Jaa

Kaupunkijääkäreitä harjoittelemassa Helsingin metrossa. Kuva: Kaartin jääkirirykmentti.

Viikolla 21 The Ulkopolitistissa käsitellään Suomeen kohdistuvia erilaisia turvallisuuspoliittisia uhkia.

”Maailman turvallisimmat maat listattiin: Suomi ykkönen!”,
otsikoi Iltalehti loppusyksystä 2016. Määritelmä perustui maailman talousfoorumin (World Economic Forum) tilastoihin, jonka listauksissa Suomi on loistanut kärkisijoilla matkailijoille maailman turvallisimpien maiden joukossa jo useamman vuoden ajan. Maailman mittakaavassa Suomen turvallisuus on kiistatta harvinaislaatuista.

Myös yksilötasolla suomalaiset kokevat huomattavaa turvallisuutta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan viimevuotisessa Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa -raportissa todetaan, että yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää Suomea turvallisena maana. Turvaa tuovat erityisesti yhteiskuntajärjestys ja sitä ylläpitävät sosiaalisen hyvinvoinnin lähteet, kuten läheiset ihmiset, koulutus, palvelu- ja viranomaisrakenteet sekä hyvä elintaso.

Toisaalta nykyhetkelle on ominaista vahva turvallisuusrakenteiden sidonnaisuus ja siten turvallisuuden eri tasojen limittyminen. Turvallisuuden lokaali-globaali- sekä yksilö-yhteisö -rajat ovat häilyneet. Katsoipa Suomesta mihin ilmansuuntaan tahansa, näkymät ovat kovin erilaiset kuin vielä muutama vuosi sitten. Erilaiset turvallisuuteen liittyvät riskit ja uhat ovat muuttuneet ajan kuluessa. Muutos koskee niin uhkien luonnetta, laajuutta kuin syntymekanismejakin.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) vuoden 2016 arvo- ja asennetutkimuksen mukaan terrorismi ja sotilaalliset uhat ovat nousseet kansalaisten suurimmiksi huolenaiheiksi. Tutkimuksen mukaan 80 prosenttia suomalaisista arvioi Lähi-idän viime vuosien tapahtumien lisänneen terrorismin uhkaa Suomessa – huhtikuun terrori-isku Tukholmassa kasvatti entisestään epävarmuutta.

Ukrainan sodan alkamisen jälkeen Venäjän sotilaallinen aktivoituminen on näyttäytynyt useimmille aiempaa suurempana uhkana Suomen turvallisuudelle. Ylen vuonna 2015 teettämän tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista koki Venäjän kehityksen uhkana Suomelle. Huhtikuussa 2017 Ylen tutkimus puolestaan osoitti, että vastaajista kolmannes valitsi Venäjän sotilaallisen aktivoitumisen kahden suurimman uhkan joukkoon (yhdeksän vaihtoehtoa, joista piti valita kaksi). 

Maamme uhkakuvapolitiikkaa arvioidaan monella tapaa uusilla mitta-asteikoilla, sillä Suomen turvallisuuspoliittiseen ympäristöön vaikuttavat nyt poikkeuksellisen vaikeat ja globaalit kriisit. Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden välistä rajanvetoa arvioidaan uudelleen samalla, kun keskinäisriippuvuuden ja kokonaisturvallisuuden käsitteet nousevat yhä tärkeämpään osaan turvallisuuden tuottamisessa.

Turvallisuutemme eräs olennainen huomio koskee konkreettisia uhkakuvia ja kysymystä siitä, mikä Suomea ja suomalaisia tosiasiassa uhkaa. Perinteisten sotilaallisten uhkakuvien rinnalle nousee uusia haasteita muun muassa digitalisaation myötä. Yhteiskuntamme keskeiset toimintakyvyt ovat riippuvaisia digitaalisesta suorittamisesta, mikä tarkoittaa, ettei esimerkiksi kyberturvallisuus rajoitu vain tekniseen ulottuvuuteen, vaan se koskettaa jokapäiväistä arkeamme muun muassa rahaliikenteen, logistiikan ja energianjakelun toimivuuden muodossa.

Yhtä tärkeitä turvallisuuden resursseja ovat yhteiskuntamme päätöksenteko- ja kriisinsietokyky, jotka liittyvät kyberturvallisuuden lisäksi informaatiotilan hallitaan. Modernit tietoyhteiskunnat ovat muuttuneet aiempaa haavoittuvaisemmaksi, kun epäluottamuksen ja eripuran herättämiseen tähtäävät disinformaatiokampanjat – muun muassa vaalihakkerointien muodossa – haastavat demokratian ydintä. Mielikuvavaikuttamisen yleistyessä käsite objektiivinen todellisuus kamppailee määritelmästään. Tällöin yksilön asema vakauden ja luottamuksen ylläpitäjänä korostuu. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö onkin korostanut, kuinka tässä mielessä jokainen suomalainen on maanpuolustaja.

Suomessa johtavat tutkijat, poliitikot ja virkamiehet ovat viimeisen muutaman vuoden sisällä kaikki korostaneet Suomen ulkopoliittisen toimintaympäristön muuttunutta luonnetta sekä sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden yhä vahvempaa kytkeytymistä toisiinsa.

The Ulkopolitist haastatteli useita suomalaisia yhteiskunnallisen tason vaikuttajia sekä eri alojen asiaintuntijoita ja pyysi heitä määrittelemään Suomen todennäköisimpiä uhkakuvia. Vastauksista heijastuu, että turvallisuuskysymysten ja uhkakuvapolitiikan suhteen Suomessa eletään murroksen aikaa. Perinteiset sotilaalliset uhat ovat yhä akuutteja, kuten Ukrainan sota on osoittanut, mutta sodan kuvan muutoksen ja yhteiskuntien voimakkaan digitalisoitumisen yhteisvaikutuksena turvallisuuskysymykset ovat muovautuneet uuteen toimintaympäristöön. Esille nousivat myös muun muassa paljon kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä aiheuttava alkoholismi, yhteiskunnan eriarvoistuminen sekä maan talouden heikko tila.

Kansainvälisen politiikan muutokset ja Suomen turvallisuus

Maailmanpolitiikan dynamiikassa tapahtuvat muutokset nähdään edelleen Suomen kansainvälispoliittisen aseman ja sitä kautta turvallisuuden kannalta merkittävinä. Erityisesti Venäjän voimapolitiikka nousi arvioissa esille Suomen turvallisuuteen negatiivisesti vaikuttavana tekijänä. Professori Jarno Limnéll nostaa Venäjän roolin Suomen uhkakuvapolitiikan keskiöön: ”Venäjä on ollut ja tulee jatkossakin olemaan keskeisesti Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen vaikuttava tekijä.”

Eräs toinen kyselyä varten haastateltu tutkija menee pidemmälle arvioidessaan Venäjän toiminnan vaikutuksia Suomelle: ”Sen [Venäjän] arvaamaton käytös yhdistettynä nykyregiimin voimapolitiikkaan muodostaa kokonsa ja läheisyytensä puolesta selkeän poliittisen ja sotilaallisen uhkan Suomelle.”

Turvallisuuskomitean erikoistutkija Juha-Antero Puistolan mukaan Euroopan yhtenäisyyden tila, Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka sekä transatlanttisten suhteiden heikentyminen ovat Suomen turvallisuusaseman tärkeitä määrittäjiä:

Euroopan unioni on Suomelle paitsi talousliitto myös turvallisuusyhteisö – joskin arvoperustainen. Yhtenäinen Eurooppa kykenee yksittäisiä valtioita paremmin torjumaan ulkopuolisten valtioiden ja ei-valtiollisten toimijoiden aiheuttamat turvallisuusriskit ja uhat.

Venäjä käyttää kaikkia valtiollisia (ja ei-valtiollisia) instrumenttejaan saadakseen poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaa lähialueellaan. Siihen liittyy voimakas informaatiovaikuttaminen. Vaikka Suomi ei ole välittömän sotilaallisen uhan alainen, Venäjän muut vaikuttamiskeinot voivat saada Suomen toimimaan kansallisten intressiensä vastaisesti.

Yhdysvaltain ja Euroopan erimielisyydet esimerkiksi Euroopan puolustamisen taakanjaosta eivät syntyneet nykyisen Yhdysvaltain hallinnon aikana, vaan ovat hitaasti kehittyneet Euroopan valtioiden luopuessa oman maansa puolustamiskyvystä. Samalla eurooppalaiset ovat luopuneet ainakin osista niitä kykyjä, joita tarvitaan toisten valtioiden auttamiseen. Näin ollen Yhdysvallat on edelleen ainoa valtio, jolla on kyky nopeaan ja tehokkaaseen avustamiseen aseellisen selkkauksen uhatessa.

Myös erään virkamiesarvion mukaan Venäjän viime vuosien ulkopolitiikka on muuttanut keskeisellä tavalla turvallisuuspoliittista paradigmaaVenäjän valmius voiman käyttöön poliittisten päämäärien ajamiseksi ja toisaalta maan pitkään jatkunut panostus sotilaallisiin suorituskykyihin on nostanut erityisesti Itämeren alueen strategista merkitystä Naton kannalta.”

Nousevat hybridiuhat

Käsitteet hybridiuhka ja hybridivaikuttaminen ovat viime vuosien aikana muodostuneet vakiintuneiksi ilmaisuiksi suomalaisessa julkisessa turvallisuuskeskustelussa. Samalla niiden käyttäminen on herättänyt keskustelua hybridi-sanan sisällöstä – mitä tarkoitetaan, kun puhutaan hybridiuhista? Kyselyyn vastanneet asiantuntijat vetosivat useaan otteeseen Suomea mahdollisesti uhkaaviin hybridikeinoihin. Ne liitettiin pääosin kyber- ja informaatioturvallisuuteen, yhteiskunnan kriisinsietokykyyn eli resilienssiin tai luottamuksen rapauttamiseen tähtääviin toimenpiteisiin. Toisin sanoen hybridikeinoilla pyritään aiheuttamaan häiriötilanteita ja lisäämään sisäistä epäluottamusta sekä koheesion puutetta, kuitenkin siten, että perinteinen kahtiajako sodan ja rauhan välillä hämärtyy.

Professori Jarno Limnéll korostaa erityisesti yhteiskunnan sisäisen luottamuksen ja yhtenäisyyden sekä sietokyvyn turvaamista:

Keskeisin uhkakuva on yhteiskunnan sisäisen yhtenäisyyden heikkeneminen ja epäluottamuksen lisääntyminen niin poliittista päätöksentekojärjestelmäämme kuin turvallisuutta tuottavia viranomaisia kohtaan. Uhka ei tällöin ensisijaisesti tule Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos yhteiskunta on sisäisesti vahva ja sietokykyinen, se selviää ‘tuli Suomen ulkopuolelta millaisia uhkia tahansa’ -tilanteista.

Toinen ilmiö liittyy ensimmäiseen kohtaan, mutta tulee nostaa omaksi kokonaisuudeksi. Kyse on ihmisten kognitiivista ulottuvuudesta. Kyse on ihmisten henkisestä sietokyvystä, arvoista ja asenteista. Merkittävimmät ”taistelut” tullaan lähivuosina käymään ihmisten mielistä, joihin eri tahot pyrkivät vaikuttamaan niin fyysisin kuin digitaalisin keinoin.

Hybridivaikuttamisessa on myös oleellista, miten perinteisen turvallisuuspolitiikan ulkopuolelle jäävät asiakokonaisuudet saattavat yllättäen osoittautua turvallisuuden kannalta keskeisiksi muuttujiksi. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola nostaa esimerkeiksi vaaleihin vaikuttamisen ja muuttoliikkeet:

Demokraattiset haavoittuvuudet ovat olleet tärkeässä roolissa läntisissä vaaleissa ja kansanäänestyksissä. Kyberaikakauden algoritmipohjaisiin vaikutusmenetelmiin pitäisi kohdistaa huomiota. Ne tarjoavat poikkirajallisia keinoja muokata mielipidettä.

Yllättävät tapahtumat – esimerkiksi poikkirajalliset ihmisvirrat – tarjoavat mahdollisuuksia valtapoliittisiin vaikutusyrityksiin. Tämä tulisi ottaa huomioon, kun Suomi reagoi ilmiöihin, jotka eivät lähtökohtaisesti ole kuuluneet turvallisuuspolitiikkaan.

Sotilaallisen turvallisuuden takaaminen

Hybridiuhat kytkeytyvät haastateltujen arvioissa myös yhä selkeämmin sotilaalliseen toimintaan. ”Vihreiden miesten” käyttö Krimillä sekä Ukrainaa sittemmin kohdanneet disinformaatiokampanjat nähdään osana sotilaallisen toiminnan suunnittelua. Ei-sotilaalliset vaikutuskeinot edellyttävät Suomen viranomaisilta aiempaa tehokkaampaa varautumista.

VTL, prikaatikenraali (evp) Juha Pyykönen korostaa maanpuolustukseen suunnattavien resurssien riittävyyttä Suomen turvallisuuden takaamiseksi:

Aggressioiden vastustaminen uskottavasti, pitkäkestoisen ja matalan intensiteetin vastakkainasettelun vaatima materiaalinen ja operatiivinen kestävyys. Kokonaismaanpuolustuksen toimintakyky riittävällä (resursoidulla ja harjoittelulla) tasolla, jotta voi tukea näkyvästi ja uskottavasti sotilaallista puolustusta ja siten muodostaa ennalta ehkäisevän kynnyksen (deterrence by denial). 

Varautuminen edellyttää valtakunnan voimavarojen kustannustehokasta ja näkyvää kohdentamista todennäköisimmän hyökkääjän ja painostajan kannalta kriittisiin kohteisiin ja suorituskykyihin. Maavoimien näkyvä ja tehokas suorituskyky on tärkein, jota tuetaan puolustusjärjestelmän kannalta riittävillä yhteisillä sekä ilma- ja merivoimien tuella (ml. HX-hanke).

Lisäksi Pyykönen nostaa esille myös valtion päätöksentekokyvyn toimivuuden tärkeyden:

Erityisen kriittisiä ovat harmaan vaiheen aikana tehtävät sotilaalliseen puolustukseen liittyvät valmiuden kohottamista ja lisäresurssien myöntämistä koskevat päätökset, jotka ovat mahdollisesti ristiriidassa yksilön rauhan aikaisten oikeuksien kanssa (maa-alueiden ja omaisuuden käyttöönotto jne.). Varautuminen edellyttää lisää harjoittelua kaikilla (myös korkeimman valtiojohdon) tasolla realistisissa kriisitilanteissa, joissa päätetään toimivaltuuksien myöntämisestä viranomaisille ja voimavarojen uudelleen kohdentamisesta yhdeltä hallinnonalalta toiselle. Hyvä malli harjoitukselle on Naton CMX.

Erään haastatellun tutkijan uhka-arvioissa esille nousivat Suomen poliittinen, taloudellinen tai sotilaallinen painostaminen, ”harmaan vaiheen” sotilasoperaatiot, jossa Suomeen tulisi esimerkiksi rajan yli ulkomainen sotilasosasto tarkoituksenaan pienen mittakaavan sotilaallisen selkkauksen luominen, väkivaltaiset sabotaasioperaatiot, joihin sisältyisi väkivallan käyttöä Suomessa, rajoitettu sotilaallisen voiman käyttö ja laajamittainen sotilaallisen voimankäyttö.

Varautumiskeinona tutkija näkee seuraavat toimenpiteet:

  • Kokonaisturvallisuuden toimintamallin (ml jatkuvasti käynnissä olevan viranomaisyhteistyön) terävöittäminen. Lisää panoksia yhteiseen poikkihallinnolliseen
    suunnitteluun ja varautumiseen. Selkeämmät johtosuhteet.
  • Yhteiskunnan resilienssin parantaminen, erityisesti pitkän aikavälin toimintana: kansalaisten hyvä koulutustaso ja yhteiskunnallisen jakautumisen ehkäiseminen ovat parasta ”turvallisuuspolitiikkaa” pitkällä aikavälillä. Tällöin kansalaiset ”sietävät” jonkin verran epävarmuutta ja tunnistavat myös (ainakin osan) heihin kohdistuvia vaikuttamisyrityksistä.
  • Lisää julkista ja realistista puhetta uhkakuvista ja Suomen turvallisuusasemasta.
  • Puolustuksen valmiuden ja kyvyn parantaminen. Pitkän aikavälin satsaukset (puolustuskyvyn ylläpidon näkökulmana on noin 15 vuotta eteenpäin ja 30 vuotta taaksepäin).

***

Haastateltujen asiantuntijoiden joukossa olivat muun muassa Ulkopoliittisessa instituutissa ohjelmajohtajana työskentelevä Mika Aaltola, Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéll, dosentti Jyri Raitasalo, erikoistutkija Juha-Antero Puistola, prikaatikenraali (evp) Juha Pyykönen sekä pyynnöstään nimettömäksi jääneitä virkamiehiä ja tutkijoita.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa