(Huomioithan, että tämä artikkeli on yhdeksän vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Hävittäjät Helsingin yllä – aseteknologioiden tulevaisuuskuvat osana strategiaa

Alex Pitkänen | 30.10.2015
U.S. Air Force F-35A Lightning II Joint Strike Fighter. 16.5.2013 (U.S. Air Force photo by Master Sgt. John R. Nimmo, Sr./RELEASED)

U.S. Air Force F-35A Lightning II Joint Strike Fighter. 16.5.2013 (U.S. Air Force photo by Master Sgt. John R. Nimmo, Sr./RELEASED)

Viime viikolla Ilmavoimat tiedotti seuraavasta askeleesta kohti Hornet‑hävittäjien korvaamista uusilla monitoimihävittäjillä. Puolustusministerin valtuutus HX-hävittäjähankkeen käynnistämiseksi perustuu esiselvitystyöryhmän loppuraportin suositukseen. Työryhmän suositus uusien monitoimihävittäjien hankinnasta kytkeytyy muuttuneeseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen, jossa Ukrainan sota ja Venäjän sotilaallinen aktivoituminen Itämerellä, arktisilla alueilla ja Syyriassa on herättänyt mielenkiintoa Suomen puolustusratkaisuja kohtaan.

Turvallisuusympäristön muutokset ja Venäjän asevoimien modernisaatio-ohjelman tulokset ovat osaltaan edesauttaneet myötämielistä suhtautumista uusien hävittäjien hankintaan tähtääville poliittisille päätöksille. Päätös hankkeen käynnistämisestä löytyy hallitusohjelmasta ja julkisessa keskustelussa ei ole juurikaan näkynyt kriittisiä puheenvuoroja uudistamisen tarpeesta sinänsä, vaan pääasiassa pohdinnat pyörivät mahdollisten korvaavien vaihtoehtojen ympärillä.

HX-hävittäjähanketta erityisesti ja puolustuksen uudistamishankkeita yleisesti voidaan tarkastella osana laajempia aseteknologiaan liittyviä teemoja,  jotka koskettavat niin strategisia valintoja, ratkaisujen tarkoituksenmukaisuutta kuin mahdollisia tulevaisuuden kehityssuuntia.

Aseteknologiset valinnat ohjaavat strategiaa

Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten asevoimien keskittyminen korkean teknologian suorituskykyjen kehittämiseen juontaa kylmän sodan aikaan, jolloin Neuvostoliiton merkittävää määrällistä ylivoimaa pyrittiin kompensoimaan kehittyneen aseteknologian avulla. Kylmän sodan päättymisen jälkeenkin länsimaiset puolustusratkaisut ja puolustusteollisuuden tuotteet heijastavat valittua strategista linjaa. Tämän ansiosta Yhdysvalloilla ja muilla länsivalloilla on ollut näihin päiviin saakka lähes ylivertainen asema mitä tulee korkean teknologian asejärjestelmiin.

Teknologisen ylilyöntiaseman merkitys korostui länsivaltojen menestyksekkäässä taistelussa konventionaalisia vastustajia vastaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella, mutta asymmetrisessä sodassa teknologiavetoinen sodankäynti on ollut tuloksetonta tai jopa haitallista suhteessa strategisiin tavoitteisiin: koalitio, jonka yhteenlaskettu väestö kattoi noin 900 miljoona ihmistä ja 80 prosenttia maailman puolustusmenoista, ei kyennyt nujertamaan muutamaa kymmentä tuhatta Taleban-taistelijaa Afganistanissa. Esimerkki on toki kärjistävä, mutta kuvaava sodankäynnin todellisuuden kytkeytymistä poliittisiin ja sosiaalisiin tekijöihin voimankäytön kyvykkyyksien lisäksi.

Kyvyttömyys päästä tavoitteisiin kumpusi ensisijaisesti strategisten tavoitteiden yhteensopimattomuudesta käytettävissä olevien sotilaallisten ja poliittisten resurssien suhteen. ISAF-operaation ongelmana oli koalitioon osallistujien jakaantuminen ”taistelevaan ISAFiin” maan itä- ja eteläosissa sekä toiseen osaan pohjoisessa ja lännessä, joka kieltäytyi tunnustamasta olevansa mukana sodassa. Strategisten sitoumusten ja vallitsevien olosuhteiden epäsuhdan lisäksi erityisesti Yhdysvaltojen paradigmaattinen nojaaminen korkean teknologian sodankäyntiin johti tilanteisiin, jossa ”matalan teknologian” ratkaisut  olisivat olleet kustannustehokkuuden lisäksi perustellusti parempia Afganistanin oloissa.

Operationaalisten ongelmien lisäksi yksipuolinen usko korkean teknologian tärkeyteen itsessään on johtanut lukuisten puolustuksen hankintaprosessien kasvamiseen yli rajojensa. Osaksi puolustusteollisuuden ylioptimististisista lupauksista  kumpuavat myöhästymiset ja budjettien ylitykset ovat osoittautuneet ongelmiksi Atlantin molemmin puolin.

Yksi onnettomimmista esimerkeistä liittyy olennaisesti Suomenkin HX-hävittäjähankkeeseen. Lockheed Martinin viidennen sukupolven F-35 -monitoimihävittäjän piti olla huipputeknologinen ”one size fits all” ‑ratkaisu Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tulevaisuuden hävittäjätarpeisiin, mutta tuloksena on ollut jatkuvasti aikatauluista myöhässä oleva ja monessa suhteessa alkuperäisistä tavoitteistaan jäävä tuote, joka ei edes pärjää ilmataistelussa kylmän sodan aikana kehitettyjä F-16 ‑hävittäjiä vastaan. F-35:n puolustajat ovat todenneet lähi-ilmataistelujen korostamisen olevan turhaa ”Top Gun” -intoilua, mutta tämäkin vaikuttaisi olevan ad hoc ‑selitys konetyypin epäonnistumiselle aiempien suorituskykyyn liittyvien lupausten jäädessä toteutumatta. F‑35 ‑projektista on tullut yksinkertaisesti liian suuri hylättäväksi kasautuvienkaan ongelmien edessä. Kehitystyöhön upotetut kustannukset, puolustusteollisuuden intressit ja sisäpolitiikka ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että lukuisista ongelmista huolimatta F‑35‑hävittäjillä on vankka kannatuksensa Yhdysvaltojen ilmavoimien johdossa ja puolustusteollisuudesta riippuvaisien osavaltioiden edustajien piirissä.

Kysymykset puolustusratkaisun hinnasta nousevat esille tässä yhteydessä. Jos puolustusvoimien tavoitteena on saada ”paras ratkaisu, mutta ei hinnalla millä hyvänsä”, niin asehankintojen tulee olla suhteutettuja käytettävissä oleviin resursseihin ja uhkakuviin. Hävittäjiä vertailtaessa nostetaan esille usein Venäjän kehitysvaiheessa oleva viidennen sukupolven Suhoi PAK-FA/T-50 ‑hävittäjä tulevien hävittäjien potentiaalisena vastapoolina. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kyseistä hävittäjää vaivaavat osittain samankaltaiset ongelmat kuin F-35 ‑projektiakin. Parempana vertailukohtana uusia hävittäjiä hankittaessa voidaan siten pitää kolmea uutta versiota kylmän sodan aikaisesta  Suhoi Su-27 ”Flanker” -koneesta. PAK-FA ‑hävittäjäprojektin keskeneräisyys ja vanhan mallin uusien versioiden esittely vaikuttaisivat olevan osoituksia niin uuden projektin kehitysongelmista kuin Venäjän hallinnon tarpeesta tukea vientiongelmista kärsivää puolustusteollisuutta ja uusintaa vanhenevaa lentokalustoa. Venäjän talouden oletetun kehityssuunnan valossa vaikuttaa todennäköiseltä, että kunnianhimoiset suunnitelmat viidennen sukupolven hävittäjän tilausmääristä saattavat kärsiä samalla tavalla kuin F-35‑koneenkin vastaavat luvut.

Aseteknologian tulevaisuus – kaksi lähestymistapaa

Korkean teknologian kyvykkyys on tietenkin merkittävä tekijä symmetristen vastustajien välillä, mutta huipputeknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan ole välttämättä kalliita. ”Korkean” ja ”matalan” teknologian välillä valitsemisen sijaan oleellisempi kysymys koskettaa lähestymistä sodankäynnin muutoksiin. Aseteknologian tulevaisuus vaikuttaisi johtavan kahteen erilaiseen ratkaisumalliin: joko aseteknologiset sovellukset tähtäävät pieneen kokoon ja monilukuisuuteen perustuviin autonomisiin ratkaisuihin tai lukumäärältään vähäisiin, mutta teknologisesti hyvin sofistikoituneisiin lopputuotteisiin. Jälkimmäinen vaihtoehto on dominoinut länsimaisia puolustusratkaisuja säästöpaineidenkin alla, mikä on näkynyt teknologisesti edistyksellisten visioiden supistamisessa vastaamaan rajallisia resursseja ja pyrkimykseen löytää monia eri aspekteja yhdisteleviä ratkaisuja. Kompromissien hakeminen on kuitenkin johtanut kallisiin, epäluotettaviin ja jopa (väärän puolen kannalta) hengenvaarallisiin lopputuloksiin, kuten esimerkiksi  surullisenkuuluisan V‑22 ‑kuljetuskoneen onnettomuusaltis palvelushistoria osoittaa.

Ensimmäinen mainituista vaihtoehdoista saattaa muodostua yhä hallitsevammaksi, kun robotiikan, kehittyneen tiedonsiirron, nanoteknologian ja esimerkiksi 3D-tulostamisen kaltaiset teknologiat ovat yhdistymässä monilla ennennäkemättömillä tavoilla. Teknologioiden konvergenssi ja kustannusten suhteellinen laskeminen ovat mahdollistaneet ”autotalliyrittäjien” ilmaantumisen puolustusteollisuuden jättien rinnalle. Siviilikäyttöön liittyvät korkean teknologian innovaatiot tuovat yhä kasvavissa määrin potentiaalisia sovellutuksia sotilaskäyttöä ajatellen. Osaltaan tällainen teknologinen kehityssuunta on kasvattanut myös ei-valtiollisten toimijoiden mahdollisuuksia hyödyntää verraten edullisia sovellutuksia aseellisesti. Miehittämättömien – ja yhä useammin autonomisten – ratkaisujen leviäminen ilmasta merelle ja maalle osana aseellisia konflikteja lienee näkyvin kehityskulku, jossa on havaittavissa elementtejä molemmista ideaalityyppisestä mallista: toisaalta Yhdysvallat on kärkimaita miehittämättömien alusten sotilaallisten sovellutusten kehittämisessä ja käyttöönotossa, mutta kuilu sen ja muiden toimijoiden, valtiollisten ja ei-valtiollisten, kapenee jatkuvasti.

Sodan usvaa tulevaisuuden yllä

HX-työryhmän edustajat ovat oikeassa sen suhteen, etteivät miehittämättömät ilma-alukset pysty vielä, eivätkä lähitulevaisuudessakaan, korvaamaan miehitettyjä koneita hävittäjätorjunnan ja muiden vaativien ilmataistelutehtävien suhteen. Raportin konservatiivisuus näkyy kuitenkin siinä, että se vertaa miehittämättömien ilma-alusten kyvykkyyttä 1:1-suhteessa miehitettyjen hävittäjien nykyisiin tehtäviin. Vertailun kehystäminen tällä tavoin on tehokas tapa osoittaa uusien hävittäjien soveltuvuus suhteessa paljon huomiota saaneisiin ”droneihin”, mutta se kiertää samalla kysymyksen miehittämättömien alusten vaihtoehtoisista käyttötavoista. Raportissa mainitaan esimerkkinä mahdollisuus hyödyntää koneita vastustajan puolustuksen kyllästävinä parvina, mutta maininta jää kuriositeetin huomioimisen tasolle.

Puolustusvoimien ei pidä rakentaa hankintaohjelmia epävarmojen ja kaukaa haettujen tulevaisuuden skenaarioiden varaan, mutta liiallinen nojaaminen vain nykytiedon valossa ennakoitaviin ja lineaarisiin kehitysmalleihin voi tuoda mukanaan haitallisia katvealueita tulevaisuuden sodankäynnin hahmottamisen suhteen. Sotahistoria on täynnä esimerkkejä kalliiksi, mutta lopulta strategisesti vääriksi valinnoiksi osoittautuneista puolustushankinnoista, jotka ovat perustuneet ”tunnettuun kehityskäyrään” panostamiseen. Lineaarisen mallin seuraaminen HX-hankinnassa saattaa johtaa F‑35 ‑hävittäjien valintaan ainoana viidennen sukupolven vaihtoehtona suhteessa ”vanhentuviin” neljännen sukupolven hävittäjiin. Tällainen ratkaisu asettaisi Suomen vahvasti korkean kustannusten ja ”vähälukuisten, mutta sofistikoituneiden ratkaisuiden” leiriin aikana, jolloin puolustusvoimien toimintaa karsitaan menojen kasvaessa ja aseteknologioiden trendit osoittavat osittain päinvastaiseen kehityssuuntaan.


Kommentit

Super Hornet varusteineen maksaa yhtä paljon kuin F-35A. http://news.nationalpost.com/full-comment/richard-shimooka-the-f-35-is-still-our-best-bet Kotimaassa ei ole tarvetta ilmatankkaukseen, kun Superia huonomman kantaman nykyisillä Horneteilla on pärjätty. Osalla esillä olevista vaihtoehdoista on puolestaan merkittävästi pitempi kantama kuin Super Hornetilla. Buddy refueling -järjestelmä on käytössä ainoastaan lentotukialuksilla ainoana tankkausvaihtoehtona KS-3 ja KA-6D:n poistuttua. Tankkeriroolin on havaittu paikoin kuluttavan runkoja liikaa. http://news.usni.org/2015/08/12/navy-getting-smarter-about-tanking-mission-as-super-hornets-approach-6000-hours Growler on kallis. 12 kpl maksoi Australialle 1.7 miljardia aud lisää Super Horneteihin verrattuna. http://www.canberratimes.com.au/national/cost-of-growler-jets-blows-out-to-17b-20120806-23qjl.html F-15 on kaikista kallein esillä olleista. Kulutkin ($35k/h) liki F-22:n luokkaa, mm. koska yhtä iso ja kaksimoottorinen. PAK-FA:n uhkalla nimenomaan 15 vuoden jälkeen on merkitystä, sillä Hornetin korvaaja tulee vasta silloin käyttöön.


Kahden hävittäjän malli ei ole järkevää, mikäli on uskominen kanadalaisten selvitystä. "Summary of Bridging and Mixed Fleet Analysis Findings The analysis found that a mixed fleet of higher capability aircraft able to fulfil the most challenging NATO missions and lower capability aircraft able to fulfil Canada's NORAD obligations totalling more than 65 aircraft could not provide the same overall capability as the single fleet of 65 higher capability aircraft. Moreover, there was strong evidence that unless the purchase cost of the fleet of lower-capability aircraft was half the purchase cost of the fleet of higher-capability aircraft, a mixed fleet would provide less capability at a higher cost." http://www.tpsgc-pwgsc.gc.ca/app-acq/stamgp-lamsmp/eorfcf18-eorcf18ff-eng.html Meille syntyy itse asiassa kahden hävittäjän malli jo siten, jos ostetaan eri hävittäjä kuin Ruotsi ja tehdään operatiivista yhteistyötä.


Alex, kiitos vastauksestasi. "Paperillahan F-35:n konsepti perustuu juuri lähi-ilmataistelutilanteiden välttämiseen, mutta tämän kaltaiset lupaukset eivät ole uutta sotilasilmailun historiassa. Eikä myöskään vastakeinojen keksiminen" My point exactly! :) Eli F35 konseptin "hyvyyttä" tulee arvioida *myös* sen perusteella kuinka hyvin sen voidaan olettaa kestävän aikaa. Tässä arvioinnissa huomioidaan myös vastatoimien vastatoimet, ts. teknisen kehityksen tuomat mahdollisuudet ylläpitää etua. Tällainen arviointi edellyttää melkoista asiantuntemusta. En halua kommentillani vähätellä muiden arviointiperusteiden merkitystä. Häive/sensori -konsepti on kuitenkin se perusta, jonka ansiosta koneen väitetään päihittävän vastustajat. Siksi sen painoarvoa ei voi liioitella kun konetta verrataan muihin vaihtoehtoihin. Olet oikeassa markkinointipuheiden suhteen. On ongelmallista, että julkisesti saatavilla olevaa riippumatonta tietoa ei juuri ole ja kommentoijat joutuvat pakosti turvautumaan valmistajan tarjoamaan tietoon (markkinointipuheeseen). Siitä huolimatta kannattaa muistaa, ettei konetta valita markkinointipuheiden perusteella - paitsi ehkä siinä tapauksessa, että poliittiset päättäjät kävelevät pv:n valintasuosituksen yli. Peter S. on luultavasti oikeilla jäljillä - kunhan aikaa kuluu hieman lisää. Vastuulliset päättäjät eivät voi kuitenkaan perustaa puolustushankintoja tulevaisuuden odotuksien (ts. mahdollisen uuden, vielä todentamattoman teknologian) varaan. Peter S:n esittämä vaihtoehto tulee realistiseksi vasta kun hänen mainitsemiaan low-tech asejärjestelmiä voi ostaa. Sinänsä niiden kehittäminen olisi Suomessakin mahdollista, jopa toivottavaa. Nähdäkseni niistä ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa uuden hävittäjän korvaajaksi. Mielenkiintoista pohdintaa joka tapauksessa.


"Meteor-ohjuksilla varustetut, F-35:n tilannekuvaa hyödyntävät Gripenit toimisivat sitten pääasiallisina torjuntahävittäjinä." Jos Hornettien elinkaarta haluttaisiin pidentää (esim. CBR+ ohjelmalla), yllä olevan tyyppinen kuvio olisi rakennettavissa hankkimalla pikkuhornettien tueksi laivueellinen Super Hornetteja. Niiden AESA-tutkan tilannekuvaa jaettaisiin pikkuhorneteille. Super Hornetin kyky luovuttaa kerosiinia kaverille (buddy refueling) toisi lisää joustavuutta ja "staying poweria" ilmavoimille. Toinen vastaava kombinaatio olisi Super Hornet + elektronisen sodankäynnin versio (EA-18G). Nämä jälkimmäiset tulisivat tarpeeseen, koska Venäjän S-300 ja S-400 ilmatorjuntaohjusten kantama kattaa käytännössä koko Suomen. Ongelma Super Horneteissa on epävarmuus tuotantolinjojen auki pysymisestä ja tuotetuen jatkuvuudesta. Jokerina pohjalla F-15. USA suunnittelee lentävänsä F-15-koneilla 2040 asti. Tuotantolinjaa on hiottu vuosikymmeniä, joten ne ovat yllättävän halpoja. Myös käytettyjä on tarjolla, mikä saattaisi sopia Suomelle. Kaksi laivueellista F-15C/D-hävittäjiä nostaisi ilmavoimien suorituskykyä reilusti, ja tulisi silti olennaisesti halvemmaksi kuin F-35 tai Gripen. Tällä voitettaisiin 10-20 vuotta aikaa seurata rauhassa häivekoneiden kehitystä. Venäjällä ei ole edelleenkään F-15:n tasoista ilmaherruushävittäjää. PAK-FA ei ole todellinen uhka 10-15 vuoteen, jos senkään jälkeen. Koneet ovat vielä protoasteella. Myöhemmin, kun ne tuodaan laivueisiin, ne ovat edelleen raakileita. FOC (Full Operational Capability) saavutetaan vasta vuosien kuluttua.


Kiitos mielenkiintoisen skenaarion pohdinnasta! Kuvaamasi vaihtoehto noudattelisi juurikin toista T.X. Hammesin esittämistä kehityssuunnista. Erityisesti huomiosi lentokaluston teknistymisestä kytkeytyy myös huomioon korkeista käyttökustannuksista: yksinään F-35 -lentäjille tarkoitetut kypärät ovat monien satojen tuhansien dollarien arvoisia investointeja, joiden huoltaminen tulee olemaan aikaa ja erikoisasiantuntijuutta vaativaa työtä kypärien monimutkaisuuden vuoksi. (https://www.washingtonpost.com/news/checkpoint/wp/2015/04/01/meet-the-most-fascinating-part-of-the-f-35-the-400000-helmet/)


Kiitos kommentista! Paperillahan F-35:n konsepti perustuu juuri lähi-ilmataistelutilanteiden välttämiseen, mutta tämän kaltaiset lupaukset eivät ole uutta sotilasilmailun historiassa. Eikä myöskään vastakeinojen keksiminen: "In all such combat, the hackability and unreliability of Identification Friend or Foe (IFF) gear since its introduction has forced our combat leaders to impose strict positive visual identification rules to avoid shooting down friendly pilots. Such identification requires flying within a quarter mile or less of a target aircraft, thereby making maneuvering fights impossible to avoid. Once a pilot closes to visually confirm a target, it is too late to retreat beyond visual range and fire a missile. Second, what happens if the promised 90 percent kill rate of the long range missile proves to be one-fifth or one-tenth of that in combat — exactly as happened in Vietnam air combat? Or if the near-peer enemy turns out to be smart enough to outmaneuver, jam, or spoof our missiles — as we and the Israelis did to Soviet air defense missiles in the Vietnam and Yom Kippur wars? Or, if combat shows that two to four missiles per F-35 are too few to handle swarms of enemy fighters?" (https://medium.com/war-is-boring/everything-wrong-with-the-f-35-3b62e8b3b432#.182enx8kp) Ad hoc -kommenttini on kärjistävä, mutta halusin korostaa, että F-35:ta markkinoitiin nimenomaan kaikin puolin kyvykkäämpänä koneena edeltäjiinsä verrattuna - myös lähi-ilmataistelun suhteen: "Unfortunately, it is patently untrue that this kind of maneuverability was never intended for the F-35. In August 2002, Col. Dwyer Dennis of the Joint Strike Fighter Program Office said that the Joint Strike Fighter’s capability, “as far as aerodynamical handling as a minimum, is an S-16 (sic), F-18 type of aerodynamic performance.” That claim has been consistently reiterated by the program office ever since." (löytyy yllä olevan linkin takaa myös) Olet oikeassa, että vasta ilmavoimien suorittamat perusteelliset käytännön testit ratkaisevat. Ilmavoimien asiantuntijuutta en suinkaan ole rajallisilla asiatiedoillani kyseenalaistamassa, mutta mielestäni on hyvä pohtia esimerkiksi Peter S.:n ylläolevassa kommentissa esiintuotuja huomioita.


Olet oikeassa, ettei vuodetussa raportissa käsitellä ongelmia softa-puolen ulkopuolella, mutta toisessa viittaamassani tekstissä käydään läpi testipilottien kriittisiä kommentteja F-35:n suorituskyvystä yleisesti ottaen (löytyy linkin takaa): "The lack of software for the F-35’s long range sensors does nothing to explain maneuverability deficiencies inherent in the aircraft’s basic design, deficiencies critical in the air battle’s unavoidable close-in fights." (https://medium.com/war-is-boring/everything-wrong-with-the-f-35-3b62e8b3b432#.182enx8kp) Hyvä huomio sen suhteen, että F-35:n katsotaan osallistuvan laajemmin myös muiden aselajien toimintaan. Verkostokeskeisyys on yksi puoltava argumentti, jolla F-35:ta onkin puolustettu. Mielenkiintoista nähdä, miten puolustusvoimat tuovat tätä elementtiä esille hankintavaiheessa.


Kaikkein paras vaihtoehto olisi tuo Niinistön väläyttämänä kahden hävittäjän mall, jossa Gripen muodostaa suuremman osan hävittäjäkalustosta ja F-35 pienemmän. Logistisesti se olisi toki hankalaa, mutta syvenevän puolustusyhteistyön kautta saattaisi olla mahdollisuuden rajoissa. Säästöjä Gripenin tapauksessa voisi tulla yhteisestä koulutuksesta ja kenteis jopa osittaisesta hävittäjien osaomistuksesta (vrt. extra-Drakenit kylmän sodan aikana). F-35 tuskin soveltuisi sen rajoitetun ilmasta-ilmaan ohjusten määrän/laadun sekä suhteellisen ilmataistelukömpelyytensä vuoksi pääasialliseksi torjuntahävittäjäksi. F-35:n ylivertaiset häive-, sensori- ja tilannekuvaominaisuudet olisivat valttia "köyhän miehen AWACS" tiedustelu/tulenjohto/maalinosoitusroolisssa sekä suorittamaan iskuja strategisiin kohteisiin. Meteor-ohjuksilla varustetut, F-35:n tilannekuvaa hyödyntävät Gripenit toimisivat sitten pääasiallisina torjuntahävittäjinä.


Hyvä kirjoitus. Ainoa särö muuten hyvässä pohdinnassa oli mielestäni arvio F35 suorituskyvystä. Minusta vaikuttaa siltä, ettei kirjoittajan asiantuntemus tässäkohdin riittänyt arvioimaan koneen saaman kritiikin pätevyyttä. Juha Makkonen on oikeassa F-35 raportista. Koneen "puolustajien" argumentteja ei voi niputtaa yhteen läjään. Osa kirjoittajan mainitseman raportin kritiikistä on täysin perusteltua, eikä mitään mitään ad-hoc höpinää tai maineen pelastusyrityksiä. Kuten Juha mainitsi, ilmataistelukyky ei ole ainoa valintakriteeri eikä ilmapuolustus ole valittavan koneen ainoa tehtävä. Mutta jos nyt tarkastellaan ilmataistelukykyä, niin suorituskykyvertailu on väärä lähtökohta. F35 konsepti perustuu häive- ja sensoriteknologiaan jonka koko idea on välttää dog-fight tyyppiset skenaariot (kuten kirjoittajan mainitsemassa raportissa). Siksi koneen kelvollisuutta ilmapuolustuksen tarpeisiin pitäisikin peilata vastustajan kykyyn poistaa häive- ja sensoriteknologian tuoma etu koneen käyttöiän kuluessa. Vasta jos vastustaja kykenee nämä edut poistamaan, F35 joutuu dog-fight tilanteeseen. Julkisesti saatavissa olevat vähäiset ja puutteelliset tiedot simulaatioista joissa testattiin F35 konseptia 4 ja 4.5 sukupolven koneita vastaan, osoittavat konseptin toimivaksi. Ainakin näissä simulaatiossa. Sinällään simulaatiot eivät kuitenkaan kerro muuta kuin sen, että konsepti *saattaa* olla toimiva myös käytännössä. Vasta käytännön testit (jotka ilmavoimat suorittaa valintaprojektin kuluessa) kertovat mikä kone-ehdokas lopulta vastaa parhaiten koneelle asetettuja tavoitteita. Niiden jotka epäilevät ilmavoimien pätevyyttä, kykyä tai halua objektiivisen arvion tekemiseen, olisi syytä tutustua tarkemmin esim. Hornetin valintaprosessiin.


Hyvä kirjoitus. Teknologian kehittymiseen liittyen kirjailija John Robb totesi, että kohtapuoliin yksi henkilö voi julistaa sodan kansallisvaltiota vastaan - ja voittaa. Uskon tämän olevan totta. Asioita yksinkertaistaen, ilmapuolustuksen tärkein suorite on vastustajan lentokaluston tuhoaminen. Tuhoamisesta - ei kohteen suojaamisesta 2.MS tyyliin - tehtiin taannoin myös Suomen ilmatorjunnan päätavoite. Tämä heijastaa lentokonekaluston teknistymistä; nykyaikana pienikin vaurio voi pitää koneen poissa rivistä kuukausia, jopa vuosia. Pilottien tuottaminen on vielä hitaampaa. Edelleen yksinkertaistaen, vastustajan kalusto voidaan tuhota kalliilla high-techilla (hävittäjät, it-ohjukset) ilmaan, tai halvalla low-techilla kentän laidalle. Ilmavoimat - osin omien intressiensä pohjalta ja perinteiden kangistamana - kannattaa edellistä ajattelutapaa. Jälkimmäiselle ajattelutavalle ei liene aktiivisia tukijoita puolustusvoimissa. Melko vaatimattomilla resursseilla päästäisiin pitkälle tässä jälkimmäisessä, etenkin kun todennäköisimmän vastustajan ryhmitys, toimintatavat ja koneiden suojaus muuttuvat vain hitaasti, jos lainkaan. Iskuissa kentille ei tarvitse tukeutua JASSM:eihin tai kaukopartioihin. Kolmen-neljän vuoden kuluttua halvahkolla hybridi-nelikopterilla kyetään toimittamaan parin kilon "paketti" 300-400 kilometrin päähän. Alle kymppitonnin siviililennokki autopilotteineen kykenee siihen jo nyt, ja vieläpä palaa takaisin. Kymppitonnin lentolaite, 50 euron hyötykuorma, ja 50 miljoonan euron lentolaite on vaurioitunut korjauskelvottomaksi. Kutsuisin tätä epäsuhdaksi ja force multiplieriksi. Toimiva puolustus saattaisi olla sekoitus high:ta ja low:ta. Siviilimarkkinoilta ostamalla, itse suunnittelemalla ja suut supussa pitäen, ärhäkästi pureva "low" maksaisi vain murto-osan yhden F-35:n/Gripenin hinnasta. Jos laajamittainen low-ratkaisu tulee yllätyksenä hyökkääjälle, punttien tasoittaminen tai jopa koko ilmasodan voitto on käsillä. Parin vuosikymmenen kuluttua tämä on arkipäivää. Mutta kannattaako odottaa paria vuosikymmentä, kun kaikki tarvittava teknologia on jo olemassa ja saatavilla?


Tuo "tuote, joka ei edes pärjää ilmataistelussa kylmän sodan aikana kehitettyjä F-16 ‑hävittäjiä vastaan" perustuu väärinymmärrykseen. Rapsan ensimmäisessä lauseessa lukee, että siinä oli tarkoitus testata softarajoitteita ja hakea suosituksia niihin tehtäviin muutoksiin. Johtopäätöksissä on listattu pelkästään suosituksia kuinka muuttaa softaa. Kirjoitus on ansiokas muistaessaan olla yhtä skeptinen molempia kohtaan. F-35-hankkeesta on tiedossa paljon julkisia hidastetöyssyjä kun taas PAK-FA on enemmän pimennossa, mutta rahoitustilanteen tiedetään olevan heikko. Kaikissa hankkeissa on kuitenkin ongelmansa ja 20 vuotta on perusläpijuoksuaika. V-22:eenkin ollaan nykyään tyytyväisiä, vaikka tie oli raskas ja kivinen. Oma näkökulmani tämän hankinnan suhteen menee vielä ylemmäs hierarkiatasolle. Kyse ei ole edes pelkästä aseteknologista valinnasta. Enemmänkin se on nähtävissä johdonmukaisena kehitysaskeleena viime vuosikymmenellä Ilmavoimissa ja laajemmin koko PV:ssa aloitettuun kehitykseen verkostokeskeiseen toimintatapaan siirtymisestä. Edes maavoimien uusi taistelutapa ei ole väärä asia, johon peilata. Uusi pelin henki on toiminnallisuudet, jotka verkottuvat saumattomasti toisiinsa johtamisjärjestelmän kautta. Jopa ylikansallisesti. Tässä todellisuudessa HX-hankkeessa ei olla hakemassa lisäystä vain hävittäjien omien suorituskykyjen verran. Haetaan sellaista ratkaisua, joka lisää mahdollisimman paljon koko kokonaisuuden suorituskykyjä. Hornetin korvaaja voi olla myös loikka esim. tykistölle parantuneen tilannekuvan ja muiden tiedustelukykyjen myötä. Uusi hävittäjä ei ole vain oman asekuormansa arvoinen, vaan se voi toimia esim. maasta-ilmaan ilmatorjunnan tähtäimenä. Norjan ja Tanskan tarpeet ja olosuhteet ovat samanlaisia kuten meillä, joten en näe välttämättömäksi keksiä jotain omaperäistä ratkaisua väkisin. Haastan lukijat pohtimaan noita yllä mainitsemiani vaikutuksia. Hanke on niin iso, että sen pitää palvella kokonaisuuden etua.


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.