(Huomioithan, että tämä artikkeli on yhdeksän vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Venäjällä ei ole ratkaisua Syyrian kriisiin

Mikko Patokallio | 30.09.2015

800px-UN_General_Assembly_hall

Jo ennen nousemistaan YK:n yleiskokouksen puhujanpaikalle oli Venäjän presidentti Vladimir Putin onnistunut kohdistamaan parrasvalot tulevaan puheeseensa sekä sen aiheeseen, nimittäin Syyrian sisällissotaan.  Aiemmin syyskuussa Venäjä aiheutti suuren yllätyksen siirtämällä vaivihkaa merkittävän määrän lentokoneita, joukkoja ja sotamateriaalia Syyriaan. Myös poliittisella rintamalla Kreml aktivoitui varoittamaan anarkian vaarasta Lähi-idässä ja peräänkuulutti tarvetta terrorismin-vastaiselle liittoumalle Islamilaista valtiota – eli Isistä – vastaan. New Yorkissa Putin palasi näihin teemoihin ja korosti, että on ”suunnaton virhe” olla tekemättä yhteistyötä Bashar al-Assadin hallinnon kanssa.

Maanantain puhe ei sisältänyt uusia avauksia, vaan jatkoi pitkäaikaista Kremlin kantaa siitä mistä Syyriassa on kyse – terrorismin vastustamisesta, ja siitä miten sen näkökulmasta konflikti lopetetaan – tukemalla suvereenia hallintoa. Venäjän narratiivi ei ole muuttunut, mutta maaperä sille on muuttunut vastaanottavammaksi.

Sisällissodat ovat aina sotkuisia. Niissä ei ole yhtä hyvää tai pahaa puolta – eikä Syyria ole poikkeus. Yhtä lailla kiistatonta on se, että tähänastiset yritykset ratkaista tai edes rajoittaa konfliktia ovat epäonnistuneet. Etenkin länsimaiden halukkuus toimiin on heikentynyt konfliktin edetessä, samoin kuin usko siihen, että Assadin lähtö on välttämättömyys Syyrian rauhalle. Suurin huomio on siirtynyt Assadin hallinnon pahuudesta Isiksen pikaiseen nousuun sekä julmiin tekoihin. Samalla kasvaa epäröinti siitä, kuka on onkaan ”pahin” tässä sodassa.

Mutta kuka on ”terroristi” Syyriassa – ja miten ”terrorismin” lyöminen Syyriassa johtaa rauhaan? Lännessä termi täydentyy tarkoittamaan ensisijaisesti Isistä, mutta Venäjän – ja Assadin – termistössä se sisältää lähes koko Syyrian opposition. Venäjän kannattaman terrorisminvastaisen liittouman keskiössä on Assadin hallinto, jonka lista epäillyistä sotarikoksista kasvaa päivä päivältä – myös YK:n turvallisuusneuvostossa. Ystävinä tässä on Iran ja sen tukemat aseelliset ryhmät,  joita myös epäillään sotarikoksista tai terroriteoista länsimaissa. Samat osapuolet myös ovat tukeneet Assadin hallintoa sisällissodassa oppositiota vastaan.

Länsimaiden haparointi on antanut Kremlille tilaa muokata pelikenttää Syyriassa Assadin eduksi. Venäjä ei ole puolueeton toimija tässä sodassa. Maa on järjestelmällisesti suojannut Assadin hallintoa diplomaattisilta seurauksilta YK:ssa ja antanut tärkeää materiaalista apua Assadin sotakoneistolle. Tismalleen samaa retoriikkaa anti-terrorismista, suvereniteetista ja länsimaiden virheistä kuulee Assadilta ja Putinilta. Tässäkin Venäjän koalitiossa perimmäinen tarkoitus on suojata Assadin hallintoa, ja sen kautta Venäjän vaikutusvaltaa.

Venäjän toimet eivät nopeuta Syyrian konfliktin ratkaisua. Keskeinen ongelma, jonka Putin unohti mainita on, että Assadin vastahakoisuus on ollut tähänastisten ratkaisuyritysten kompastuskivi. Muun muassa Venäjän tukemat diplomaattiset aloitteet Geneven ja Moskovan kokouksissa kaatuivat hallinon kompromissihaluttomuuteen. Assadista ei liioin ole myöskään Isiksen tuhoajaksi. Hänen hallinnollaan on pitkä historia yhteistyöstä Isiksen ja sen edeltäjien kanssa, myös sodan aikana.

Syy siihen, miksi Assadin lähdöstä puhutaan kynnyskysymyksenä Syyrian konfliktin ratkaisulle ei ole ideologinen, vaan heijastaa sitä, että hallinnon politiikka on  keskeinen syy nykyisen konfliktin tuhoisuuteen. Toimillaan ja sanoillaan Damaskos on vahvistanut juuri niitä radikaaleja toimijoita,  joiden tuhoa Putinkin vaatii.

Venäjän toimet pitkittävät Syyrian kärsimystä elvyttämällä hallinnon toivoja siitä, ettei sen tarvitse tehdä kompromisseja selättääkseen opposition. Konfliktin alusta asti Damaskoksessa on uskottu, että aika on Assadin puolella: odottamalla riittävän pitkään oppositio väsyy ja hallinto jää ainoaksi vaihtoehdoksi syyrialaisille. Sijoittamalla mittavasti sotilaita ja kalustoa Assadin kotialueille, Venäjä on nyt sitonut arvovaltansa Assadin hallintoon ja henkilöön – aivan kuten Iran. Venäjä, kuten länsikin, on oikeassa siinä, että vain poliittinen ratkaisu voi tuoda rauhan Syyriaan – eikä Damaskos ei ole esittänyt yhtäkään ratkaisuesitystä viiden vuoden aikana.


Kommentit

EMK, niinhän se on. Ja kiitokset muuten ulkopolitist-blogille mielenkiintoisesta sisällöstä. Keep up the good work!


Pekka Laine, juuri näin :) Minunkin mielestäni Venäjä seuraa NL:n viitoittamaa tietä kohti romahdusta. Kysymys on pitkälti siitä kuinka paljon kaaosta ja tuhoa Venäjä ehtii aiheuttaa ennen ajautumistaan umpikujaan. Ja tietysti siitä, kuinka lopullinen romahdus tapahtuu. NL:n kohdalla meillä oli hyvä tuuri siinä suhteessa, että haukat eivät päässeet sanelemaan NL:n politiikkaa rohmahduksen yhteydessä. Nykyisen hallinnon kanssa tilanne voi olla toinen. Lännellä on vaikea tehtävä yrittää padota Venäjää ja varmistaa, ettei sen romahdus johda kosto- ja/tai hyökkäysreaktioon. Nythän näyttää siltä, ettei lännessä vielä yleisesti nähdä Venäjää vakavana uhkana, puhumattakaan että oltaisiin yksimielisiä tarpeellisista keinoista uhkan minimoimiseksi. No, ehkä tilanne on hiljalleen muuttumassa. Venäjän toimien vähättely ja ymmärtäminen kun käy päivä päivältä vaikeammaksi.


EMK, kiitos kommenteistasi. Olen samaa mieltä, että lännessä tehdään Venäjän kohdalla se tyypillinen virhe, että ajatellaan vastapuolen ajattelevan (ainakin suurin piirtein) samalla tavalla kuin itse. Mutta toki se, että jokin näyttää venäläisestä ajattelutavasta katsoen loogiselta, ei vielä tarkoita, että toimintatapa olisi paras mahdollinen tai edes parempi kuin meidän lähtökohdistamme lähtevä päättelytapa venäläisen osapuolen tavoitteen saavuttamiseen... Ja jokinhan taisi mennä vikaan NL:kin kohdalla lopulta :) Mutta olen samaa mieltä kuin sinä (myös) siitä, että Venäjän toimintatapa on hyvin pitkälti aivan keskeisimmältä osaltaan se, että luodaan ensin ongelmia kohdemaissa ja sen jälkeen pyritään hyödyntämään niitä. Se, kuinka pitkälti tämä onnistuu on kiinni ennen kaikkea siitä, missä määrin ulkomaailma sisäistää ajatuksen: "Fool me once, blame on you, fool me twice blame on me".


Pekka Laine, hyviä pointteja ja olen samaa mieltä siitä, että Venäjä joutuu vielä maksamaan kovan hinnan politiikastaan. Mielenkiintoinen uutinen liittyen keskusteluun: Saudi-Arabia sanoo, että Assad joutuu luopumaan vallasta tavalla taikka toisella. Jos tähän ei päästä poliittisen prosessin kautta, niin sitten turvaudutaan voimatoimiin. http://www.presstv.com/Detail/2015/09/30/431310/Saudi-Arabia-Syria-Assad-Jubeir "Mutta Venäjän ongelma onkin juuri pitkäjänteisen strategian puute." Tähän on toinenkin näkökulma. Venäläinen - tai pitäisikö sanoa itämainen - strateginen ajattelu poikkeaa hieman länsimaisesta, melko suoraviivaisesta ajattelusta. Itämaiseen ajatteluun kuuluu olennaisena osana paitsi vallitsevan tilanteen hyödyntäminen, myös ajatus otollisten tilanteiden ohjatusta luomisesta. Eräänlainen tulevaisuuden kontrollointi. Tässä ajattelutavassa strateginen ja taktinen taso sulautuvat jossain määrin yhteen. Ajattelutapaan kuuluu myös se, että usein tähtäin on huomattavasti pidemmällä tulevaisuudessa kuin mihin läntisessä ajattelussa on totuttu. Tämä vain tahtoo jäädä näkymättömiin taktisen pelin viedessä tarkkailijoiden huomion. Alla linkki joka osaltaan valaisee tätä ajattelua. https://www.rit.edu/~w-cmmc/literature/Thomas_2004.pdf "Putinin hallinnon pyrkimys nopeisiin taktisiin voittoihin on jo epäonnistunut Ukrainassa" En olisi aivan varma, että Venäjä on Putinin mielestä epäonnistunut Ukrainassa. Venäjä onnistui pysäyttämään tai ainakin viivästyttämään Ukrainan integroitumista länteen, sai haltuunsa Krimin ja sillä on Itä-Ukrainassa vipuvarsi jolla se voi vaikuttaa Ukrainaan. Lisäksi Putin nosti kannatustaan ja sai lietsottua kansaan lännenpelkoa ja kansallisylpeyttä. Toki hinta näistä saavutuksista oli lännestä katsoen kova, mutta mahtaakohan Putin tai Venäjää hallitseva eliitti arvottaa asioita samalla tavalla kuin me? Epäilen. En yritä väittää, että Venäjän valitsema tie johtaa kenenkään kannalta hyvään lopputulokseen. Luultavasti käy juuri päinvastoin. Mutta yritän tuoda esiin sen, että Venäläinen ajattelutapa ja heidän arvonsa poikkeavat melkoisesti omistamme. Tämä koskee erityisesti hallitsevaa eliittiä. Se mikä meidän mielestämme näyttää omituiselta ja lyhytnäköiseltä saattaa Venäläisessä ajatusmaailmassa näyttää täysin johdonmukaiselta ja järkevältä. Hyvä esimerkki on kuvaamasi keskipakoisvoima joka etäännyttää muita maita Venäjästä. Venäläisestä näkökulmasta tämä ei välttämättä ole ongelma. Heidän ajattelussaan voima, voimalla uhkaaminen, kiristys ja painostus ovat hyviä keinoja läheisen suhteen luomiseen. Win-win ja tasa-arvoinen kumppanuus ovat heikkojen hapatusta :)


Pitkälti EMK:n kanssa samaa mieltä. Mutta Venäjän ongelma onkin juuri pitkäjänteisen strategian puute. Putinin hallinnon pyrkimys nopeisiin taktisiin voittoihin on jo epäonnistunut Ukrainassa ja maa on vääjäämättömästi erkaantumassa ihan kansan syvien rivien tasolla Venäjästä ja samalla epäluulo Venäjää kohtaan on huipussaan joka puolella vanhan NL:n vaikutusalueella. Tämän päivän lentoiskut Syyriassa varmistavat saman negatiivisen kehityksen paitsi Syyriassa niin koko sunnilaisessa maailmassa, joka muodostaa 85-90%:ia kaikista islaminuskoa tunnustavista. Venäjä ei yksinkertaisesti ole Neuvostoliitto, joka voimallaan pystyi määrittämään suuren osan Euraasiaa omaksi vasallikseen. Vanha pelko kuitenkin elää ja Venäjän voimapolitiikka varmistaa, että kaikki Euraasian unionin kaltaiset Venäjän alkuunpanemat hankkeet oman vaikutusvallan kv. kasvulle herättävät nyt ja jatkossa voimakasta epäluuloa kohdemaissaan. Eli ironista kyllä Venäjä on liian heikko suurvalta-asemansa vahvistamiseen mutta tarpeeksi vahva (kiitos vanhojen epäluulojen) aikaansaadaakseen omilla toimillaan keskipakoisvoimien vahvistumisen joka puolella vanhassa vaikutuspiirissään. Eli kyllä Venäjä tulee maksamaan kovaa hintaa Assadin tukemisesta. Ja tähän voi lisätä myös koko YK:n turvaneuvoston legitimiteetin heikkenemisen ja pysyväisjäsenyyshän on kulmakivi Venäjän suurvaltapyrkimyksissä. Saudi-Arabia puolestaan alhaisine raakaöljyn tuotantokustannuksineen kestää huomattavasti Venäjää paremmin öljyn alhaista hintatasoa. Semminkin, kun S-A ei kärsi öljyteollisuuden kannattavuuden kannalta elintärkeän länsiteknologian tuontikiellosta Venäjän tapaan. Ja vielä sokerina pohjalla Venäjän toiminta tarjoaa Yhdysvaltain lähestyviin presidentinvaaleihin osallistuville (republikaani)kandidaateille hyvän pohjan profiloitua pehmeänä idealistina pidettyä Obamaa huomattavasti varteenotettavammiksi Yhdysvaltain perinteisen vapaan maailman johtovaltion roolin palauttajiksi.


"Tässäkin Venäjän koalitiossa perimmäinen tarkoitus on suojata Assadin hallintoa, ja sen kautta Venäjän vaikutusvaltaa." Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, etteivät Venäjän julkilausutut tavoitteet ja motiivit ole missään tekemisissä sen todellisten tavoitteiden ja motiivien kanssa. Ne kertovat meille vain sen, miltä Venäjä haluaa saada asiat näyttämään. Sen sijaan kirjoittajan esittämästä Venäjän *perimäisestä* tarkoituksesta en ole aivan vakuuttunut. Venäjällä on Syyriassa vain vähän hävittävää, mutta paljon voitettavaa. Diplomaattinen kuhina Syyrian ympärillä alkoi jo lähes vuosi sitten (joulukuussa 2014). Venäjän Syyriaan lähdössä ei taida olla kyse impulsiivisesta seikkailupolitiikasta, vaan tarkkaan harkitusta siirrosta. Tässä yksi mahdollinen tapa katsoa Venäjän toimia: Sunnileirin johtovaltio Saudi-Arabia on öljyn alhaisen maailmanmarkkinahinnan tärkein yksittäinen aiheuttaja ja siten pääasiallinen syyllinen Venäjän syöksyvään talouteen. Venäjän mielestä Saudien motiivi ei suinkaan ole kaupallinen kamppailu (markkinaosuuksista), vaan taustalla on Saudien ja USAn salaliitto, jonka tarkoitus on heikentää Venäjää. http://oilprice.com/Energy/Oil-Prices/Saudi-Oil-Strategy-Brilliant-or-Suicide.html Kuinka Venäjä voisi vaikuttaa tilanteeseen ja saada Saudit supistamaan tuotantoaan? Venäjälle tyypillinen vastaus on: Tukemalla Saudien vastustajia, erityisesti Iranin johtamaa shiialeiriä ja hajoittamalla USA:n tukemaa ja Saudien johtamaa sunnileiriä. Venäjä on kuukausien ajan yrittänyt lyödä diplomaattista kiilaa Saudien ja sen tärkeimpien kumppaneiden Egyptin ja UAE:n välille. Ainakin Egyptin kohdalla se on myös jossain määrin onnistunut tässä. Vastaavasti Venäjä on saanut hienoisesti epäluuloisen Iranin tiiviimmin omaan kelkkaansa. Venäjä ja Iran koordinoivat toimintaansa läheisesti paitsi Syyriassa, myös muualla lähi-idässä (mm. Ali Khamenein lausunnot asiasta). Iran onkin aktivoitunut paitsi Syyriassa ja Jemenissä, myös palestiinalaisalueilla ja Libanonissa. Viimeisimpien tietojen mukaan Venäläiset toimivat myös Irakissa. Mahtaa amerikkalaisia harmittaa kun Iran ja Venäjä tulevat heidän tontilleen ja vielä luvan kanssa. Venäjä siis kohentaa tulta lähi-idän soppakattilan alla tehden Saudien olon yhä epämukavammaksi. Varustautuminen ja sodankäynti on kallista jopa Saudeille, ja ennen pitkää heidän on ryhdyttävä toimimaan öljyn hinnan nousun puolesta. Poreilevasta soppakattilasta on muutakin etua. Yksi Venäjän tyypillinen toimintatapahan on lietsoa epävakautta ja siten synnyttää tilaisuuksia strategiaansa tukevien taktisten voittojen poimintaan. Venäjä on kuin palomieheksi tekeytyvä pyromaani Strobe Talbotia mukaillakseni. Lopuksi vielä muita etuja: - Mediahuomio siirtyy pois Ukrainasta - Venäjä vahvistaa autoritääristen hallitsijoiden käsitystä siitä, että Venäjä ei hylkää heitä. - Venäjältä, Kaukasukselta ja Keski-aasiasta peräisin olevat ISIS taistelijat eivät palaa takaisin kotiin. - pakolaisvirta Eurooppaan jatkuu tai jopa yltyy. - Amerikka ja länsi näyttävät heikoilta ja saamattomilta. - Mahdollisuus taktisiin voittoihin USA:sta ja lännestä ylipäänsä


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.