Mikä onkaan Suomen paikka maailmassa? Entä kuinka pysytellä kylmän viileänä kuumassa ulkopoliittisessa keskustelussa? Näihin ja muihin kysymyksiin saadaan selvyys The Ulkopolitistin vaalihaastattelun 8/8 osassa, kun haastateltavana on Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb. ”Vaalipolitist”-haastattelusarja käy läpi kahdeksan suurimman eduskuntapuolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkemyksiä.

Pääministerinä ja kokoomuksen puheenjohtajana Alexander Stubb on eduskunnan viimeisinä viikkoina jatkuvassa liikkeessä. Triathloneille ei ole aikaa. Ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ajatustenvaidolle The Ulkopolitistin kanssa toki on. Aiheiden vakavuus nousee heti pintaan. Turvallisuusympäristössä on tapahtunut muutos, ja meidän tulee tiedostaa minkälainen. “Ei syytä paniikkiin”, Stubb kuitenkin rauhoittaa.

Lähdetään liikkeelle Ukrainasta. Stubb korostaa turvallisuusympäristön muutoksen ymmärtämistä. Hänen mukaansa nyt on aika olla inhorealisteja. ”Venäjä ei halua sopeutua kansainvälisiin sääntöihin, se haluaa olla sääntöjen tekijä”, Stubb linjaa. Venäjä on myös rikkonut luottamuksen Euroopan turvallisuusjärjestelmään, mikä on perustunut kansojen itsemääräämisoikeuteen ja rajojen koskemattomuuteen väkivalloin. Stubb arvioi Venäjän haluavan luoda omille rajoilleen jäätyneitä konflikteja. Tämä horjuttaa oman ulkopolitiikkamme tavoitteita: Euroopan vakautta, vaurautta ja turvallisuutta. Epävarmassa tilanteessa ollaan oltu ja tullaan olemaan pidemmän aikaa. Stubb muistuttaa Georgian sodasta 2008. Silloin “Eurooppaan ja Euroopan rajoille sekä voimapolitiikka että etupiiriajattelu tekivät paluun”.  Stubb vaatii uutta ”pitkän tähtäimen Venäjä-strategiaa, [jonka] pitää olla realistisella pohjalla”.

Nykyhetkessä Stubb näkee kahden aikakauden lopun. Yhtäältä on loppunut kylmän sodan päättymisen jälkeinen, 25 vuotta kestänyt aikakausi, jolloin uskoimme Venäjän integroituvan länsimaisiin instituutioihin. Nyt on selvää, että ”Venäjä ei ole kehittymässä länsimaiseksi liberaaliksi demokratiaksi ja avoimeksi markkinataloudeksi”. Toiseksi tästä seuraa kansainvälisten instituutioiden ajautuminen haasteisiin. Toisen maailmansodan jälkeiset länsimaiseen järjestelmään rakennetut instituutiot (mm. YK, ETYJ, IMF ja Maailmanpankki) eivät enää toimi tehokkaasti. Sen sijaan kansallisvaltiot ovat taipuvaisia ohittamaan instituutiot epävirallisempia kanavia kuten G8- ja G20-rakenteita suosien. Suomen etu pienenä maana on ajaa kansainvälisten instituutioiden uudistamista ja tuomista takaisin keskiöön, siellä meillä on suhteessa enemmän vaikutusvaltaa.

Entä hyvät uutiset? Inhorealismin näkökulma ei Stubbin mukaan sovi kaikkialle: “Itse mä olen kansainvälinen institutionalisti.” Vaikka turvallisuusympäristö on ratkaisevasti muuttunut, vaikka konsensus- ja veto-pohjaisilla instituutioilla ei ole samaa toimintakykyä kuin aiemmin ja vaikka Venäjän talouden ongelmat heikentävät turvallisuutta, näkee Stubb silti toivoa Suomelle osana eurooppalaista arvoyhteisöä.  Vaikka kansainvälisten insituutioiden asema on haastettuna, toisaalta Stubb muistuttaa, kuinka EU ja Nato pystyivät uusiutumaan laajentumalla. Muun muassa ne ovat osa läntistä arvoyhteisöä, mihin Suomen tulisi rohkeasti osallistua ja kuulua. Tässä tilanteessa “Suomi kuuluu länteen ja läntiseen arvoyhteisöön. Ja siihen voi laittaa huutomerkin.”

Tästä päästäänkin Natoon, mistä Stubb tarjoutuu puhumaan avoimesti. “Kaikki tietää kokoomuksen ja minun henkilökohtaisen näkemyksen.” Nato lisäisi turvallisuutta ja päätöksentekomahdollisuuksia ja toisi Suomen siihen usein mainittun arvoyhteisöön. Liitymispolku on selvä ja nelivaiheinen: Seuraava hallitus ei sulje pois jäsenyyden mahdollisuutta; tehdään Nato-selvitys periaatteella edut vastaan haitat; kun presidentti ja hallitus ovat Natoon liittymisen puolella haetaan sille kansan hyväksyntä, todennäköisesti kansanäänestyksellä.

Suomen puolustusvalinnat eivät kuitenkaan ole mustavalkoisia. Itsenäinen uskottava puolustus ja kansainvälinen yhteistyö “eivät ole joko–tai, vaan sekä–että”. Puolustusvoimien määrärahoille Kanervan raportti on hyvä pohja. Seuraavan hallituksen “on laitettava alulle” merivoimien suuret korvaavat hankinnat sekä Hornetit korvaava kalusto. Kansainvälistä puolustusyhteistyötä tehdään jo laajasti – pohjoismaalainen ja eurooppalainen tai transatlanttinen puolustusyhteistyö eivät poissulje toinen toistaan.

Kybertilan Stubb nostaa tärkeysjärjestyksessä samalle tasolle maa-, meri ja ilmatilan kanssa. Kybertilan puolustuksen uskottavuus vaatii Suomessa vahvistusta. Jihadismista keskusteltaessa Stubb toivoo kaikkien viimeistään jo ymmärtävän ettei Suomi ole lintukoto. Osa modernia terrorismia on lietsoa pelkoa, ja tälle ei kuitenkaan saa antaa tilaa. Nyt toimitaan korotetussa valppaustilassa niillä resursseilla mitä on olemassa.

Kauppapolitiikan merkitys turvallisuudelle nousee esiin Venäjästä ja kehitysyhteistyöstä keskusteltaessa. Stubb nostaisi talouden kasvavan vaikutuksen kansalliselle turvallisuudelle merkittäväksi tilanneympäristön muutokseksi. Venäjän suhteen politiikkaa tehdään sekä Suomessa että EU-tasolla. Iso kuva Venäjä-politiikassa määritetään yhdessä EU-kumppaneiden kanssa. Ukrainan kriisin jatkuessakaan Venäjän täydellinen eristäminen ei ole kenenkään etu. Yhtäältä toimitaankin periaatteella “business as usual”, mutta toisaalta esimerkiksi sanktiopolitiikassa pysytään tiukkana. Fennovoima-päätöksen Stubb kieltää olleen harmaan alueen politiikkaa, todeten sen olevan ”pitkäaikaista ja pitkäjänteistä ydinvoimapolitiikkaa, jota harrastetaan myös monessa muussa EU-maassa.” Stubbin mukaan Fennovoiman tyyppiset suuret energia- ja infrastruktuuripäätökset eivät katso hetkellisiä olosuhteita tai kriisejä. ”Ymmärrän kyllä niitä jotka haluavat tässä kysymyksessä hämmentää, itse en kuitenkaan hämmenny”, Stubb toteaa.

Kehitysyhteistyötä vuorostaan pitää voida tarkastella taloudellisilla mittareilla. Toisaalta kotimaassa kiistely kehy-määrärahojen osuudesta ei Stubbin mukaan ole mielekästä. Parhaana kehityksenä hän korostaa maiden pääsyä osaksi globaalia taloutta ja kauppaa. Kehitysmaissa Suomen tulisi Stubbin mukaan tukea yrittäjyyttä, ja toimia omien vahvuuksiensa mukaan koulutuksen, naisten aseman ja puhtaan teknologian tukemiseksi.

Stubb puhuu paljon oman ympäristömme muutoksen ymmärtämisestä. Se on nähtävä inhorealistisesti, mutta “lietsomatta paniikkia”. Eräänä vastauksena turvallisuusympäristön haasteisiin Stubb tarjoaa Suomen identiteetin selkeyttämistä. Tämä tapahtuisi osallistumalla täysipainoisesti länsimaiseen arvo- ja turvallisuusyhteisöön.

Stubb nostaa useasti esiin mustavalkoisuuden ja paniikinlietsonnan haitat. “Kylmän viileästi pitää varautua erilaisiin mahdollisuuksiin”, hän kehottaa. Yksi kahtiajako kuitenkin löytyy – vaaleista. ”Kokoomus on Suomen ylivoimaisesti kansainvälisin puolue”, Stubb aloittaa, “Nyt meidän pitää Suomessa ymmärtää että näissä vaaleissa on kysymys avoimen ja kansainvälisen Suomen välillä, tai suljetun ja impivaaralaisen Suomen välillä.” Pääministerin työstä Stubb arvioi 40% olevan kansainvälistä tai EU-politiikkaa. “Miltä me halutaan että Suomi siellä näyttää?”

Osa 7: Tuomioja: Nato-jäsenyys ei toisi Suomelle lisää turvallisuutta

Osa 6: Timo Soini: Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan

Osa 5: Olli Rehn: Voidaan kysyä, mitä olisi tapahtunut, jos EU ei olisi reagoinut

Osa 4: Paavo Arhinmäki: Ukrainan kriisi ei uhkaa Suomea

Osa 3: Ville Niinistö: Suomen pitää edistää arvojaan johdonmukaisesti

Osa 2: Carl Haglund: Maailma on muuttunut, puolustusmäärärahat riittämättömiä

Osa 1: Päivi Räsänen: Sota on saapunut Euroopan alueelle