Jaa

Lähde: Thierry Ehrmann, Flick

Lähde: Thierry Ehrmann, Flickr

“Isil ei ole islamilainen. Mikään uskonto ei hyväksy viattomien tappamista.” Näin presidentti Barack Obama kuvaili Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuvaa ryhmää syksyllä 2014, jolloin kansainvälisen liittouma kiihdytti sotatoimia ryhmää vastaan. Erityisesti Obaman toisen kauden (2013–2017) aikana monet konservatiiviset julkaisut arvostelivat Obamaa hänen haluttomuudestaan yhdistää islam ja sen nimissä tehty väkivalta.

Länsimaissa on jo pitkään puhuttu julkisesti islamin ja sen nimissä väkivaltaa käyttävien aseellisten ryhmien tai henkilöiden suhteesta, mutta suhteeseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota edellisten kolmen vuoden aikana ensisijaisesti Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuvan jihadistiryhmän esiinmarssin vuoksi. Ryhmän menestys Syyriassa ja Irakissa on houkutellut konfliktialueelle tuhansittain vierastaistelijoita ja johtanut useisiin tuhoisiin terrori-iskuihin konfliktialueen ulkopuolella vuodesta 2014 alkaen, myös länsimaissa.

Suomessa keskustelu jihadismin islamilaisuudesta on ollut vähäistä, mutta ei olematonta. Keskustelu on näkynyt esimerkiksi siinä, millä nimellä viranomaiset kutsuvat ryhmiä: Irakin ja (suur-)Syyrian Islamilainen valtio, eli Isis tai Isil, muutti nimensä Islamilaiseksi valtioksi jo kesäkuussa 2014, mutta Suojelupoliisi ja Ulkoministeriö puhuvat yhä Isilistä. Sisäministeriö on äskettäin ryhtynyt käyttämään ryhmän arabiankielistä lyhennettä Daesh (joka esiintyi myös Ulkopoliittisen instituutin tammikuussa julkaistussa raportissa).

Viranomaisten sanavalintoja voivat selittää Isis- ja Isil-lyhenteiden vakiintunut asema erityisesti kansainvälisessä kielenkäytössä. Lisäksi sanavalinta heijastaa laajalti jaettua logiikkaa, jonka mukaan sanavalinnoilla pyritään kiistämään Islamilaisen valtion ja sen toiminnan uskonnollista legitimiteettiä sekä vastaamaan ryhmän propagandaan, jonka mukaan se on “aidon” islamin ilmentymä ja globaalin muslimiyhteisön puolustaja.

Jihadismi: “aitoa” islamia vai ideologia ilman islamia?

Islamin, jihadismin ja Islamilaisen valtion suhteiden häivyttämistä viranomaisten käyttämässä terminologiassa voi pitää positiivisena, vaikkakin häivytyksen konkreettiset vaikutukset ovat todennäköisesti vähintäänkin marginaalisia. Viranomaisviestinnässä on hyvä kyseenalaistaa Islamilaisen valtion uskonnollinen legitimiteetti ja propaganda. Ei liene myöskään kovin valitettavaa, jos Islamilaisesta valtiosta käytetään nimeä, josta ryhmän johto ja jäsenet eivät pidä. Mutta on hyvä pitää mielessä, että viranomaisten käyttämät sanat itsessään tuskin vähentävät tai kasvattavat jihadismin vetovoimaa muslimien keskuudessa. Suhteiden häivyttämisellä on myös haittavaikutuksia. On tärkeää huomioida, että islamia ei voi sulkea pois, kun käsitellään yksittäisiä jihadistiryhmiä tai jihadismia yleisesti – viitataanpa julkisessa keskustelussa tai virallisissa asiakirjoissa Islamilaiseen valtioon millä nimellä tahansa. Tämän suhteen kiistäminen viestinnässä on analyyttisesti harhaanjohtavaa, joka hämärtää tai jopa vääristää julkista ymmärrystä jihadismista ilmiönä.

Jihadistiryhmät eivät vain hyväksikäytä uskontoa röyhkeästi omien tavoitteidensa saavuttamiseksi tai hyödynnä väkivaltaa satunnaisesti, vaan ne järjestelmällisesti ankkuroivat väkivallan, ja koko toimintansa, omaan islamin tulkintaansa. Shiraz Maher nostaa tuoreessa jihadistisen ideologian kehittymistä käsittelevässä teoksessaan esille, että esimerkiksi al-Qaida on käyttänyt paljon resursseja oikeuttaakseen toimintansa uskonnollisten tekstien ja käsitteiden avulla ja tulkitsemalla niitä uudelleen samankaltaisella argumentaatiolla ja samoilla tavoilla, joita islamin uskonoppineet käyttävät. Myös Islamilainen valtio on toiminut tällä tavalla. Al-Qaida ja Islamilainen valtio eivät ole poikkeuksia, vaan niiden käytös heijastaa 1900-luvun alussa alkanutta sunnalaisen islamin “radikaalia” kehityssuuntaa. Ja kun huomioidaan erityisesti salafismin doktriinien keskeinen rooli al-Qaidan ja Islamilaisen valtion jihadistisessa ideologiassa, on älyllisesti vähintäänkin epärehellistä väittää, että islamilla ei olisi mitään tekemistä jihadismin tai Islamilaisen valtion kanssa.

Yhtä epärehellistä on väittää, että Islamilainen valtio, tai jihadismi yleisesti, olisi aidon islamin ilmentymä. Parhaimmillaankin väite on harhaanjohtava, koska “aitoa” islamia ei ole olemassa enempää kuin “aitoa” kristinuskoa tai “aitoa” buddhalaisuutta. Islam – kuten muutkin laajalle levinneet uskonnot – on monimuotoinen, ja islamista johdetut tulkinnat ja poliittinen toiminta ovat erilaisia eri aikoina, eri paikoissa ja erilaisissa tilanteissa.  Islam – kuten muutkaan uskonnot – ei ole erityisesti sodan tai rauhan uskonto, koska islamin teksteillä voidaan oikeuttaa niin väkivallan käyttö kuin siitä pidättäytyminen.

Pahimmillaan väite jihadistien islamin tulkinnan aitoudesta toistaa jihadistien itsensä edistämää viestiä kritiikittömästi ja jättää huomiotta, että kyseessä on erittäin pienen vähemmistön tulkinta islamista. Länsimaisten jihadistien uhkaa käsittelevässä teoksessaan Peter R. Neumann toteaa osuvasti, että jihadistinen ideologia on keskivertomuslimille yhtä vieras kuin uusnatsismi keskivertosaksalaiselle. Tämän vuoksi esimerkiksi presidentti Donald Trumpin hallinnon tapa hahmottaa “radikaalin islamin” uhka korostamalla uskonnon merkitystä on saanut paljon kritiikkiä. Asiantuntijat ovat arvostelleet Trumpin hallinnon muka-asiantuntijoita kuten Sebastian Gorkaa ja äskettäin Trumpin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan tehtävästä eronnutta Michael Flynniä heidän näkemyksistään. Jihadismin aiheuttaman uhkan ymmärtäminen vaatii ilmiön tarkkaa ja kattavaa havainnointia sekä hahmottamista, jotka eivät voi perustua jihadistien propagandan kritiikittömään toistamiseen tai islamiin kohdistuvien ennakkoasenteiden mukaiseen ymmärrykseen jihadismista.

“Ei mitään tekemistä islamin kanssa”

On luonnollista, että muslimiyhteisöt pyrkivät toistuvasti korostamaan, että jihadistit tai jihadistien väkivalta eivät liity islamiin, koska jihadismi on pienen vähemmistön uskontulkinta, joka paikoitellen eroaa merkittävästi muista islamin tulkinnoista. Suuri osa muslimeista kokee Islamilaisen valtion väkivallan, ja jihadismin yleensä, pikemminkin islamin vastaiseksi kuin siitä aiheutuvaksi.

Nämä puheenvuorot ovat ymmärrettäviä, koska länsimaissa tapahtuneita terrori-iskuja on usein seurannut äänekkäitä vaatimuksia terrori-iskujen tuomitsemisesta. Tämä voi kuitenkin johtaa haluun kiistää islamin rooli jihadistien toiminnassa kokonaisuudessaan. Tällaiset puheenvuorot pitäisi ymmärtää ensisijaisesti islamin ja muslimiyhteisön puolustuksena, ei analyyttisinä kannanottoina islamin ja jihadismin suhteesta.

Monet jihadistiryhmiin liittyneet ja jihadistiseen liikehdintään itsenäisesti osallistuvat kokevat voimakkaasti, että he edustavat aitoa islamia ja puolustavat muslimeja. Islamin pyhistä teksteistä harvoin löytyy syy siihen, miksi yksittäinen muslimi osallistuu jihadistiseen liikehdintään, mutta identiteetin lähteenä islam on keskeinen tekijä tässä prosessissa. Tämä on näkynyt voimakkaasti kansainvälisessä terrorismissa ja niin sanotussa vierastaistelijailmiössä. Islam on esimerkiksi motivoinut uskontoa vain vähän tuntevia osallistumaan Syyrian ja Irakin taisteluihin, vaikka kuoleman todennäköisyys konfliktialueella on merkittävä. Jopa islamin “normien rikkurit” ovat voineet teurastaa islamin nimessä kymmenittäin siviilejä – joista suurin osa on ollut muslimeja.

