Yhdistyneet kansakunnat valitsi lokakuussa sarjakuvahahmo Ihmenaisen tyttöjen oikeuksia ajavan kampanjansa johtohahmoksi. Vähäpukeinen ja väkivaltaisia keinoja käyttävä Wonder Woman ei arvatusti herättänyt pelkkää ihastusta. Oltiinpa valinnasta mitä mieltä hyvänsä, Ihmenaisessa on tragikoomista symboliikkaa – naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäminen näyttää todella edellyttävän ihmeitä suuressa osassa maailmaa.

Pienimuotoisia ihmeitä tarvittaisiin Suomessakin, jossa ulkoasiainministeriön johdolla parhaillaan laaditaan kolmatta YK:n turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselmaan pohjaavaa kansallista 1325-toimintaohjelmaa. Päätöslauselmaan ja sen toimeenpanoon liittyy globaalisti lukuisia haasteita ja politiikkaa. Usein ilmenevästä 1325-teemojen marginalisoinnista huolimatta sukupuolten tasa-arvo ja konfliktien sukupuoliulottuvuus kytkeytyvät kuitenkin olennaisesti kansainvälisen turvallisuuden ja vakauden ilmiöihin. Siksi niille tulisi antaa niille kuuluva painoarvo ja konkreettinen tuki Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Vuonna 2000 hyväksytty päätöslauselma 1325 pyrkii vahvistamaan naisten roolia ja päätösvaltaa konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhanrakentamisessa sekä ihmisoikeuksien edistämisessä. Päätöslauselmalla halutaan lisätä naisten turvallisuutta ja luoda edellytyksiä yhteiskuntien vakaudelle, pysyvälle rauhalle ja kehitykselle tukemalla naisten ja miesten tasavertaisia mahdollisuuksia aktiiviseen toimijuuteen. Päätöslauselman 1325 lisäksi ”Naiset, rauha ja turvallisuus” -viitekehykseen kuuluu tänä päivänä seitsemän muuta turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa. Ne käsittelevät muun muassa seksuaalisen väkivallan ehkäisemistä konflikteissa, naisiin, lapsiin ja miehiin kohdistuvan väkivallan rankaisemattomuuden lopettamista sekä globaaleja mittareita tavoitteiden seuraamiseksi. Päätöslauselmien toimeenpano on kansallisten hallitusten vastuulla. Myös useat kansainväliset järjestöt kuten EU, Nato ja Etyj huomioivat päätöslauselmat toiminnassaan.

Suomi on perinteisesti painottanut ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan ihmisoikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa. Suomen kansalliset 1325-toimintaohjelmat vuosille 2008–2011 ja 2012–2016 ovat mahdollistaneet järjestelmällisen ja konkreettisen sitoutumisen naisten aseman ja roolin edistämiseen. Toimintaohjelmat sisältävät tavoitteita konfliktien ehkäisyn ja rauhanrakentamisen, kriisinhallinnan sekä naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien vahvistamisen ja suojelun alalla. Näitä tavoitteita edistetään kansallisella tasolla osana hallitusohjelmaa, kansainvälisellä tasolla kansainvälisissä järjestöissä sekä paikallisella tasolla kriisi- ja konfliktialueilla. Tavoitteet pyritään saavuttamaan muun muassa sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan, kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun, asiantuntija-avun, koulutuksen sekä diplomatian keinoin.

Miksi sukupuoli?

Sukupuoli on kytkeytynyt monin tavoin turvallisuuden ja kehityksen ilmiöihin. Konfliktien sukupuoliulottuvuus on nähtävissä eri toimijoiden seksuaalisessa väkivallassa ja hyväksikäytössä. Miesten sekä heikossa asemassa olevien ryhmien (seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, vammaiset ym.) kohtaamasta seksuaalisesta väkivallasta puhutaan siitäkin onneksi lisääntyvässä määrin, mutta eniten seksuaalisesta väkivallasta kärsivät kaikenikäiset naiset.

Naiset ja heidän kehonsa ovat yhä mitä vastenmielisimmin tavoin identiteettipolitiikan välineitä, joiden kautta pyritään tuhoamaan yhteisöjä ja kokonaisia yhteiskuntia. Raiskaaminen tai orjuuttaminen eivät ole uusia ilmiöitä, mutta kylmän sodan jälkeisinä vuosina niistä on kehitetty järjestelmällisiä sodankäynnin aseita. Viimeisin “Naiset, rauha ja turvallisuus” –päätöslauselma 2242 vuodelta 2015 keskittyykin terrorismiin ja väkivaltaiseen ääriajatteluun sekä seksuaalisen hyväksikäytön vastaiseen toimintaan. Muita konflikteihin kytkeytyviä sukupuolittuneita ilmiöitä ovat kotiväkivalta, pakkoavioliitot, ihmiskauppa ja kunniaväkivalta.

Sukupuoli on merkityksellistä myös rauhanprosessien ja yhteiskuntien vakauden näkökulmasta. Esimerkiksi Graduate Institute Genevan tutkimukset Broader participation in political negotiations and implementation sekä Civil society and peacebuilding osoittavat, että naisten ottaminen mukaan rauhanprosesseihin ei ole vain normatiivisesti perusteltua vaan vaikuttaa myös rauhan- ja transitioprosessien laatuun. “Add-women-and-stir” -tyyppinen mekaaninen naisten lisääminen toimintaan ei kuitenkaan riitä, vaan osallistumisen tulee olla merkityksellistä eli huomiota on kiinnitettävä neuvottelutuloksen ja sen toimeenpanon laatuun. Naisten päätöksenteko ja osallistuminen on suoraan sidoksissa heidän taloudelliseen asemaansa ja täten eriarvoisuuden vähenemiseen tai kasvuun. Lopulta kyse on myös luottamuksesta yhteiskunnan instituutioihin ja näiden kautta syntyvästä vakaudesta. Konflikteja voidaan ymmärtää ja ratkaista kokonaisvaltaisesti vain kun kaikkien tietoja ja taitoja hyödynnetään.

1325-perheeseen kuuluvat päätöslauselmat ovat siis turvallisuuspoliittisia instrumentteja. Niiden toimeenpano on rauhan ja turvallisuuden vahvistamista. Toimeenpanossa on kyse myös ihmisoikeuksien edistämisestä ja pyrkimyksestä sukupuolten tasa-arvoon.

Suomalaisia painopisteitä ja ongelmia

Suomi laati ensimmäisten maiden joukossa oman 1325-toimintaohjelmansa vuonna 2008. Kolmannen toimintaohjelman valmistelu on alkanut syksyllä 2016. Suomea pidetäänkin YK:ssa ja sen jäsenmaiden keskuudessa edistyksellisenä ja asiantuntevana maana tasa-arvokysymyksissä. Viime vuosina Suomi on muun muassa tukenut kumppanimaidensa 1325-toimintaohjelmien valmistelua ja toimeenpanoa sekä 1325-aiheisia hankkeita sekä toiminut aktiivisesti 1325-työn edistämisessä erityisesti Etyjissä. Suomi on myös yksi UN Womenin suurimmista rahoittajista. Kotimaassa tasa-arvo, päätöslauselma 1325 ja ihmisoikeudet ovat läpileikkaavia teemoja, jotka otetaan huomioon niin sotilaallisen kuin siviilikriisinhallinnan koulutuksessa ja rekrytoinnissa, ja ne on yleisemminkin pyritty valtavirtaistamaan eri hallinnonalojen toimintaan.

Täydellistä päätöslauselman toimeenpano ei kuitenkaan Suomessakaan ole. 1325-agendan toteuttaminen on esitetty hallitusohjelmassa osaksi Suomen globaalia vastuuta. Ulkoasiainministeriön eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle luovuttamassa vuosiraportissa (2015) 1325-tematiikka esitetään puhtaasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisen työvälineenä. Suomen turvapaikka- tai maahanmuuttopolitiikkaa ei kuitenkaan nähdä osana globaalia vastuuta tai turvallisuutta.

Suomessa juhlapuheiden ja käytännön toiminnan välinen kuilu tuntuukin vain kasvavan kasvamistaan. Tasa-arvositoumuksia esitellään kansainvälisillä areenoilla ja mediassa, mutta erityisesti nykyinen hallitus on kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksilla ja maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikallaan heikentänyt juuri konflikteista kärsivien naisten ja tyttöjen asemaa ja oikeussuojaa. Tämä on tehty tilanteessa, jossa maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen ja jossa EU pyrkii päinvastaiseen suuntaan: Euroopan parlamentti on peräänkuuluttanut sukupuolisensitiivisempiä turvapaikkamenettelyjä ja esittänyt maaliskuussa 2016 sukupuolittuneen väkivallan ja syrjinnän parempaa huomioimista turvapaikkaprosesseissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan painottumisen voidaan myös nähdä johtaneen päätöslauselman valjastamiseen maabrändäyksen välineeksi. Tämä on puolestaan vaikuttanut eräänlaisen saavutetun tasa-arvon myytin kehittymiseen. Yksi esimerkki mielikuvien ja todellisuuden välisestä kuilusta kotimaassa on Istanbulin sopimuksen pitkäaikainen laiminlyönti: Suomi ei ole vieläkään saattanut turvakotitoimintaa vastaamaan sopimuksen velvoitteita.

Kansallisten toimintaohjelmien toimeenpanon resursointi on yleisemminkin puutteellista. 1325-rahoitus on niukkaa eikä toimeenpanoon ole monella hallinnonalalla  varattu riittäviä henkilöstöresursseja, vaan 1325-asioita hoidetaan monesti oman toimen ohella. Myös toimintaohjelman tulokset ja vaikuttavuus herättävät kysymyksiä. Toimintaohjelmien vuosiraportit listaavat kiitettävän määrän aloitteita, puheenvuoroja, toimintoja ja aktiviteetteja, mutta näiden todennetut tulokset ovat vähäisiä, eikä niiden vaikuttavuutta ole arvioitu tai raportoitu suhteessa päätöslauselman 1325 tavoitteisiin tai siihen, miten toimintaohjelma on vaikuttanut konflikteista kärsivien naisten asemaan ja oikeuksiin. Kansainvälinen maine tasa-arvon mallimaana ei takaa, että 1325-teemat todella olisivat niin läpileikkaavia, että ne esimerkiksi automaattisesti huomioitaisiin edes ulkoasiainministeriön rahoituksella tuotetussa turvallisuuteen, kehitykseen ja rauhanvälitykseen liittyvässä koulutusmateriaalissa.

Globaali pysähtyneisyyden aika?

YK:ssa ja sen jäsenmaiden tasolla päätöslauselman 1325 toimeenpano on ollut hidasta verrattuna moneen muuhun päätöslauselmaan. Vain 60 jäsenmaalla on kansallinen 1325-toimintaohjelma, toiminnan mittarit saatiin kehitettyä vasta 10 vuotta päätöslauselman hyväksymisen jälkeen ja vain kaksi prosenttia YK:n rauhan ja turvallisuuden alalle ohjaamista varoista on korvamerkitty 1325-agendaa edistäville projekteille. Räikeinkään seksuaalinen ja sukupuolittunut väkivalta ei saa aikaan humanitaarisia interventioita, rauhanneuvotteluihin osallistuneiden naisten määrä on edelleen marginaalinen eikä naisten taloudelliseen voimaantumiseen usein panosteta jälleenrakennustyössä.

Saavutetuistakin eduista joudutaan kamppailemaan. Siinä missä Suomi näkee päätöslauselman 1325 ja sitä seuranneet päätöslauselmat keskeisinä konfliktien ennaltaehkäisyn ja turvallisuuspolitiikan välineinä, ovat esimerkiksi Kiina ja Venäjä pyrkineet YK:n turvallisuusneuvostossa rajoittamaan viittauksia päätöslauselmiin ja rajaamaan ne koskemaan vain agendalla olevia aseellisia konflikteja ja konfliktien jälkeisiä tilanteita. 1325-agendan kriitikot vaativat valtiollisen suvereniteetin ja sisäisiin asioihin puuttumattomuuden kunnioittamista. Joissakin tapauksissa valtioiden terrorismin vastaiset toimet ovat rajoittaneet kansalaisjärjestökentän toimintamahdollisuuksia, mikä on vaikeuttanut myös 1325-teemojen parissa tehtävää työtä.

Ihmenaisen tahaton symboliikka ei lopu ihmeiden tekoon. Konservatiivisen kansallismielisyyden voittaessa alaa ja liberaalin sääntöperäisen maailmanjärjestyksen murentuessa naiset sekä 1325-agenda läntisenä projektina kohtaavat lisääntyvässä määrin vastustusta ja rakenteellista väkivaltaa. Jo saavutettuja voittoja yritetään purkaa. Toisen maailmansodan kontekstissa luotu, aikansa läntisiä arvoja edustava hahmo saa kamppailla synkkiä voimia vastaan. Kenties ensimmäisen pelastettavan tulisi olla YK itse – valmiiksi rampautuneen järjestön suurin tukija Yhdysvallat näyttää lipuneen presidentinvaalien myötä hämärän arvokonservatiivisille rajamaille. Siksi on tärkeää, että Suomen kaltaiset valtiot juuri nyt pitävät kiinni vahvasta 1325-agendasta ja pyrkivät kohti konkreettisia tekoja.