Jaa

Liikennettä Mazar-e-Sharifissa. Kuva: Timo Miettinen

Liikennettä Mazar-e-Sharifissa. Kuva: Timo Miettinen

Vuoden 2001 jälkeen Afganistan on ollut suurimpia kehitysavun vastaanottajamaita globaalisti. Se on myös yksi suurimpia Suomen kehitysapua vastaanottavia valtioita. Suomen Afganistan-politiikan keskeisiä painopisteitä on hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien parantaminen, hyvä hallinto, turvallisuus ja talouden perustan kehittäminen. Ulkovaltojen tuella on saatu parannettua muun muassa maan koulutustasoa – verrattuna Talibanin hallintokauteen, koulussa käyvien lasten määrä on liki kymmenkertaistunut. Maan infrastruktuuria on parannettu ja laajalla rehottavaa korruptiota on pyritty kitkemään. Vaikka inhimillisen kehityksen mittareilla mitattuna kehitystä monella sektorilla onkin tapahtunut, ei tietä ulos kehitysapuriippuvuudesta ole vähään aikaan nähtävissä.

Vaurauden vaikutus kehitykselle

Hyvän hallinnon periaatteisiin ja inhimilliseen kehitykseen keskityttäessä jää helposti huomiotta hauraiden valtioiden oman kapasiteetin rajallisuus. Suomalaisesta näkövinkkelistä arvokkaat asiat kuten  koulutus, virkamiesten korruptoitumattomuus ja hyvä infrastruktuuri vaativat riittävää vaurautta toteutuakseen. Niiden saavuttamiseksi olisikin tärkeää keskittyä talouskasvun tukemiseen hallinnollisten rakenteiden kehittämisen sijaan. Mikäli vakaata talouskasvua ei saavuteta on turha haaveilla hyvästä hallinnosta tai muusta inhimillisestä kehityksestä.

YK:n kehitysjärjestö julkaisee vuosittain inhimillisen kehityksen indeksiä, jonka avulla pyritään mittaamaan kehitystä laajemmin kuin pelkän talouden keinoin. Se on yhdistelmä ostovoimakorjatusta bruttokansantuotteesta, eliniän odotteesta ja aikuisväestön lukutaidosta. Yksinkertaistettuna, mitä korkeampia lukemia maa näistä saa, sitä kehittyneempänä sitä pidetään. Ongelmallista on, että kaikki osa-alueet ovat keskenään riippuvaisia. Mitä rikkaampi maa, sitä korkeampi eliniän odote ja lukeneisuus. Yksinkertaisempaa on siis keskittyä ainoastaan BKT:tä tuijottamaan.

Hyvän hallinnon ongelmat

Kehitysapu Afganistanissa on epäonnistunut pitkälti samoista rakenteellisista syistä kuin kehitys muuallakin. Hyvän hallinnon periaatteet ja institutionaalisen kapasiteetin kehittäminen ovat olleet kehityspolitiikan keskiössä huolimatta siitä, ettei niillä talouskasvun kannalta ole juurikaan merkitystä. On ymmärrettävää, että hyvän hallinnon periaatteet ovat kehitysavun keskiössä, kukapa ei tahtoisi elää ihmisoikeuksia kunnioittavassa ja korruptoitumattomassa yhteiskunnassa. Talouskasvun kannalta ne eivät kuitenkaan ole välttämättömiä, kuten vaikkapa Etiopian esimerkki osoittaa.

Hyvän hallinnon indeksejä tutkiessa huomaa, että korrelaatio hyvän hallinnon ja korkean BKT:n välillä on olemassa. Korkeamman tulotason maat pääpiirteissään pärjäävät paremmin hyvää hallintoa mitattaessa. Tämä ei kuitenkaan kerro vaikuttavuuden suunnasta mitään. Hyvä hallinto kehittyy yleensä yhdessä talouskasvun kanssa. Mikäli talous kasvaa ja kehittyy vakaasti, on valtiolla varaa toteuttaa hyvää hallintoa. Poikkeuksena tästä vahvasti luonnonvaroihin talouskasvunsa pohjaavat valtiot, kuten Arabian niemimaan öljyvaltiot.

Hyvän hallinnon kehittäminen Afganistanin kaltaisessa maassa on lähes mahdottomuus johtuen ainoastaan valtion talouden kehnosta tilasta. Vuonna 2013 maassa kerättiin veroa kaikkinensa 1,9 miljardia dollaria eli noin 63 dollaria henkilöä kohden. Vertailun vuoksi Suomessa samana vuonna valtio keräsi hieman alle 10 000 dollaria henkilöä kohden. Kun näitä kahta summaa vertaa toisiinsa on turha kuvitella että samat hallinnon periaatteet voisivat mitenkään toteutua molemmissa maissa.

Suomen ajamat hyvän hallinnon periaatteet ja ihmisoikeudet eivät toteudu ilman riittäviä taloudellisia voimavaroja. Niiden toteutumista voidaan edesauttaa jatkuvalla tuella, mutta mikäli kehitysapuriippuvaisuudesta on pyrkimys päästä eroon, tulee tuki suunnata ennemmin talouskasvua tukeviin toimiin.

Miten päästä talouskasvun uralle?

Harvardissa vaikuttava taloustieteen professori Dani Rodrik väittää talouskasvun syntyvän ennen kaikkea kilpailukyvystä maailmanmarkkinoilla, mikä ei ole riippuvainen toimivasta byrokratiasta. Hänen näkemyksensä mukaan ”Maan ei tarvitse saavuttaa Ruotsin tasoisia instituutioita kilpaillakseen ruotsalaisten tuotteiden kanssa mailmanmarkkinoilla. Näin ollen keskeisempää olisikin keskittyä kehittämään muutamaa sektoria, jotka pystyisivät kilpailemaan maailmanmarkkinoilla ja näin ollen voisivat toimia talouskasvun vetureina Afganistanissa.

Keskeisenä yhdistävänä tekijänä myöhäisillä kehittyjillä on valtion puuttuminen markkinoihin. Japanin teollistuessa voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen, maan hallinto käytännössä kielsi ulkomaisten autojen tuonnin maahan. Tämä antoi tilaa kotimaisen autoteollisuuden kehittymiselle, joka toimi veturina muulle taloudelle. Vapaat maailmanmarkkinat eivät ole kehittyvien talouksien etu. Kehittyneempien talouksien teollisuustuotanto ei anna vapaassa markkinataloudessa tilaa kehitysmaiden taloudelliselle kasvulle. Valtioiden terve vaurastuminen tapahtuu ennen kaikkea teollistumisen kautta. Yksikään valtio ei rikastu tuottamalla banaaneja ja käsitöitä maailmanmarkkinoille.

Ilman riittäviä resursseja Afganistanin tai minkään muunkaan maan hallinto ei pysty tukemaan maansa teollistumista. Hallinnon kehittämisen sijaan olisi Afganistanille taattava riittävät resurssit vahvan teollistumispolitiikan toteuttamiseksi. Länsimaiden olisi myös luovuttava uusliberalistisesta markkinavetoisuudesta kehityspolitiikassa ja annettava kehittyville talouksille tilaa kehittyä. Pitkällä tähtäimellä tämä johtaisi terveempään globaaliin kilpailuun ja uusien vauraampien markkina-alueiden syntyyn.

Afganistanin pahasti korruptoituneen hallinnon suora tukeminen on poliittisesti äärimmäisen hankalaa. Suomalaisessa kehityspolitiikassa vallitseva korruption nollatoleranssi hankaloittaa suoran budjettituen antamista valtioille. Korruptio juontaa juurensa pitkälti taloudellisen insentiivin olemassaolosta. Huonosti palkatuilla ja ylityöllistetyillä virkamiehillä on suurempi intressi ottaa vastaan lahjuksia ja hoitaa työnsä huonosti. Afganistanin kontekstissa valtion virka nähdään sijoituksena, johon päästään lahjomalla ja jonka myötä on mahdollista kerätä lahjustuloja. Paras tapa muuttaa tämä kierre on luoda olosuhteet, jossa virkamiehille voidaan maksaa oikea korvaus tehdystä työstä.

Turvattomuus talouskasvun esteenä

Afganistanin turvallisuustilanne ei tällä hetkellä mahdollista valtion taloudellista kehitystä. Voimakas talouskasvu ei ole mahdollista tilanteessa, jossa maa on jatkuvassa sotatilassa. Taloudellisesti merkittävä toiminta vaatii riittävän vakaata toimintaympäristöä, jotta pitkän tähtäimen investointeja voidaan tehdä. Länsimaiden viisitoista vuotta jatkunut sotilaallinen läsnäolo ei ole pystynyt rauhoittamaan tilannetta. Maan rauhoittamiseen ei ole myöskään pystynyt Afganistanin turvallisuusjoukot 350 000 miesvahvuudellaan.

Tämän kokoisen turvallisuuskoneiston ylläpito on Afganistanin valtiontaloudelle täysin mahdotonta. Maan rauhoittamiseksi on pyrittävä löytämään muita keinoja, kuin sotilaallinen voima. Se on paitsi kallista, niin ainakin tähän mennessä myös varsin toimimatonta. Kapinallisten ajaminen pois tietyltä alueelta ei ole vielä riittävää, vaan sotilaallisten saavutusten pysyvyys vaatisi tuekseen jatkuvaa läsnäoloa, mikä on puolestaan äärimmäisen kallista.

Turvallisuustilanteen kannalta paras uutinen on ollut rauhanneuvotteluihin pyrkiminen. Ottaen huomioon 15 vuotta jatkunut sotilasoperaatio, joka ei ole kyennyt rauhoittamaan maata on varsin perusteltua kokeilla vaihtoehtoisia menetelmiä maan rauhoittamiseksi. Miljardeja sotilasoperaatioon käyttäneille länsimaille Taliban-liikkeen kanssa neuvotteleminen on varmasti poliittisesti hankalaa, mutta näillä näkymin se on ainut tie ulos edelleen jatkuvasta sodasta.

Irti valtiokeskeisyydestä

Afganistan on malliesimerkki pieleen menneestä valtionrakennusprojektista. Vuonna 2001 varsin sujuvasti tapahtuneen Taliban-hallinnon kaatamisen jälkeen länsivallat ovat keskittyneet rakentamaan valtiota länsimaisista lähtökohdista, mikä ei ole mahdollista Afganistanin kaltaisella tulotasolla. Valtion turvallisuuden takaaminen ja hyvän kasvualustan luominen vahvan keskushallinnon kautta ei ole mahdollista näillä taloudellisilla realiteeteilla.

Ajatus keskusjohtoisesta valtiosta on vahvasti kytköksissä länsimaiseen moderniin valtioajatteluun. Kuten moneen kertaan on jo mainittu, keskusjohtoisen valtion ylläpito vaatii huomattavaa varallisuutta. Toimivan byrokratian ylläpito on kallista ja toimimattoman turhaa. Tällä hetkellä Afganistanin byrokratia voidaan joko rahoittaa länsimaiden tuella, tai pyrkiä kehittämään vaihtoehtoinen hajautetumpi hallintatapa Afganistanin kaltaisiin hauraisiin valtioihin. Historiallisesti valtiollinen keskushallinto on kehittynyt sitä mukaa, kun sitä on ollut mahdollista ylläpitää.

Keskittyminen hyvän hallinnon periaatteisiin ei ole realistista tai tuloksellista, jos niitä ei ole varaa ylläpitää. On selvää, että ne ovat tavoittelemisen arvoisia asioita, mutta toteutuakseen vaativat vakaan rahoituspohjan, joka voidaan saavuttaa ainoastaan taloudellisen kasvun kautta. Kehitysyhteistyön avulla voidaan edesauttaa kehittyvien talouksien vaurastumista, mikäli länsimaat uskaltavat antaa tukea myös omien lyhyen tähtäimen taloudellisten etujensa vastaisesti.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa