Jaa

553661009_1280x720

Valkoisen talon kansallisen kauppaneuvoston johtaja, Peter Navarro (kuva: Vimeo)

Vieraskynän kirjoittaja Niki Sopanen valmistelee maailmanpolitiikan väitöskirjaa kiinalaisten ja yhdysvaltalaisten toisiaan koskevista salaliittoteorioista.

”Kiina, Kiina, Kiina”. Jos jokin sana toistui Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vaaliretoriikassa, niin ”Kiina”. Asiayhteys tuli myös harvinaisen selväksi: Kiina oli Trumpille sekä uhka että syntipukki. Jo vuonna 2011 nykyinen läntisen supervallan johtaja leimasi itäisen suurvallan ”viholliseksi, joka haluaa tuhota meidät”. Viimevuotisten presidentinvaalien aikaan Trumpin Kiina-puheet kävivät entistä hurjemmiksi. Twitter-ajan demagogi hätkähdytti puheillaan Kiinasta Yhdysvaltoja ”raiskaavana valuuttamanipulaattorina” sekä ilmastonmuutoksesta ”kiinalaisena huijauksena, jonka tarkoituksena on tehdä amerikkalaisteollisuus kilpailukyvyttömäksi”.

Yhdysvalloissa Kiinaa on käytetty poliittisena sylkykuppina aikaisemminkin. Kylmän sodan jälkeen idän suurvalta on löytänyt tiensä amerikkalaisten painajaisiin niin sanotuissa ”Kiinan uhka” -teorioissa, jotka ovat olleet erityisen suosittuja vanhoillisten yhdysvaltalaisten keskuudessa. Neokonservatiivien, siis vapaakauppaa ja interventionismia kannattavien bushilaisten, Kiina-uhkakuvia yhdistävät ajatukset resursseja ja markkinoita itselleen hamuavasta nationalistisesta nousukkaasta, jonka sotilaallinen uhittelu naapurimaille, tai vaihtoehtoisesti tuki ”roistovaltio” Pohjois-Korealle vetäisi Yhdysvallat mukaan sotaan liittolaisiaan puolustamaan. Niin Bushin kuin liberaalin Obaman aikakaudella Kiinan haasteseen pyrittiin vastaamaan lujittamalla sotilas- ja talousyhteistyötä Itä-Aasian liittolaisten kesken. Niin sanotut paleokonservatiivit sen sijaan korostavat ennen kaikkea perinteen voimaa (koti-uskonto-isänmaa-läntinen sivilisaatio) sekä Washingtonin puuttumattomuutta muiden maiden ja omien kansalaisten asioihin. Jotkut heistä näkevät Kiinan läntisen sivilisaation olemuksen haastajana. Tämän tyyppistä ajattelua edustavat Trumpin neuvonantaja Steve Bannon sekä taannoin erotettu Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Michael Flynn, joka kirjassaan linkitti Kiinan samojen Yhdysvaltoja vastaan juonittelevien tahojen sarjaan kuin jihadistit ja Pohjois-Korea.

Presidentti Trumpin paleokonservatiivis-populistisessa Kiina-retoriikassa kaikuvat kuitenkin ennen kaikkea talouden uhat. Pelätään, että idän rikastuva suurvalta sysää Yhdysvallat syrjään maailmantalouden keskipisteestä ja käyttää omistamiaan yhdysvaltalaisvelkakirjoja sekä paisuttaa mieluista kaupan ylijäämää amerikkalaisten, erityisesti teollisuusväestön, kustannuksella. Taloudellisesti voimakasta Kiinaa ei tulisi kohdella halattavana pandanallena liberaalien tapaan vaan setelirankaisena ”dollarinvärisenä” lohikäärmeenä (greenback danger). ”Paleoille” talous ja kauppa suurvaltojen välillä näyttäytyy nollasummapelinä eikä Kiinan johdon toistamana ”win-wininä”, jossa kaikki voittavat.

Kaikkein kirkkaammin paleokonservatiiviset Kiinan uhka -teoriat kiteytyvät Donald Trumpin kauppapoliittisessa johtotähdessä, Peter Navarrossa.

Kiinan kauhu: haukka nimeltä Navarro

Virkaan astuttuaan Donald Trump perusti Valkoisen talon kansallisen kauppaneuvoston (White House National Trade Council, NTC). Tuon uuden neuvoston tehtävänä on presidentin avustaminen kauppaneuvotteluissa sekä amerikkalaisteollisuuden etujen edistäminen. NTC:n johtajaksi valittiin University of California-Irvinen taloustieteen professori Peter Navarro, joka toimi ennen nimitystään Trumpin presidenttikampanjan talouspoliittisen tiimin ainoa ekonomistina. Aiempaa kokemusta poliittisessa virassa toimimisesta Navarrolla ei ollut. 1990–2000 -luvuilla hän pyrki tuloksetta politiikkaan demokraattiehdokkaana. Navarro on myös kirjoittanut useita populaariteoksia taloudesta ja hänen kirjoituksiaan on julkaistu muun muassa The New York Timesissa ja Wall Street Journalissa.

Navarron näkemykset käyvät yksi yhteen Trumpin kanssa. Virkaan astuttuaan Navarro on syyttänyt Saksaa aliarvostetun euron hyödyntämisestä ulkomaankauppansa edistämiseksi ja julistanut Yhdysvaltojen ja EU:n välille suunnitellun vapaakauppasopimuksen (TIPP) kuolleeksi. Navarro on uhannut Trumpin tavoin asettaa korkeat tullimaksut kiinalaistuotteille. Toisin sanoen kotimaan teollisuus, sitä edistävä protektionistinen kauppapolitiikka sekä kahdenkeskiset vapaakauppasopimukset ovat hyvästä, kauppa-alijäämä ja monenkeskiset kauppasopimukset pahasta.

Navarroa on Trumpin tavoin syytetty merkantilismista. Jo ennen viime vuoden vaaleja 370 yhdysvaltalaista taloustieteilijää syytti Trumpia ”taikauskoisuudesta ja salaliittoteorioista”. Navarroa taas on soimattu ”vaarallisista ja harhaanjohtavista talousnäkemyksistä”. Tämän ohella Harvardista valmistunutta taloustieteilijää on kritisoitu siitä, että vaikka Navarro kirjoittanut suurelle yleisölle tarkoitettuja teoksia, hän ei ole koskaan julkaissut artikkelia taloustieteen vertaisarvioiduissa huippujournaaleissa.

Ennen nimitystään Navarro tunnettiin Kiinaa kriittisesti käsittelevistä kirjoistaan sekä näiden pohjalta ohjatuista dokumenteista. Koulutuksena puolesta Navarro ei itse ole Kiina-tutkija, eikä hän ole julkaissut yhtäkään Kiinaa käsittelevää vertaisarvioitua artikkelia. Kiinan kieltä Navarro ei myöskään osaa, hän ei ole viettänyt maassa pidempää aikaa, eikä häntä tunnettu yhdysvaltalaisten Kiina-asiantuntijoiden keskuudessa ennen Trumpin valtaannousua. Tunnetuin Navarron tuotoksista on dokumenttielokuva Death by China (DBC), jonka itse presidentti Trump on kehottanut katsomaan. Kiinassa puolueen hallitsema lehdistö taas on samaistanut Navarron elokuvan natsipropagandaan, samalla kun miehen nimitys otettiin tyrmistyksellä vastaan. Peter Navarro itse mainostaa elokuvansa olleen katsotuimpien dokumenttien joukossa kolmen vuoden ajan, vaikka Netflix ei ole julkistanut katsojatilastoja.

Death by China – Kuolema Kiinalta

Navarron elokuvan perusajatus paljastuu jo ensimmäisen kohtauksen aikana. ”Made in China” lukee taivaalta alas laskeutuvassa taisteluveitsessä, jonka terä uppoutuu sinipunavalkoiseen uhriinsa. Tikarin isku etenee makaaberin hidastuksen siivittämänä: veri purskahtaa kohteestaan, eikä aikaakaan, kun punainen hurme leviää sen alla kuin auton alle jääneestä eläimen raadosta. Kun kuvakulma vaihtuu, vuotaa Yhdysvaltojen karttakuvan kalmo yhä surkeasti, ja harmaa betoniseinä edessä peittyy hiljalleen alaspäin valuvasta amerikkalaisverestä. Lopulta ainoastaan kolme sanaa on erotettavissa verivanan jäljiltä: ”Death by China” (suom. Kuolema Kiinalta).

Harvinaisen suorasukaiset välianimaatiot seuraavat dokumentissa toinen toisiaan. Yhdysvaltoja lähestyvä kiinalaislaiva on nimetty ”SS Valuuttamanipuloijaksi” (SS Currency Manipulator), ja se kuljettaa laatikkoa, jossa lukee ”tappavaksi valmistettu Kiinassa”. Yhdysvaltojen kongressissa liehuvat ylikansallisten suuryritysten liput. Kolmen kupin pelissä Kiina saa työpaikkoja ja monikansalliset yhtiöt dollariröykkiöitä. Amerikan kupin alta paljastuu paisuva kauppa-alijäämä. Yhdysvaltoihin hyökkäävissä kiinalaisissa pommikoneissa lukee ”laittomia tukiaisia”, kohotetuissa pistimissä ”lapsityövoima”, ”orjatyövoima” ja ”vankityövoima”. Amerikkalaisten tehtaat ja työpaikat tuhoutuvat pommitushyökkäyksissä. Tilalle tulee vaarallisia tuotteita amerikkalaiskuluttajille kuljettavia kiinalaisrekkoja. Kiinan lippua ripustetaan salkoon presidentti Obaman puheen aikana. Voiko asiaa enää selkeämmin ilmaista: Amerikka kuuluu Kiinalle.

Tämä ei ole kuitenkaan tavallisen amerikkalaisen kuluttajan vika. Navarron moraalisena paimenena toimiva kertojaääni, Golden Globe ja Emmy-palkittu näyttelijä Martin Sheen ilmoittaa, että Kiinaa hallitseva kommunistinen puolue tulee erottaa selkeästi Kiinan ”hyvistä ja ahkerista” kansalaisista, joita Pekingin sortajat kyykyttävät. Vika löytyy ennen kaikkea presidentti Bill Clintonin hallituksesta ja republikaanienemmistöisestä kongressista, joiden suuri tuki mahdollisti Kiinan Maailmankauppajärjestön (WTO)-jäsenyyden vuonna 2001. Tällä on ollut Navarron mukaan katastrofaaliset seuraukset Yhdysvaltojen kansantaloudelle: 57 000 amerikkalaistehdasta on kadonnut, 25 miljoonaa amerikkalaista on menettänyt työpaikkansa, minkä lisäksi Yhdysvallat on kolme tuhatta miljardia dollaria velkaa Kiinalle.

Republikaaniedustajat, sinikaulusalojen lobbarit ja Kiina-haukat toisensa jälkeen myötäilevät Navarron teesejä Yhdysvaltojen kohtaamasta ”Kiina-ilmiöstä”. Kiinalaisen sortohallituksen niin sanottuihin ”työntuhoaseisiin” (weapons of job destruction) kuuluvat saastuttaminen, työntekijöiden hyväksikäyttö, valuutan manipuloiminen, piraattituotteet sekä laittomat tuet valtionyrityksille. Vastatoimenpiteenä Kiinalle Navarro ehdottaa kiinalaistuotteiden ostoboikottia, kongressiedustajiin vetoamista amerikkalaisen teollisuustuotannon puolesta sekä vastuullisuuden ja kauppareformin penäämistä Kiinalta.

Dokumentissa esitetyt väitteet Kiinan WTO-jäsenyyden negatiivisesta vaikutuksesta Yhdysvaltojen talouteen eivät ole vailla pohjaa. Vuonna 2015 Yhdysvaltojen Kiinan-kaupan alijäämä kasvoi 365 miljardin dollarin ennätyslukemiin edellisvuodesta, mikä on syönyt amerikkalaisten työpaikkoja. Kiina manipuloi valuuttansa arvoa vuosien ajan – joskaan ei enää. Yhdysvallat on haastanut Kiinan WTO:n riitojenratkaisuelimessä kymmeniä kertoja. Myös Navarron esiin nostamille, tavallisen teollisuustyöntekijän huolille löytyy perusteita. Esimerkiksi washingtonilaisen ajatushautomo Economic Policy Instituten (EPI) mukaan Yhdysvallat menetti 3,2 miljoonaa työpaikkaa vuosien 2001–2013 välillä Kiinan WTO-sopimuksen vuoksi. Yliopistotutkintoa vailla olevien yhdysvaltalaistyöntekijöiden mediaanitulojen on esitetty laskeneen matalapalkkaisten maiden kanssa käytävän kilpailun takia. Tämä näkyy myös amerikkalaisten mielikuvissa Kiinaa kohtaan. PEW-tutkimuskeskuksen mukaan 89 prosenttia amerikkalaisista piti Yhdysvaltojen kauppa-alijäämää ja työpaikkojen menetystä Kiinan kanssa erittäin tai jonkin verran vakavana ongelmana. Kiinaan myös suhtaudutaan Yhdysvalloissa muun maailman keskiarvoon nähden verraten negatiivisesti: amerikkalaisista peräti 54 prosentilla oli epäsuotuisa näkemys Kiinasta. PEW-kyselyt osoittivat myös sen, että 36 prosenttia amerikkalaisista piti Kiinaa maailman johtavana talousmahtina ja jopa 46 prosenttia uskoi Kiinan korvaavan tai jo korvanneen Yhdysvallat maailman supervaltana. Merkillepantavaa on myös se, että 49 prosenttia tavallisista yhdysvaltalaisista piti vapaakauppasopimuksia ”huonona asiana”.

Näiden lukujen valossa ei ole siis ihme, että DBC on löytänyt katsojakuntansa. Tosin sen saamat kehnohkot kriitikoiden ja katsojien keskiarvot Rotten Tomatoes –sivustolla, Metacritic-sivustolla tai Internet Movie Databasessa (IMDb) kertovat penseästä vastaanotosta.

Navarron dokumenttia ei voi millään muotoa pitää tasapuolisena esityksenä. Siinä ei ole äänessä ainuttakaan Navarron ajatusta haastavaa. Poissaolollaan loistavat pohdinnat automatisaation ja digitalisaation vaikutuksesta työpaikkakatoon. Kiinan-kaupan mukanaan tuomia investointeja tai työpaikkoja ei noteerata. Suurvaltojen kauppasuhteiden poliittisesti vakauttavasta ja uudistavasta vaikutuksesta vaietaan. WTO-sopimuksen mahdollisia haittoja kiinalaisille ei käsitellä. Yhtäkään ajatusta ei suoda niin sanottujen negatiivisten ulkoisvaikutusten ongelmille, siis sille, että globaalin talouspolitiikan toteumat olisivat epäsuoran tahattomasti toiselle tai molemmille osapuolelle haitaksi, vaikka kumpikaan ei tällaista asiantilaa olisi alun perin toimillaan tavoitellut. Dokumentissa ei myöskään sivuta viime vuosina puhuttaneesta Yhdysvaltojen teollisuustuotannon elpymisestä, kun yhdysvaltalaisyritykset ovat tuoneet tehtaitaan takaisin amerikkalaismarkkinoiden läheisyyden ja työntekijöiden ammattitaidon vuoksi, tai mahdollisesti tultuaan pettyneiksi Kiinaan. Reformin tarpeesta kauppapolitiikassa puhutaan jatkuvasti, mutta muutosten vaikutus esimerkiksi kuluttajahintoihin jätetään käsittelemättä.

Elokuvassa esitetään myös ajan hengelle ominaisesti vaihtoehtoisia faktoja. Esimerkiksi dokumentin väite Yhdysvaltojen kolmen tuhannen miljardin dollarin velasta Kiinalle ei pidä paikkaansa. Velan osuus saavutti tuhannen miljardin dollarin rajapyykin vuonna 2010. Tämän jälkeen velka on käynyt korkeimmillaan lähes 1 300 miljardissa dollarissa ja nyt se on laskenut hieman alle 1 100 miljardiin dollariin. Kiinan osuus Yhdysvaltojen kokonaisveloista (19,5 biljoonaa dollaria) on siis noin 6,8 prosenttia. Useiden taloustieteilijöiden mukaan Kiinan velka sitä paitsi sitoo sitä Yhdysvaltoihin, sillä Kiinan saamiset ovat sidoksissa dollariin, jonka pysyminen vahvana on edellytys halvalle juanille ja sitä myöten Kiinalle elintärkeälle vientisektorille.

Summa summarum

Peter Navarron Death by China heijastaa amerikkalaisen paleokonservatiivien mielenmaisemaa: Yhdysvallat ei ole entisensä, duunari kärsii ja Kiina on siihen syypää. Vaikka huolelle on kuulijakuntansa, ei Navarron mustavalkoinen argumentaatio vakuuta. Pekingin näkökulmasta taas Navarro – ja Trump yhtä lailla – edustavat Kiinan uhka-teorian uusinta tulemista, joka on suunnattu Kiinan nousua vastaan.

Trumpin päätös nimittää itsensä kuuloinen ”tavallisen kansan ekonomisti” yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmaksi kauppapoliittiseksi päättäjäksi tietää voimakasta ideologista vastakkainasettelua Yhdysvaltojen ja Kiinan välille. Nähtäväksi tosin jää, miten edellä mainittuun kauppapolitiikan suhdeyhtälöön vaikuttavat Yhdysvaltojen haukkamainen kauppaneuvottelija Robert Lighthizer sekä julkisuudessa myös Kiina-haukkana esiintynyt kauppaministeri Wilbur Ross, jolla on kuitenkin todettu Kiina-sympatioita. Todennäköistä on ainakin se, että kokoonpanolla Trump-Navarro-Ross-Lighthizer salaliittosyytöksiä Kiinaan suuntaan tullaan kuulemaan vielä useasti.

Historian valossa Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä voikin odottaa seuraavanlaista dialogia, jonka järjestys ja sisältö ovat vapaasti muutettavissa osoittavan sormen perusteella:

”Kiina, Kiina, Kiina!”

”Amerikka, Amerikka, Amerikka!”

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa