Jaa

Graffiti Belgradin keskustassa kehottaa valitsemaan ’Kosovon ja Venäjän’ Euroopan unionin sijaan. (Kuva: Mitjo Vaulasvirta)

Graffiti Belgradin keskustassa kehottaa valitsemaan ’Kosovon ja Venäjän’ Euroopan unionin sijaan. (Kuva: Mitjo Vaulasvirta)

Kuten monet tarinat Balkanilla, tämäkin alkaa yöjunasta. Kahdeksan tunnin matka hien ja halvan tupakan katkuisessa, raiteillaan unettavasti keinuttavassa ja vaimeasti kolisevassa, junassa Budapestista Belgradiin on ollut monen matkustajan ensimmäinen kokemus Balkanilla. Rajamuodollisuuksien jälkeen konduktöörin pillinvihellysten tahti kiihtyy, kun juna jatkaa matkaansa läpi Vojvodinan tasaisten alankojen, pysähtyen tiheään ja poimien kyytiin uneliaita työmatkailijoita. Lähestyessä betoninharmaata Novi Beogradia, juna hidastaa, jolloin kiireisimmät ja uskaliaimmat työläiset hyppäävät avoimista ovista viereisille raiteille ja jatkavat matkaansa kävellen. Belgradin päärautatieasemalla nopea espresso palauttaa väsyneen junamatkaajan maanpinnalle: Dobrodosli u Srbiju – Tervetuloa Serbiaan!

Yöjunan matkat käyvät kuitenkin vähiin. Vaikka sen historian havinaa on helppo romantisoida, valitettavan monille se on päivittäinen muistutus Serbian rautateiden – ja laajemmin koko Kaakkois-Euroopan infrastruktuurin – huonosta nykytilasta. Siksi onkin parempi, että vuonna 2017 sen korvaa moderni junayhteys, joka kuljettaa ihmisiä ja rahtia miljoonakaupungista toiseen kahdessa tunnissa. Joulukuussa 2014 allekirjoitettu päätös uuden rautatien rakentamisesta olikin merkittävä poliittinen voitto Serbian ja Unkarin pääministereille, Alexander Vucicille ja Viktor Orbanille, sekä projektin ensisijaiselle rahoittajalle: Kiinan valtiolle.

Uusi rautatie on yksi lukuisista Kiinan rahoittamista infrastruktuuriprojekteista Balkanilla. Kiinan valtio-omisteisen varustamojätti Coscon hallinta Pireuksen satamasta Kreikassa, 350 miljoonan euron investointi Bosnian Stanari-projektiin ja kahden miljardin euron investoinnit Serbian energiasektoriin ja infrastruktuuriin ovat muita esimerkkejä viimeaikojen investointibuumista, jota The Diplomat kuvasi Kiinan Balkan-uhkapeliksi. Kiinan pääministerin, Li Keqiangin, vierailu Belgradin huippukokouksessa joulukuussa 2014 siivitti lupauksia miljardien lisäinvestoinneista Kaakkois-Eurooppaan, ja samalla Kiina lanseerasi kolmen miljardin euron Balkanin investointirahaston. Kiinan kiinnostus Balkaniin liittyy kaupankäyntiin, luonnonvaroihin ja, ennen kaikkea, rahtiliikenteeseen, sillä se näkee Balkanin tärkeänä tulevaisuuden väylänä Länsi-Eurooppaan ja siten osana uutta silkkitiestrategiaa. Tässä strategiassa Balkan on osa suunniteltua meritietä (21st Century Maritime Silk Road), ja sen kautta Kreikan satamiin meritse kuljetettu rahti on tarkoitus saada junilla ja rekoilla eteenpäin Keski- ja Länsi-Eurooppaan. Investointien myötä Kiinan kasvaneeseen vaikutusvaltaan Kaakkois-Euroopassa on kiinnitetty huomiota Washingtonissa ja erityisesti Brysselissä. Energiasektorin ympäristöongelmien lisäksi Euroopan huolena on, että Kiina voi tulevaisuudessa käyttää institutionaalisesti heikkojen Balkanin maiden taloudellista riippuvuutta itsestään vaikuttaakseen Euroopan unioniin.

Viimeisen vuoden aikana Brysselin ensisijaiseksi huolenaiheeksi Balkanilla on kuitenkin noussut toinen suurvalta: Venäjä. Venäjän intressit ovat muuttuneet Ukrainan konfliktin myötä ja siten aktivoineet Kremlin suhdetta EU-jäsenyyttä tavoitteleviin Kaakkois-Euroopan maihin. Venäjä on pyrkinyt vahvistamaan poliittisia suhteita erityisesti Serbiaan, joka on kieltäytynyt sitoutumasta Euroopan unionin Venäjä-sanktioihin ja, EU:n varoituksista huolimatta, osallistui Venäjällä syyskuun alussa järjestettyyn yhteiseen sotaharjoitukseen. Venäjällä on myös merkittäviä taloudellisia kytköksiä Balkaniin. Alueen maat ovat riippuvaisia venäläisistä öljy- ja kaasuyhtiöistä, jotka ovat hankkineet enemmistöosuuksia paikallisista energiafirmoista, kuten serbialaisesta NIS:istä. Huomiota ja huolta on herättänyt myös Venäjän taloudelliset sekä poliittiset suhteet Bosnian toiseen autonomiseen entiteettiin, Serbitasavaltaan. Bosnia-asiantuntija Jasmin Mujanovic on kuvaillut Serbitasavallan presidenttiä, Milorad Dodikia, ’Moskovan mieheksi Banja Lukassa’ ja varoittanut Kremlin intresseistä tukea Serbien separatismia keinona vaikeuttaa Bosnian sekä alueen muiden valtioiden tietä kohti EU:ta ja Natoa. Toisin sanoen, Euroopassa on havaittu, että Ukrainan tilanteen seurauksena Venäjä pyrkii entistä aktiivisemmin vastaamaan Euroopan unionin vaikutusvaltaan Balkanilla ja mahdollisuuksien salliessa käyttämään aluetta vipuvartena EU:ta vastaan.

Turkin (jonka roolista Balkanilla The Ulkopolitist kirjoitti syksyllä 2014) käydessä sisäpoliittista jaakopinpainia, vaikuttaa kuin Kaakkois-Eurooppa olisi ajautunut keskelle kahden kansainvälisen suurvallan – Kiinan ja Venäjän – taloudellisia ja geopoliittisia intressejä. Analyytikkojen teksteissä poliittisesti ja taloudellisesti kehittymätön Balkan onkin tituleerattu Euroopan heikoksi kohdaksi (’Europe’s soft underbelly’), jossa EU-integraation hidastuminen on avannut mahdollisuuksia suurvaltapolitiikalle. Euroopan unionin – jonka tavoitteisiin kuuluu Länsi-Balkanin maiden integroiminen eurooppalaisiin instituutioihin, ja joka siksi suhtautuu alueeseen kuin omaan tonttiinsa – täytyy ottaa suurvaltojen intressit vakavasti. Euroopan unionin tulee vahvistaa viime vuosina horjunutta sitoumustaan Balkanin maiden integraatioon, ja varmistaa, että EU näyttäytyy jatkossakin ei vain hyvältä vaan parhaalta vaihtoehdolta alueen maille. Vaikka suurvaltojen kasvanut vaikutusvalta Kaakkois-Euroopassa tulee ottaa huomioon, sitä ei tule liioitella. Suurvallat kohtaavat Balkanilla monia haasteita, ja Kaakkois-Euroopasta tuskin pian tulee Kiinan ja Venäjän geopoliittista heittopussia seuraavista syistä:

1. Kiinan intressit ovat lähtökohtaisesti taloudellisia

Viimeisen vuoden aikana Balkan-tutkijoiden huomio on keskittynyt suurvaltojen intresseihin Kaakkois-Euroopassa, ja muun muassa Oxfordin yliopiston Kaakkois-Euroopan tutkimuskeskuksen, SEESOX:in, kevään luentosarja käsitteli Balkania osana multipolaarista maailmaa. Näiden keskustelujen lopputulema on ollut, että Venäjän ja Kiinan kiinnostus Kaakkois-Eurooppaan on seurausta selkeästi erillisistä kehityskuluista. SEESOX:ssa luennoineen John Farnellin, sekä muiden analyytikkojen, mukaan Kiinan kasvaneet sijoitukset Kaakkois-Euroopan infrastruktuurin ovat seurasta uudesta silkkitiestrategiasta. Kuten Farnell totesi, Kiinan perspektiivistä Balkan on etuovi Eurooppaa, jonka kautta Suezin kanavan läpi meriteitse kuljetettu rahti saadaan eteenpäin. Pireuksen satama, moottoritiet, rautatiet, ja muut infrastruktuuriprojektit, joihin Kiina on sijoittanut, ovat olennainen osa reittiä, jonka avulla Kiina suunnittelee tehostavansa rahdin liikkuvuutta Länsi-Eurooppaan ja takaisin. Toisin sanoen, Kiinan intressit Balkanilla ovat ensisijaisesti taloudellisia eivätkä poliittisia, eikä merkittäviä ristiriitoja Euroopan unionin kanssa toistaiseksi ole esiintynyt. Silkkitiestrategian puitteissa Balkanin maiden stabiilius ja EU-jäsenyys on Kiinan ja Euroopan unionin yhteinen etu.

 2. Kiinalla ja Venäjällä ei ole selkeää strategiaa

Vaikka uudesta silkkitiestä puhutaan Kiinan talouspoliittisena ’strategiana’, Oxfordin yliopiston Kiinan-tutkimuksen professorin, Rana Mitterin, mukaan sitä ei voi kuvata kovinkaan yksityiskohtaiseksi ja tarkkaan harkituksi suunnitelmaksi. SEESOX:issa puhuneen Mitterin mukaan Kiina toimii globaalissa ympäristössä, jossa sillä on paljon partnereita mutta, toisin kuin Euroopan unionilla tai Yhdysvalloilla, ei yhtään todellista liittolaista. Tästä tilanteesta johtuen Kiinan suunnitelmat, silkkitieprojekti mukaan lukien, ovat riippuvaisia lukemattomista ulkoisista tekijöistä ja ovat siten alttiita muutoksille. Vaikka Kiina on viime vuosien aikana tehnyt paljon riskialttiita sijoituksia Kaakkois-Euroopan infrastruktuuriin, toistaiseksi on epäselvää, kantavatko ne hedelmää ja pääseekö Kiina hyödyntämään sijoituksiaan osana kaavailtua uutta silkkitietä.

Venäjän politiikan päämääristä Kaakkois-Euroopassa on kirjoitettu paljon. Näiden analyysien keskeinen huomio on, että Balkanin maat ovat alttiita Kremlin vaikutukselle. Huolena on, että Venäjä voi pyrkiä luomaan epävakautta – esimerkiksi tukemalla Bosnian Serbitasavallan itsenäisyyspyrkimyksiä tai hyödyntämällä ylivoimaansa energiasektorilla – saadakseen Euroopan unionin keskittymään omaan takapihaansa Venäjän omien raja-alueiden sijaan. Huolta Venäjän vaikutuksesta on ilmaistu myös Euroopan ylimmän johdon taholta, ja viime syksynä muun muassa Angela Merkel varoitti Venäjää puuttumasta Kaakkois-Eurooppaan. Oxfordin yliopiston ja LSE:n keväällä 2015 järjestämän Russia in the Balkans –konferenssin raportissa todetaan, että Venäjä pyrkii saamaan vaikutusvaltaa EU-jäsenyyttä tavoittelevissa maissa ja keräämään irtopisteitä EU:ta ja Natoa vastaan. Toisin sanoen, Venäjä voi hyödyntää Kaakkois-Euroopan akuutteja ongelmia, kuten Kreikan taloustilannetta ja Bosnian jäätynyttä konfliktia, vaikuttaakseen Euroopan unionin ja Naton politiikkaan. Vaikka huoli on todellinen, on tärkeää huomioida, että Venäjällä ei ole konkreettista pitkän tähtäimen Balkan-strategiaa. Vastoin aiemmin esitettyjä tulkintoja Venäjän politiikasta Balkanilla, edellä mainitun konferenssin keskustelujen lopputulos oli, että Venäjän ensisijaisena tavoitteena Kaakkois-Euroopassa ei ole EU:n tai Naton laajentumisen pysäyttäminen. Euroopan unionin ympäröivän Länsi-Balkanin merkitys Venäjälle ei ole sama kuin sen omien raja-alueiden, kuten Ukrainan ja Valko-Venäjän, ja Kremlissäkin on hyväksytty, että ’tavalla tai toisella Balkan on osa Euroopan unionia’.

 3. Taloudelliset siteet eivät vastaa poliittista pääomaa

Useat analyysit ovat ilmaisseet huolta Venäjän ja Kiinan investointien sekä lisääntyneen kaupankäynnin vaikutuksesta Kaakkois-Euroopassa. Huolena on, että taloudelliset siteet lisäävät alueen riippuvuutta Kiinasta ja Venäjästä, mikä puolestaan antaa näille maille mahdollisuuden vaikuttaa Balkanin maiden sisäpolitiikkaan. Vaikka tälläkin argumentilla on meriittinsä, media usein liioittelee taloudellisen sidonnaisuuden laajuutta ja merkitystä. Balkanin maiden kauppa Venäjän kanssa vastaa murto-osaa Euroopan unionin kanssa käytävästä kaupasta, eikä Venäjä ole merkittävä vientikohde yhdellekään Kaakkois-Euroopan maalle. Euroopan sanktioista sekä sisäisistä strukturaalisista ongelmista kärsivän Venäjän talouden seuraavien vuosien kasvunäkymät ovat heikot, joten Venäjän mahdollisuudet investoida Balkaniin näyttäytyvät rajallisilta myös lähitulevaisuudessa. Venäläinen pääoma ja vaikutusvalta Kaakkois-Euroopassa on pitkälti keskittynyt energiasektorille, ja sielläkin tilanne on monimutkaisempi kuin monet analyysit antavat ymmärtää. Vaikka Venäjällä on lähes monopoliasema kaasusektorilla – ja esimerkiksi 100 prosenttia Bulgariassa, 80 prosenttia Serbiassa ja 50 prosenttia Kreikassa kulutetusta maakaasusta on peräisin Venäjältä –, energiantuotanto Kaakkois-Euroopassa ei ole riippuvainen maakaakusta. Kivihiili dominoi energiantuotantoa Balkanilla 38 prosentin osuudella, kun maakaasun osuus alueen energiantuotannosta on 13 prosenttia. Venäjä on myös pitänyt maakaasun hintoja korkealla, minkä vuoksi Balkanin maat ovat aloittaneet yhteistyön Euroopan komission kanssa vähentääkseen energiariippuvuuttaan Venäjästä.

Lisäksi, taloudelliset siteet eivät automaattisesti luo poliittista lojaaliutta. Tästä on esimerkkinä Montenegro, jonka talous on sekä yritysten että turismin puolesta tiukasti sidottu Venäjään, ja joka sidonnaisuudesta huolimatta liittyi Euroopan unionin Venäjä-sanktioihin. SEESOX:issa luennoinut Balkan-tutkija Dimitar Bechev argumentoikin Montenegron esimerkkiin pohjaten, että minkäänlaista korrelaatiota Venäjän taloussuhteiden ja Balkanin maiden ulkopoliittisten valintojen välillä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut havaittavissa. Bechevin mukaan tämä johtuu siitä, että Kaakkois-Euroopan poliittiset eliitit ovat oppineet kaksilla korteilla: pitämään yllä hyviä ja taloudellisesti kannattavia suhteita Venäjään uhraamatta kuitenkaan itse pitkän tähtäimen päämäärää, eli EU-integraatiota. Foreign Affairs -lehden mukaan Serbian pääministeri Alexander Vucic on kunnostautunut Idän ja Lännen välisessä tasapainottelussa profiloitumalla EU-myönteiseksi poliitikoksi ja pitämällä samanaikaisesti yllä hyviä suhteita Vladimir Putinin Venäjään. Serbian ja Venäjän yhteiset sotaharjoitukset ja Putinin vierailu Belgradissa ovat olleet tämän poliittisen strategian näkyvimpiä kulmakiviä. Kyseessä on kuitenkin poliittinen strategia, ja – kuten Oxfordin ja LSE:n konferenssissa puhunut Konstantin von Eggert totesi – Kremlissä tiedostetaan, että tosipaikan tullen Balkanin poliittiset eliitit kääntyvät Euroopan unionin eikä Venäjän puoleen.

4. Venäjän vaikutusvalta on rajallinen

Poliittisissa analyyseissa Kaakkois-Euroopan ortodoksisia maita, erityisesti Serbiaa, usein pidetään Venäjän luonnollisina liittolaisina. Tämän näkemyksen mukaan historialliset, kulttuuriset ja kirkolliset siteet näiden ortodoksikansojen välillä lisäävät Venäjän vaikutusvaltaa alueella. Vladimir Putin, joka EurActivin mukaan sai kuninkaallisen vastaanoton vieraillessaan Serbiassa, onkin näkyvä osa Belgradin kaupunkikuvaa graffiteissa ja pääkadulla myytävissä t-paidoissa. Näkemys kansojen veljeydestä ja luonnollisesta liittolaisuudesta Serbian ja Venäjän välillä on myös osa Serbian ja Venäjän johtavien poliitikkojen diskurssia: Serbian presidentti Tomislav Nikolic totesi, että Serbia on ainoa asia, jota hän rakastaa enemmän kuin Venäjää. Vaikka Putin eittämättä nauttii Serbian kansansuosiosta, ja vaikka tietyissä piireissä Venäjä nähdään realistisena vaihtoehtona Euroopan unionille, Venäjän pehmeän vallan (’soft power’) merkitystä Serbiassa usein liioitellaan. Poliittisen eliitin Venäjä-myönteisten kommenttien taustalla usein on käytännön tavoitteet, ja rakkaussuhteen sijaan Serbian ja Venäjän liittoa kuvaa paremmin ymmärrys yhteisistä intresseistä.

Dimitar Bechevin mukaan Venäjän ja Balkanin ortodoksimaiden kulttuurisia linkkejä on usein ylikorostettu, ja Venäjän pehmeä valta Kaakkois-Euroopassa, Bulgariaa lukuun ottamatta, on todellisuudessa hyvin rajallinen. Venäjästä käydään vähän julkista keskustelua, harva puhuu tai ymmärtää venäjää, eikä venäläistä mediaa juurikaan seurata Serbiassa. Lisäksi Venäjällä ei ole merkittävää balkanilaista diasporaa, jonka kautta Kremlin viesti kantaisi Serbiaan, Bosniaan tai Makedoniaan. LSE:ssä puhunut Serbian entinen varapuolustusministeri Dusan Spasojevic totesi, että Venäjän rajallinen pehmeä valta ei yksinkertaisesti riitä saamaan aikaan merkittävää muutosta Serbian ulkopolitiikassa. Kaikki Serbian 250:stä kansanedustajasta kannattavat EU-jäsenyyttä, ja Serbian poliittinen eliitti näkee suhteen Moskovaan lisäetuna, mutta ei ole valmis sitoutumaan siihen EU-integraation kustannuksella.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa