Jaa

Kuva: Wikimedia Commons

Ajamme pitkin Budapestin syrjäalueiden katuja. Tehtävämme on löytää sellaisia pakolaisia, jotka ovat siirtyneet itäiseltä rautatieasemalta hämäriin majapaikkoihin odottamaan lupaa matkustaa eteenpäin Saksaan ja Itävaltaan. Olemme kolmen hengen vapaaehtoisjoukko, kolme monesta siviilistä, jotka ovat etsineet keinoja tilanteen helpottamiseksi. Poikkeamme erääseen asuntolaan, jossa ilmoitamme etsivämme pakolaisia, jotta voimme ohjata heidät Keletin rautatieasemalle. Vastaanottovirkailija näyttää selvästi sekä hätääntyneeltä että vaivaantuneelta ja tokaisee nopeasti: ”Ei meillä ole. Tuossa vastapäätä oli, mutta se on nyt kiinni.” Tosiaan, vastapäätä olevassa talossa lukee pensionaatti, ”Panzió”, mutta ovet ovat tiukasti kiinni ja valot sammutettu. Kuitenkin avoinna olevat ikkunat näyttävät, että talossa on asunut ihmisiä vastikään. Jatkamme seuraavaan kohteeseen, kunnes saamme yllättäen puhelun. ”Älkää menkö sinne! Sitä pyörittävät serbialaiset salakuljettajat, jotka nylkevät teidät elävältä, jos menette sinne!” puhelimessa sanotaan.

Machivalelliläistä ksenofobiaa, solidaarisuutta ja rikollisuutta

Retkemme osoittaa hyvin, kuinka monimutkaiseksi Eurooppaa riepotteleva pakolaiskriisi on mennyt täällä Unkarissa. Yhtäältä kaoottinen rautatieasema ja siellä epäinhimillisissä oloissa odottelevat pakolaiset eivät ole kenenkään etu, mutta pakolaisten auttaminen tai millään muotoa sekaantuminen heidän asioihinsa on täällä vaarallista – tai ainakin sinä pidettyä. Unkarin hallinto on tehnyt selväksi, että laittoman pakolaisen auttaminen rajan ylityksessä on rikos, josta seuraa rangaistus. Tilanteen ovat korppien lailla haistaneet salakuljettajat, jotka pyörittävät Keski-Euroopan alueella organisoituja kartelleja. Pakolaisia majoittavat majapaikat ovat erään suulaan taksikuskin puheiden mukaan yhteistyössä taksikuskien kanssa, ja melko varmasti myös salakuljettajajärjestöjen kanssa. Unkarissa on viime kuukausina, erityisesti kuluneiden kaoottisten viikkojen aikana, kehittynyt pakolaisten ympärille kolme sosiaalista ilmiötä: solidaariset, eli pakolaisia avustavat järjestöt ja yksityishenkilöt, rikollinen ja hämärä toiminta sekä pakolaisiin negatiivisesti suhtautuvat kansalaiset, jotka näkevät pakolaisvirran vähintään epäsuotavana, mutta paikoitelleen jopa Unkaria vastaan suuntautuvana sotana ja salaliittona. Tätä kaikkea yrittää hallita Unkarin pääministerin Viktor Orbánin hallitus, joka on äänestäjäkunnaltaan hyvin vahvasti riippuvainen jälkimmäisestä ryhmästä.

Kun Unkariin alkoi virrata eteläisiltä rajoilta laittomia siirtolaisia, se tuli Orbánin hallitsevalle Fidesz-puolueelle machiavelliläisessä mielessä parhaaseen mahdolliseen aikaan. Sisäiset skandaalit, korruptiosyytteet ja yleinen turhautuneisuus olivat alkaneet ryvettää puolueen suosiota kansalaisten keskuudessa, ja tämä tuli ilmi äärioikeistolaisen Jobbikin kasvaneena suosiona.  Orbán oli jo aikaisemmin esiintymisissään maanitellut oikealle siirtyviä kansalaisia, mutta pakolaiskriisi antoi mahdollisuuden osoittaa autoritaarista otetta ja vedota ksenofobisiin äänestäjiin. Toimenpiteet alkoivat maanlaajuisella julistekampanjalla, jossa siirtolaisia kehotettiin unkariksi kunnioittamaan unkarilaista kulttuuria ja käskettiin olemaan ottamatta unkarilaisten työt. Tämä kampanja antoi ymmärtää, että pakolaiset olisivat matkalla Unkariin, ja hallitus ikään kuin pelasti kansan näiltä ei-toivotuilta uusilta kansalaisilta. Seuraava projekti oli kesällä rakennettu aita Unkarin ja Serbian väliselle rajalle. Tätä perusteltiin jo osittain sillä, että laittomien pakolaisten sijaan Unkari haluaa rekisteröidä maahantulijat turvallisuussyistä. Ellei tilanne olisi eskaloitunut varsinaiseen pakolaistulvaan sekä aiheuttanut liikenteen lamaantumista, asia olisi voinut hyvin jäädä siihen, että Fidesz onnistui vakuuttamaan äänestäjien syvät rivit siitä, että he suojelevat unkarilaisia terroristeilta ja onnenonkijoilta.

Kun itäisestä rautatieasemasta tuli keskeinen asema

Pakolaisten massiivinen määrä ja kaaostilanne Budapestissa johti varsinaiseen pakolaiskriisiin ja teki Unkarin Keleti-rautatieasemasta maailman huomion keskipisteen. Tilanteen vakavuutta korosti 71 salakuljetetun pakolaisen groteski kuolema tukehtumalla rekkaan oletettavasti vielä Unkarin alueella sekä Aylan-pojan sydäntäsärkevät kuvat turkkilaisella rannalla. Yhtäkkiä hallitus joutui selittämään ihmisille, miksi maa on täynnä ihmisiä, jotka haluavat jatkaa matkaansa rekisteröitymättä ja miksi he eivät voi nousta juniin. Syynä on ”Dublin III”, EU-regulaatio, joka määrää, että ensimmäinen pakolaisen rekisteröivä maa on vastuussa kyseisen henkilön turvapaikanhakemuksen käsittelystä. Tämä selitti sen, miksi pakolaiset halusivat ylittää rajan pimeästi ja halusivat jatkaa matkaansa junalla, mikä ei vaadi lipun lisäksi muita asiakirjoja. Tilanteen kansainvälinen luonne vaati EU-tason käsittelyä, eikä se enää ollutkaan Unkarin ja pakolaisten välinen, kuten asia pitkään esitettiin julkisilla foorumeilla.

EU osoitti olevansa kykenemätön hoitamaan tilanteen luomatta ristiriitoja. Angela Merkel ilmoitti Saksan ottavan vastaan syyrialaisia pakolaisia mutta ei ottanut huomioon, että Saksaan pääsy Syyriasta vaatii monen EU-maan läpikulkua ja laitonta oleskelua niissä. Merkel pyörsikin sanansa ja korjasi tarkoittaneensa vain jo Saksassa oleskelevia syyrialaisia. Alkuperäinen ilmoitus sai monet syyrialaiset liikkeelle kohti Saksaa mutta johti myös syyrialaisten passien väärennökseen. EU:n kannalta erityisen hankalaa on se, että ensimmäiset EU-maat matkalla Lähi-Idästä ja Afrikasta kohti Saksaa ovat Kreikka, Italia ja Unkari, jotka ovat EU-maista vähiten valmiita merkittävien pakolaismäärien vastaanottamiseksi. Kuitenkin sääntöjen mukaan pakolainen olisi rekisteröitävä, mutta kyseiset maat eivät halua niin tehdä, eivätkä pakolaisetkaan sitä halua, sillä heidän tarkoituksensa on suunnatta vauraampiin länsieurooppalaisiin maihin, missä heitä odottaa mahdollisuuksien lisäksi usein myös perheenjäseniä ja tuttuja. Itävalta ja Saksa vaihtelivat kantaansa EU-sääntöjen noudattamisen ja rajojen poikkeuksellisen avaamisen ja sulkemisen välillä niin, että Unkarin rautatie, poliisi, maiden rajavartiosto ja itse pakolaiset eivät enää ymmärtäneet tilanteen kehitystä. Monet Keletin asemalla auttaneet paikalliset ovat kertoneet, että ajoittain pakolaisten kysyessä heiltä, voivatko he nousta juniin, he joutuivat vastaamaan ”en oikeasti tiedä”.

J’accuse!

Lehdistökonferenssissä Orbán ja Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz syyttelivät toisiaan tilanteen huonosta hoitamisesta.  Orbán ilmoitti ongelman olevan ”saksalainen”, kun taas Orbánia syytettiin vuoroin Dublin III rikkomisesta päästämällä pakolaiset juniin tai epäinhimillisyydestä pakolaisia kohtaan, koska heitä ei päästetty matkustamaan eteenpäin.  Monet tyrmistyivät siitä, että Orbán kertoi pakolaisten tulvan ”vaarantavan Euroopan kristillistä identiteettiä”, mukaan lukien Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Tusk, joka muistutti ”kristillisyyden vaativan ihmisten auttamista”.  Orbánin kommentit ovat helpommin ymmärrettävissä, jos muistaa että Orbánille on ensisijaisen tärkeätä oman äänestäjäkunnan vakuuttaminen, eikä Euroopan laajuisen hyvän imagon rakentaminen. Hänen kommenttinsa kristinuskon vaarasta uppoaa parhaiten juuri edellä mainittuun oikeistolaiseen äänestäjäkuntaan, kun taas puheet EU-laajuisesta rauhasta ja solidaarisuudesta karkottaisivat äärioikealle kallellaan olevat äänestäjät. Orbánin halu priorisoida omaa äänestyskuntaansa ilmenee myös siitä, että tilanteen ollessa kriittisimmillään, ja ennen päätöstä viedä pakolaiset busseilla Itävallan rajalle, Orbán ei osallistunut hallituksen hätäkokoukseen, vaan oli paikan päällä katsomassa Unkari-Romania-jalkapallo-ottelua, joka on Unkarissa kansallisidentiteettisistä syistä tavallista jalkapallo-ottelua merkittävämpi.

Tämänhetkinen kriisi osoittaa, kuinka monesta tekijästä on kyse tarkasteltaessa EU:n reaktioita pakolaisten suureen määrään. Yhtäältä EU peräänkuuluttaa solidaarisuutta mutta toisaalta sulkee ulkoiset rajansa tiukasti. Euroopan vapaakauppa-alue on luonut Euroopan sisällä vaurautta ja vapaata liikkuvuutta, mutta kolikon toinen puoli on vaurauden ja etujen lukitseminen ulkoisten rajojen sisäpuolelle. Tästä ilmiöstä puhutaankin ”Euroopan linnakkeena”, mutta on syytä muistaa, että tämä linnake on suurelta osin EU:n menestystarinan takana – toimivat sisämarkkinat merkitsivät maanosanlaajuista kartellia, joka loi vaurautta rajojen sisällä. Yhtäältä EU peräänkuuluttaa yhteisiä solidaarisia arvoja mutta EU:n sisällä valtiot jatkavat omaa suvereenia politiikkaansa, jossa puolueet kilpailevat äänestäjiensä suosiosta. Tässä tilanteessa Orbánin reaalipoliittinen ratkaisu oli tilanteen eräänlainen kansallistaminen ja hallituksen tietoinen pakolaisvastainen politiikka, joka lopulta sekaantui rajojen sääntöjenmukaiseen vartiointiin.

Saksa taas on osoittanut vastaanottavaisuutta pakolaisia kohtaan, moraalisten syiden lisäksi myös ilmeisen taloudellisista syistä.  Tilannetta pahentaa se, että päivittäin tai jopa tunneittain vaihtelevat sääntöjen tulkinnat,  tiukentamiset ja höllennykset antavat EU:sta inkompetentin kuvan, mutta sen lisäksi ne vaikuttavat suoraan suurien ihmismäärien kohtaloihin. Yhteisen politiikan, toimivien rajojen sekä yhteisten arvojen ja tavoitteiden puuttuessa suuret pakolaismäärät ovat kirjaimellisesti rynnineet Euroopan linnakkeen läpi. Se, tuleeko tästä ennakkotapaus vai pystyykö EU jäädyttämään pakolaisvirrat linnakkeensa ulkopuolelle, on tämän pakolaiskriisin avainkysymys.

Entä miten partiointiretkemme päättyi? Päädyimme lopulta eräälle aukiolle lähellä Keletiä. Aukiolla pitivät leiriään erityisesti afgaanit, joiden kanssa kommunikointi osoittautui hyvin hankalaksi yhteisen kielen puutteessa. Löydettyämme yhden englantia puhuvan nuorukaisen kerromme hänelle, että tänään kannattaa mennä Keletille, koska pakolaisia viedään ilmaiseksi Itävallan rajalle, ja Itävalta ainakin toistaiseksi antaa pakolaisten ylittää rajan. Viesti leviää ympäri aukiota, jossa suuri osa ei tiennyt tilanteen kehityksestä. Reaktio ei ole kuitenkaan pelkästään riemukas: Eräs mies kertoi, ettei hän halua Itävataan. ”Miksi?”, kysymme. ”En halua minulta otettavan sormenjälkiä ennen Saksaa”, hän vastaa. Vastaus tiivistää tilanteen. Ihmisjoukot ovat lähtenet liikkeelle usein vailla kielitaitoa, varusteenaan reppu ja mitä siihen mahtuu, mielessään kaksi ohjetta: On päästävä Saksaan, mitä ennen ei saa antaa sormenjälkeään. Tilanne on hankala ilman EU:n sisäistä epäselvyyttäkin.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa