Jaa

Saksalta odotetaan nyt enemmän johtajuutta. Kuva: Markus Stöber, Flickr

Saksalta odotetaan nyt enemmän johtajuutta. Kuva: Markus Stöber, Flickr.

Saksan ulkopolitiikka on tunnettu hillitystä luonteestaan, mutta viime aikoina Saksa on nostanut kansainvälistä johtajuusprofiiliaan. Tämä johtuu niin kutsutun liberaalin maailmanjärjestyksen murroksesta. Saksan entinen ulkoministeri ja nykyinen liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier kirjoitti Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkimainingeissa, että on hämärän peitossa, mikä maailmanjärjestys tulee vallitsemaan kuluvalla vuosisadalla. Saksalla itsellään on huomattava riippuvuussuhde sääntöpohjaiseen kansainväliseen ympäristöön sekä erityisen suuri intressi ylläpitää avointa sääntöpohjaista järjestystä.

Saksaa on kuitenkin samaan aikaan luonnehdittu haluttomaksi hegemoniksi, vastentahtoiseksi johtajaksi ja pidättyväiseksi mahdiksi, joka suhtautuu itseensä kohdistuviin odotuksiin ristiriitaisesti. Steinmeier on todennut kuvaavasti, ettei Saksa ole itse pyrkinyt Euroopan korvaamattoman valtion rooliin, vaan olosuhteet ovat pikemminkin pakottaneet sen johtamaan.

Johtajuuden ja muuttuvan kansainvälispoliittisen toimintaympäristön paineet kasautuvat Saksan päälle samalla, kun maan hallitseva, pidättyväisen ulkopolitiikan leimaama, historiallinen narratiivi on murroksessa. Maailmanpolitiikan muutoksen pyörteissä uuden narratiivin pohjaksi on tarjottu roolia liberaalin maailmanjärjestyksen puolustajana.

Pax Americanasta Pax Germanicaan?

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on tällä hetkellä saksalaisten suurin kansainvälispoliittinen huolenaihe. Saksalaisista 80 prosenttia näki Trumpin presidenttiyden joko ”huonona” tai ”erittäin huonona asiana”. Spiegel-lehden pääkirjoituksessa esitettiin jopa, että Saksan johdolla tulisi tarpeen tullen rakentaa Trumpin vastainen liitto.

Saksan ja Yhdysvaltojen välisen suhteen oireilu heijastaa kenties selvimmin maailman sekä Saksan itsensä muutosta. Trumpin rooli on erityisen mielenkiintoinen siinä suhteessa, että hän saattaa toimia tietoisesti tai tietämättään maiden välisten suhteen murroksen vauhdittajana. Jo pelkkä Trumpin ulkopoliittisen linjan – tai sen puutteen – mukanaan tuoma epävarmuus vaikuttaa olennaisesti Saksaan ja sen ulkopoliittiseen toimintaympäristöön. Politiikantukija Hans Kundnani onkin todennut Trumpin ajaman ulkopolitiikan voivan hyvin muodostua Saksalle ”asymmetriseksi shokiksi”, joka vaikuttaisi suhteettoman paljon juuri Saksaan.

Trump, toisin kuin edeltäjänsä, ei edes yritä teeskennellä Amerikan olevan moraalisesti ylivertainen toimija. Saksalle tämä tulee olemaan erityisen vaikeaa, sillä nykyinen Saksa on monella tapaa amerikkalainen luomus ja on siten perinteisesti ollut ainutlaatuisella tavalla riippuvainen Yhdysvaltojen vaikutusvallan moraalisesta oikeutuksesta.

Jos Yhdysvallat todella hylkää Trumpin johdolla erityisasemansa maailmassa, niin vastaavasti kysymys Saksan paikasta maailmassa aktivoituu uudella tavalla. Tämä johtuu siitä, että Eurooppaa ja maailmaa riivannut ”Saksan kysymys” saatiin ratkaistua tyydyttävästi vasta Yhdysvaltojen sitouduttua toisen maailmansodan jälkeen Euroopan vakauden ja turvallisuuden takaajaksi. Samalla Saksa sidottiin sen nykyisiin monenkeskisiin kulmakiviin, kuten Natoon, EU:hun ja YK:hon.

Maailmanpolitiikan arvojohtajan roolit näyttävät kääntyneen nyt päälaelleen. Merkel näpäytti Trumpia uudelle presidentille osoitetussa onnittelupuheenvuorossaan muistuttamalla, että maiden välinen yhteistyö perustuu jaettuun arvopohjaan. Lähetystöneuvos Petri Hakkaraisen mukaan vastaavalla ”ehdollisella oppimestariotteella yksikään Saksan liittokansleri ei ole Yhdysvaltain presidenttiä aiemmin puhutellut”.

Epävarmuus jaettujen arvojen suhteen heijastuu myös maiden näkemyksiin kansallisista eduistaan. Niinpä Saksan ja Yhdysvaltojen välisen transatlanttisen kumppanuuden ehdot neuvotellaan nyt uudelleen. Taustalla vaikuttaa ennen kaikkea maiden välinen strateginen erilleen kasvaminen. Länsi-Saksan ajoista periytyvää tiivistä suhdetta Yhdysvaltoihin on ollut Saksassa yhä vaikeampi perustella ilman kylmän sodan ja Neuvostoliiton tuomaa eksistentiaalista uhkaa.  Merkelin retoriikasta huolimatta arvoilla on ollut vaikea korvata sitä raudanlujaa strategista intressiä, joka sitoi maat yhteen kylmän sodan aikana. Berliinin ja Washingtonin suhteissa on nyt todennäköisesti odotettavissa pragmaattisemmat ajat.

Kaukana pragmaattisesta ovat sen sijaan Saksalle ja Merkelille usealta suunnalta esitetyt toiveet siitä, että maa ottaisi kantaakseen vapaan maailman johtajuuden. Tässä skenaariossa kypsäksi demokraattiseksi valtioksi kasvaneen Saksan tulisi ottaa itselleen Atlantin takaisen isoveljensä hylkäämä paikka liberaalin järjestyksen vartijana.

Nämä ehdotukset on otettu Saksassa nuivan kylmäpäisesti vastaan. Saksan poliittisena linjana näyttää toistaiseksi olevan lähinnä Trumpin presidenttiydestä seuranneen radikaalin epävarmuuden seurausten arviointi. Saksan politiikan ja sille tarjotun valistuneen hegemonin roolin välillä vallitsee ristiriita.

Saksa on haavoittuvainen ulkoisille shokeille

On hyvä muistaa, että tämän hetkinen vilkas keskustelu Saksan potentiaalisesta roolista vapaan maailman johtajana olisi vielä 2000-luvun alussa vaikuttanut absurdilta. Tällöin talousvaikeuksista kärsinyt Saksa vaikutti Euroopan sairaalta mieheltä ja sopeutumattomalta 21. vuosisadan maailmaan. Johtajuushaaveiden sijaan Saksa pyrki Gerhard Schröderin kanslerikaudella toteutettujen Agenda 2010 työmarkkinareformien kautta sopeutumaan globalisaation ja Saksojen jälleenyhdistymisen luomaan paineeseen.

Työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisen ja sisäisen devalvaation avulla Saksa onnistui parantamaan teollisuutensa kilpailukykyä siinä määrin, että maan vienti alkoi 2000-luvun kuluessa vetää yhä paremmin. Globaalin finanssisektorin nousun myötä aiemmin Saksan heikkoutena nähty keskittyminen teolliseen tuotantoon kääntyikin vahvuudeksi, kun Saksan pitkälle erikoistunut teollinen sektori hyödynsi maailman nousevien talouksien keskiluokkien kasvavaa ostovoimaa.

Maailmankaupan kiihtyminen auttoi saksalaisia yrityksiä erikoistumaan ja kasvattamaan suhteellista etuaan. Maailmankauppa on toiminut Saksan vaurauden lähteenä; kaksi kolmasosaa Saksan bruttokansantuotteen kasvusta viime vuosikymmenellä oli lähtöisin viennistä. Menestys on ollut helppoa nähdä omana luomuksena, vaikka tosiasiassa saksalaiset yritykset ovat hyötyneet vahvasti suotuisasta kansainvälisestä talousympäristöstä.

Saksan suhteet globalisaatiota muovaavien Euroopan ulkopuolisten mahtien, kuten Kiinan, kanssa ovat muodostuneet yhä tärkeämmiksi. Kiina ohitti juuri Yhdysvallat Saksan suurimpana kauppakumppanina, mikä kuvaa Saksan kehityksen suuntaa.

Saksa on vientinsä kautta integroitunut syvästi maailmantalouteen, ja sen taloudellinen menestys on vahvasti riippuvainen liberaalin maailmanjärjestyksen ylläpitämästä ihmisten, informaation sekä hyödykkeiden muodostamista globaaleista virroista.

Saksassa pelätäänkin Trumpin hallinnon ajaman talouspolitiikan heikentävän sääntöpohjaisen globaalin talousjärjestelmän perustuksia. Trumpin hallinto on lisäksi syyttänyt Saksaa valuuttamanipulaatiosta ja uhannut saksalaisia yrityksiä tullimaksuilla.

Tulevaisuuden pahin skenaario Saksalle olisi globaalin kauppajärjestelmän häiriintyminen ja kaupan esteiden kasvaminen, sillä nykyisellään vienti tuottaa noin puolet Saksan bruttokansantuotteesta. Saksan taloudellinen kasvu on suorastaan rakenteellisesti riippuvainen ulkomaisesta kysynnästä. Schröderin kauden uudistuksista syntynyt Saksa on toisin sanoen vauras, mutta ulkoisille shokeille haavoittuvainen.

Vientivetoinen talousmalli tulee kuitenkin todennäköisesti säilymään myös jatkossa, sillä Saksa on omaksunut vientimenestyksensä jopa osaksi kansallista identiteettiään. Saksalaiset käyttävät maastaan kernaasti termiä Exportnation, vientivaltio. Saksalla on maailman suurin vaihtotaseen ylijäämä, mikä on saanut saksalaiset puhumaan itsestään jopa maailman vientimestarina, Exportweltmeister.

Tämä nostaa esiin kysymyksen Saksan poliittisen identiteetin perustan kestävyydestä. Miten käy Saksan, jos sen vientivetoinen talous alkaa kärsiä pahasti kansainvälisen toimintaympäristön muutoksista?

Menneisyys varjostaa keskustelua tulevaisuudesta

Saksan vahvasti talousvetoinen ulkopolitiikka syntyi kylmän sodan jälkeisessä strategisen ympäristön muutoksessa. Jälleenyhdistynyt Saksa oli ”strategisesti tyydyttynyt”, kun sen poliittiset tavoitteet oli saavutettu. Saksa alkoi määrittää kansalliset etunsa yhä suuremmassa määrin taloudellisina. Talous ohjasi ulkopolitiikkaa, ja kaupankäynnin sekä keskinäisriippuvuuden katsottiin Ostpolitikin hengessä mullistavan kansainvälisten suhteiden solmukohdat.

Saksan suurstrategian voi katsoa perustuneen ajatukselle idän ja lännen asteittaisesta yhdentymiskehityksestä, jossa tärkeiden kumppanien, kuten Venäjän ja Kiinan, integroiminen globaaliin talousjärjestelmään johtaisi niiden muuntumiseen kohti jonkinlaista demokraattista pluralismia.

Viimeistään Ukrainan konfliktin ja Syyrian sisällissodan kaltaiset kehitykset ovat kuitenkin polarisoineet idän ja lännen välisiä suhteita sekä haastaneet Saksan näkemyksen yhdentymiskehityksestä ja globalisaation ristiriidattomuudesta Berliinissä on nyt koettu globalisaation negatiivisten puolien iskeytyminen voimalla Eurooppaan ja sen lähialueille. Saksassa pelätään etenkin maan kuuluisan sisäpoliittisen vakauden puolesta, jos linkki kansainvälisen järjestelmän oireilun ja kansallisen tason välillä vahvistuu.

Juuri kansainvälisen toimintaympäristön murros on pakottanut esiin debatin Saksan johtajuusroolista. Tulevan kehityksen kannalta olennaista on se, miten Saksa kokee roolinsa maailmassa ja miten se päättää de facto johtajuuttaan ilmentää.

Perinteisesti Saksan luontaisten taipumusten ja kansainvälisten tarpeiden välillä on nähty olevan jännite. Etenkin turvallisuuspoliittisten aloitteiden saralla on olemassa paljon kitkaa: Saksan identiteetti on vahvasti sidottu kansainvälisiä normeja korostavaan rauhanomaiseen ”siviilimahtiuteen”. Sotilaallisten muuttujien merkityksen mahdollisesti kasvaessa Saksan on silti uudelleenarvioitava sen suhtautumista voimankäyttöön.

Saksan ”siviilimahtius” saattaa kuitenkin osoittautua yllättävänkin taipuisaksi, koska sillä on toisen maailmansodan traumojen ohella myös perin pragmaattiset juuret. Kylmän sodan aikaan Länsi-Saksan haavoittuvainen asema läntisen maailman reunalla johti siihen, että maan turvallisuuspoliittinen asema päätettiin ratkaista strategisella riippuvuudella Yhdysvalloista. Nämä jatkuvuudet turvallisuuspolitiikassa ovat Saksalle edelleen elintärkeitä. Myös kylmän sodan jälkeen Saksa on toiminut Yhdysvaltojen takaaman liberaalin maailmanjärjestyksen etujen suurkuluttajana.

Saksan strategisen kulttuurin puutteet ovat näkyneet siinä, että poliittista tahtotilaa tai keskustelua vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottamiselle ei ole ollut olemassa.

Trumpin hallinnon toimesta tapahtunut Yhdysvaltojen turvallisuustakuiden kyseenalaistaminen näyttäytyy ennennäkemättömänä vedenjakajana. Tästä toimintaympäristön muutoksesta aiheutuvan huolen suuruudesta kertoo Saksassa noussut debatti eurooppalaisen tai saksalaisen ydinpelotteen mahdollisuudesta. Keskustelu ydinpelotteesta on lähinnä teoreettista, mutta jo sen olemassaolo maassa, jossa ydinaseet ovat äärimmäisen herkkä aihe, on selvä oire laajemmasta muutoksesta.

Viimeaikaisten tutkimusten valossa saksalaiset näkevät nyt itsensä vahvemmin kansainvälisen järjestyksen ylläpitäjinä kuin aiemmin. Kaksi kolmasosaa saksalaisista kannattaa aktiivisempaa kansainvälistä roolia Saksalle, ja enemmistö saksalaisista hyväksyy myös puolustusbudjetin kasvattamisen. Saksassa onkin tapahtumassa puolustuspolitiikan hiljainen muutos: Bundeswehr on palauttanut alueellisen puolustuksen merkityksen, ja puolustusbudjetti kasvaa tänä vuonna toista vuotta peräkkäin nousten 36 miljardiin euroon.

On kuitenkin hyvä muistaa, että turvallisuuspolitiikka on maan antimilitaristisesta perinteestä johtuen herkkä aihe. Saksassa on erityisen vahva jatkuvuuden ja vakauden kaipuu, ja liian suuret muutokset saattavat aiheuttaa vastareaktion. Riskinä on se, että liittolaisten ja kumppanuusmaiden tarpeet ylittävät kansan kyvyn sopeutua maan johtoaseman mukana tulevaan taakkaan.

Saksa ja liberaalin järjestyksen tulevaisuus

Saksa nähdään yleisesti erittäin positiivisena voimana maailmassa, ja sen maakuva on ollut kansainvälisten bränditutkimusten huippuluokkaa jo useita vuosia peräjälkeen. Onkin paradoksaalista, että johtajuuden ja murroksessa olevan kansainvälispoliittisen toimintaympäristön paineet kasautuvat Saksan päälle juuri, kun maa näytti menestyksekkäästi löytäneen paikkansa maailmassa.

Saksan ulkoministeriön suunnitteluosaston johtaja Thomas Bagger määritteli muutama vuosi sitten Saksan haasteeksi sen, miten vahvan talouden ja ”pehmeän vallan” kautta saavutettu ainutlaatuinen ”saksalainen hetki” saataisiin kanavoitua ”eurooppalaiseksi hetkeksi”.

Baggerin mukaan esimerkiksi Saksan kilpailukyvyn turvaaminen globaalissa taloudessa ei saisi koskaan joutua liian pahaan ristiriitaan EU:n sisäisen koheesion ja solidariteetin kanssa. Saksan riippuvuus viennistä taloudellisen kasvun lähteenä on luonut jännitteen sen omien ja yhteiseurooppalaisten prioriteettien välillä. EU:n makrotaloudellisena managerina Saksa on joutunut painimaan näiden ristiriitojen kanssa etenkin eurokriisin myötä. Eurokriisin paradoksi oli siinä, että muun Euroopan ollessa kriisissä Saksa päinvastoin hyötyi siitä taloudellisesti.

Yhtenä vaihtoehtona eurooppalaisen yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi on esitetty turvallisuuspoliittista kompromissia. Saksa on kuitenkin tähän asti vastustanut tiukasti talous- ja turvallisuuspolitiikan linkittämistä yhteen. Koska turvallisuuspolitiikka on nousussa kansainvälisen politiikan agendalla, tulee Saksan olla valmiimpi käyttämään talouspoliittista voimaansa turvallisuuspolitiikan takaajana.

Saksan maailmanpoliittisen painoarvon kasvaessa sen keskinäisriippuvuus muista kansainvälisistä toimijoista kasvaa. Se joutuu myös altistumaan entistä vahvemmin geopoliittisen ympäristön heilahteluille. Siksi Saksan ulkopolitiikan tärkein toimintakehys on edelleen EU. Saksa tarvitsee tulevaisuudessa vahvasti myös muita liittolaisiaan, ja vastaavasti Saksan merkitys Natolle tulee kasvamaan.

Saksan kansallisen narratiivin murros tarjoaa tilaa uusille näkemyksille. Maassa pitää nyt käydä perustavanlaatuista keskustelua sen omasta asemasta maailmassa sekä siitä, miten maan vaurauden taustalla olevaa liberaalia maailmanjärjestystä voidaan uudistaa vastaamaan paremmin toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Pientä esimakua tulevasta on kenties luvassa Merkelin ja Trumpin ensimmäisessä tapaamisessa myöhemmin tässä kuussa.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa