Jaa

Dwight D. Eisenhower on edelleen ainoa virkakaudellaan Taiwanissa vieraillut Yhdysvaltain presidentti. Kuva: USAID.

Kiinan (Kiinan kansantasavalta) ja Taiwanin (Kiinan tasavalta) väliset jännitteet ovat yksi palanen Etelä-Kiinan merellä käynnissä olevassa pelissä, jossa Kiina koettelee naapuriensa sietokykyjen rajoja pyrkiessään kasvattamaan vaikutuspiiriään. Alueen valtioiden lisäksi Yhdysvallat ylläpitää aktiivista läsnäoloa alueella osoittaen tukeaan liittolaisilleen. Taiwanin ja Yhdysvaltojen välinen yhteistyö kirvoittaa tasaisin väliajoin tiukkasävyisiä kommentteja Kiinan poliittiselta johdolta. Vastavalitun presidentin Donald Trumpin käymä puhelinkeskustelu Taiwanin presidentti Tsai Ing-wenin kanssa oli kuitenkin ennennäkemättömän suora provokaatio yhden Kiinan politiikkaa vastaan, vaikka Yhdysvallat on toimittanut Taiwanille aseita vuosikymmenten ajan. Sittemmin Trump on luvannut pitää kiinni vuosikymmeniä jatkuneesta diplomaattisesta käytännöstä ja pidättäytyä virallisesta kanssakäymisestä Taiwanin johdon kanssa, mutta Kiinan, Taiwanin ja Yhdysvaltojen välinen kolmiodraama on siitä huolimatta kaikkea muuta kuin yksinkertainen.

Vahvistuvan Kiinan puristuksessa

Nykyisen kehityskulun voidaan katsoa alkaneen vuonna 1949, kun Kiinan tasavallan silloinen hallinto pakeni sisällissodan loppuvaiheissa Taiwanin saarelle ja perusti sinne oman hallinnon. Tämän seurauksena Manner-Kiinaa jäi hallitsemaan Mao Zedongin johdolla kommunistipuolue, ja maata alettiin kutsua Kiinan kansantasavallaksi. Molemmat hallinnot katsoivat hallitsevansa koko Kiinaa, eivätkä ne täten tunnustaneet toisiaan. Alusta lähtien Kiinan kansantasavalta on kieltäytynyt solmimasta diplomaattisuhteita valtioiden kanssa, joilla on diplomaattisuhteet Taiwanin kanssa. Kommunismin leviämisen pelossa useat valtiot, Yhdysvallat etunenässä, tunnustivat Taiwanin ”viralliseksi Kiinaksi”.

Korean sodan myötä jännitteet Kiinojen välillä kasvoivat, ja Yhdysvallat lähetti sota-aluksiaan saarivaltion tueksi. Sodan päättyessä 1953 myös Yhdysvaltojen laivasto poistui alueelta ja vihollisuudet alkoivat uudestaan. Tämän seurauksena presidentti Eisenhowerin hallinto solmi puolustussopimuksen Taiwanin ja Yhdysvaltojen välille joulukuussa 1954. Turvatakuiden lisäksi Yhdysvallat tuki Taiwania miljardin dollarin avustuspaketilla, joka loi pohjan seuraavien vuosikymmenten nopealle talouskasvulle.

1970-luvulla Kiinan kansantasavallan vaikutusvallan kasvu kansainvälisessä diplomatiassa heikensi Taiwanin asemaa. Yhdysvaltojen tuella siihen asti säilytetty paikka YK:ssa ja sen turvallisuusneuvostossa siirtyi Kiinan kansantasavallalle vuonna 1971, ja Yhdysvallat katkaisi diplomaattisuhteet Taiwaniin 1979 solmittuaan suhteet Kiinan kansantasavallan kanssa. Samalla päättyi myös puolustussopimuksen voimassaolo.

Kylmän sodan jälkeen tilanne on pysynyt käytännössä muuttumattomana. Vuonna 1992 maat saavuttivat epävirallisissa neuvotteluissa ”yhteisymmärryksen”, jonka mukaan on vain yksi jakamaton Kiina. Kumpikin osapuoli tosin katsoo itse olevansa ainoa laillinen hallitus. Taiwanin kehitystä on leimannut nopea talouskasvu ja demokratiakehitys. Maan poliittista kenttää ovat 2000-luvulla hallinneet vuorotellen nykytilan säilyttämistä kannattavat nationalistit ja itsenäistymistä ajavat liberaalit, jotka katsovat maan olevan jo nyt käytännössä suvereeni valtio. Kiina on toistaiseksi hyväksynyt nykyasetelman, jossa Taiwan on erillinen ”poliittinen entiteetti”, mutta kuuluu hallinnollisesti Kiinan kansantasavaltaan, ja odottanut ajan pelaavan sen eduksi. 1990-luvulla nopeasti edennyt demokratisoituminen Taiwanissa on kuitenkin luonut epävarmuutta Kiinan hallinnossa, ja maa uhkaa käyttää sotilaallista voimaa, mikäli Taiwan ryhtyy edistämään itsenäistymishanketta.

Viime aikoina Pekingin ja Taipein välit ovat jälleen kiristyneet. Pitkään jatkuneiden saarikiistojen lisäksi Taiwanin uusi presidentti Tsai Ing-wen on aika ajoin kyseenalaistanut yhden Kiinan politiikan. Kiinan sotilaallinen aktiivisuus on lisääntynyt Taiwanin aluevesien lähistöllä, ja Peking katkaisi epävirallisetkin yhteydet maiden välillä. Myös Taiwanin diplomaattinen eristäminen eteni viime joulukuussa, kun São Tomén ja Príncipen demokraattinen tasavalta katkaisi suhteensa Taiwaniin Kiinan kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen. Taiwanin itsenäisyyden tunnustaneita valtioita on tällä hetkellä 21, pääasiassa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa.

Taloudellista yhteistyötä ja asekauppoja

Vaikka virallinen puolustussopimus Yhdysvaltojen ja Taiwanin välillä raukesi 1979, hyväksyttiin Yhdysvalloissa samana vuonna Taiwan Relations Act, joka määrittelee maan politiikan Taiwanin suhteen. Lain mukaan Yhdysvaltojen on pidettävä läheiset ja ystävälliset suhteet Taiwaniin muun muassa kulttuurin ja kaupankäynnin saralla. Virallisten diplomaattisuhteiden puuttuessa Yhdysvaltoja Taiwanissa edustaa yksityinen voittoa tavoittelematon organisaatio The American Institute in Taiwan. Käytännössä AIT vastaa samoista tehtävistä, jotka kuuluisivat normaalisti suurlähetystölle. Yksityisen toimijan kautta ihmisten vapaampi liikkuvuus ja ennen kaikkea kaupankäynti saadaan toteutettua ilman suurta julkisuutta, johon Kiinan olisi vastattava oman uskottavuutensa vuoksi. Taiwan oli viime vuonna kokonaisarvoltaan kymmenenneksi suurin kauppakumppani Yhdysvalloille ja toisinpäin kumppanuuden painoarvo on vielä suurempi, joten toimivat suhteet ovat elintärkeät Taiwanille myös taloudellisesti.

Tyynenmeren alueen voimatasapainon kannalta lain tärkein sisältö on kuitenkin velvoite toimittaa Taiwanille riittävästi asemateriaalia uskottavaa puolustusta varten sekä ylläpitää kykyä vastata kaikkiin uhkiin, jotka vaarantaisivat Taiwanin asukkaiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Toisin sanoen Yhdysvallat vakuuttaa turvaavansa Taiwanin suvereniteetin, vaikka tunnustaa Taiwanin olevan virallisesti osa Kiinaa eikä kannata sen itsenäistymistä. Myöhemmin dokumentissa kuitenkin velvoitetaan presidenttiä ainoastaan ilmoittamaan kongressille edellä mainituista uhkista, jonka jälkeen päätökset varsinaisesta toiminnasta tehdään perustuslaillisen prosessin mukaisesti. Turvatakuiden todellista pitävyyttä on epäilty, koska ennen vuotta 1979 esimerkiksi Eisenhowerilla oli kongressin mandaatti käyttää tarpeelliseksi katsomaansa aseellista voimaa alueen puolustamiseksi.

Kuitenkaan yhteenkään Yhdysvaltojen sopimaan puolustussopimukseen sen paremmin Aasian maiden kuin Naton kanssa ei kuulu laillisesti sitovaa velvoitetta käyttää aseellista voimaa kumppanin auttamiseksi, vaan niissä velvoitetaan avustamaan tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla, joihin voi sisältyä myös aseellisen voiman käyttö. Taiwanin turvatakuiden voidaan siis katsoa olevan yhtä lailla olosuhteista riippuvaisia kuin kaikilla muillakin valtioilla.

Aseistamisvelvoitteen Yhdysvallat on hoitanut vähintään kiitettävästi. Vuosien varrella kauppaa on käyty kymmenillä miljardeilla ja lähes jokaisella aselajilla Taiwanin asevoimissa on käytössään amerikkalaista kalustoa. Toisaalta Taiwan on joutunut viimeisen vuosikymmenen aikana kohtaamaan Kiinan painostuksen seuraukset jäämällä ilman uusia F-16C/D-hävittäjiä ja täsmäaseita, jotka olisivat ilmeisesti olleet Yhdysvaltojen mielestä liian hyökkääviä nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin.

Yhteiselon tulevaisuus

Entisen Etelä-Suomen läänin kokoinen saari on kuin kolmas pyörä suurennuslasin alla olevan avioparin liitossa; julkinen salaisuus, jonka olemassaolon Kiina sietää, kunhan Yhdysvaltojen ja Taiwanin suhteesta ei retostella liikaa julkisuudessa tai tule ilmi merkkejä lähentymisestä. Taiwan on vain pieni osa suurempaa valtataistelua Aasiassa, mutta sen on myös arvioitu olevan seikka, joka herkimmin synnyttäisi laukausten vaihtoa suurvaltojen välillä. Uhkakuvaksi on nostettu yksittäinen suuri asekauppa, joka ylittäisi Kiinan sietokyvyn. Ratkaisuksi on esitetty kauppojen jakamista pienempiin osiin, jolloin tavaravirta olisi jatkuvaa, mutta yksittäiset erät niin pieniä, etteivät ne juuri ylittäisi uutiskynnystä. Jokaisesta kaupasta ärähtäminen taas heikentäisi Kiinan hakemaa shokkivaikutusta.

Kiinalle Taiwan on Yhdysvaltojen liittolaisena geopoliittinen uhka, mutta ennen kaikkea arvovaltakysymys, josta sillä ei ainakaan omasta mielestään ole varaa peräytyä, vaikkei Taiwanin itsenäistyminen toisikaan välttämättä radikaalia muutosta nykytilanteeseen. Yhdysvalloille Taiwan taas edustaa etulinjan pesäkettä alueella, jossa se taisteli aiemmin kommunismia vastaan ja pyrkii nykyään säilyttämään alueellisen vaikutusvaltansa ja pelotteensa Kiinan laajentumispyrkimyksiä vastaan. Kumpikaan osapuolista ei halua eskaloida tilannetta, minkä vuoksi nykyinen järjestely on jatkunut huomattavan pitkään.

Strategisesti katsottuna Yhdysvalloilla on kamppailussa enemmän hävittävää, koska se haluaa pystyä tarvittaessa turvaamaan alueen meriyhteydet ja painostamaan Kiinaa samalla, kun sen tuki riippuu muutamasta suhteellisen pienestä saarivaltiosta suurvallan kyljessä. Kuitenkin avoin sota saattaisi olla liian kova hinta tavoitteisiin nähden. Kiina tietää tämän ja pyrkii aggressiivisilla kommenteilla ja voimannäytöillä etäännyttämään Yhdysvaltoja alueen valtioista. Tämän vuoksi pienilläkin nyansseilla on merkitystä tässä paradoksaalisessa näytelmässä. Kymmenen minuutin onnittelupuhelu presidenttien välillä aiheutti Pekingissä huomattavasti suuremman närkästyksen kuin ilmatorjuntaohjuskauppa, koska sitä ei ollut tapahtunut kertaakaan vuoden 1979 jälkeen.

Vaikka presidentti Trump ei ole varsinaisesti salannut intoaan käydä kamppailuun Kiinaa vastaan, osoittautui aggressiivinen hyökkäys yhden Kiinan politiikkaa vastaan ilmeisesti liian rajuksi lähestymistavaksi jopa hänelle. Taiwan jatkaa varmasti pyrkimyksiään uusien hävittäjien hankkimiseksi, ja tulevien vuosien asekaupat Taiwanin kanssa määrittävät todennäköisesti vahvasti Trumpin hallinnon puolustuspolitiikkaa Tyynenmeren alueella, vaikka päärooliin nousseekin kauppapolitiikka Kiinan kanssa. Kiusaus hyväksyä miljardien dollareiden kaupat on varmasti suuri.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa