merkillisen kauppapolitiikan keskiössä. Elokuun alussa EU:n ulkosuhdehallinto tiedotti, että amerikkalaisten soijapapujen tuonti on kasvanut lähes nelinkertaiseksi Trumpin ja Junckerin tapaamisen jälkeen. Tuonnin kasvuun on vaikuttanut Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota.

Yhdysvallat on yksi soijapapujen tärkeimmistä tuottajamaista ja Kiina soijapapujen suurin markkina. Kun Barack Obaman hallinto pyrki hillitsemään Kiinan taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa muun muassa neuvottelemalla Tyynenmeren vapaakauppasopimuksen, Trump on irtautunut sopimuksesta ja ottanut keinokseen käyttää eri kauppapoliittisia välineitä Kiinaa vastaan. Kiina taas on vastannut Yhdysvaltojen ylimääräisiin tullimaksuihin asettamalla soijapavuille vastatulleja ja kasvattamalla niiden  tuontia toisista maista, kuten Brasiliasta. Brasilialaisten soijapapujen kysyntä on puolestaan nostanut niiden hintaa tehden amerikkalaisista soijapavuista kilpailukykyisempiä.

Junckerin ei siis tarvinnut suostua amerikkalaisten vaatimuksiin kasvattaa soijapapujen tuontia, sillä kaiken järjen mukaan  brasilialaisten soijapapujen hintojen noustessa EU-toimijat alkaisivat tuomaan soijapapuja enenevässä määrin Yhdysvalloista. Palkokasviepisodi oli siis älykkäästi laskelmoitu kauppapolitiikan temppu molemmilta osapuolilta. Trump pystyi luomaan kotiyleisölleen vaikutelman EU:sta, joka vastaa amerikkalaisten vaatimuksiin. Juncker pääsi osoittamaan, että hänellä on rohkeutta, kykyä ja pelisilmää kohdata Trump, vaikka hämmentävä julkilausuma onkin ”sopimuksen” irvikuva.

Yhdysvaltojen ja EU:n palkokasviepisodi oli älykkäästi laskelmoitu kauppapolitiikan temppu.
Juncker – sankari, jota emme ansaitse?

Trumpin mahtaillessa ja pyrkiessä esittelemään Yhdysvaltojen valtaa, Junckerin käytöstä selittänee huoli Euroopan tulevaisuudesta muuttuvassa maailmassa. Komission puheenjohtajalla on täysi työ ja tuska osoittaa europarlamenttivaalien kynnyksellä kansalaisille, että yhdessä olemme voimakkaampia. Kansainvälisen politiikan suuret rakenteelliset muutokset haastavat niin Yhdysvaltojen kuin EU:n asemaa. Esimerkiksi Kiinan aktiivisuus viestittää, kuinka se haluaa vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan entistä päättäväisemmin.

EU:n kaikkia ulkosuhteita johtaa vakaa usko sääntöihin perustuvan monenvälisen yhteistyön vahvistamiseen. Lissabonin sopimus (Art. 206 TFEU) velvoittaa EU:ta edistämään vapaakauppaa, ja Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittinen globaalistrategia (2016) tähdentää, että EU:n vauraus ”riippuu avoimesta ja sääntöihin perustuvasta talousjärjestelmästä, jolla on aidosti tasapuoliset toimintaedellytykset”. Transatlanttisen kauppasuhteen omituinen tila haastaa EU:n valmiuksia toteuttaa kauppapoliittista strategiaansa. Siinä missä Trump on uhonnut Yhdysvaltojen eroavan maailman kauppajärjestö WTO:sta, on EU aktiivisesti pyrkinyt vahvistamaan järjestöä.

Kun perinteiset toverit pettävät, on kumppaneita haettava kauempaa. Transatlanttisten ongelmien ilmentyessä EU on perinteisesti lähestynyt muita maailmanpolitiikan pelaajia osoittaakseen strategista riippumattomuutta Yhdysvalloista. EU:n nykyistä kauppapoliittista linjaa ohjaa usko siihen, että Yhdysvaltojen politiikan aiheuttamia poliittisia riskejä maailmankaupalle voi hallita syventämällä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.

EU:n kauppapoliittista linjaa ohjaa usko siihen, että USA:n aiheuttamia riskejä voi hallita syventämällä yhteistyötä muiden kanssa.

Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen aikana Juncker ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk olivat vuotuisessa EU–Kiina-huippukokouksessa Pekingissä. On tuskin sattumaa, että yhteisessä julkilausumassaan Juncker, Tusk ja Kiinan pääministeri Li Keqiang vakuuttelevat tukeaan WTO:lle ja vapaakaupalle.

Junckerin johtama komissio on myös onnistunut neuvottelemaan merkittävät vapaakauppasopimukset Kanadan, Meksikon ja Japanin kanssa. EU on selvästi pyrkinyt nostamaan profiiliaan ja hoitamaan uudet tehtävänsä maailmassa vakaan maailmanjärjestyksen tukijana, kuten oli kuultavissa EU:n ulkoasioiden korkean edustajan Federica Mogherinin haastattelussa Trumpin valinnan jälkeen.

Uusina kysymyksinä nousevatkin, kuinka transatlanttinen suhde tulee kehittymään ensi vuonna, kun Trumpin virkakausi lähenee loppuaan ja Euroopassa käydään europarlamenttivaaleissa mittelöä maanosamme tulevaisuudesta. Kuinka Yhdysvaltojen ja EU:n suhde kestää kaikki tulevat tyrskyt? Transatlanttinen kauppa ja yhteistyö on ollut elintärkeää Euroopan kehitykselle sitten toisen maailmansodan. Nykyiselle hyvinvointimme tasolle on välttämätöntä, että kauppasuhteemme kehittyy. Sen takia on olennaista, että karikoita vältellään torjuntavoitoilla ja aselevoilla. EU:n kehittäessä itsenäistä ulko- ja turvallisuuspoliittista päätöksentekoa ja toimintaa on parempi riidellä soijapavuista kuin turvallisuustakeista.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa