Jaa

Kuva: Gazprom.

Kuva: Gazprom.

Vesa Ahoniemi on lontoolainen energia-analyytikko. Hän on käsitellyt aiemmin The Ulkopolitistissa Gazpromin roolia Venäjän ulkopolitiikassa.

Prologi

Energiapolitiikkaa tutkitaan useimmiten osana kansainvälisen politiikan oppiainetta. Siinä energia, etenkin maakaasu, on osa suurvaltasuhteita, yksi diplomatian keinoista ja tarkoituksista. Maailma on shakkilauta, jossa risteilevät maakaasuputket, suurmiehet ja diskurssit.

Sen sijaan hintojen, johdannaisten, kysynnän ja tarjonnan maailmaa ei shakkilaudoilla näy – julkisuudessa kuulemme huippukokouksista, julkilausumista ja poliitikkojen siunaamista jättidiileistä. Syy on yksinkertainen – tämä aineisto on helpompi muovata mukaansa tempaavaksi narratiiviksi kuin tuotantoennusteet, sopimusehdot tai hintadata.

Valitettavasti tämä katsantokanta peittää alleen sen tosiasian, että maakaasuputket paitsi lyövät kiiloja liittolaisten väliin ja rakentavat vihollisleirien välisiä siltoja, ne myös edellyttävät tukea sekä politiikan että markkinoiden maailmasta. Kumpaakaan ei voi nostaa toisen yläpuolelle, sillä kumpikin toimii toisistaan riippumattomalla logiikalla. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanne kääntyy silloin, kun nämä kaksi todellisuutta näyttävät vetävän vastakkaisiin suuntiin. Tästä on kyse Nord Stream 2 –projektissa.

Ylikapasiteetti

Nord Stream 1 käsittää kaksi putkea, joista molempien kuljetuskapasiteetti on 27,5 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa. Näiden lisäksi Venäjän länsisuuntainen vientikapasiteetti koostuu kahdesta putkesta Suomeen (yhteensä 8,2 mrd m3/v), Jamal-Eurooppa –linjasta Keski-Eurooppaan (33 mrd m3/v), Mustanmeren alta kulkevasta BlueStreamistä (16 mrd m3/v) sekä Ukrainan läpi mutkittelevista putkista (140 mrd m3/v). Kapasiteetit eivät vastaa kuljetettua volyymiä – esimerkiksi tänä vuonna Gazprom ennakoi myyvänsä kaasua Eurooppaan (+ Turkkiin) noin 160 mrd m3, siis 44 % vähemmän kuin vienti-infrastruktuuri antaisi myöten.

Gazpromin ulostuloja seuraavat tietävät, että nykyään megayhtiön tärkeimpiä tavoitteita on Ukrainan kiertäminen – siis Euroopan-vientinsä hoitaminen ilman tarvetta käyttää Ukrainaa kauttakulkumaana. Monista muista Gazpromin viimeaikaisista ulostuloista Ukrainan transit-liikenteen selvä vähentäminen tai jopa lopettaminen erottuu jotakuinkin realistisena päämääränä.

Tämä kirjoitus pyrkii havainnollistamaan, miksi juuri Nord Stream 2 –projekti tekee tästä tavoitteesta realistisen. Turkish Stream –näytelmästä poiketen Nord Streamin laajentaminen kahdella saman kokoisella lisäputkella, jotka nostaisivat Itämeren alittavan linjan kapasiteetin 110 mrd m3/v:ssa, näyttäisi olevan selvä tilaus Euroopan kaasumarkkinoiden osalta. Tämän lisäksi hyvin perusteltuja poliittis-regulatorisia esteitä, jotka koituivat esimerkiksi South Streamin kohtaloksi, ei ole. Jopa Nord Stream 2:n intohimoisimmat kriitikot, muun muassa transit-maat, todennäköisesti hyötyisivät hankkeen toteutumisesta pitkällä aikavälillä.

Kaasutyhjiö

On tiedetty jo kauan, että Euroopan oma kaasuntuotanto, joka koostuu 80-prosenttisesti Alankomaiden, Britannian ja Norjan jo vuosikymmeniä sitten käyttöönotetuista kaasukentistä, on dramaattisessa laskussa. Uusimmat ennusteet kertovat vuosittaisen tuotannon laskevan jyrkästi nykyisestä 266 mrd m3:stä vähintään 100 mrd m3 vuoteen 2030 mennessä. Tuotantoennusteita on etenkin Alankomaiden osalta viilattu toistuvasti alaspäin viime vuosien aikana.

Kysynnän puolestaan odotetaan pysyttelevän jotakuinkin ennallaan. Euroopan kaasumarkkinoita kohtaavista haasteista suurin onkin kiristymisen välttäminen tulevan 15 vuoden ajanjakson aikana. Väistämätöntä joka tapauksessa on se, että Euroopan tuontiriippuvuus nousee.

Nord Streamin laajentaminen toisi lisäkaasua Euroopan kaasunkysynnän sydänalueelle vuodesta 2019 alkaen. Projektiin ovat liittyneet monikansallinen Shell, Itävallan OMV, Saksan E.ON ja BASF ja lopulta myös ranskalainen Engie. Länsimaisten yritysten mukanaolo, vaikkakin toistaiseksi muistion asteella, hillinnee Gazpromin infrastruktuurihankkeiden kuuluisia ylikustannuksia, mikä tekee projektista ja sen aikataulusta niinikään realistisempia. Ainakin Nord Stream 1:n kohdalla näin oli.

Kiilako?

Entä politiikka? Gazprom on valtionyhtiö – valtion, joka on länsimaiden pakotteiden kohteena naapurimaataan vastaan käymänsä sodan vuoksi. Osa sanktioista on jopa suunnattu Venäjän energiasektoria vastaan. Miltä Nord Stream 2 näyttää tätä taustaa vasten?

Ensinnä on muistettava, että varsinainen raaka-ainekauppa länsimaiden ja Venäjän välillä ei kuulu pakotteiden piiriin, eivät myöskään kaasunsiirtoon liittyvät projektit. Energiasektoria koskevien pakotteiden tarkoitus on iskeä Kremlin varsinaiseen lypsylehmään, raakaöljyn tuotantoon ja etenkin sen tulevaisuuden näkymiin. Siinä ne ovat hyvin pitkälti onnistuneetkin.

Toiseksi: on totta, että maakaasukauppa Venäjän ja Euroopan välillä on hyvin politisoitunutta. Samalla on totta, ettei sen tarvitse olla. Kaupan osalta suurin politisoija on Gazpromin ja eurooppalaisten yritysten kolmivuosittaiset (tai tiheämmät) hintaneuvottelut, joissa öljytuotteiden hinnasta johdetun preemion alla olevaa perushintaa säädetään ”ostajasta ja myyjästä riippumattomien tekijöiden”, siis kysynnän ja tarjonnan, mukaisesti. Käytäntö periytyy neuvostoajoilta ja on asettanut etenkin pienemmät kaasun tukkumyyjät heikkoon neuvotteluasemaan, mikä on puolestaan altistanut kyseiset maat poliittiselle painostukselle. Juuri tätä asetelmaa EU-komissio haluaa energiaunioni-aloitteellaan sekä Gazpromin-tutkinnallaan tasapainottaa.

Hyvä uutinen on, että ylläoleva hinnoittelumalli on vähenemään päin Euroopassa, ja todennäköisesti trendi jatkuu samansuuntaisena. Myös Gazprom itse on aloittanut kaasun huutokaupan, siis eräänlaisen puolivillaisen spot-myynnin, Pietarin uudessa raaka-ainepörssissä. Mikä tärkeämpää, markkinalähteet pitävät uskottavana ajatusta, jonka mukaan Nord Stream 2:n kaasu myytäisi niinikään gas-on-gas-periaatteella, siis markkinahinnoiteltuna, Manner-Euroopan kaasuhubeissa. Laaja (joskin alustava) kiinnostus projektiin eurooppalaisten tukkumyyjien puolelta viittaa juuri tähän aikeeseen, sillä tärkein syy öljyyn sidotun hinnoittelumallin vähenemiseen Euroopassa on ollut näiden firmojen vastustus. On siten epätodennäköistä, että Nord Stream 2 politisoisi itse kaasukauppaa nykyistä enempää.

Kolmanneksi, jos yllä kuvattu skenaario toteutuu, Nord Stream 2 ei todennäköisesti herättäisi merkittävää vastustusta EU-komission puolelta (poislukien Ukraina-ulottuvuus, siitä lisää alla). Käynnissä oleva komission tutkinta Gazpromin toimintaan koskee kolmea selvästi määriteltyä käytäntöä, joista yksikään ei kävisi järkeen Nord Stream 2:n tapauksessa, ja vain hullu uskoisi, että komissio kohtelisi projektia myötäsukaisemmin kuin peruttua South Streamiä. Ei siis näytä siltä, että olemassa oleva sääntely olisi este Nord Stream 2:lle.

Ukraina

Lopuksi on kysyttävä, miten Nord Stream 2:n toteutuminen vaikuttaisi Ukrainan ja Venäjän suhteeseen. Kuten jo todettua, Venäjän tavoite on lopettaa riippuvuus Ukrainan läpi kulkevasta transit-infrastruktuurista. Venäjä on jo vähentänyt selvästi vientiään Ukrainan läpi viime vuosina.

On epäselvää, voisiko Gazprom lopettaa Ukrainan transit-liikenteen Nord Stream 2:n valmistumisen jälkeen. Asiaan vaikuttaa muiden projektien, kuten Jamal-Eurooppa –putken laajentamisen (15 mrd m3/v), Turkish Stream -putken (päivästä riippuen 63 mrd m3/v, 32 mrd m3/v tai 15,75 mrd m3/v) sekä Southern Gas Corridor (10-20 mrd m3) -kokonaisuuden edistyminen. Jos kaikki mainitut projektit toteutuvat, Ukrainan-kapasiteettia ei välttämättä enää volyymin puolesta tarvittaisi. Suurin osa Gazpromin tarkkailijoista ei kuitenkaan löisi tämän puolesta vetoa. Myös sopimustekniset seikat vaikeuttavat Venäjän pyrkimyksiä. Gazpromin nykyiset velvoitteet, jotka edellyttävät Ukrainan-reitin käyttöä, ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen, ja näiden uudelleenneuvottelu voisi osoittautua raskaaksi, etenkin niiden maiden kanssa, jotka vastustavat Nord Stream 2:a.

Kauttakulkua olennaisempi kysymys on se, vaikeuttaisiko Nord Stream 2 Ukrainan yleistä neuvotteluasemaa suhteessa Venäjään. Tässä kaasu on olennaisimpia ulottuvuuksia. Ukraina on ollut koko itsenäisyytensä ajan riippuvainen Venäjän kaasutoimituksista, osin neuvostoinfrastruktuurin ja osin energiaintensiivisen teollisuusrakenteensa vuoksi. Vuoden 2013 vallankumous ja siitä seurannut kehitys on kuitenkin muuttanut tilannetta – esimerkiksi ensi vuoden Ukrainan Naftogaz suunnittelee pärjäävänsä täysin ilman Venäjän-tuontia (siis transit-liikenne poislukien). Taustalla ovat paitsi huimasti lisääntynyt tuonti Euroopan hubeista, joiden jo pitkään laskeneet hinnat ovat pakottaneet myös Venäjän pudottamaan Ukrainan-hintojaan, mutta myös Ukrainan taloudellinen ahdinko, joka on laskenut maan kaasunkysyntää.

Gazpromin kannalta Ukrainan kaasuntuonti Euroopasta ei ole yhdentekevää, sillä käytännössä kyse on usein Gazpromin saksalaisille tukkumyyjille myymästä kaasusta muun muassa Nord Stream –linjan kautta. Gazpromin saksalaisilta veloittama myyntihinta on selvästi alempi, kuin mitä se nykyisten alennuksienkin jälkeen veloittaisi Ukrainalta suoraan. Täten siis Ukrainan Euroopan-tuonti on suoraan pois Gazpromin kassavirrasta, minkä vuoksi sillä on kannustin tarjota kaasuaan Kiovalle kilpailukykyisellä hinnalla.

Voi siis päätellä, että Nord Stream 2 ei ainakaan nostaisi Ukrainalle Euroopan kautta tarjolla olevan kaasun hintaa. Näin hanke toteutuessaan pitäisi maan neuvotteluaseman kaasun osalta ennallaan tai jopa parantaisi sitä. Toisaalta transit-maksujen väheneminen olisi selviö, mutta niiden taloudellinen vaikutus olisi verraten pieni suhteessa Nord Stream 2:n tuomaan lisätarjontaan ja sitä kautta edullisiin tuontihintoihin. Euroopan kaasumarkkinoiden kiristyminen iskisi pahasti Ukrainan tuontilaskuun ja lisäisi maan Venäjä-riippuvuutta.

Vaihtoehtona nesteytetty maakaasu?

Ajatus venäläisen kaasun markkinaosuuden kasvattamisesta ei ymmärrettävistä syistä aiheuta riemunkiljahduksia eurooppalaisissa poliitikoissa. Toisaalta energia-asioita seuraavat tietävät, että nesteytetyn maakasun eli LNG:n markkinat kärsivät parhaillaan ja etenkin lähitulevaisuudessa pahasta ylitarjonnasta. Eikö LNG voisi siis korvata vähenevää Euroopan tuotantoa?

Pääsyy siihen, miksi nesteytetyn maakaasun markkinat kärsivät ylitarjonnasta nyt ja jatkossa, on vuoden 2015 alkuun ulottunut huomattava hintaero LNG:n Aasian spot-hintojen sekä Yhdysvaltain ja Euroopan sisäisten kaasunhintojen välillä. Tämä innosti kymmenet maakaasuyritykset investoimaan LNG:n tuotantokapasiteettiinsa ja vilpittömät analyytikot ennustamaan Aasian imevän kaiken tarjolla olevan volyymin jättäen Euroopalle vain rippeet.

Tämän vuoden kuluessa Aasian ja Euroopan spot-hinnat ovat kuitenkin lähenneet toisiaan, eikä kyse ole vain kausittaisesta muutoksesta. Houkuttelevuutensa puolesta maanosat ovat siis liki tasavertaisessa asemassa LNG:n viejien näkökulmasta.

Yllä kuvattu lähihistoria kuitenkin paitsi tukee myös kyseenalaistaa LNG:n uskottavuutta Euroopan tuotannonlaskun korvaavana lähteenä. Yksi syy on se, että Euroopalla on jotain, mitä Aasialla ei ole – Venäjä ja sen vuosikymmenten kuluessa rakennettu infrastruktuuri vieressään. Riippumattomien arvioiden mukaan Gazpromilla on yli 100 mrd m3/v kivuttomasti käyttöönotettavaa lisätuotantokapasiteettia sekä miltei saman verran käyttämätöntä vienti-infrastruktuuria tälläkin hetkellä. Gazpromin hintakilpailukyky varmistaa tuottomarginaalin jopa puolta nykyistä alemmilla vientihinnoilla, jotka on samalla tuntuvasti alempana kuin mihin LNG:n hintojen odotetaan enimmillään putoavan.

Toisaalta LNG-hintojen lähihistoria osoittaa, että Aasian vaikutuksen olevan niin suuri, että sikäläinen kysynnän nousu (jos esimerkiksi Gazpromin 63 mrd m3/v:n kaasuputkiprojektit Kiinaan eivät toteudukaan) voisi nostaa hinnat jälleen kaksinkertaisiksi, etenkin kylmän talven ajaksi. Toisin kuin Gazprom, joka saa yli puolet tuloistaan Euroopan-viennistä, LNG-toimittajat eivät ole riippuvaisia Euroopasta – päinvastoin, halpojen hintojen ja heikon kysynnän Eurooppa on ollut jo pitkään LNG:n ylijäämävolyymin kaatopaikka.

Viimeisimmät tiedot yhdysvaltalaisten LNG-viejien ja eurooppalaisten tukkumyyjien solmimista sopimuksista tukevat ylläolevaa kuvaa. Perinteisesti suosituista take-or-pay-lausekkeiden, joissa määritellään tietty pakollinen ostovolyymi, poiketen USA:n ja Euroopan LNG-kauppa rakentunee optioiden varaan. Ostajat siis varautuvat hintapiikkeihin kuitenkin sitoutumatta suuriin ostomääriin LNG:tä, jonka uskotaan olevan hinnaltaan muita kaasunlähteitä pääsääntöisesti korkeammalla. Euroopalle LNG vaikuttaa siis vakuutukselta erityisen kylmiä talvia, odottamatonta tuotannonlaskua tai tuontikatkoksia vastaan. Gazpromin hintakilpailukyky on riittävä pitämään LNG:n markkinaosuuden aisoissa, joskin jälkimmäisenkin osuus kasvanee silti jonkin verran Euroopan oman tuotannon pudotessa.

Tärkein rooli LNG:llä tullee olemaan Euroopan kaasun tuontihinnan asettamisessa, sillä tuotantokustannustensa puolesta se on rajatuottaja, jonka hintojen alle Gazprom tullee asettamaan omansa säilyttääkseen markkinaosuutensa. Öljymarkkinoita tunteva huomaa vertauskohdan Saudi Arabian ja Gazpromin välillä. Kun yhdysvaltalaiset liuskeöljyä hyödyntävät tuottajat romahduttivat mustan kullan hinnan, Saudi Arabialla oli kaksi vaihtoehtoa – leikata tuotantoaan ja siten puskea hintaa ylöspäin tai viedä entistäkin enemmän öljyä ja antaa hinnan laskea siinä toivossa, että uudet yhdysvaltalaiset tuottajat korkeampine tuotantokustannuksineen hiljalleen putoaisivat markkinoilta pois.

Syy, miksi Gazprom ei todennäköisesti valitse samaa tietä Euroopassa kuin OPEC-kartellin johtovaltio öljyn kohdalla on se, ettei kaasunhinnan polkeminen Euroopassa vaikuttaisi juurikaan globaaliin LNG:n tuotantoon saati eurooppalaisten haluun rakentaa LNG-terminaaleja, joita perustellaan nimenomaan energiaturvallisuudella, ei niinkään taloudellisuudella. Gazpromin on siis järkevämpää antaa korkeampien tuotantokustannusten LNG:n määrittää eurooppalaiset kaasunhinnat – hintasodassa sillä ei olisi voitettavaa.

Katse tulevaan

Paras realistinen tulevaisuus EU:n kaasumarkkinoille on seuraava: Yhdysvalloissa käytössä oleva markkinahinnoittelu valtaa koko alueen, ja maanosan oman tuotannon aiheuttama notkahdus katetaan pääosin venäläisellä putkikaasulla ja vähemmissä määrin LNG:llä, jonka maailmanlaajuista kysyntää ja tarjontaa Euroopan kaasunhinnat seuraavat. Yksi tärkeä seuraus olisi Yhdysvaltain ja Euroopan kaasunhintojen lähentyminen ja sitä kautta kivihiilen kilpailukyvyn heikkeneminen jälkimmäisessä. Tämä olisi tie myös hiilidioksidipäästöjen vähentymiseen.

Vaikka itse kaasukaupan poliittisuus saataisiin kuriin, uusi miljardiprojekti olisi EU:lle väistämättä kiusallinen, eikä vaikutelmaa petturuudesta Itä-Eurooppaa kohtaan voisi välttää. Gazprom tai Kreml eivät ole yrittäneet pitää politiikkaa ja energiaa erillään. Euroopan näin kuitenkin kannattaisi tehdä. Idän ja lännen kaasukauppa on jo edennyt pitkälle kohti bisnessuhdetta. Kehityssuuntaa tulisi jatkaa. Tavoitteena tulisi olla Venäjä-suhde, jossa Eurooppa on tinkimätön omien sääntöjensä noudattamisessa varmistaen esimerkiksi Ukrainan kaasuhuollon jatkuvuuden.

Samalla Euroopan tulisi varmistaa omien kaasumarkkinoidensa vakaus eikä juuttua tokenistiseen siilipuolustukseen. Tilaus Nord Stream 2:lle on markkinoiden puolesta selvä, eikä ylitsepääsemättömiä poliittisia esteitä ole. Olisi suuri vahinko, jos viesti Excel-taulukoiden maailmasta ei suodattuisi politiikan shakkilaudoille.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa