Jaa

U.S. Air Force F-35A Lightning II Joint Strike Fighter. 16.5.2013 (U.S. Air Force photo by Master Sgt. John R. Nimmo, Sr./RELEASED)

U.S. Air Force F-35A Lightning II Joint Strike Fighter. 16.5.2013 (U.S. Air Force photo by Master Sgt. John R. Nimmo, Sr./RELEASED)

Viime viikolla Ilmavoimat tiedotti seuraavasta askeleesta kohti Hornet‑hävittäjien korvaamista uusilla monitoimihävittäjillä. Puolustusministerin valtuutus HX-hävittäjähankkeen käynnistämiseksi perustuu esiselvitystyöryhmän loppuraportin suositukseen. Työryhmän suositus uusien monitoimihävittäjien hankinnasta kytkeytyy muuttuneeseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen, jossa Ukrainan sota ja Venäjän sotilaallinen aktivoituminen Itämerellä, arktisilla alueilla ja Syyriassa on herättänyt mielenkiintoa Suomen puolustusratkaisuja kohtaan.

Turvallisuusympäristön muutokset ja Venäjän asevoimien modernisaatio-ohjelman tulokset ovat osaltaan edesauttaneet myötämielistä suhtautumista uusien hävittäjien hankintaan tähtääville poliittisille päätöksille. Päätös hankkeen käynnistämisestä löytyy hallitusohjelmasta ja julkisessa keskustelussa ei ole juurikaan näkynyt kriittisiä puheenvuoroja uudistamisen tarpeesta sinänsä, vaan pääasiassa pohdinnat pyörivät mahdollisten korvaavien vaihtoehtojen ympärillä.

HX-hävittäjähanketta erityisesti ja puolustuksen uudistamishankkeita yleisesti voidaan tarkastella osana laajempia aseteknologiaan liittyviä teemoja,  jotka koskettavat niin strategisia valintoja, ratkaisujen tarkoituksenmukaisuutta kuin mahdollisia tulevaisuuden kehityssuuntia.

Aseteknologiset valinnat ohjaavat strategiaa

Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten asevoimien keskittyminen korkean teknologian suorituskykyjen kehittämiseen juontaa kylmän sodan aikaan, jolloin Neuvostoliiton merkittävää määrällistä ylivoimaa pyrittiin kompensoimaan kehittyneen aseteknologian avulla. Kylmän sodan päättymisen jälkeenkin länsimaiset puolustusratkaisut ja puolustusteollisuuden tuotteet heijastavat valittua strategista linjaa. Tämän ansiosta Yhdysvalloilla ja muilla länsivalloilla on ollut näihin päiviin saakka lähes ylivertainen asema mitä tulee korkean teknologian asejärjestelmiin.

Teknologisen ylilyöntiaseman merkitys korostui länsivaltojen menestyksekkäässä taistelussa konventionaalisia vastustajia vastaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella, mutta asymmetrisessä sodassa teknologiavetoinen sodankäynti on ollut tuloksetonta tai jopa haitallista suhteessa strategisiin tavoitteisiin: koalitio, jonka yhteenlaskettu väestö kattoi noin 900 miljoona ihmistä ja 80 prosenttia maailman puolustusmenoista, ei kyennyt nujertamaan muutamaa kymmentä tuhatta Taleban-taistelijaa Afganistanissa. Esimerkki on toki kärjistävä, mutta kuvaava sodankäynnin todellisuuden kytkeytymistä poliittisiin ja sosiaalisiin tekijöihin voimankäytön kyvykkyyksien lisäksi.

Kyvyttömyys päästä tavoitteisiin kumpusi ensisijaisesti strategisten tavoitteiden yhteensopimattomuudesta käytettävissä olevien sotilaallisten ja poliittisten resurssien suhteen. ISAF-operaation ongelmana oli koalitioon osallistujien jakaantuminen ”taistelevaan ISAFiin” maan itä- ja eteläosissa sekä toiseen osaan pohjoisessa ja lännessä, joka kieltäytyi tunnustamasta olevansa mukana sodassa. Strategisten sitoumusten ja vallitsevien olosuhteiden epäsuhdan lisäksi erityisesti Yhdysvaltojen paradigmaattinen nojaaminen korkean teknologian sodankäyntiin johti tilanteisiin, jossa ”matalan teknologian” ratkaisut  olisivat olleet kustannustehokkuuden lisäksi perustellusti parempia Afganistanin oloissa.

Operationaalisten ongelmien lisäksi yksipuolinen usko korkean teknologian tärkeyteen itsessään on johtanut lukuisten puolustuksen hankintaprosessien kasvamiseen yli rajojensa. Osaksi puolustusteollisuuden ylioptimististisista lupauksista  kumpuavat myöhästymiset ja budjettien ylitykset ovat osoittautuneet ongelmiksi Atlantin molemmin puolin.

Yksi onnettomimmista esimerkeistä liittyy olennaisesti Suomenkin HX-hävittäjähankkeeseen. Lockheed Martinin viidennen sukupolven F-35 -monitoimihävittäjän piti olla huipputeknologinen ”one size fits all” ‑ratkaisu Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tulevaisuuden hävittäjätarpeisiin, mutta tuloksena on ollut jatkuvasti aikatauluista myöhässä oleva ja monessa suhteessa alkuperäisistä tavoitteistaan jäävä tuote, joka ei edes pärjää ilmataistelussa kylmän sodan aikana kehitettyjä F-16 ‑hävittäjiä vastaan. F-35:n puolustajat ovat todenneet lähi-ilmataistelujen korostamisen olevan turhaa ”Top Gun” -intoilua, mutta tämäkin vaikuttaisi olevan ad hoc ‑selitys konetyypin epäonnistumiselle aiempien suorituskykyyn liittyvien lupausten jäädessä toteutumatta. F‑35 ‑projektista on tullut yksinkertaisesti liian suuri hylättäväksi kasautuvienkaan ongelmien edessä. Kehitystyöhön upotetut kustannukset, puolustusteollisuuden intressit ja sisäpolitiikka ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että lukuisista ongelmista huolimatta F‑35‑hävittäjillä on vankka kannatuksensa Yhdysvaltojen ilmavoimien johdossa ja puolustusteollisuudesta riippuvaisien osavaltioiden edustajien piirissä.

Kysymykset puolustusratkaisun hinnasta nousevat esille tässä yhteydessä. Jos puolustusvoimien tavoitteena on saada ”paras ratkaisu, mutta ei hinnalla millä hyvänsä”, niin asehankintojen tulee olla suhteutettuja käytettävissä oleviin resursseihin ja uhkakuviin. Hävittäjiä vertailtaessa nostetaan esille usein Venäjän kehitysvaiheessa oleva viidennen sukupolven Suhoi PAK-FA/T-50 ‑hävittäjä tulevien hävittäjien potentiaalisena vastapoolina. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kyseistä hävittäjää vaivaavat osittain samankaltaiset ongelmat kuin F-35 ‑projektiakin. Parempana vertailukohtana uusia hävittäjiä hankittaessa voidaan siten pitää kolmea uutta versiota kylmän sodan aikaisesta  Suhoi Su-27 ”Flanker” -koneesta. PAK-FA ‑hävittäjäprojektin keskeneräisyys ja vanhan mallin uusien versioiden esittely vaikuttaisivat olevan osoituksia niin uuden projektin kehitysongelmista kuin Venäjän hallinnon tarpeesta tukea vientiongelmista kärsivää puolustusteollisuutta ja uusintaa vanhenevaa lentokalustoa. Venäjän talouden oletetun kehityssuunnan valossa vaikuttaa todennäköiseltä, että kunnianhimoiset suunnitelmat viidennen sukupolven hävittäjän tilausmääristä saattavat kärsiä samalla tavalla kuin F-35‑koneenkin vastaavat luvut.

Aseteknologian tulevaisuus – kaksi lähestymistapaa

Korkean teknologian kyvykkyys on tietenkin merkittävä tekijä symmetristen vastustajien välillä, mutta huipputeknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan ole välttämättä kalliita. ”Korkean” ja ”matalan” teknologian välillä valitsemisen sijaan oleellisempi kysymys koskettaa lähestymistä sodankäynnin muutoksiin. Aseteknologian tulevaisuus vaikuttaisi johtavan kahteen erilaiseen ratkaisumalliin: joko aseteknologiset sovellukset tähtäävät pieneen kokoon ja monilukuisuuteen perustuviin autonomisiin ratkaisuihin tai lukumäärältään vähäisiin, mutta teknologisesti hyvin sofistikoituneisiin lopputuotteisiin. Jälkimmäinen vaihtoehto on dominoinut länsimaisia puolustusratkaisuja säästöpaineidenkin alla, mikä on näkynyt teknologisesti edistyksellisten visioiden supistamisessa vastaamaan rajallisia resursseja ja pyrkimykseen löytää monia eri aspekteja yhdisteleviä ratkaisuja. Kompromissien hakeminen on kuitenkin johtanut kallisiin, epäluotettaviin ja jopa (väärän puolen kannalta) hengenvaarallisiin lopputuloksiin, kuten esimerkiksi  surullisenkuuluisan V‑22 ‑kuljetuskoneen onnettomuusaltis palvelushistoria osoittaa.

Ensimmäinen mainituista vaihtoehdoista saattaa muodostua yhä hallitsevammaksi, kun robotiikan, kehittyneen tiedonsiirron, nanoteknologian ja esimerkiksi 3D-tulostamisen kaltaiset teknologiat ovat yhdistymässä monilla ennennäkemättömillä tavoilla. Teknologioiden konvergenssi ja kustannusten suhteellinen laskeminen ovat mahdollistaneet ”autotalliyrittäjien” ilmaantumisen puolustusteollisuuden jättien rinnalle. Siviilikäyttöön liittyvät korkean teknologian innovaatiot tuovat yhä kasvavissa määrin potentiaalisia sovellutuksia sotilaskäyttöä ajatellen. Osaltaan tällainen teknologinen kehityssuunta on kasvattanut myös ei-valtiollisten toimijoiden mahdollisuuksia hyödyntää verraten edullisia sovellutuksia aseellisesti. Miehittämättömien – ja yhä useammin autonomisten – ratkaisujen leviäminen ilmasta merelle ja maalle osana aseellisia konflikteja lienee näkyvin kehityskulku, jossa on havaittavissa elementtejä molemmista ideaalityyppisestä mallista: toisaalta Yhdysvallat on kärkimaita miehittämättömien alusten sotilaallisten sovellutusten kehittämisessä ja käyttöönotossa, mutta kuilu sen ja muiden toimijoiden, valtiollisten ja ei-valtiollisten, kapenee jatkuvasti.

Sodan usvaa tulevaisuuden yllä

HX-työryhmän edustajat ovat oikeassa sen suhteen, etteivät miehittämättömät ilma-alukset pysty vielä, eivätkä lähitulevaisuudessakaan, korvaamaan miehitettyjä koneita hävittäjätorjunnan ja muiden vaativien ilmataistelutehtävien suhteen. Raportin konservatiivisuus näkyy kuitenkin siinä, että se vertaa miehittämättömien ilma-alusten kyvykkyyttä 1:1-suhteessa miehitettyjen hävittäjien nykyisiin tehtäviin. Vertailun kehystäminen tällä tavoin on tehokas tapa osoittaa uusien hävittäjien soveltuvuus suhteessa paljon huomiota saaneisiin ”droneihin”, mutta se kiertää samalla kysymyksen miehittämättömien alusten vaihtoehtoisista käyttötavoista. Raportissa mainitaan esimerkkinä mahdollisuus hyödyntää koneita vastustajan puolustuksen kyllästävinä parvina, mutta maininta jää kuriositeetin huomioimisen tasolle.

Puolustusvoimien ei pidä rakentaa hankintaohjelmia epävarmojen ja kaukaa haettujen tulevaisuuden skenaarioiden varaan, mutta liiallinen nojaaminen vain nykytiedon valossa ennakoitaviin ja lineaarisiin kehitysmalleihin voi tuoda mukanaan haitallisia katvealueita tulevaisuuden sodankäynnin hahmottamisen suhteen. Sotahistoria on täynnä esimerkkejä kalliiksi, mutta lopulta strategisesti vääriksi valinnoiksi osoittautuneista puolustushankinnoista, jotka ovat perustuneet ”tunnettuun kehityskäyrään” panostamiseen. Lineaarisen mallin seuraaminen HX-hankinnassa saattaa johtaa F‑35 ‑hävittäjien valintaan ainoana viidennen sukupolven vaihtoehtona suhteessa ”vanhentuviin” neljännen sukupolven hävittäjiin. Tällainen ratkaisu asettaisi Suomen vahvasti korkean kustannusten ja ”vähälukuisten, mutta sofistikoituneiden ratkaisuiden” leiriin aikana, jolloin puolustusvoimien toimintaa karsitaan menojen kasvaessa ja aseteknologioiden trendit osoittavat osittain päinvastaiseen kehityssuuntaan.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa