Ulkopolitist astuu ulos nimimerkkien takaa
The Ulkopolitist | 18.08.2014
Rakkaat lukijamme,
Monivuotisen toimintamme aikana ulkopolitisteja on tullut ja mennyt, mutta blogikollektiivi on pysynyt ennallaan. Nyt toivotamme tervetulleeksi uuden ajan kollektiivimme bloggaushistoriassa, kun nimimerkkien sijaan koko toimitus siirtyy kirjoittamaan omilla nimillään.
Alusta pitäen Ulkopolitistin tavoitteena on ollut avata ja avartaa suomalaista ulkopoliittista keskustelua tuoden siihen uusia kansainvälisiä näkökulmia ja kriittisiä, analyyttisia otteita. Tämä on vaatinut myös keskustelukulttuurin ongelmien tunnustamista ja niihin vastaamista. Yksi merkittävä ongelma tällä saralla on ollut konsensuskulttuuri ja sen taipumus vahvistaa epäanalyyttista otetta keskustelun aiheisiin.
Osittain toivomme, että jättämällä nimimerkit taakseen Ulkopolitist antaa entistä enemmän tilaa moniäänisyydelle. Kollektiivimme jäsenet toimivat muutenkin omilla nimillään muissa konteksteissa – keskustelmassa ulkopoliittisista aiheista lehdissä, radiossa, jopa Kultaranta-keskusteluissa. Kannanottojen ja argumentaation ilmestyminen myös Ulkopolitistissa näillä nimillä vahvistaa keskustelua.
Ulkopolitist aloitti kirjoittamisen nimimerkkien takaa koska uskomme lähtökohtaisesti, että kirjoittajaa tärkeämpi on itse kirjoitus ja sen ansiot. Eräänä suomalaisen ulkopoliittisen keskustelun haasteena on ollut ’päivystävän dosentin’ syndrooma, jossa media haastattelee vakiintuneita asiantuntijoita kyseenalaistamatta juurikaan heidän argumenttejaan. Olemme edelleen sitä mieltä, että tärkeämpää on, mitä ihminen sanoo kuin missä hän istuu.
Laadukkaita kirjoituksia voi tuottaa niin synnyinnimellään kuin nimimerkillä. Vaikka suurin osa uusista kirjoituksista löytyykin jatkossa nimien takaa, niin The Ulkopolitist-nimimerkki edelleenkin ajoittain muodostaa kannanottoja ajankohtaisiin ja ajattomiin asioihin. Julkaisemme edelleen mielellämme erinomaisia vieraskirjoituksia, jotka ovat olleet valtavan tärkeä kontribuutio blogin toimintaan.
Syksyllä 2014 Ulkopolitistin toimitus koostuu seuraavista kirjoittajista: Jussi Heinonkoski, Mikko Patokallio, Matti Pesu, Christopher Rowley, Juha Saarinen, Timo R. Stewart, Tomas Wallenius sekä Elina Ylä-Mononen.
Toimituksen selvennys, 19.8.2014: Ulkopolitistin tutkimusosasto löysi artikkelin kuvituksena käytetyn asiakirjan 1990-luvulla eräästä antikvariaatista Dresdenistä. Vahvistamattoman silminnäkijäkertomuksen mukaan rahapulassa ollut mieshenkilö oli myynyt attasea-laukullisen asiakirjoja lokakuun 1989 mielenosoitusten jälkimainingeissa. Mies oli kuulemma nuorehko, hieman kaljuuntuva, puhui saksaa venäläisittäin ja ei ollut kovin pitkä. Tähän jäljet loppuivat.
Ulkopolitistin asiantuntijan mukaan ”asiakirja kyllä selvästi kertoo jotain jostakin. Asiakirjan aitoutta on vaikea arvioida vielä tässä vaiheessa, ja se saattaa olla joko aito tai sitten ei. Totuus asiasta on todennäköisesti jossain siinä välissä.” Ulkopolitistin arkisto-osasto on kieltäytynyt asiakirjojen avaamisesta tutkijoille ennen vuotta 2104, koska asiakirjan ”tiedot ovat kyllä olleet tiedossa, eikä tarvetta riippumattomalle lisätutkimukselle ole.”
Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.