Uskonnon, motivaation, tietämyksen ja käytöksen vuorovaikutus jihadistisessa liikehdinnässä on kaukana yksiselitteisestä. Tähän vuorovaikutukseen pitäisi ehdottomasti keskittää paljon enemmän huomiota, mikäli ilmiötä halutaan ymmärtää paremmin. Euroopassa asian tärkeyttä korostaa Islamilaisen valtion poikkeuksellinen kyky radikalisoida ja rekrytoida erityisesti rikollistaustaisia henkilöitä, joilla on vajavainen tietämys islamista.

Parempaa keskustelua

Jihadismin ja islamin suhde ei ole kyllä tai ei -kysymys, vaikka vastakkainasettelu elää yhä vahvasti julkisessa keskustelussa, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Selkeästi islamilla on jotain tekemistä jihadismin kanssa, mikä näkyy jihadistisessa ideologiassa ja jihadistiryhmien sekä yksittäisten jihadistien toiminnassa. Graeme Wood huomioi terävästi uudessa kirjassaan, että länsimaisilla tutkijoilla on ollut vaikeuksia nähdä uskonnon merkitystä poliittisissa ilmiöissä. Uskonnolla kuitenkin on keskeinen rooli politiikassa länsimaiden ulkopuolella ja niissä länsimaisissa yhteisöissä, joissa on erilainen suhtautuminen uskontoon ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Islamilla voi olla suuri vaikutus sekä aseellisten ryhmien että yksittäisten henkilöiden toimintaan. On eittämättä houkuttelevaa leimata terrori-iskun tehnyt henkilö pahaksi, mielenvikaiseksi tai yhteiskunnallisten olosuhteiden uhriksi, jonka häiriökäyttäytyminen oikeutetaan “päälleliimatulla” uskonnolla tai ideologialla. Tällaiset väitteet kestävät kriittisen tarkastelun vain harvoin. Jihadismin ja islamin erottaminen ei voi koskaan olla vakavasti otettavan akateemisen tutkimuksen perusta. Mutta ei myöskään väitteiden, joiden mukaan jihadismin keskeisin selittävä tekijä on uskonto. Pelkästään islamin pyhiä tekstejä lukemalla ei voida selittää, miksi, miten, missä tai milloin jihadistiset liikkeet muodostuvat, menestyvät tai lopulta kuihtuvat. Tai missä tapahtuu seuraava terrori-isku, ja kuka sen tekee.

Islamilaisen valtion nousu osoittaa, että uskonto on edelleen myös poliittisesti tärkeä ilmiö, jolla voi olla konkreettisia seurauksia. Islamilainen valtio on vetänyt pelkästään Euroopasta tuhansia musliminuoria, jotka ovat olleet valmiit kuolemaan uskonsa vuoksi ja tappamaan sekä tuottamaan merkittävää kärsimystä – ensisijaisesti niille muslimeille, jotka tulkitsevat islamia eri tavalla. Islamin merkitystä ei vähennä se, että valtaosa Islamilaisen valtion uhreista on muslimeja – vaikka Obama muuta väittääkin. Islamilainen valtio on “islamilainen”, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa, on huomattavasti monimutkaisempi kysymys.

Jihadistista liikehdintää käsittelevässä keskustelussa pitäisi jatkossa luopua loputtomasta ja enimmäkseen hyödyttömästä kiistelystä jihadismin ja islamin suhteen olemassaolosta. Sen sijaan kannattaisi miettiä,  minkälainen islamin ja jihadismin suhde oikeastaan on ja miten islam vaikuttaa jihadistiseen liikehdintään eri konteksteissa ja tilanteissa. Tutkijoiden, ja myös viranomaisten, tavoitteena pitäisi olla ilmiön ymmärtäminen ja selittäminen suurelle yleisölle, ei ottaa kantaa islamin oikeasta tai väärästä tulkinnasta tai häivyttää islamin roolia ja merkitystä jihadistisessa liikehdinnässä. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun pohditaan, mitä nimeä Islamilaisesta valtiosta pitäisi käyttää.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa