Jaa

Dunford kuvassa vasemmalla. Kuva: Wikimedia Commons

Joseph Dunford kuvassa vasemmalla. Kuva: Wikimedia Commons

”Tunnen Joen ja luotan häneen” sanoo Yhdysvaltain Presidentti Barack Obama Valkoisen talon pihamaalla. Kyseessä on tiedotustilaisuus, jossa Obama ilmoittaa uuden korkea-arvoisimman sotilasjohtonsa nimityksestä. Vierellään seisoo merijalkaväen univormussaan kenraali Joseph Dunford. Hän ottaa tehtävän vastaan kenraali Martin Dempseyltä tämän eläköityessä kuluvan vuoden lokakuussa.  Yhdysvalloissa ei ole puolustusvoimain komentajaa, vaan korkeinta sotilasvirkaa hallussaan pitää vapaasti suomennettuna puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja, joka on samalla presidenttinsä korkein sotilaallinen neuvonantaja.

Dunfordin neuvojen Obamalle ja tämän seuraajalle arvellaan olevan samansuuntaisia kuin Dempseynkin.  Vaikka Obama mainitseekin jäävänsä kaipaamaan eläköityvän kenraalinsa tunnettua lauluääntä, ei hänen valintansa ole mitenkään yllättävä. Kumpaakaan näistä amerikanirlantilaiset sukujuuret omaavista kenraaleista ei pidetä innokkaina sotaan lähtijöinä. Molempien kokemustaustaan mahtuu merkittäviä tehtäviä ja erityisesti kokemus keskisen komentoalueen johtotehtävistä. Dunford on toiminut komentajana Afganistanin ISAF-operaatiossa, ja hänen arvellaan suhtautuvan varsin skeptisesti yhdysvaltalaisjoukkojen sitomiseen pitkällisiin vastakumouksellisiin operaatioihin, joista saavutettava poliittinen voitto on lähes minimaalinen.

Strategisen maltillisuuden ei kuitenkaan pidä antaa hämärtää arviota sotilaallisen konsultaation luonteesta uuden korkea-arvoisimman yhdysvaltalaissotilaan henkilökuvaa katsottaessa. Vaikka hän ei liikanimeään tunnustakaan käyttävänsä, tunnetaan Dunford myös nimellä ”Fighting-Joe”. Väitetysti hän on saanut tämän lempinimen toimiessaan komentajana Irakissa vuonna 2003 ja olleessaan avainasemassa Bagdadin valtaukseen johtaneessa operaatiossa. Nimi korostaa hänen organisointitaitojaan ja osaltaan maalaa juuri sellaista henkilökuvaa, jollaisia räväköitä persoonallisuuksia ja sankaritarinoita aseväessään arvostavassa yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa on tavallista nähdä.

Tietty kenttäkomentajuuden mukanaan tuoma suoruus näkyy Dunfordin vastauksissa hänen ollessaan Yhdysvaltain senaatin asevoimia koordinoivan komitean kuultuvana. Valtaosa esimerkiksi republikaanisenaattori Ted Cruzin kysymyksistä liittyi Lähi-idän ja Keski-Aasian tilanteeseen sekä mahdollisten Iranin ydinaseambitioiden muodostamaan uhkaan Yhdysvalloille ja liittolaisilleen. Lyhyistä vastauksistaan huolimatta, tai paremminkin niiden ansiosta, Dunford kykeni välttämään linjausta siitä, että kukistaakseen ja tuhotakseen ISIS:n olisi Yhdysvaltojen keskitettävä maajoukkoja Irakiin. Sen sijaan hän vetosi hitaan kiiruhtamisen malliin. Hän ei pitänyt Cruzin ajatusta ISIS:n tuhoamisesta 90 päivässä millään muotoa mahdollisena, eikä hän näin ollen sortunut istuvan presidentin linjausten vastaisiin esityksiin siitä, että yhdysvaltalaisia maajoukkoja olisi välttämättä käytettävä ISIS:n tuhoamiseksi. Sen sijaan Dunford korosti paikallisten turvallisuusviranomaisten aseman ja suorituskyvyn parantamista välttämättömyytenä ISIS:n kaltaisen uhan kohtaamisessa. Näin ollen Dunford, vaikka eittämättä pitää mahdollisuuden Irakin tilanteen huonontuessa suosittaa maajoukkojen käyttöä uudelleen Lähi-idässä, pitäytyi edeltäjänsä linjoilla. Hän alueesta ja sen tilanteen monimutkaisuudesta tietoisena tullee välttämään massiivisten maavoimien ja merijalkaväen osastojen lähettämistä Irakiin.

Monelle eurooppalaiselle päättäjälle ja analyytikolle saattaa tulla yllätyksenä se, että kenraali Dunford ei yritä tehdä Euroopasta sivustanäyttämöä ja Venäjästä alueellista toimijaa. Dunfordin oman arvion mukaisesti Venäjä on Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle suurin yksittäinen uhka.  Tämän linjauksensa yhteydessä hän nostaa esiin Venäjän toimet Ukrainassa ja maan sisäpoliittisesta kehityksen. Merkittävimpänä yksittäisenä syynä Dunfordin arvioon voidaan kuitenkin pitää kysymystä ydinaseista. Mikään muu yksittäinen valtio tällä hetkellä ei uhkaa niin kykyjensä kuin potentiaalisen tahtotilansa kautta Yhdysvaltoja samalla tavoin kuin Venäjä.

Kenraali Dunford muistuttaa kuitenkin Venäjästä puhuessaan pitävänsä jatkuvasti yllä asevoimallisia suhteita korkeaan venäläiseen sotilasjohtoon ja pyrkivänsä hakemaan ratkaisua rauhanomaisemman kehityksen suuntaan. Tässäkin suhteessa hän eittämättä pyrkii jatkamaan edeltäjänsä Martin Dempseyn linjaa, josta tämä lakonisesti muistutti FOX-uutiskanavan henkilöhaastattelussa. Dempsey muisteli puhelua Venäjän yleisesikunnan päällikön kenraali Valeri Gerasimovin kanssa. Hän totesi omaa ja venäläiskollegansa uran alkuvaiheita Länsi- ja Itä-Saksan rajoilla muistellen, ettei toivonut tämän vastakkainasettelun tulevan uudelleen ajankohtaiseksi.

Kaikesta huolimatta on selvää, että Ukrainasta on kehittynyt ja edelleen kehittymässä Yhdysvaltojen ja Venäjän intressejä konfliktoiva tapahtuma. Julkisen esityksen tästä Dunford antaa mainitussa kuulemisessa senaattori John McCainin yksityiskohtaiseen ja erilaista aseapua koskevaan kysymykseen. Dunford myöntää, että Ukrainalle on tarjottava riittävä aseellinen kyky, jotta se pystyy puolustautumaan Venäjän agressiota vastaan.

Keskeiseksi haasteeksi Dunfordin lopun palvelusuran aikana muodostuvat Yhdysvaltojen asevoimia ja puolustusjärjestelmää koskevat valtavat taloudelliset säästöpaineet. Näiden säästöpaineiden alla eletään samanaikaisesti kautta, jolloin Kiinan kaltainen nouseva mahti pyrkii haastamaan Yhdysvaltain hegemonia-aseman Tyynellämerellä. Vastaavasti Pohjois-Korean arvaamattomuus, Iranin toimet Lähi-idässä ja Venäjän ydinaseistus osana maan suurvalta-ambitioita haastavat uuden korkeimman yhdysvaltalaisen sotilasjohdon ammattitaitoa merkittävällä tavalla.

Jos tämänhetkisen ja avoimesti saatavan tiedon perusteella halutaan tehdä jonkinlaisia arvioita tulevista, voidaan hetkeksi hypätä Kenraali Dunfordin rooliin ja etsimään vastauksia edellä kuvattuihin haasteisiin. Hänen lähitulevaisuudessa esittämät neuvonsa maansa asevoimien ylipäällikölle voitaisiin arvioida olevan seuraavan suuntaisia.

  1. Ukrainaa ja eurooppalaisia liittolaisia on tuettava riittävän näkyvästi, mutta sotatoimiin ei saa sitoutua Itäisessä Ukrainassa. Vastaavasti ydinasejärjestelmien toimivuus ja niiden ulottuvuus Venäjän alueelle tulee kyetä todistamaan riittävän selkeästi.
  2. Yhdysvaltalaiset laajat sotilasosastot eivät saa sitoutua sotaan Lähi-idässä. Sen sijaan alueellisten liittolaisten suorituskykyä on kehitettävä. Iranin sotilastiedustelulle on annettava riittävän selvä signaali siitä, että Yhdysvallat on strategisen ilma-aseensa kanssa tarpeeksi suorituskykyinen alueella, jotta Iran ei pyri lisäämään vaikutusvaltaansa Irakin sisäpolitiikassa.
  3. Venäjän lisääntyvä sotilaallinen läsnäolo Syyriassa on kyettävä kiistämään osoittamalla Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen toimintakyky ja -valmius alueella ja samalla lisäämällä ilma-aseen valmiutta lamaannuttaa al-Assadille uskollisten joukkojen ilmatorjuntajärjestelmät Syyriassa.
  4. Tyynenmeren laivasto iskukykyä on kehitettävä ja sen merkitys on kytkettävä yhteen diplomaattisten painostuskeinojen kanssa, joilla pyritään jarruttamaan Kiinan lisääntynyttä mielenkiintoa Etelä-Kiinan merellä sekä pitämään Pohjois-Korean ydinaseuhittelut aisoissa omalla läsnäololla ja tukemalla Etelä-Korean asevoimien suorituskykyä.
  5. Mihinkään mahdollisiin kehitysmaissa tapahtuviin kriiseihin tai ääri-islamismin luomaan uhkaan ei voida vastata budjettileikkausten aikakautena suurilla merijalkaväen tai maavoimien osastoilla, vaan maassa toteutettavat operaatiot uskotaan suurimmilta osiltaan erikoisjoukkoja koordinoivalle asevoimien johtoportaalle.

Vaikka arviot ovatkin kuvitteellisia, yhdistää niitä kaikkia yksi seikka: Yhdysvallat on globaalina hegemoniana kohtaamassa merkittäviä haasteita asemansa ylläpidon suhteen. Vaikka lähes kaikilla sotilaallista suorituskykyä koskevilla mittareilla voidaankin yhä osoittaa Yhdysvaltojen olevan maailman mahtavin valtio, ovat muut suurvalta-aseman tavoittelijat ja sekä monet ei-valtiolliset toimijat valmiina haastamaan tämän mahdin. Dunford ottaa siis vastaan maansa korkea-arvoisimman sotilaan tehtävät aikana ja aikakautena, jolloin haasteet ja niiden kohtaamiseen varattu budjetti eivät hänen edustamansa kannan mukaisesti kohtaa.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa