Jaa

Osa El Salvadorin sisällissodan uhreille pystytettyä Muistin ja totuuden monumenttia San Salvadorissa. Kuva Mari Fabritius.

Keski-Amerikan maat Guatemala, El Salvador, Honduras, Nicaragua, Belize, Costa Rica ja Panama voidaan vaalijärjestelmiensä tasolla lukea nykyään demokratioiden joukkoon, sillä maissa on järjestetty säännölliset, enemmän tai vähemmän vapaat vaalit 1990-luvulta lähtien. Pelkän kohtalaisen vaalidemokratian ei kuitenkaan tulisi riittää laskemaan maita demokratiaksi. Kun Costa Rica jätetään laskuista pois, Keski-Amerikan maissa demokratian muiden osa-alueiden toteutumisessa riittää vielä haasteita. Monissa Keski-Amerikan maissa vallitsee matala luottamus instituutioihin, rankaisemattomuuden kulttuuri, puutteellinen lehdistönvapaus sekä horjuva kansalaisyhteiskunta. Keski-Amerikan alue on myös monilla mittareilla väkivaltaisin maailmassa:  Alueen maat päihittävät murhaluvuissa esimerkiksi Irakin ja Afganistanin kirkkaasti, kun murhalukuja verrataan sataa tuhatta asukasta kohti.  Lisäksi maailman väkivaltaisimman sotaa käymättömän maan titteliä pitkään kantanut Honduras luovutti sen El Salvadorille vuonna 2015. Monien demokraattisen valtion perusperiaatteiden toteutumiseen on siten vielä matkaa.

Latinalaisen Amerikan maat aloittivat matkansa kohti demokratiaa niin kutsutun demokratisoitumisen kolmannen aallon aikana. Etelä-Amerikan maat kulkivat keskiamerikkalaisia tovereitaan edellä ja demokratisoituivat pääosin 1970-80-lukujen taitteessa, jolloin Keski-Amerikan maat kamppailivat vielä diktatuurien ja sisällissotien kourissa. Lisäksi Keski-Amerikkaan verrattuna eteläamerikkalaiset valtiot demokratisoituivat suhteellisen rauhallisesti ja nopeasti. Vaikka Keski-Amerikan maiden 1900-luvun historiaa leimaavat laajat väkivaltaisuudet ja keskimäärin hauras demokraattinen kehitys, alueella on nähtävissä toivon pilkahduksia. Positiivisena voidaan pitää sitä, että jokainen Keski-Amerikan maa on Freedom Housen indeksin mukaan vapaampi nyt kuin vuonna 1980.

Sisällissotien perintö

Keski-Amerikassa alkoi kuohua 1930-luvulla, jolloin niin Nicaraguassa, Guatemalassa kuin El Salvadorissakin oli asetettu valtaan Yhdysvaltain tukema sotilasdiktaattori. Nicaraguassa valtaan astui Anastasio “Tacho” Somoza vuonna 1937 tapatettuaan vallankumoussankari Augusto César Sandinon. Somozan dynastia kunnostautui nepotismissa ja rikkauksien haalimisessa, ja suku hallitsi Nicaraguaa aina vuoden 1979 sandinistivallankumoukseen saakka.

Guatemalassa kenraali Jorge Ubico äänestettiin valtaan ainoa tarjolla olevana ehdokkaana vuonna 1931. Hänen hallintonsa muodosti laajan vakoilu- ja ilmiantoverkoston sekä kidutti säälimättä opposition edustajia. Ubico luopui vallasta vuonna 1944 alkaneen kymmenvuotisen vallankumouksen myötä. Maan seuraava presidentti oli demokraattisesti valittu Juan José Arévalo, joka sääti minimipalkan ja lähes universaalin äänioikeuden. Vaikka Arévalo yritettiin syöstä vallasta lukuisia kertoja, hänen seuraajakseen valittiin vuonna 1951 vaaleilla Jacobo Árbenz, joka jatkoi Arévalon reformeja. Árbenz sääti maareformin ja salli kommunistisen puolueen toiminnan, mikä oli liikaa Yhdysvalloille, sillä se oli hallinnut valtaosaa maan banaanintuotannosta. Vuoden 1954 vallankaappaus ja Carlos Castillo Armasin diktatuuri siivitti maan uuteen, 36-vuotiseen sisällissotaan, jolloin myös maat palautettiin entisille omistajilleen.

El Salvadorissa Maximiliano Hernández Martínez kaappasi vallan siviilipresidentti Arturo Araujolta vuonna 1932. Hernandez Martínezin astuttua valtaan El Salvadorissa oli käynnissä laajoja protesteja, jotka juontuivat maan keskittymiseen harvojen käsiin sekä maaseudun kurjiin oloihin. Diktaattorin johdolla käynnistettiin ”La Matanza”, protestoivien maanviljelijöiden ja heiksi oletettujen laajamittainen surmaaminen. Kuolonuhrien määräksi arvioidaan noin 35 000, joista merkittävä osa oli alkuperäiskansojen edustajia. La Matanzan tapahtumia ei koskaan virallisesti tutkittu. Hernandéz Martínezista alkoi diktatuurien kausi, joka kesti maassa vuoteen 1979 saakka. Oikeiston ja vasemmisto-opposition jännitteet kasvoivat, kun hallituksen joukot surmasivat köyhien puolustajan sekä epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa ja korruptiota vastaan saarnanneen arkkipiispa Óscar Romeron kesken messun. Tammikuussa 1981 viiden vasemmistopuolueen sateenvarjoryhmittymä Frente Farabundo Martí para la Liberación Nacional (FMLN) julisti aloittavansa taistelut, mikä käynnisti maan sisällissodan.

Vallankumoukset ja sisällissodat kurittivat Guatemalaa 36 vuotta, Nicaraguaa 11 vuotta ja El Salvadoria 12 vuotta. Pahinta jälkeä syntyi El Salvadorissa ja Guatemalassa, joissa omat hallintojärjestelmät eivät olleet koskaan päässeet kunnolla vakiintumaan. Vaikka näissä kahdessa maassa sisällissotien perintö on ollut keskiamerikkalaisista maista kenties kaikkein julmin, samat maat ovat ottaneet viime vuosina myös merkittäviä edistysaskelia.

El Salvadorin toivonpilkahdus

El Salvadorin sisällissodan aikana surmansa sai noin 75 000 ihmistä, mikä tarkoittaa lähes kahta prosenttia maan väestöstä. Julman sisällissodan tunnetuin teko on vuonna 1981 maan pohjoisosassa toteutettu El Mozoten joukkomurha, jota on tituleerattu pahimmaksi yksittäiseksi armeijan siviiliväestöön kohdistamaksi hirmuteoksi koko Latinalaisessa Amerikassa. Vaikka 1930-luvun ”La Matanzan” tapahtumia ei ole perusteellisesti selvitetty, El Mozoten tapaus on otettu kansallisesti käsittelyyn.

El Mozoten verilöyly oli osa laajamittaisempaa vastavallankumouksellista toimintaa, jonka tarkoituksena oli terrorisoida siviiliväestöä ja tukahduttaa La Matanzan tavoin kaikki mahdolliset vallankumoushalukkaat tuhoamalla kokonaisia kyliä. El Mozoten verilöylyllä lasketaan olleen vähintään 1000 uhria, joista suurin osa oli naisia ja lapsia.

YK:n käynnistämien rauhanneuvotteluiden myötä maahan asetettiin totuuskomissio vuonna 1992. Totuuskomission raportin mukaan sisällissodan aikaisista julmuuksista 85 prosenttia oli hallinnon virkamiesten toteuttamia. Totuuskomission suosituksia, kuten uhreille myönnettävää rahallista kompensaatiota, ei kuitenkaan valtaosin toteutettu. Lisäksi viisi päivää totuuskomission raportin julkaisemisen jälkeen maahan säädettiin armahduslaki, jonka ansiosta virkamiehiä ei voitu asettaa syytteeseen sisällissodan aikaisista julmuuksista.

Joulukuussa 2011 tapahtui pitkän odotuksen jälkeen käänne. Istuva presidentti, vallankumouspuolue FMLN:n edustaja Mauricio Funes pyysi ensimmäistä kertaa anteeksi El Mozoten hirmutekoa ja myönsi hallituksen osallisuuden verilöylyyn. El Mozoten tapahtumien tutkinta avattiin historiallisesti uudelleen syksyllä 2016, kun armahduslaki kumottiin maan korkeimman oikeuden päätöksellä. Lisäksi helmikuussa 2017 maan hallitus taipui totuuskomission suositukseen ja lupasi verilöylyssä kuolleiden omaisille 10 000–35 000 dollarin kompensaation. Tapauksen oikeudenmukaiselle tutkinnalle ja oikeuden toteutumiselle asettaa haasteita maan synkkä korruptiotilanne sekä oikeuslaitoksen osittainen riippuvaisuus. Lisäksi todistajien turvallisuuden takaaminen ei ole lainkaan varmaa.

Huolimatta armahduslain kumoamisesta aiempi toimimattomuus sisällissotaan liittyvissä julmuuksissa on johtunut suureksi osaksi oikeustoimijoiden passiivisesta vastarinnasta tapauksien edistämisessä. Armahduslain kumoamisen myötä voi toivoa, että virkamieskoneisto ja kansakunta pääsisivät sinuiksi menneisyyden kanssa ja synkät tapaukset saisivat vihdoin oikeutta. Jotta jutut edistyisivät oikeusasteissa, tarvitaan laajaa kansallista ja kansainvälistä tahtotilaa sekä maan oikeusjärjestelmän tukemista.

Guatemala: Istuva presidentti syytteeseen, mutta sisällissodan arvet auki

Guatemalasta kuultiin kiinnostavia uutisia syksyllä 2015, kun maan silloinen presidentti ja entinen armeijan kenraali Otto Perez Molina sekä varapresidentti Roxana Baldetti joutuivat eroamaan laajan korruptioskandaalin vuoksi. Kansalaiset olivat osoittaneet mieltään presidentin erottamiseksi rauhanomaisesti mutta päättäväisesti, ja protestit saivat toivotun lopputuloksen. Pérez Molinalta poistettiin yksimielisesti syytesuoja, ja hänet passitettiin vankilaan lahjontarikoksista epäiltynä. Syytteitä on sittemmin laajennettu muun muassa rahanpesuun ja kavalluksiin, mutta entinen presidentti on kiistänyt syyllisyytensä. Istuvan presidentin asettaminen syytteeseen tämän elinaikana on Latinalaisessa Amerikassa erittäin harvinaista.

Sen sijaan sisällissodan aikaiset haavat ovat yhä auki. Kun maata vuosina 1982–83 hallinnut diktaattori Efrain Ríos Montt nousi valtaan, sisällissota oli ollut käynnissä jo 22 vuotta. Hänen johdollaan maassa toteutettiin kansanmurha, jossa surmansa sai noin 200 000 ihmistä. Surmatuista valtaosa oli Ixil-mayojen alkuperäiskansan edustajia. Syytteen mukaan Ríos Montt oli täysin tietoinen käynnissä olleista etnisestä puhdistuksesta. Ríos Monttin johdolla Ixil-mayojen kimppuun hyökättiin systemaattisesti, koska heitä pidettiin alttiina vallankumoukselliselle toiminnalle sekä vaikeina kontrolloida. Väkivallan muodot olivat erittäin julmia: Ríos Monttin johdolla armeija muun muassa katkoi lapsilta päitä ja poltti raskaana olevia naisia elävältä. Diktaattorin asevoimat ovat olleet syytettyinä vähintään 472 joukkomurhasta, joiden noin 1700 uhria koostuivat alkuperäiskansojen edustajista ja alle 12-vuotiaista lapsista.

Ríos Montt käytti julmuuksissaan poltetun maan taktiikkaa, mikä johti Amnesty Internationalin arvion mukaan noin 10 000 alkuperäiskansan edustajan kuolemaan. Maahan asetetun totuuskomission mukaan hallinnon joukot vastasivat 93 prosentista sisällissodan aikaisista väkivaltaisuuksista. Ríos Monttilla oli Yhdysvaltojen ja Israelin vankka tuki antikommunisminsa ja USA-siteidensä takia, ja Ronald Reagan kutsui miestä ”suuren henkilökohtaisen suoraselkäisyyden ja sitoutuneisuuden mieheksi”.

Rikoksistaan huolimatta Ríos Montt asettui ehdolle Guatemalan vuoden 2003 presidentinvaaleissa sijoittuen vaalien ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi. Vuosina 2008–2012 hän toimi kansanedustajana, minkä ansiosta hän oli immuuni syytteille, jollei häntä erotettaisi virasta. Toukokuussa 2013 edustajainviran päätyttyä Ríos Montt sai 80 vuoden vankilatuomion kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta vain muutama päivä tuomion vahvistamisen jälkeen maan korkein oikeus jätti panematta tuomion täytäntöön vedoten oikeusprosessin aikana tapahtuneisiin virheisiin.  Oikeudenkäynti määriteltiin alkamaan uudelleen 23. kesäkuuta 2015. Ríos Montt on kiistänyt syyllisyytensä.

Viivyttelyjen jälkeen marraskuussa 2016 päätettiin, että Ríos Monttia vastaan aloitetaan uusi oikeudenkäynti, mutta syytetyn ei edellytetä olevan itse paikalla huonon terveydentilansa takia. Oikeus on lisäksi päättänyt, että vaikka Ríos Montt todettaisiin syylliseksi, häntä ei voida tuomita teoistaan hänen huonon terveydentilansa takia. Jatko on kysymysmerkki – viivyttely väkivaltaisuuksien käsittelemisessä on ikävän tavallista ympäri maanosaa. Jos Ríos Montt tuomitaan, hänestä tulee ensimmäinen valtionpäämies, joka on tuomittu kansanmurhasta kotimaassaan.

Odotettavissa valoisa tulevaisuus?

Demokratia elää vaikeita aikoja ympäri maailmaa. Vaikka avoimen autoritaariset hallitsijat on ajettu alas, opposition edustajat ovat myös Keski-Amerikan maissa usein epäonnistuneet kestävän yhteiskunnan ja demokratian rakentamisessa. Esimerkiksi Nicaraguassa kehitys on valitettavasti kulkenut El Salvadorista ja Guatemalasta päinvastaiseen suuntaan. Maan kehitys näytti voitokkaan sandinistivallankumouksen jälkeen hetken hyvältä, sillä sandinistit integroituivat vallankumousvoiton jälkeen osaksi parlamentaarista järjestelmää ja tunnustivat tappionsa vuoden 1990 vaaleissa. Vaikka 1990-luvun kehitys lupasi hyvää, viime aikoina maan demokratiatilanne on ottanut takapakkia.

Marraskuun 2016 presidentinvaaleissa maata vuodesta 2007 hallinnut entinen sissijohtaja Daniel Ortega valittiin kolmannelle peräkkäiselle kaudelle ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Kansainvälisille vaalitarkkailijoille annettiin aluksi ymmärtää, ettei heillä olisi asiaa maahan vaalien aikana, mutta Amerikan valtioiden järjestö kutsuttiin lopulta paikalle vaaliviikonlopuksi.

Ortega on ollut maassa suosittu johtuen laajoista sosiaalisista uudistuksistaan, nopeasta talouskasvusta ja köyhyyden vähentämisestä, mutta maan kehitys somozamaisen dynastian suuntaan on huolestuttavaa. Ortegan sukulaiset toimivat monissa merkittävissä viroissa, ja Ortegan voittoa viimeisimmissä vaaleissa varmisteltiin korkeimman oikeuden avustuksella. Korkein oikeus syrjäytti vaalivuoden kesäkuussa oppositiopuolue PLI:n puheenjohtajan Eduardo Montealegren virastaan, mikä esti puoluetta asettamasta ehdokasta presidentinvaaleihin. Oppositio on kutsunut marraskuun 2016 vaaleja farssiksi.

Myös Hondurasin tilanne on avoinna. Maan entinen presidentti Manuel Zelaya syrjäytettiin vallasta vuonna 2009 maan korkeimman oikeuden päätöksellä. Muun muassa YK, Euroopan unioni ja Amerikan valtioiden järjestö tuomitsivat tapauksen vallankaappaukseksi. Lisäksi ympäristöaktivisti ja ihmisoikeuspuolustaja Berta Cáceresin murha maaliskuussa 2016 on tuonut lisätahran maan maineelle. Viimeisimpien tietojen mukaan näennäistä valtion suojelua tappouhkauksien vuoksi nauttineen Cáceresin tapon suunnittelivat Yhdysvaltain kouluttamat valtion tiedustelujoukot. Positiivista tapauksessa on se, että sen tutkinta aloitettiin välittömästi sekä valtion että Amerikan valtioiden järjestön toimesta, mahdollisesti siksi, että Cáceres oli Goldman -ympäristöpalkinnon voittaja.

Keski-Amerikan maiden demokratisoitumiselle on tuonut haasteita jo kolonialismin ajoilta perityn yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisäksi pitkäaikainen riippuvaisuus Yhdysvalloista sekä näiden tekijöiden aiheuttamat yhteiskunnalliset mullistukset. Nyt kun demokratisoituminen on päässyt vaalien osalta monissa maissa eteenpäin, on tarpeen tukea maiden kansalaisyhteiskuntia sekä vahvistaa oikeuslaitoksia, jotta seuraavat askeleet demokratisoitumisen tiellä saataisiin otetuiksi. Sisällissotien haavat ovat tuoreita, mikä asettaa entisestään haasteita prosessille. Suuri osa esimerkiksi Guatemalan ja El Salvadorin väestöstä on kokenut sisällissodan omakohtaisesti.

Onneksi positiivista kehitystä sisällissotien auki olevien haavojen hoitamiseksi on otettu. Efrain Rios Monttin tapaus ongelmineenkin sekä El Salvadorin uudelleen avattu El Mozoten tutkinta ovat merkittäviä edistysaskelia Keski-Amerikan maiden ihmisoikeustilanteelle. Jos tapauksista onnistutaan käymään puolueeton tutkinta, se edesauttaa luomaan uskoa instituutioihin, mikä voisi osaltaan auttaa ratkomaan maiden muita sosiaalisia ongelmia. Guatemalan tapauksessa demokratian kannalta myönteistä kehitystä osoittaa myös Otto Perez Molinan tapaus sekä positiivinen esimerkki rauhanomaisten protestien tuloksellisuudesta. Nyt on nähty, että väkivaltaa käyttämättäkin on mahdollista saada aikaan muutoksia.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa