Jaa

Vladimir_Putin_and_Angela_Merkel_May_2015

Angela Merkel ja Vladimir Putin voiton päivän juhlallisuuksissa toukokuussa 2015 (kremlin.ru)

Henri Vanhanen on kansainvälisiin suhteisiin erikoistuva poliittisen historian opiskelija Turun yliopistossa.

”Luottamus on täysin menetetty”, kommentoi DGAP-ajatushautomon asiantuntija Stefan Meister syyskuussa 2014, Minskin ensimmäisen tulitaukosopimuksen syntymisen aikoihin. Kyseessä oli tulkinta Saksan liittokansleri Angela Merkelin suhteesta Venäjän presidentti Vladimir Putiniin. ”Merkelillä on tunne, että Putin valehtelee hänelle…tämä on uusi vaihe, joka on tapahtunut Ukrainan kriisin aikana”. Syyskuinen kommentti kuvaa osuvasti kansainvälisen turvallisuuspolitiikan yhtä nykyhetken suurimmista ongelmista, joka liittyy juuri politiikan läpinäkyvyyteen (transparency).

Käytännössä Venäjän ja lännen välisten suhteiden nykyinen kehitys on saavuttanut pisteen, jossa diskurssien läpinäkyvyyden asteittainen heikkeneminen pakottaa molemmat osapuolet tekemään ennustepohjaisia arvioita nykyisestä ja tulevasta toiminnasta (esimerkkinä kenraali Breedloven arvio koskien Transnistriaa). Tällaisessa tilanteessa rakentavan dialogin syntyminen on todella haastavaa ,ja kehitys on kollektiivisen turvallisuuden kannalta uhkaavaa.

Turvallisuuspolitiikassa läpinäkyvyys liitetään perinteisesti ”turvallisuusdilemmaan” ja sen puuttumisella voidaan katsoa olevan keskeinen rooli konfliktien kehityskulun kannalta. Kun toisten valtioiden harjoittamasta politiikasta ollaan epävarmoja, omat ratkaisut perustuvat käytännössä olettamuksiin ja arvioihin muiden tavoitteista. Läpinäkyvyyden puutteesta kärsivä politiikka voi aiheuttaa konfliktien vakavia eskaloitumisia ja rampauttaa kansainvälisten suhteiden toiminta- ja ratkaisukyvyn. Tällöin kansainvälisissä suhteissa luottamukseen ja avoimuuteen perustuvan dialogin muuttumisella painotetusti arvio- ja ennustepohjaiseen vuorovaikuttamiseen on vaarallinen kehityslinja. Tämän takia läpinäkyvyyden merkitys kansainvälisellä areenalla – etenkin turvallisuuspolitiikassa – on korostetun tärkeää, sillä sen heikentyminen luo turvattomuuden tunnetta.

Tilanteelle ominainen piirre on kuitenkin tietty Venäjä-vetoisuus, jossa Venäjän todelliset intressit ovat tarkoituksellisen hämärtämisen kohteena. Tämä on ilmentynyt Venäjän informaatiosodankäynnin sekä tiedustelutoiminnan kiihtymisinä, jotka pyrkivät luomaan rinnakkaisdiskursseja kansainvälisiin suhteisiin. Vuoden 2008 Georgian sodassa alkanut Venäjän informaatiosodankäynti ja viime vuosien kehittynyt tiedustelutoiminta ovat siirtyneet merkittävällä tavalla nyt myös etenkin Venäjän eurooppalaisille lähialueille. Nämä keinot ovat suuntautuneet erityisesti diplomaattitason suhteisiin, kansallisiin medioihin, sekä näyttäytynyt ”varjovaltana” Venäjä-myönteisten verkostojen rakentamisessa.

Läpinäkyvyyden eroosio: tiedustelu ja informaatiosota

Tällä hetkellä Venäjän läpinäkyvyyden hämärtämisen tehokkaimpiin valikoimiin kuuluvat siis kaksi keinoa: informaatiosota ja tiedustelu. Venäjä on päivittänyt nämä sinänsä perinteiset sodankäynti- ja vaikuttamiskeinot nykypäivän globalisoituneeseen turvallisuusympäristöön, jossa internet ja tiedonvälitys ovat keskeisessä osassa. Lisäksi erityisesti tiedustelun kaltainen toiminta sotii jo luonteensakin takia läpinäkyvyyttä vastaan.

Yksi informaatiosodan keskeisistä elementeistä on pyrkimys luoda rinnakkaisdiskursseja tai vaihtoehtoisia totuuksia. Venäjän tapauksessa vaihtoehtoiset narratiivit terrorisminvastaisesta sodasta tai lännen Nato-ekspansiosta ja varustautumisesta ovat tunnettuja esimerkkejä informaatiosodasta. Samaan aikaan Venäjä on kuitenkin jatkanut omien joukkojensa keskittämistä Ukrainan rajalle ja järjestelmällisesti kiistänyt osuutensa Ukrainan kriisiin. Venäjän operatiivisen osallistumisen päämäärät Syyriassa eivät myöskään ole kovinkaan selkeitä. Lisäksi Venäjä on kasvattanut ja nykyaikaistanut sotilaallista kapasiteettiaan nopeasti lyhyessä ajassa. Läpinäkyvyyden kannalta on myös merkittävää huomioida, että suurin osa Venäjän armeijan manöövereistä on selvinnyt ei-diplomaattisten väylien kautta (1 & 2 & 3).

Venäjän kasvaneen tiedustelun määrä on myös merkki läpinäkyvyyden asteen huomattavasta laskemisesta. Vaikka tämä kehityslinja onkin pidempiaikainen trendi, Venäjän toiminta on alkanut herättää huolta sen eurooppalaisilla lähialueilla kuten Baltiassa, Ruotsissa ja Suomessa. Tiedustelu on kuitenkin muuttunut entistä monipuolisemmaksi ja yhdistynyt osaksi informaatiosodankäyntiä. Tästä esimerkkinä toimii F-Securen julkaisema raportti syyskuulta, jossa Venäjän verkkovakoilukampanjan todettiin kestäneen jo useamman vuoden. F-Securen mukaan vakoilutyökalujen käyttötapa tukee tulkintaa siitä, että niitä on käytetty nimenomaan tiedonhankintaan diplomaattisen päätöksenteon tueksi. Se, että Venäjän verkkovakoilu kohdistuu, Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolaa lainaten, sellaisiin kohteisiin ”jotka vastustavat Venäjän geopoliittisesti strategisia päämääriä tai asettavat heidän intressinsä huonoon valoon” kertoo sekin, että Venäjä harjoittaa politiikkaa, jota ei motiivien vuoksi voida julkisesti ajaa. Tällaisilla pyrkimyksillä voidaan myös pyrkiä vaikuttamaan toisten turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Venäjän asevoimiin erikoistunut Keir Giles (Chatham House) on nostanut esimerkkitilanteeksi Venäjän informaatio-operaation, jolla estettäisiin Suomen liittyminen Natoon tai saataisiin Nato näyttämään siltä, ettei se noudattaisi jäsenvaltioidensa auttamiseen velvoittavaa viidettä artiklaa.

Kollektiivisen turvallisuuden luonteen takia on myös perusteellista arvioida Venäjän kasvavan tiedustelun lisäävän läntisen vastatiedustelun määrää. Tässä törmäämmekin kollektiivisen turvallisuuden ja läpinäkyvyyden keskinäisriippuvuuden ongelmaan – kun järjestelmän kannalta merkittävät tekijät käynnistävät uudenlaisia toimintamalleja, se vaikuttaa kaikkiin osapuoliin ja horjuttaa läpinäkymättömyydellään turvallisuuden tunnetta. Venäjän kehittyneet vaikuttamiskeinot, sekä niitä tukeva kasvava tiedustelu ovatkin uudenlaisia haasteita jo pelkän toteuttamistapansa takia, mutta myös siis nimenomaan niiden kohteesta johtuen. Keinojen tehokas hybridisoituminen on suunnattu juuri läpinäkyvyyttä vastaan, joka on omalla tavallaan hyvin poikkeuksellista, sillä se luo haasteen läntiselle ajattelutavalle.

Läpinäkyvyyden parantamisen haastavuus

Merkittävintä läpinäkyvyyden parantamisen kannalta olisi kuitenkin yhdistelmä institutionaalisia uudistuksia ja ajattelutavan muutosta. Institutionaalisessa mielessä esimerkiksi Nato on vastannut tähän haasteeseen luomalla uutta tulkintaa viidennen artiklan käytöstä kyberhyökkäysten suhteen. Alistamalla kyberhyökkäykset 5. artiklan alaisuuteen Nato pyrkii nostamaan informaatiosodan kynnystä. Puolustusalttiuden kohottaminen ja kynnysten nostaminen ovat informaatiosodan luonteen takia keskeisiä tapoja vastata sen luomiin uhkiin, sillä informaationsodassa hyökkääjää on vaikea tunnistaa. Tässä ajattelutavassa törmäämme kuitenkin Tommi Kangasmaan identiteetittömän sodankäynnin ja ”länsimaisen demokratian valuvikaan”. Kangasmaan mukaan tähän ”Valuvirheeseen sisältyy pakonomainen tarve todistaa hyökkääjän identiteetti, tunnistaa vastustajan toimenpiteet aggressioksi, halu välttää eskalaatiota sekä viime kädessä saada oikeutus puolustustaisteluun”. Tällöin tarvitsemmekin siis uudenlaista ajattelutapaa suhteessa informaatiosotaan ja sitä kautta läpinäkyvyyden edistämiseksi.

Venäjän tapauksessa tulee ensinnäkin ymmärtää, että dialogia ei Ukrainan jälkeen saa välttämättä enää entiselleen. Diplomatian tasolla tämä tarkoittaa ymmärrystä uudenlaisesta Venäjästä, jossa sanojen sijaan tulisi tarkkailla tekoja. Lisäksi olisi tärkeää havaita Venäjän ja länsimaiden intressien sekä tulkintojen erot. Kyseessä on eräänlainen psykologinen offensiivi länsimaista ajattelutapaa vastaan, jota pyritään kahlitsemaan ja patoamaan nyt uusilla keinoilla – tässä mielessä Ukraina ja Syyria ovat samaa rintamaa. Kolmantena tärkeänä huomiona on ymmärtää läpinäkyvyyden merkitys Venäjälle itselleen. Putinin hallinnolle keskeinen piirre on päätöksenteon läpinäkymättömyys, joka käy ilmi kyvystä tehdä nopeita ja lähes rajattomia rytminmuutoksia ulkopolitiikan suhteen. Tällaisen rakenteen omaava ulkopolitiikka tekee Venäjän tulevien toimien arvioinnista erittäin vaikeaa.

Läpinäkyvyyden saavuttaminen lännen ja Venäjän välillä on kuitenkin tällä hetkellä hyvin kaukana. Bild-lehden mukaan Angela Merkel valitti maaliskuussa 2014 Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalle Putinin ”elävän eri maailmassa”. Intressien törmäämisen lisäksi Venäjän pyrkimykset luoda jälleen rinnakkaisdiskursseja Ukrainan jälkeen, kuten väitetty taistelu ISISiä vastaan Syyriassa, osoittaa haluttomuutta palauttaa läpinäkyvyyttä idän ja lännen välisiin suhteisiin. Tämän varjolla onkin merkittävää huomioida, ettei Venäjän harjoittama läpinäkymättömyys ole vahinko tai dialogien väärinymmärrys vaan hyvin tietoista ja järjestelmällistä toimintaa. Tällöin käsite läpinäkyvyys ja sen tulkintakeinot tulisikin päivittää uudelle tasolle, jolloin sen heikkenemisen luomiin haasteisiin voidaan vastata.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa